Telia Prepaid -liittymän aktivointi ja kuitin tilaus

  • 23 July 2022
  • 1 kommentti
  • 146 katselukertaa

Hei! Ostin keväällä PrePAid -liittymän Vaasan Telia myymälästä (Rewell). Olen valokuvaaja ja joskus ei ole käytössä WiFiä esim vanhoissa kirkoissa, ja kuvia pitää lähettää medioille. Myyjä kertoi, että voin hyvin ostaa prepaid -liittymän jo keväällä, koska 31 päivän käyttö aktivoituu vasta kun otan eka yhteyden. Ja kortti on voimassa 12 kk.
No tilanne tuli eteen, mutta yheys ei toiminut. Soitin teidän (yritys) helppariin jossa kerrottiin, että pitää syöttää kuitissa olevaa tunnusta, koska liittymä on vanhentunut? No koska kuitti on jo kirjanpitäjällä (joka veloittaa about 50 eur) kuitin kopiosta, ajattelin että huånå, homma ja latasin läppärin kautta kortille uudestaan 19,90 eur.
Siitä en saanut minkäänlaista kuittia, joten tilitoimisto veloittaa siitä taas 20 eur! (kuinka tämä on edes mahdollista?)
Eli malliin "näin siinä kävi, mutta lapsi on kaunis." 
Summasummarum, myyjät kertoivat siis ihan eri tarinoita SIM kortin käytöstä. Nyt olen siis maksanut 4,95 + kaksi kertaa 19,90 liittymästä, josta olen saanut vain yhden kuitin, joten minulle tulee vielä 20 eur laskun tilitoimistolta.
Eli 19,90 maksoi minulle siis 64,95 eur. Sillä rahalla olisin saanut liittymän vuodeksi eikä 31 päiväksi.
Liittyymän numero on 0XX XXXXXXX ja minun puh 0XX XXXXXXX.

Tämä nyt ei mennyt ihan kuin Strömsössä - hankalaa kun on yritysliittymä puhelimessa ja prepaid kuluttajapuolella (koska on edullisempaa).

Olisikohan minun järkevämpää vaihtaa yritysliittymä kuluttajaliitymäksi?


 


Vaasa, lähellä Strömsö


 


---


Muokkaus HannaMarikaL: Poistettu puhelinnumerot ja allekirjoitus. Muokattu myös otsikkoa kuvaavammaksi


1 kommentti

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@HagstromMedia  kirjoitti:

Hei! Ostin keväällä PrePAid -liittymän Vaasan Telia myymälästä (Rewell). Olen valokuvaaja ja joskus ei ole käytössä WiFiä esim vanhoissa kirkoissa, ja kuvia pitää lähettää medioille. Myyjä kertoi, että voin hyvin ostaa prepaid -liittymän jo keväällä, koska 31 päivän käyttö aktivoituu vasta kun otan eka yhteyden. Ja kortti on voimassa 12 kk.
No tilanne tuli eteen, mutta yheys ei toiminut. Soitin teidän (yritys) helppariin jossa kerrottiin, että pitää syöttää kuitissa olevaa tunnusta, koska liittymä on vanhentunut? 




Moikka @HagstromMedia ja tervetuloa tänne Yhteisöön!


 


Telia Prepaid -liittymä aktivoituu ensimmäisestä soitetusta tai vastaanotetusta puhelusta/tekstiviestistä, avatusta nettiyhteydestä tai saldolatauksesta. Liittymä on käytettävissä  6 kuukautta käyttöönotosta tai 12 kuukautta viimeisimmästä latauksesta. Onko mahdollista, että oletkin käyttänyt prepaid-liittymääsi aikaisemmin kuin vasta nyt ja sen vuoksi 31 päivän tilaus oli ehtinyt vanhentua? Liittymän voimassaoloajan voi tarkistaa lähettämällä tekstiviesti PREPAID VOIMASSA numeroon 15400. Viesti on maksuton. Täältä löydät lisätietoa meidän Telia Prepaid-liittymästä.


 



@HagstromMedia  kirjoitti:

Siitä en saanut minkäänlaista kuittia, joten tilitoimisto veloittaa siitä taas 20 eur! (kuinka tämä on edes mahdollista?)
Eli malliin "näin siinä kävi, mutta lapsi on kaunis." 
Summasummarum, myyjät kertoivat siis ihan eri tarinoita SIM kortin käytöstä. Nyt olen siis maksanut 4,95 + kaksi kertaa 19,90 liittymästä, josta olen saanut vain yhden kuitin, joten minulle tulee vielä 20 eur laskun tilitoimistolta.
Eli 19,90 maksoi minulle siis 64,95 eur. Sillä rahalla olisin saanut liittymän vuodeksi eikä 31 päiväksi.




Prepaid-liittymän latauksien osalta kuitin saa tilattua sähköpostiin Telia Prepaid -lataussovelluksen kautta. Eli kun olet ladannut kyseisen sovelluksen, onnistuu kuitin tilaus näillä ohjeilla:


 



  1. Paina sovelluksen oikeasta yläkulmasta kolmea pistettä ja valitse Kuitti.

  2. Syötä haluamasi sähköpostiosoite ja paina Tallenna.


 


Täältä löydät vielä tarkempaa tietoa Telia Prepaid -lataussovelluksesta.

Vastaa