Sopiva -> Simppeli

Vanhaa liittymää ei saa omilta sivuilta päivitettyä Simppeliksi, tarjolla vai uudet Sopiva liittymät.
Jos tahtoo säilyttää vanhan numeron on se kaiketi siirrettävä ensin kilpailijalle ja sitten päivittää myöhemmin Simppeliksi? Tai jäädä suosiolla kilpailijan talliin.
Miksi tästä on tehty näin hankalaa??

10 kommenttia

Hei  ja tervetuloa Klaaniin!

Päivityksen pitäisi kyllä onnistua Omilta Sivuilta, mutta liekkö siellä jotain vikaa tällä hetkellä. Pistän tästä selvityspyyntöä eteenpäin.

Tarvittaessa muutos onnistuu esimerkiksi Omien Sivujen chatin kautta eli operaattoria ei tarvitse lähteä vaihtamaan. Muut asiakaspalvelun yhteystiedot löytyvät täältä.

Kunniamerkki +14

Kävin ihan kuriositeettina itsekin vilkaisemassa, enkä kyllä löytänyt mitään paikkaa mistä se onnistuisi. Liittymän päivittäminen tarjosi vain Sopivan eri paketteja vaihtoehdoiksi.

Sain juuri vahvistuksen, että Sopivan päivittäminen Simppeliksi ei toistaiseksi onnistu Omilta Sivuilta lainkaan. Simppelihän ei sisällä roaming-etuja, eikä myöskään oikeuta keskittämisetuihin. Tämän vuoksi päivitys onnistuu ainoastaan asiakaspalvelun ja Sonera Kaupan kautta, jotta pystymme katsomaan kuinka se  vaikuttaa muihin mahdollisiin liittymiin ja näin varmistamaan parhaan kokonaisratkaisun asiakkaalle.

Kunniamerkki +14

@IlariJR kirjoitti:

Siinä tapauksessa varmaan kannattaa poistaa verkkokaupasta Simppelin tilausvaiheesta teksti

"HUOM! Jos olet Soneran asiakas ja haluat päivittää matkapuhelinliittymäsi, voit tehdä muutoksen kätevästi Omilla sivuilla."

@kjns kirjoitti:

Erittäin hyvä huomio! Palaute lähti samantien eteenpäin :)

Mikähän siinä on, että aina nämä liittymien päivitykset onnistuvat aina vain tuonne kalliimpaan suuntaan? Koittakaahan nyt saada tuo päivitys toimimaan tuolta omilta sivuiltakin, koska tuolla asiakaspalvelussahan veloitetaan tuosta vaativasta hommasta 5€ per liittymä.
Ps. edelleenkin tuo teksti näkyy olevan tuolla verkkokaupassa:
"HUOM! Jos olet Soneran asiakas ja haluat päivittää matkapuhelinliittymäsi, voit tehdä muutoksen kätevästi Omilla sivuilla."

sonera on niin iso firma että eihän  sitä voida vaatia että  tommosen tekstin  sain pois  nopeeta  pitäähän siinä   kestää kuukausia 

Kiusallista! Laitetaan kyselyä vetämään, miksei ole jo muutettu. Olisiko nyt kesälomilla osuutta asiaan...

Kunniamerkki +2

@MiaSL kirjoitti:

Kiusallista! Laitetaan kyselyä vetämään, miksei ole jo muutettu. Olisiko nyt kesälomilla osuutta asiaan...

Kesäloma tuntuu jatkuvan. Ei pysty vieläkään vaihtamaan Omilla sivuilla.

@anttikarp kirjoitti:

@MiaSL kirjoitti:

Kiusallista! Laitetaan kyselyä vetämään, miksei ole jo muutettu. Olisiko nyt kesälomilla osuutta asiaan...

Kesäloma tuntuu jatkuvan. Ei pysty vieläkään vaihtamaan Omilla sivuilla.

Onpas nyt omituista! Pistin jälleen kerran pyyntöä eteenpäin. Eiköhän se teksti sieltä pois saada :)

Edit: Nyt tulikin vastausta, että tekstiä ei saada ainakaan tällä hetkellä poistettua, koska numeronvalintasivu on sama riippumatta valitusta liittymätyypistä ja kyseinen teksti pätee muihin liittymiin Simppeliä lukuunottamatta. Katsotaan josko tälle keksittäisiin jotain tulevaisuudessa.

Vastaa