Tuusulan Jokela 4G

Kuuluvuuskartan mukaan täällä pitäisi olla loistava kuuluvuus ja nopeudet jopa 450M, luokitus "erittäin hyvä". Todellisuus on kuitenkin ihan toista. Liitteenä 200M liittymän nopeus. Aika surullista. Näkyvyys mastoon on suora, mitään nyppylöitä ei ole edessä.

Pitää varmaan hommaa Elisan ja DNA prepaid ja testata niitä. Outoa on, että samassa taloudessa olevan Hybridi liittymä saa tuplasti nopeammat yhteydet (onneton tosin sekin nopeus), annetaanko hybridille jotain etua kaistan jaossa?

71 kommenttia

@ReOlivia@  kirjoitti:

@repherd@  kirjoitti:

Tänään aamulla tuli tekstiviesti, jota en ollut uskonut ihan heti - jos koskaan saapuvaksi. Ihan heti sen vuoksi, että ajattelin taajaman datayhteyksien olevan korkeemmas käres. Toisaalta, vaikka niiden eteen tapahtuisikin, niin en uskonut aktiiviseen viestintään. Mikä lie skeptikko minussa.

Mutta isot pisteet Telialle jo tässä vaiheessa aloituksesta. Viesti sanoo, että kuuluvuuspalautteeni perusteella ja sijaintiin liittyen tehdään parannuksia 4G (700Mhz) osalta niin, että olisivat käytössä 18.12.2020 mennessä. On todella mielenkiintoista nähdä, että miten se tähän juurikin solujen väliinputoamisalueelle vaikuttaa oikeasti. Edelleen käytössä Elisan ja Telian 4G datat ja Elisa on primääri ollen todella paljon nopeampi läpi vuorokauden, Telia lähinnä benchmarkina, kun nopeusongelma on olemassa. Ja ehkä joku kannatusmaksuajatus, että tämä ratkeaisi joskus. 

Mutta odotan innolla viestin lupauksen realisoitumista! Ja varmasti raportoin tuloksesta.

Onpa hieno juttu! Palautteet tosiaan kannattaa. Odotan raporttia parannuksesta 😁>

Vielä ei ole parannusta kuulunut kotiosoitteessani, mutta alkuperäisen viestin perusteella siihen on vielä 12 päivää aikaa, kun se viimeistään pitäisi tulla B28 (700mhz) tälle katvealueelle. Käytän ensisijaisesti Elisan 4G:tä kodin reittimenä edelleen, koska se on aina useita kertoja Teliaa nopeampi, aamusin ja iltaisin. Ehkä tuleva päivitys auttaa ja palauttaa Telian elinvoimaiseksi. 

Ainoa kysymysmerkin nostattava huhu sanoo, että Palopurolla olisi hiljattain parannettu B28(700mhz) kapasiteettia muutama viikko sitten. Toivottavasti alkuperäinen viestini on edelleen olemassa eikä ole häiriöilmoituksen perusteella lähetetty minulle toivoa Palopuron päivityksestä. 

Elisalta kuulin huhun, että Takojan tapaan rakennettu asuinyhteisön kuitu on mahdollista, kun kerää sopivan porukan lähimaastosta. Tämä on käynyt mielessä, koska ei tämä langattomuus taida ratkaisua tuoda. 

Mutta odotan 18.12. saakka. 2020 vuonna. 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

Ainoa kysymysmerkin nostattava huhu sanoo, että Palopurolla olisi hiljattain parannettu B28(700mhz) kapasiteettia muutama viikko sitten. Toivottavasti alkuperäinen viestini on edelleen olemassa eikä ole häiriöilmoituksen perusteella lähetetty minulle toivoa Palopuron päivityksestä. 

Voin tosiaan vahvistaa huhun. Palopurolle on tosiaan lisätty Telian tukiasemaan B20n kaveriksi LTE1800 ja LTE700 eli kapasiteettia sinne on tullut reilusti lisää. 

Toivoisi myös, että Telia pystyisi muuttamaan muiden tukiasemien LTE2100 (B1) kaistan 10 MHz -> 20 MHz, joka tuplaisi kyseisen taajuuden nopeuden. Jostain syystä 3G Dual Carrieria (UMTS2100) halutaan edelleen laajasti käyttää Telialla, vaikka kapasiteettitarve olisi selkeästi 4G-puolella. 

O

@snow28@  kirjoitti:

Paikkansa pitävät huhut ovat aina hyviä! Toivotaan, että Temmon tolppaan tulee samat lisät tässä samassa ajassa. 

elisalla on kyllä kova etumatka alueella, kun suht’ uusi Pertun masto on hyvin jo toiminnassa. 

Tänään oli sattumalta 5G keskustelua Elisaan päin, mutta tuskin mitään kovin nopeaa sillä saralla. 

Onko Takojan tolppaa paranneltu? Haluaisin palata Elisalta kotiin Teliaan, mutta nyt se on nopeampi. 

@Osku@  kirjoitti:

Onko Takojan tolppaa paranneltu? Haluaisin palata Elisalta kotiin Teliaan, mutta nyt se on nopeampi. 

Minulla ei ole faktatietoa Takojan tolpasta. Käsitykseni mukaan ei.

Elisa oleellisesti nopeampi läpi vuorokauden kuten ennenkin Temmossa vesitornin mastosta. Vaikka Elisakin leikkaa aamun parhaista 50-70% (90-110 --> 20-50) illaksi. Päivät järkeviä. Samoin minulle liittymässä Elisalla (sama Telian varaliittymässä) lähetysnopeuden nosto. Elisa 30+. Telia. Noh, vähemmän aina. Elisalla tullut käsittääkseni suht' uusi tuo Perttu, mutta se ei yllä Cellmapperin perusteella Temmonpeltoa pidemmälle. 

Elisalta sanottiin n. kuukausi sitten, että "periaatteessa" voisi Takoja-kimppa -tyyppisen porukan kerätä ja sitten katsovat, rakentavatko kuidun porukalle. Avoinkuitu kun meni ohitse. Tällaisen porukan keräämistä olen miettinyt. Jos kuulisi, että 5G ei ole esim 2-3v aikana tulossa, niin kannattaisi kerätä porukka alueelle. En tiedä olisiko Telialla vastaavaa mahdollisuutta? 

Tämän tilanteen erikoisuus on alati kasvava 6000+ hengen taajama, joka kasvaa joka suuntaan tällä hetkellä, mutta kapasiteetit eivät. Ehkä pitää täältä laitakylämailta muuttaa keskustaan? Jokelan keskustaan. 🙂> 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@Osku@  kirjoitti:

Onko Takojan tolppaa paranneltu? Haluaisin palata Elisalta kotiin Teliaan, mutta nyt se on nopeampi. 

Ei ainakaan vielä ole parannuksia näkynyt Takojalla.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@snow28@  kirjoitti:

Jostain syystä 3G Dual Carrieria (UMTS2100) halutaan edelleen laajasti käyttää Telialla, vaikka kapasiteettitarve olisi selkeästi 4G-puolella. 

Oletko mitannut tiedonsiirron kapasiteetin 3G-puolella ja havainnut verkon vetävän kellon ympäri täyttä vauhtia? Entä pystytkö jotenkin näkemään 3G-verkossa käytävien puheluiden määrää?

Jos myös UMTS2100-verkolle on tarve, niin sen purkaminen pois olisi outoa. Äläkä unohda yksitaajuus-UMTS-puhelimia. Noille UMTS2100 on ainoa UMTS-verkko, mitä nuo pystyvät käyttämään.

Omani tosin hajosi viime kesänä, joten minulla on jo käytössä UMTS-kaksitaajuuspuhelimet.

@Osku ja @repherd Takojan ja Temmon tukiasemiin ei tiedossa parannuksia tämän hetken suunnitelmissa. Molemmissa tukiasemissa on käytössä 800MHz, 1800MHz ja 2100MHz.

Palopurolla on otettu käyttöön 1.12 700MHz ja 1800MHz taajuudet. Tästä on ilmeisesti tullut @repherd viesti, koska alunperin käyttöönotto on suunniteltu 18.12.

@JuhoOlliLo@  kirjoitti:

Kiitos tiedosta! Harmillista, että alkuperäinen parannustieto oli virheellinen. Ja tietysti se, että asukastiiviillä tukiasemilla Takojalla ja Temmossa ei parannusta ole nähtävillä. Mutta hyvä tieto, niin tietää ettei sitä kannata odottaa ja parannusta ei ole tulossa näköpiirissä.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@JuhoOlliLo@  kirjoitti:

@Osku ja @repherd Takojan ja Temmon tukiasemiin ei tiedossa parannuksia tämän hetken suunnitelmissa. Molemmissa tukiasemissa on käytössä 800MHz, 1800MHz ja 2100MHz.

Palopurolla on otettu käyttöön 1.12 700MHz ja 1800MHz taajuudet. Tästä on ilmeisesti tullut @repherd viesti, koska alunperin käyttöönotto on suunniteltu 18.12.

Mites jos veisit verkkosuunnittelijalle kysymystä voisiko tuon B1 2100 MHz taajuuden kasvattaa 10 MHz -> 20 MHz noissa Jokelan alueen tukiasemissa? Tällöin kapasiteetti nousisi lähes 100 Mbps per sektori ja mahdollistaisi loppukäyttäjille parempia keskinopeuksia myös ruuhka-aikaan. Tämä onnistuisi ilman mitään laiteinvestointeja tai fyysisiä muutoksia tukiasemaan.

Toki vaatii vähän säätöä ja suunnittelua verkon puolella, jotta kauempana olevat tukiasemat, joissa voi olla 3G Dual Carrieria B1:llä ei häiriinny.

Voisiko toisaalta harkita myös, että B1 tehtäisiin 20 MHz SDL:nä, jolloin siihen ei voi lukita PCC:nä, mutta CA:ssa saa täyden nopeushyödyn. Tällöin myöskään 3G ei häiriinny. Elisa on tehnyt tätä aika paljon ja itsellä on siitä hyviä kokemuksia. Myöskin SINR-häiriötasot kyseisellä taajuudella yleensä paranevat kaikilla käyttäjillä, koska päätelaitteet eivät voi siinä roikkua PCC:nä vaan ainoastaan silloin voivat sitä käyttää, jos päätelaitteessa CA aktivoituu. Ainoa haittapuoli voisi olla, että antiikkisten Cat4 laitteiden omistajat eivät pääse kytkeytymään tuohon B1:seen, mutta toisaalta se on vain 10 MHz, joten ne mieluummin kuitenkin varmaan B3 tai B20. 

En ole nähnyt Telian käyttävän SDL missään tukarissa, mutta ehdottomasti myös harkinnan arvoinen asia kapasiteetin lisäämiseksi ilman haittoja läheisille 3G Dual carrier tukareille!

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@irritus@  kirjoitti:

@snow28@  kirjoitti:

Jostain syystä 3G Dual Carrieria (UMTS2100) halutaan edelleen laajasti käyttää Telialla, vaikka kapasiteettitarve olisi selkeästi 4G-puolella. 

Oletko mitannut tiedonsiirron kapasiteetin 3G-puolella ja havainnut verkon vetävän kellon ympäri täyttä vauhtia? Entä pystytkö jotenkin näkemään 3G-verkossa käytävien puheluiden määrää?

Jos myös UMTS2100-verkolle on tarve, niin sen purkaminen pois olisi outoa. Äläkä unohda yksitaajuus-UMTS-puhelimia. Noille UMTS2100 on ainoa UMTS-verkko, mitä nuo pystyvät käyttämään.

Omani tosin hajosi viime kesänä, joten minulla on jo käytössä UMTS-kaksitaajuuspuhelimet.

Tuntuu että joissakin paikoissa Telian UMTS2100 on ruuhkattomampi kuin LTE...

Jos vielä on käytössä puhelin, jossa pelkästään U2100 tuki niin syytä varmaan hiljalleen vaihtaa dual band 3G luuriin. Niitä saanee ilmaiseksi.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@snow28@  kirjoitti:

Tuntuu että joissakin paikoissa Telian UMTS2100 on ruuhkattomampi kuin LTE...

Mutta tämä ei vielä kerro siitä, mikä on UMTS2100-tukiaseman käyttöaste. Telia näkee sen kyllä verkonhallinnastaan, mutta asiakas ei.

Jos siellä on reilusti liikennettä, tukiaseman poisto voi johtaa UMTS-verkon menemiseen tukkoon. Näin kävi Elisan verkossa, kun he purkivat UMTS2100 pois Raaseporista. Tämän jälkeen lauantai-iltaisin Elisan UMTS900 kävi jopa 0,05 Mbit/s, eli hitaammin kuin ISDN.

Elisan tyypillisin tapa ratkaista UMTS:in ja LTE:n väliset häiriöt on näyttää UMTS2100:lle sivuleikkureita. Jos he tykkäävät käyttää SDL:ää, niin siihen on varmasti jokin muu syy kuin yhteensopivuus UMTS:in kanssa.

@snow28@  kirjoitti:

Niitä saanee ilmaiseksi.

Ai, minä jouduin viimeksi tilittämään kaupalle 79 €.

Lisäksi kaikille UMTS2100-puhelimille ei löydy vastaavaa kaksitaajuusmallia.

Esimerkiksi Nokia E70 on ainutlaatuinen. Näppäimistö suljettuna se näyttää tavalliselta puhelimelta, mutta kun numeronäppäimistön kääntää näytön yli, paljastuukin qwerty-näppäimistö.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Joskus vain kehitys menee eteenpäin ja vanhasta on luovuttava. Kaikkia ei voida palvella, vaan joudutaan mennä massojen ehdoilla.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@irritus@  kirjoitti:

Mutta tämä ei vielä kerro siitä, mikä on UMTS2100-tukiaseman käyttöaste. Telia näkee sen kyllä verkonhallinnastaan, mutta asiakas ei.

Jos siellä on reilusti liikennettä, tukiaseman poisto voi johtaa UMTS-verkon menemiseen tukkoon. Näin kävi Elisan verkossa, kun he purkivat UMTS2100 pois Raaseporista. Tämän jälkeen lauantai-iltaisin Elisan UMTS900 kävi jopa 0,05 Mbit/s, eli hitaammin kuin ISDN.

Elisan tyypillisin tapa ratkaista UMTS:in ja LTE:n väliset häiriöt on näyttää UMTS2100:lle sivuleikkureita. Jos he tykkäävät käyttää SDL:ää, niin siihen on varmasti jokin muu syy kuin yhteensopivuus UMTS:in kanssa.

@snow28@  kirjoitti:

Niitä saanee ilmaiseksi.

Ai, minä jouduin viimeksi tilittämään kaupalle 79 €.

Lisäksi kaikille UMTS2100-puhelimille ei löydy vastaavaa kaksitaajuusmallia.

Esimerkiksi Nokia E70 on ainutlaatuinen. Näppäimistö suljettuna se näyttää tavalliselta puhelimelta, mutta kun numeronäppäimistön kääntää näytön yli, paljastuukin qwerty-näppäimistö.

Aika hyvin kertoo U2100 verkon käyttöasteesta kun about 30 Mbps tulee Telian dual carrierilta mitä olen muutamia tukiasemia tässä pk-seudulla testannut.

En sitten tiedä mitä ihmettä ihmiset tekevät Raaseporissa Elisan 3G-verkossa. Tehokkaasti kyllä ohjaa sitten hankkimaan 4G-laitteen, jos ei sellaista vielä taloudesta löydy, jos yrittää jotain striimejä katsella 3G:lla ilta-aikaan.

B1 SDL on nimenomaan ratkaisu siinä tapauksessa kun tukiasemaklusterissa alueella on sekaisin 4G B1 ja 3G DC:tä käytössä. Tällöin vältytään uplink ongelmilta 3G DC:ssa.

Esimerkiksi kun Elisa swappasi Nokiaa Huaweihin pk-seudulla niin kaikki uudet Huaweit aloitti B1 SDL:na ja hiljalleen kun 3G DC oli pois alueen tukareista ja swapit valmiina niin B1 vaihdettiin normaaliksi. B1 SDL oli selkeästi häiriöttömämpi ja SINRit komeita.

E70 oli tosiaan hyvä puhelin, itsellänikin oli sellainen joskus v. 2007 paikkeilla. Tosin oma suosikkini oli ehdottomasti Nokia E65. Niitä oli parikin. Mutta eipä niitä ole tullut enää 10 vuoteen käytettyä.

Itselläni oli myös Nokia N8, mutta parin vuoden jälkeen about 2012-2013 Symbian oli jo niin hidas siinä vaiheessa, että hesaria ei meinannut enää saada auki kun webbisivut alkoivat olla sen verran raskaat. Kameran avaaminen kesti niin kauan, että yleensä siinä vaiheessa tilanne oli jo ohi. Hermo ei enää kestänyt hitautta vaan vaihdoin Nokian tilalle iPhonen 5:n ja nopeusero oli todella huima. Itsellä tossa on pöydällä läjä dual UMTS luureja joita ei ole tullut käytettyä ainakaan viimeiseen 7-8 vuoteen.

@Osku@  kirjoitti:

Kuuluvuuskartan mukaan täällä pitäisi olla loistava kuuluvuus ja nopeudet jopa 450M, luokitus "erittäin hyvä". Todellisuus on kuitenkin ihan toista. Liitteenä 200M liittymän nopeus. Aika surullista. Näkyvyys mastoon on suora, mitään nyppylöitä ei ole edessä.

Pitää varmaan hommaa Elisan ja DNA prepaid ja testata niitä. Outoa on, että samassa taloudessa olevan Hybridi liittymä saa tuplasti nopeammat yhteydet (onneton tosin sekin nopeus), annetaanko hybridille jotain etua kaistan jaossa?

Puhelimesi on 3G verkossa kuvakaappauksen mukaan. Eikö se mene 4G:hen ollenkaan vai onko 3G nopeampi vaihtoehto?

@Kimppikoo@  kirjoitti:

Puhelimesi on 3G verkossa kuvakaappauksen mukaan. Eikö se mene 4G:hen ollenkaan vai onko 3G nopeampi vaihtoehto?

Toi on 1,5 vuotta vanha postaus. Laitoin esimerkin myös 4g:n kanssa, ks viesti #3 tässä ketjussa.

Nykyisin ei ole enää hybridiä, kännykässä DNA:n liittymä työn puolesta, kotiin netti tulee Elisan mobiilin kautta, koska paikallinen Telian masto ihan tukossa.

Kokeiltuani sekä Telia että Elisan hybridiä totesin, että parhaimmillaan ovat hyvät. Tosin, huonoja hetkiä on niin paljon, ettei ne korvaannu hyvillä hetkillä. 

Omalta osaltani viimeiset Takoja-Temmo -tolppakeskustelut ja tieto siitä, että parannusta ei ole tulossa oli helpotus. Telian liittymät vaihtuvat parin liittymän osalta Elisaan. Ja toive kuidusta jää elämään. 

No niin, odotuksen aika Jokelassa on pikku hiljaa ohitse. Uskon, että Telian ja Nokian tekemä strateginen yhteistyö ja massiivinen määrä Nokian 5G tukiasemia tuo 5GSA:n Telian verkkoihin 2021 aikana, ehkäpä myös Jokelaan. Mutta kuidun odottamista tai hankkimista en enää haikaile. Elisa rakentaa Jokelan tukiasemiin parhaillaan 5G:tä ja lähettivät siitä infoa viikko sitten. Takojan tukarin 5G näkyy jo Elisan kuuluvuuskartoissa, Lepolan ja Temmon mastoihin tulossa myös, Pankkitalon masto ei näy kartassa, mutta jää nähtäväksi. Itse otin Elisan 5G:n käyttöön eilen ja 300 sekä 600 liittymillä nopeudet erinomaiset. Jätin 600:n voimaan, koska hintaero marginaalinen ja oikea throughput on merkittävästi enemmän kuin 300. Google Mesh Wifin nopeustesti antaa 411/68 ja tässä konfiguraatiossa on reitittimen (Telewell EAV510AC-LTE+5G) jatkeena Lexhome Home CAT5E:n kautta Linksysin reititin aliverkkoon, jossa Googlen Mesh kiinni. Erinomaisia nopeuksia. Ulkoisena antennina Telewelliltä Järvenpäästä hankittu 5G antenni 4*4 mimo, joka hilattu tv-antennimastoon, hyvää signaalia, vaikka mastoon 5G:lle hieman turhan pitkä matka. Telian LTE jää varaliittymäksi hetkeksi ennen irtautumista, jollei 5G tule Telialla myös Jokelaan. Avoinkuitu taisi juuri muuttua turhaksi, ehkä. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@snow28@  kirjoitti:

En sitten tiedä mitä ihmettä ihmiset tekevät Raaseporissa Elisan 3G-verkossa.

Epäilen, että junamatkustajat käyttävät edelleen 3G:tä, kun 4G ei junassa välttämättä kuulu.

Ei kanna 5G tähän osoitteeseen, mutta tällä Elisan 4G:llä pärjää kivasti 🙂> Takojan tolppa.

Mulla maastokartan suoramittauksen mukaan Temmon tolppaan 820m ja tässä vaihtari. EI anna aihetta hifistellä ja säädellä enempää, tuntuu olevan konfiguraatio kohdillaan. Ilman ulkoista antennia en usko näihin tuloksiin, koska 5G:lle 820m on jo paljon. 

Vastaa