Telia 5g "hitaus"


Kävin tänään hakemassa Telian 5g 1000 MB/s liittymän. Tämän päivän kokeilut eivät vakuuta valitettavasti yhtään. Yhteysnopeus on aika täsmälleen sama kuin 4G LTE-A:lla. Molemmilla DL ~90MB/s ja UL 20-30 MB/s. Ainoa ero on, että 5G:llä latenssi on aavistuksen verran suurempi.

 

Modeemina Huawei H312 ulkoversio. Modeemi näyttää, että ollaan 5G verkossa ja sen selkokielinen signaali-indikaattori kertoo, että 5G signaali on erinomainen. Samoin kertoo Telian oma kuuluvuuskartta tällä alueella. Olen kiinni Kiertotähdentien ja Kaksostentien risteyksessä olevassa tukiasemassa.

 

Olen käyttänyt 4G:tä kotoani jo vuoden päivät ja yhteysnopeudet ovat olleet samoja käytännössä tämän vuoden. Viime vuoden puolella nopeudet olivat järjestäen luokkaa 150 MB/s, mutta tosiaan viime aikoina tippuneet jonkin verran. Yleisesti ottaen olen ollut aika tyytyväinen yhteyksiin.

 

Nyt kuitenkin 5G on näin ensikosketuksen valossa todellinen pettymys. Voiko tukiaseman runkoverkkokaista olla pullonaula tai onko yhteysnopeus jotenkin kuristettu per laite? Tuntuu hullulta tuoda kyseiseen tukiasemaan 5G palvelu, jos sitten siitä eteenpäin yhteys ei pääse parempaan.

 

Mistä ihmeestä voi kiikastaa?


11 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Hei,


 


Koska laitteesta ei voi nähdä tarkempaa diagnostiikkadataa, ei voida tietää, mitä verkossa oikeasti tapahtuu. Vaikka 5G signaali olisikin, ei se ole tae siitä, että data menisi 5G:n yli.


 


Kontaktoisin nyt Telian asiakaspalvelua heti huomenna, jolloin tekninen puolikin on tavoiteltavissa. He pystyvät tutkimaan liittymäsi ja tukiaseman toimintaa siten, että näkevät, miten data oikeasti kulkee.


 


Latenssin kasvu voi johtua siitä, että kun mennään 5G:hen, niin liikenne jaetaan 4G ja 5G puolelle ja tuossa ei tiettävästi Nokian "split bearer" ns. EN-DC toiminnossa ole niin optimaalinen, kuin mitä pelkässä 4G:n käytössä. Eri tekniikoiden välillä liikenteen sukkulointi on kovin monimutkikasta ja siksi hyvinkin viiveet ovat tod.näk. heikommat kuin pelkällä 4G:llä. Tulevaisuudessa tukiasemien ohjelmistopäivityksien myötä tuo varmasti paranee.

@Purnipsi tuossa antoikin jo hyvät vinkit.


 


Ilman liittymätietoja ei pysty sanomaan että mitä siellä tapahtuu verkon ja reitittimen välillä.


 


Nyt kannattaaa ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme niin tutkitaan tarkemmin.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +6

Eräs puhelimen valmistaja mainosti lehdessä pari viikkoa sitten näin. Heillä on kesällä tulossa markkinoille malli, jossa on 40 prosenttia nopeampi 5G ja jonka 5G toimii jokaisessa maassa. On kaikki taajuudet. Hinta 499 euroa.

Jospa näillä joiden nopeudet ovat sitä sun tätä, ovatkin vain vanhaa mallia.

 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@nopeet@  kirjoitti:

Kävin tänään hakemassa Telian 5g 1000 MB/s liittymän. Tämän päivän kokeilut eivät vakuuta valitettavasti yhtään. Yhteysnopeus on aika täsmälleen sama kuin 4G LTE-A:lla. Molemmilla DL ~90MB/s ja UL 20-30 MB/s. Ainoa ero on, että 5G:llä latenssi on aavistuksen verran suurempi.

 

Modeemina Huawei H312 ulkoversio. Modeemi näyttää, että ollaan 5G verkossa ja sen selkokielinen signaali-indikaattori kertoo, että 5G signaali on erinomainen. Samoin kertoo Telian oma kuuluvuuskartta tällä alueella. Olen kiinni Kiertotähdentien ja Kaksostentien risteyksessä olevassa tukiasemassa.

 

Olen käyttänyt 4G:tä kotoani jo vuoden päivät ja yhteysnopeudet ovat olleet samoja käytännössä tämän vuoden. Viime vuoden puolella nopeudet olivat järjestäen luokkaa 150 MB/s, mutta tosiaan viime aikoina tippuneet jonkin verran. Yleisesti ottaen olen ollut aika tyytyväinen yhteyksiin.

 

Nyt kuitenkin 5G on näin ensikosketuksen valossa todellinen pettymys. Voiko tukiaseman runkoverkkokaista olla pullonaula tai onko yhteysnopeus jotenkin kuristettu per laite? Tuntuu hullulta tuoda kyseiseen tukiasemaan 5G palvelu, jos sitten siitä eteenpäin yhteys ei pääse parempaan.

 

Mistä ihmeestä voi kiikastaa?


Pyörähdin kyseisellä tukiasemalla tänään kun olin lähistöllä käymässä. 5G ei ole aktiivisena tukiasemassa ollenkaan. Ilmeisesti joku vikatilanne siinä on. Samalla tavalla on käynyt myös Viertolassa Vantaalla pari viikkoa sitten Telian 5G-tukiaseman kanssa. Kannattaa tehdä Telialle asiasta vikailmoitus. Sun laitteissa ei ole mitään vikaa. Kannattaa myös huomata, että 5G-antennit ovat vain kahteen sektoriin, mutta ei sinne puiston suuntaan.

 

Mahtavaa, että tähän tuli näin paljon vastauksia! Olin muutaman päivän mökillä viettämässä keskikesän juhlaa, niin tämä "harrastus" oli jäähyllä. Ennen lähtöä tein tosin nopean skriptin, joka 30 min välein teki speedtestin ja jätin koneen surraamaan reissun ajaksi. Alla vielä siitä tarkemmin, mutta nyt ainakin nopeuden valossa väittäisin, että tämä möhkäle 5G:tä käyttäisi - ainakin suurimman osan ajasta.

 

Tosiaan laite tarjoaa aika vähän diagnostiikkaa, että aika vaikea sen datasta suoraan on mitään päätellä. Tuo havainto, että 5g olisi pois päältä tukiasemassa on yllättävä. Otin nyt juuri äsken ulos sen mitä laitteesta sain ja tällaisen datan puskee:

 

403 36074006 -11.0dB -76dBm <=-113dBm 7dB 7 10MHz 10MHz PPusch:0dBm PPucch:-2dBm PSrs:0dBm PPrach:0dBm mcsUpCarrier1:26 mcsDownCarrier1Code0:7 mcsDownCarrier1Code1:7 DL:6300 UL:24300 1 4170 20 24491 0 8470 8060 TM[3] 0140914 32639 32639 847000kHz806000kHz 100MHz 100MHz NRmcsUpCarrier1:0 NRmcsDownCarrier1Code0:0 NRmcsDownCarrier1Code1:0 PPusch:19dBm PPucch:20dBm PSrs:20dBm PPrach:1dBm DL:630660 UL:630660 3459900kHz 3459900kHz 1dB -96dBm -12.0dB

 

Eikös tuossa nyt myös 5G signaalitietojakin ole? Ainakin 3,5Mhz taajuus tuolla näkyy, mutta enempää tuo ei minulle oikein kerro.

 

Nyt kun illalla kokeilin, niin sain downloadiksi jo reilut 400Mb/s. Samoin reissun aikana laite on antanut ihan hyviä lukemia. Plottasin tulokset alla olevaan käppyrään. Ihan ok lukemia tullut, mutta aika paljon heittelee vielä. Mistä lie johtuu. Ehkä voisin huomenna soitella kuitenkin vielä aspaan ja varmistaa, että kaikki on kunnossa. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@nopeet@  kirjoitti:

Mahtavaa, että tähän tuli näin paljon vastauksia! Olin muutaman päivän mökillä viettämässä keskikesän juhlaa, niin tämä "harrastus" oli jäähyllä. Ennen lähtöä tein tosin nopean skriptin, joka 30 min välein teki speedtestin ja jätin koneen surraamaan reissun ajaksi. Alla vielä siitä tarkemmin, mutta nyt ainakin nopeuden valossa väittäisin, että tämä möhkäle 5G:tä käyttäisi - ainakin suurimman osan ajasta.

 

Tosiaan laite tarjoaa aika vähän diagnostiikkaa, että aika vaikea sen datasta suoraan on mitään päätellä. Tuo havainto, että 5g olisi pois päältä tukiasemassa on yllättävä. Otin nyt juuri äsken ulos sen mitä laitteesta sain ja tällaisen datan puskee:


Tein kanssa itse omia kanavia pitkin ilmoituksen Telialle tuosta 5G:n vikatilanteesta kyseisessä tukiasemassa, joten ovat saaneet sen varmastikin korjattua aika nopeasti viime viikon alussa. Mittaamasi nopeudet näyttävät ihan asiallisilta ja 5G tosiaan toimii kyllä nyt, sen näkee jo nopeuksista.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Hei,


helpommin tuo rimpsu on tulkittavissa, jos menet selaimessa debug-konsoliin (F12) ja katsot tuota sivua, jossa nuo signaaliarvot, ja "Network" valitset sen, jossa nuo on ja edelleen "preview" tabilta tarkistelet. Siinä pitäisi olla selkeässä järjestyksessä nuo 5G-tiedot ja muut, sekä mitä mikäkin arvo tarkoittaa.


 


Melko hyvältä tuo näyttää, hankala arvioida, mistä fluktuaatio syntyy. Voi olla, jos kuormaa ei tasaisesti ole tms. ei 5G heti aktivoidu. Ilmeisesti 5G RSRP on -96 dBm. Tuossa on melko monta liikkuvaa osaa. 4G-ankkurina näyttää olevan 800 MHz verkko, joten siinä ei upin osalta kaistaa niin paljoa ole. Toisaalta ei tiedetä, meneekö tuo uppi pelkästään 5G:n yli, jota sitten mahd. esteet, kuten pensaat, puut, lehdet yms. rokottavat vai miten. Olen vertaillut kaikkien verkkolaitetoimittajien tekniikoita Suomessa, ja näppituntuma on osoittanut, että joillain voi olla enemmän vaihtelua mittausten välillä. Lisänsä tuo päätelaitteiden epälooginen toiminta. Esimerkiksi Oneplus 8-luureissa 5G ei mene aina päälle, jos VoLTE ja "Älykäs 5G" ovat päällä.

Käyttäjätaso 2
Kunniamerkki +6

En tiedä pitäisikö valittaa kun mun 5G-liittymä menee liian lujaa 😁>

Tosiaan 300 meganen porskuttaa hieman ylivauhtia, mutta miksi tuo ulospäin menevä liikenne on noin vaatimaton?

https://www.speedtest.net/my-result/d/f401de77-a0aa-4e07-bcd3-5574c10505b0

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@Eeros@  kirjoitti:

En tiedä pitäisikö valittaa kun mun 5G-liittymä menee liian lujaa 😁>

Tosiaan 300 meganen porskuttaa hieman ylivauhtia, mutta miksi tuo ulospäin menevä liikenne on noin vaatimaton?

https://www.speedtest.net/my-result/d/f401de77-a0aa-4e07-bcd3-5574c10505b0


Ankkuritaajuus 4G:llä saattaa olla LTE800 eli B20-taajuus, jolloin upload jää "hitaammaksi" sen takia tai sitten upload menee 5G NR:llä, jolloin signaali vaimentuu aika helposti tukiasemaan päin. Toki se vois myös olla B3 tai B7 tuo PCC (Primary Component Carrier), jolla upload menee. Uploadiin vaikuttaa eniten kaistanleveys (B20 = 10 MHz, B3 = 20 MHz) sekä signaalinvoimakkuus päätelaitteen ja tukiaseman välillä. Mikä 5G-laite käytössä?


@nopeet@  kirjoitti:

Kävin tänään hakemassa Telian 5g 1000 MB/s liittymän. Tämän päivän kokeilut eivät vakuuta valitettavasti yhtään. Yhteysnopeus on aika täsmälleen sama kuin 4G LTE-A:lla. Molemmilla DL ~90MB/s ja UL 20-30 MB/s. Ainoa ero on, että 5G:llä latenssi on aavistuksen verran suurempi.

 

Modeemina Huawei H312 ulkoversio. Modeemi näyttää, että ollaan 5G verkossa ja sen selkokielinen signaali-indikaattori kertoo, että 5G signaali on erinomainen. Samoin kertoo Telian oma kuuluvuuskartta tällä alueella. Olen kiinni Kiertotähdentien ja Kaksostentien risteyksessä olevassa tukiasemassa.

 

Olen käyttänyt 4G:tä kotoani jo vuoden päivät ja yhteysnopeudet ovat olleet samoja käytännössä tämän vuoden. Viime vuoden puolella nopeudet olivat järjestäen luokkaa 150 MB/s, mutta tosiaan viime aikoina tippuneet jonkin verran. Yleisesti ottaen olen ollut aika tyytyväinen yhteyksiin.

 

Nyt kuitenkin 5G on näin ensikosketuksen valossa todellinen pettymys. Voiko tukiaseman runkoverkkokaista olla pullonaula tai onko yhteysnopeus jotenkin kuristettu per laite? Tuntuu hullulta tuoda kyseiseen tukiasemaan 5G palvelu, jos sitten siitä eteenpäin yhteys ei pääse parempaan.

 

Mistä ihmeestä voi kiikastaa?


Mulla on sama ongelma että 30MB/s näyttää vaikka max raja on 1000MB/S 

Käyttäjätaso 2
Kunniamerkki +6

@snow28@  kirjoitti:

@Eeros@  kirjoitti:

En tiedä pitäisikö valittaa kun mun 5G-liittymä menee liian lujaa 😁>

Tosiaan 300 meganen porskuttaa hieman ylivauhtia, mutta miksi tuo ulospäin menevä liikenne on noin vaatimaton?

https://www.speedtest.net/my-result/d/f401de77-a0aa-4e07-bcd3-5574c10505b0


Ankkuritaajuus 4G:llä saattaa olla LTE800 eli B20-taajuus, jolloin upload jää "hitaammaksi" sen takia tai sitten upload menee 5G NR:llä, jolloin signaali vaimentuu aika helposti tukiasemaan päin. Toki se vois myös olla B3 tai B7 tuo PCC (Primary Component Carrier), jolla upload menee. Uploadiin vaikuttaa eniten kaistanleveys (B20 = 10 MHz, B3 = 20 MHz) sekä signaalinvoimakkuus päätelaitteen ja tukiaseman välillä. Mikä 5G-laite käytössä?


Käytössä on Huawei 5G cpe pro reititin.

Vastaa