Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 
TeroRe
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
  • 5980 custom-general.kudos
  • 5676 custom-general.replies
  • 45 custom-general.solutions

Asus-näytönohjaimien tilaus- ja toimitusketju

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

PÄIVITYS 16.2.2022

 

Taustaa

 

Kuten todettua niin reilu vuosi sitten maailmalla alkoi globaali sirupula, materiaalia ja raaka-aineita ei ollut eikä ole edelleenkään tarpeeksi suhteessa kysyntään. Tämä heijastuu edelleen eri tavoin eri toimijoihin ja toimialoihin.

 

Lähdimme reilu vuosi sitten myymään Asuksen tiettyjä näytönohjaimia. Asuksella oli ja on edelleen tiettyjen näytönohjainmallien kohdalla globaali toimitushaaste. Kysyntää on reilusti enemmän mitä he pystyvät tällä hetkellä valmistamaan tuotteita.

 

Koska luvatut toimitukset viivästyivät ja Asukselta saamiemme tietojen mukaan osa toimituksista oli venymässä kuukausien tai jopa yli vuoden päähän, peruimme osan näytöohjaimien tilauksista. Tämä oli meiltä virhe ja pyydämme tätä vielä kertaalleen anteeksi.

 

Tämän jälkeen viestimme, että jos osalla teistä on halu ja mahdollisuus jäädä kuitenkin odottamaan toimituksia niin otimme asiakaspalvelun kautta tiedon tästä meille talteen. Toisaalta, jos joku teistä hankki näytönohjaimen jostain muualta, tarjosimme niissä tilanteissa mahdollisuuden käyttää kateosto-oikeutta.

 

Matkan varrella olemme toimittaneet pieniä eriä näytönohjaimia, alkuperäisellä hinnalla. Matkan varrella muutama teistä on käyttänyt kateosto-oikeutta.

 

Uudistimme hiljattain meidän koko laiteverkkokauppamme. Tässä yhteydessä huomasimme, että tiettyä näytönohjainmallia pääsi tilaamaan, vaikka sitä mallia ei ollut varastossa. Tilauksia meni läpi vain muutamia yksittäisiä ja olemme olleet tilaajiin yhteydessä. Samaan aikaan meillä oli myös myynnissä tiettyä mallia, jota meillä oli muutama yksittäinen kappale varastossa. Nämä näytönohjaimet olivat sellaista mallia, josta olimme ilmoittaneet niitä odottaville mutta he eivät koskaan niitä lopulta tilanneet. Ja tietojemme mukaan niitä ei enää kukaan muu odottanut, joten laitoimme ne lopulta myyntiin. Myöhemmin selvisi, että niille oli kuitenkin odottajia, joten teimme tässä kohtaa inhimillisen virheen. Anteeksi myös tästä.

 

Tilanne jatkossa: Lopetamme näytönohjaimen myynnin kokonaan

 

Nyt reilun vuoden jälkeen olemme edelleen tilanteessa, jossa toimitusajoista ja -määristä ei Pohjoismaisella tasolla ole parantumisen merkkejä tämän kuluvan vuoden aikana. Olemme tehneet kaikkemme ja yrittäneet valmistajien kanssa vastata asiakkaidemme kysyntään ja siksi olemme näin pitkään asiaa pitäneet vireillä, myös täällä Yhteisössä.

 

Koska emme voi varmistaa asiakastyytyväisyyttä tälläisessä tilanteessa millään tavoin olemme päättäneet, että lopetamme näytönohjaimien myynnin kokonaan. Jopa kahden vuoden odottelu ei ole asiakaskokemuksen kannalta millään muotoa hyväksyttävä asia.

 

Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että edelleen näytönohjaimia meiltä odottavat asiakkaat eivät ikävä kyllä saa tuotteita kauttamme ollenkaan.

 

Lähetämme näytönohjaimia odottaville lyhyen tilannetiedon myös tekstarilla.

 

Sinulla on käytössäsi kateosto-oikeus 15.5.2022 asti

 

Jos käy niin, että saat jostain hankittua vastaavan näytönohjaimen 15.5.2022 mennessä, sinulla on käytössäsi kateosto-oikeus:

 

  • Hyvitämme sinulle erotuksen, joka lasketaan nyt maksamastasi summasta ja meille alun perin tekemäsi tilauksen hinnan erotuksesta
  • Voit hyödyntää kateosto-oikeutta samaan näytönohjainmalliin tai saman mallin LHR-versioon. Tarkemmin ottaen Strix-kortti Strix-korttiin, TUF-kortti TUF-korttiin ja niin edelleen. Esimerkiksi versio isommalla muistilla jää näin kateosto-oikeuden ulkopuolelle. Ja korttien pitää olla Asuksen kortteja, koska Asuksia lähdimme myös alunperin myymään
  • Mitä tulee mahdolliseen rahoituksella hankittuun näytönohjaimeen, kateosto-oikeutta hyödynnettäessä sinun pitää pystyä erottelemaan rahoituksesta aiheutuneet tai aiheutuvat kulut, niihin emme osallistu
  • Hyödyntääksesi kateosto-oikeutta ota yhteyttä asiakaspalveluumme 15.5.2022 mennessä, pidä siihen asti myös ostokuitti tallessa
  • Tarvitsemme kateosto-oikeutta varten ostokuitin. Tilausvahvistus tai vastaava ei riitä, koska teoriassa joku voisi tilata näytönohjaimen, ottaa meiltä rahat kateosto-oikeuden kautta ja lopulta perua tilauksen uudesta kortista
  • Raha siirtyy tilillesi noin viikon kuluessa siitä, kun se on käsitelty. Käsittelynopeus riippuu sen hetkisestä jonotilanteesta

 

Olemme erittäin pahoillamme koko tapahtumaketjusta, mitä kaikkea tähän liittyykään. Jos olisimme tienneet etukäteen emme olisi avanneet näytönohjaimia myyntiin ollenkaan. Teimme matkan varrella myös muutamia virheitä. Sen lisäksi, että te olette tästä kärsineet niin tämä tapaus on vienyt myös meiltä kymmeniä ja kymmeniä työtunteja. Tästä pitää ottaa opiksi. Toisaalta myös tilanne on ollut hyvin poikkeuksellinen, kukaan ei osannut ennustaa pandemiaa ja esimerkiksi globaalia sirupulaa. Syytämme virheistä kuitenkin vain itseämme.

 

--

 

Paina Lue lisää niin löydät aiemmat päivitykset:

 

Lue lisää

Päivitys 5.11.2021

 

Viikon 45 alussa lähetämme ASUS TUF-RTX3080-O10G -korttia odottaville tilauslinkin, jolla pääsette tilaamaan alkuperäisellä hinnalla ASUS TUF-RTX3080-O10G-V2 -kortin.

 

Asus-näytönohjaimet (3070 & 3080 -sarjat) ja toimitushaasteet, tilannekartoitus 8.10.2021

 

Vaikka ASUS on vaihtanut viime talvena myyntiin tulleet näytönohjaimet uusiin LHR-malleihin niin myös näiden uusien mallien saatavuus on edelleen heikkoa. Toimitusaika voi olla vielä jopa useita kuukausia, mahdollisesti jopa enemmänkin. Tavoitteemme on kuitenkin edelleen pysyä lupauksessamme toimittaa näytönohjaimet niitä odottaville ja jonkin verran olemme päässeet niitä toimittamaankin.

 

Osalla teistä voi kuitenkin olla tilanne, että tarve voi olla jo mennyt ohi, tai et halua enää odottaa toimitusta. Tästä syystä pyydämmekin, että jos haluat ja voit edelleen odottaa niin täytä tietosi oheiselle lomakkeelle. Kiinnitä huomiota erityisesti alkuperäisen tilauksesi tilausnumeroon, että se menee oikein.

 

Olemme sinuun yhteydessä tekstiviestitse sitten, kun meillä on sinulle varattuna näytönohjain. Saat meiltä silloin tilauslinkin, jolla voit tilata korvaavan LHR-version näytönohjaimen alkuperäisellä hinnalla. Toimitamme näytönohjaimet alkuperäinen tilausjärjestys huomioiden.

 

Jos tarpeesi on mennyt jo ohi sinun ei tarvitse tehdä mitään. Emme käytä tietoja muuhun kuin varmistaaksemme, että ketkä haluavat odottaa toimitusta, tässä vaiheessa määrittelemättömän ajan. Pidämme lomakkeen avoinna 31.1.2022 asti, jonka jälkeen poistamme lomakkeen sekä sen tiedot.

 

PÄIVITYS 26.8.2021

 

Toimitettava mallisto tulee vaihtumaan LHR-malleihin ja tulemme olemaan yhteydessä asiakkaisiin, joita vaihdos koskettaa. Aikataulu tälle vielä avoin. 

 

Päivitys 13.8.2021

 

Lähipäivinä saamme toimituksiin pienen erän ASUS TUF-RTX3090-O24G-GAMING -kortteja

 

PÄIVITYS 28.6.2021

 

Tämän / ensin viikon aikana varastoomme saapuu lisää ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G -kortteja

 

PÄIVITYS 18.6.2021

 

3080- ja 3090-sarjaa tulee tässä kuussa arviolta pieni erä ja toimitamme ne niitä odottaville. Jos haluat tai haluatte kateosto-oikeutta käyttää niin pyydän olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme, jossa käsittelemme tilanteet tapauskohtaisesti.

 

PÄIVITYS 20.5.2021

 

Väliaikatilanne: Tällä hetkellä emme pysty ikävä kyllä kertomaan milloin kortteja - mistään mallisarjasta - tulee varastoomme lisää. Tilanne elää viikottain mutta ennakkotietoa tulevista eristä meillä ei ole saatavissa.

 

Päivitys 27.04.2021

 

On ilmennyt, ettei kaikille ole mennyt vahvistusviestiä siitä, että olemme vastaanottaneet tiedon, että haluat ja voit jäädä odottamaan näytönohjaimien toimitusta.

 

Jos et ole saanut vahvistusta niin varmistaaksemme, että olet jonossa, rakensin erillisen tietojenkeruulomakkeen. Kun olemme tutkineet asian laitamme sinulle tekstarilla vielä tästä vahvistuksen. Lomake on avoinna 10.5. asti, jonka jälkeen lomake ja tiedot tuhotaan. 

 

Lomake löytyy täältä --> linkki poistettu 11.5.2021

 

Jos olet saanut jo vahvistuksen odottamisesta, sinun ei tarvitse tehdä mitään.

 

Kiitos jo etukäteen ja pahoittelut vielä yhdestä ylimääräisestä veivauksesta.

 

PÄIVITYS 20.4.2021

 

Lähipäivinä (tarkka päivä vahvistamatta) varastoomme saapuu tosi pieni erä näitä kortteja:

 

  • ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G
  • ASUS TUF-RTX3070-O8G

Olemme henkilökohtaisesti yhteydessä näitä malleja odottaviin, järjestyksen mukaisesti. Koska em. kortteja saapuu pieni määrä niin olemme yhteydessä luonnollisesti vain jonossa ensimmäisinä oleviin, emme missään nimessä kaikkiin odottajiin.

 

Joten odota rauhassa yhteydenottoa ja jos sitä ei kuulu niin se tarkoittaa, että kaikki kerkesi mennä tästä erästä ja että vuorosi tulee myöhemmin / tulevista eristä.

 

---

 

Taustatietoa

 

Elektroniikan toimialalla on tällä hetkellä laajoja globaaleja haasteita muun muassa mikrosirujen tuotannossa. Materiaalia ja raaka-aineita ei ole tarpeeksi suhteessa kysyntään. Tämä heijastuu eri tavoin eri toimijoihin. Asuksella on tiettyjen näytönohjainmallien kohdalla globaali toimitushaaste. Kysyntää on reilusti enemmän mitä he pystyvät tällä hetkellä valmistamaan tuotteita. Jälleenmyyjillä ei ole tuotteita myytäväksi ja toimitettavaksi asiakkaille.

 

Meidän osalta haaste koskettaa seuraavia malleja:

 

3060-sarja

  • ASUS ROG-STRIX-RTX3060TI-O8G
  • ASUS DUAL-RTX3060TI-O8G
  • ASUS TUF-RTX3060TI-O8G

 

3070-sarja

  • ASUS DUAL-RTX3070-O8G
  • ASUS TUF-RTX3070-O8G
  • ASUS ROG-STRIX-RTX3070-O8G

 

3080-sarja

  • ASUS ROG-STRIX-RTX3080-O10G
  • ASUS TUF-RTX3080-O10G

 

3090-sarja

  • ASUS TUF-RTX3090-O24G

Osa yllä mainituista näytönohjaimista ja niiden tilauksista on peruttu.

 

Koska luvatut toimitukset ovat viivästyneet ja valmistajalta saamiemme tietojen mukaan osa toimituksista voi venyä kuukausien tai jopa yli vuoden päähän, olemme peruneet osan - ei kaikkien - yllä mainittujen näytöohjaimien tilauksista. Olemme tiedottaneet tilauksen tilanteesta tekstiviestillä viikolla 11. Viestissä kerroimme myös, että jos tilasit tuotteen Telia Rahoituksella, olemme myös peruneet tilaukseen liittyvän katevarauksen. Jos maksoit ostoksen tilauksen yhteydessä, pyydämme sinua olemaan yhteydessä asiakaspalveluun ja ilmoittamaan meille tilausnumeron ja tilinumeron, jonne voimme palauttaa rahasi takaisin.

 

PÄIVITYS 30.3.2021

 

Koska toimitukset uhkaavat venyä pitkälle ja tilanne (tarve) voi monen kohdalla muuttua tänä aikana, sinulla on nyt mahdollisuus päättää, haluatko odottaa toimituksia ja saada tilauksen kuitenkin siinä vaiheessa, kun tuotteita on saatavilla. Ilmoitamme halutessasi sinulle saatavuudesta tuolloin, ja tarjoamme mahdollisuuden tilaamiseen alkuperäisellä hinnalla.

 

Jos siis olet tilannut minkä tahansa yllä mainitun näytönohjaimen ja tilauksesi on peruutettu niin voit päättää, haluatko odottaa toimituksia ja saada tilauksen kuitenkin siinä vaiheessa, kun tuotteita on saatavilla. Ilmoitamme halutessasi sinulle saatavuudesta tuolloin, ja tarjoamme mahdollisuuden tilaamiseen alkuperäisellä hinnalla. 

 

Joudun kuitenkin varoittelemaan, että tässä vaiheessa emme ikävä kyllä pysty antamaan minkäänlaista toimitusaikalupausta. On todennäköistä, että toimitusaika tulee olemaan hyvin pitkä. Jos jäät odottamaan toimitusta niin jonopaikkasi (= toimitusjärjestys) säilyy. Meillä on tallessa ko. näytönohjaimia tilanneiden asiakkaiden tiedot ja siten niiden tilausjärjestys.

 

Jos haluat jäädä odottamaan niin pyydän, että olet yhteydessä asiakaspalveluumme ja kerrot, että olet aiemmin tilannut Asuksen näytönohjaimen, ja että Telia on perunut tilauksen ja että haluat jäädä kuitenkin odottamaan, että näytönohjaimia tulee ja että Telia toimittaa sen sitten, kun tuotteita on tullut varastoon. Ilmoita nyt siis asiakaspalveluun, että haluat ja voit odottaa niin saamme tiedon siitä talteen. Kerro samalla alkuperäisen tilauksesi tilausnumero. Kiitos jo etukäteen.

 

Sinuun ollaan yhteydessä sitten, kun tuotteita on. Saat meiltä silloin linkin, jonka kautta pääset tekemään kokonaan uuden tilauksen mutta alkuperäisellä hinnalla.

 

Jos olet jo ilmoittanut halukkuutesi odottaa tuotteiden saapumista niin asia ok, sinun ei tarvitse tehdä sitä enää uudelleen.

 

Lähetämme myös vahvistuksen odottamisesta heille, jotka ovat ilmoittaneet tai ilmoittavat meille, että haluaa odottaa tuotteiden saapumista. Tämä vahvistus tulee vähän myöhemmin mutta tulee kuitenkin.

 

JOS OLET TILANNUT NÄYTÖNOHJAIMEN JA TILAUS ODOTTAA TOIMITUSTA

 

Tilauksesi on edelleen voimassa ja se odottaa vain, että saamme näytönohjaimia varastoon. Huomioithan, että tässä vaiheessa emme voi vahvistaa toimitusaikaa. Voit jäädä odottamaan toimitusta tai halutessasi voit myös perua tilauksesi. Jos jäät odottamaan toimitusta, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Jos haluat peruuttaa tilauksesi ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

 

YHTEISÖSSÄ JAAMME TILANNETIETOA

 

Tässä ketjussa kerromme jatkossa myös toimitusten etenemisestä. Voit seurata etenemistä taustalla tai liittyä mukaan ja kysyä lisätietoja, jos haluat.

 

Olemme vilpittömästi pahoillamme tapahtuneesta toimituslupauksen pettämisestä, ja myös tilanteeseen tähän asti liittyneestä epätietoisuudesta. Pyrimme tämän ketjun myötä jakamaan tilannekuvaa sitä myötä heti kun sitä itse saamme. Toimitustilanne on hyvin haasteellinen. Teemme kuitenkin parhaamme.

 

Kiitos, kun olette aiheesta keskustelleet muun muassa täällä Yhteisössä.

 

Vinkki: Jos olet Yhteisön jäsen voit tilata ilmoitukset tästä ketjusta, jolloin saat tiedon automaattisesti kun ketjussa tapahtuu jotain uutta. Tsekkaa ketjun valinnat-valikko oikeassa yläreunassa.

 

 

Tero, Yhteisömanageri

***Kesälomalla 1.7. - 31.7.2022***

Jos kommentti vastasi kysymykseesi paina "Hyväksy ratkaisuksi" | Paina tykkää, jos pidit kommentista

UUTTA: Yhteisössä kerätään nyt pisteitä - voit voittaa palkinnon!

647 vastausta
Fryba
Uusi keskustelija
  • 0 custom-general.kudos
  • 9 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

Nyt tilanne on se, että tätä kyseistä ASUS TUF-RTX3080-O10G näytönohjainta meillä ei ole varastossa ja Telialla on tieto, ettei sitä myöskään myöhemmin enää ole saatavilla.

 

Tilanne on ollut harmittava niin asiakkaan kuin Teliankin puolella, mutta valitettavasti kyseistä tuotetta emme voi asiakkaalle toimittaa.

 

Tämmöisen vastauksen sain telialta...

Onko telia lähettämässä nyt siis jotankin muuta korvaavaa mallia vai kävikö tässä niin ,että telia jättää tuotteet ns ikuiseen jonoon ja asiakas ei tule loppujen lopuksi saamaan mitään? 

Ja miksi tätä tietoa ei ole kerrottu tänne yhteisöön? 

@TeroRe 

 

Quzoide
Uusi jäsen
  • 0 custom-general.kudos
  • 1 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

Moro!

 

Olen nyt pitkään miettinyt 3070 ostamista ja huomasin noin viikko sitten, että näitä olisi tulossa teille, mutta nyt kun oon muutaman viestin täältä lukenut, niin se vaikuttaa siltä ettei niitä voikkaan ostaa jos ei oo jossain jonossa? 

 

Ymmärsinkö oikein, ettei niitä voi kuka tahansa ostaa ja pitää ollakkin jossai jonossa josta ei oo mitään mainintaa? Se on muutenkin vaikeeta saada ostettuu näitä 3000-sarjalaisia kun kaikki botit ostavat ne heti pois.

pringoooals
Uusi keskustelija
  • 2 custom-general.kudos
  • 12 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

@Fryba  kirjoitti:

Nyt tilanne on se, että tätä kyseistä ASUS TUF-RTX3080-O10G näytönohjainta meillä ei ole varastossa ja Telialla on tieto, ettei sitä myöskään myöhemmin enää ole saatavilla.

 

Tilanne on ollut harmittava niin asiakkaan kuin Teliankin puolella, mutta valitettavasti kyseistä tuotetta emme voi asiakkaalle toimittaa.

 

Tämmöisen vastauksen sain telialta...

Onko telia lähettämässä nyt siis jotankin muuta korvaavaa mallia vai kävikö tässä niin ,että telia jättää tuotteet ns ikuiseen jonoon ja asiakas ei tule loppujen lopuksi saamaan mitään? 

Ja miksi tätä tietoa ei ole kerrottu tänne yhteisöön? 

@TeroRe 

 


Sillä ei varmaan ikinä kyselyihini mallien korvaamisesta ole vastannutkaan..

Xonium
Vakiokalustoa
  • 24 custom-general.kudos
  • 88 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

useampi viikko jo tässä odoteltu vastauksia rtx 3080 tuf oc kohtalosta. Taidanpa ottaa kkv:hen jälleen yhteyttä mikäli vastausta ei tule tämän kuukauden aikana.

-LHR malli on täysin vastaava ja korvaava malli myös, tästähän olin kerinnyt jo puhua kkv:n kanssa aijemmin kun ekaa kertaa LHR -mallit tulivat puheeksi ja he olivat täysin samaa mieltä ja sanoivat, että teidän velvollisuus toimittaa sovitusti säilyy ja ota yhteyttä jos tilanne muuttuu, eli ilmeisesti sitten pitää olla heihin yhteydessä mikäli ny vastauksia ei tule tän kuukauden aikana.

TeroRe
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
  • 5980 custom-general.kudos
  • 5676 custom-general.replies
  • 45 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

@Fryba  kirjoitti:

Onko telia lähettämässä nyt siis jotankin muuta korvaavaa mallia vai kävikö tässä niin ,että telia jättää tuotteet ns ikuiseen jonoon ja asiakas ei tule loppujen lopuksi saamaan mitään? 

Ja miksi tätä tietoa ei ole kerrottu tänne yhteisöön? 

@TeroRe 

 


Ja myös @pringoooals, tällaisen kommentin olen viimeksi kirjoittanut näistä korvaavista malleista:

 

 @TeroRe  kirjoitti:
@niijust  kirjoitti:

Onko näistä LHR malleista nyt mitään kantaa korvataanko näillä ne alkuperäiset tilaukset ja onko näitä edes yritetty tilata, koska ainakin Nvidian mukaan partnereille ei toimiteta muita kuin LHR siruja.

Pahoittelut kun kesti mutta tosiaan kuten arvuuttelit niin mallit tulevat vaihtumaan LHR-malleihin ja tulemme olemaan yhteydessä asiakkaisiin, joita tämä koskettaa.

 

Aikataulua tälle en vielä saanut mutta kunhan se vielä selviää niin palaan vielä uudemman kerran. 

Eli tosiaan LHR-malleja tulee olemaan ne tulevat toimitukset mutta miten ja milloin se on edelleen auki.

 

Muokkaus: Lyhensin lainausta 

Tero, Yhteisömanageri

***Kesälomalla 1.7. - 31.7.2022***

Jos kommentti vastasi kysymykseesi paina "Hyväksy ratkaisuksi" | Paina tykkää, jos pidit kommentista

UUTTA: Yhteisössä kerätään nyt pisteitä - voit voittaa palkinnon!

Xonium
Vakiokalustoa
  • 24 custom-general.kudos
  • 88 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

Kiitos vastauksesta, ja pahoittelut että tuollainen komentti jäänny lukematta. Olisiko parempi lisää se tuonne ylle mihin yleisestikin ilmoitatte muutoksista punaisella tekstillä, tai siis se tilanne päivitys mitä odoteltu ja eikö tuo hiukan oo jo jonkinlainen tilanne päivitys.

Nyt vaa sitten vähän tahtia tuohon LHR mallien purun kanssa jotta ei tule fiilistä, että pesitte kätenne nyt ja jätätte jonottaa ikuisesti

TeroRe
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
  • 5980 custom-general.kudos
  • 5676 custom-general.replies
  • 45 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

@Quzoide  kirjoitti:

Moro!

 

Olen nyt pitkään miettinyt 3070 ostamista ja huomasin noin viikko sitten, että näitä olisi tulossa teille, mutta nyt kun oon muutaman viestin täältä lukenut, niin se vaikuttaa siltä ettei niitä voikkaan ostaa jos ei oo jossain jonossa? 

 

Ymmärsinkö oikein, ettei niitä voi kuka tahansa ostaa ja pitää ollakkin jossai jonossa josta ei oo mitään mainintaa? Se on muutenkin vaikeeta saada ostettuu näitä 3000-sarjalaisia kun kaikki botit ostavat ne heti pois.


Odotus/jonotus koskettaa niitä asiakkaita, jotka ovat tilanneet x kuukautta sitten jonkin aloituspostauksessa mainituista näytönohjaimista. Osassa sarjoja, toimitushaasteista johtuen, peruimme tilaukset ja näille asiakkaille tarjosimme silloin mahdollisuuden jäädä odottamaan saatavuuksien parantumista ja siten myös toimitusta.

 

Jos siis nyt haluat tilata näytönohjaimen, ihan täysin uusi tilaus siis, mainitsemaasi odotusjonoa ei ole eikä sitä tarvita. Tällä hetkellä uusia LHR-kortteja ei pääse tilaamaan, vaikka sellainen saattaa verkkokaupasta löytyäkin (mallikohtaista). Sitten, kun tilaus tulee mahdolliseksi niin laitat vain tilauksen sisään. Toimitus tapahtuu vasta sitten kun näytönohjaimia on sen verran, että olemme saaneet ensin toimitettua kaikki aiemmat toimittamattomat tilaukset.

 

Aikataulu on tällä hetkellä ikävä kyllä avoin.

Tero, Yhteisömanageri

***Kesälomalla 1.7. - 31.7.2022***

Jos kommentti vastasi kysymykseesi paina "Hyväksy ratkaisuksi" | Paina tykkää, jos pidit kommentista

UUTTA: Yhteisössä kerätään nyt pisteitä - voit voittaa palkinnon!

TeroRe
Yhteisömanageri
Yhteisömanageri
  • 5980 custom-general.kudos
  • 5676 custom-general.replies
  • 45 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

@Xonium  kirjoitti:

Kiitos vastauksesta, ja pahoittelut että tuollainen komentti jäänny lukematta. Olisiko parempi lisää se tuonne ylle mihin yleisestikin ilmoitatte muutoksista punaisella tekstillä, tai siis se tilanne päivitys mitä odoteltu ja eikö tuo hiukan oo jo jonkinlainen tilanne päivitys.

Nyt vaa sitten vähän tahtia tuohon LHR mallien purun kanssa jotta ei tule fiilistä, että pesitte kätenne nyt ja jätätte jonottaa ikuisesti


Ei tarvitse pahoitella, järjestävän seuran moka. Hyvä nosto, kiitos, mä lisään huomenna tuon saman aloituspostaukseen 🙂 Yritän saada myös tilannekuvaa muutoinkin, ikävä kyllä vähän nihkeää on edelleen mutta se ei tarkoita, että olisimme pesemässä tästä käsiä. 

Tero, Yhteisömanageri

***Kesälomalla 1.7. - 31.7.2022***

Jos kommentti vastasi kysymykseesi paina "Hyväksy ratkaisuksi" | Paina tykkää, jos pidit kommentista

UUTTA: Yhteisössä kerätään nyt pisteitä - voit voittaa palkinnon!

Majuho
Kommentaattori
  • 17 custom-general.kudos
  • 74 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

Kyselin hieman varmistusta asiakaspalvelusta että olenko jonossa varmasti... ensimmäinen asiakaspalvelija lupasi ilmoittaa minulle sähköpostitse kun selvittää asian. Parissa päivässä ei vastausta tullut. Seuraava vastasi tänään näin : "Asus ROG Strix RTX 3080 O10G Gaming -näytönohjaimia ei valitettavasti ole tulossa meille enää lisää, joten tilausjonoa laitteelle ei enää ole. Näytönohjaimesta on tulossa uudempi louhintarajoitettu versio, mutta vielä ei ole tarkkaa aikaa millon. Laitamme sinulle viestiä kun näitä uusia laitteita meille saadaan, niin voit halutessasi olla ensimmäisten joukossa sitä tilaamassa. Pahoittelut aiemman näytönohjaimen kanssa tapahtuneesta."

 

Ilmeisesti olen jonossa, mutta mitä kautta viesti tulee? Sähköposti, tekstiviesti...? Eikä vieläkään ole varmaan minkäänlaista aikataulua olemassa?

siperiada55
Kommentaattori
  • 21 custom-general.kudos
  • 67 custom-general.replies
  • 0 custom-general.solutions

Ylläpito on lukinnut tämän ketjun. Uusia kommentteja ei voi kirjoittaa

@Majuho, saamassasi viestissä kirjoitetaan, että mitään jonoa ei enää ole...  

 

Edit HannaSu: lisätty tägi.