Vastaaja-palvelussa olisi kehitettävää

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

Olen siirtänyt kaikki puhelut vastaajaan esim. yöaikaan. Tänä aikana saapuu puhelu, soittaja jättää viestin ja pyytää soittamaan takaisin.

Käytännössä saan puhelimeeni viestin "sinulle on jätetty uusi viesti" tms. ja tässä viestissä on mukana ainoastaan vastaajan numero. Soitan siihen, kuuntelen viestin ja sitten pitäisi soittaa takaisin.. mutta minne? Numerolla 5 voin kuunnella viestin tiedot, mutta käytännössä minun pitäisi merkitä ne samaan aikaan ylös jonnekin. Näppärää olisi tietysti merkitä suoraan puhelimessa jonnekin mistä sen voi copypasteta takaisinsoittoa varten, mutta kun painaa sitä vitosta niin se tietojen ääneenluenta alkaa tulla kuin konekivääristä sellaisella tykityksellä ja supernopeudella, ettei ehdi käynnistää mitään muistioita. Eli vastaajan puhesyntikkaan on säädetty varmaan suurin mahdollinen nopeus millä se puhuu. Joten käytännössä tarvitaan ihan KYNÄ ja PAPERIA!! Jos olen reissun päällä, en kanniskele sellaisia mukana vaan käytän puhelimen notepadia. Joten käytännössä koko takaisinsoitto siirtyy kunnes olen jossain kynän ja paperin äärellä. Ja jopa kynän kanssakin saa olla todellinen pikakirjoittaja jos mielii saada ne numerot ylös koska ne luetaan aivan julmetulla vauhdilla... Miksi?

Eli kehitysehdotukseni on, että vastaaja merkitsisi soittajan numeron suroaan siihen ilmoitusviestiin jonka se joka tapauksessa lähettää, sensijaan että siinä on vain vastaajan numero. Tällöin siitä voisi klikata suoraan ja soittaa takaisin.

Varmaankin joku business owner torppaa tämänkin ehdotuksen kuten kaikki kiinteän laajakaistan kehitysehdotukset, mutta postasinpahan nyt huvikseen lämpimikseni tämän, koska juuri äsken taas meinasi palaa hihat tuon vastaajapalvelun kanssa.

Jos ei onnistu niin täytyy sitten varmaankin kääntää yöaikanakin kännykän puhelut omaan kiinteään vaihteeseen ja tehdä sinne yöohjelmointi jossa puhelimet eivät soi mutta viestit otetaan vastaan. Kiinteässä järjestelmässä nimittäin numerot jäävät selkeään listaan, josta takaisinsoitto käy yhdellä napilla... Tosin tämäkin toimii vain silloin kun olen kotosalla, valtaosan ajasta kyllä.

87 kommenttia

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

@HannaSu  kirjoitti
Tällä hetkellä ei ole tiedossa mitään yleistä häiriötä soitonsiirrossa. Oletko tarkistanut, että tarvittavat tiedot soitonsiirtoa varten ovat varmasti oikein

Ainakin täällä päin (yhteisverkko) on soitonsiirroissa nyt jotain outoa! Mulla on puhelimen päänäytöllä kolme kuvaketta: siirrot pois, siirto kotiin, siirto vastaajaan. Näitä käytän jopa useita kertoja päivässä kun menen/tulen/nukun/herään. Nyt viime päivinä on ollut sellaista ettei siirto mene läpi ja tulee joku virheilmoitus. Yritän napata siitä kuvan kun tulee seuraavan kerran. Vaihtoehtoisesti siirron läpimeneminen kestää aivan jumalattoman pitkään.

Ongelmat näyttäisivät alkaneen 5G päivityksen jälkeen.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

Soitonsiirtojen osalta ei ole tullut mitään häiriötilannetta vastaan eli @SINAD ja @lasselusse. Pääseekö esim. **21*04xxxxxxxx# (esim. 042 3330 333) - komennon tekemään puhelimella? Jos ei pysty, niin mitä herjaa se antaa? 

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

@PiaJo@  kirjoitti:

Soitonsiirtojen osalta ei ole tullut mitään häiriötilannetta vastaan eli @SINAD ja @lasselusse. Pääseekö esim. **21*04xxxxxxxx# (esim. 042 3330 333) - komennon tekemään puhelimella? Jos ei pysty, niin mitä herjaa se antaa? 

Palataan asiaan jos/kun se taas tapahtuu. Ainakin tänään on taas toiminut muutoin paitsi että välillä kestää tosi kauan.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

lyhyesti, ei toimi, antaa pientä satunnaisuutta.

zte tara lite gsm/umts perus:

sekä menu että koodit kun yrittää asettaa:
tulee laatikko "setting failed"

kun tarkastaa mitä tahansa siirtoa:
laatikko >>>>

call forwarding
unconditional

voice call

not provided

<<<<

android, sekä gsm, umts ja lte:

useimmitien virhe sekä asettaessa ja tarkistaessa

mutta joskus tuli seuraava tarkistaessa, niin on siirtoja päällä oma palvelun kautta.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +8

@lasselusse@  kirjoitti:

lyhyesti, ei toimi, antaa pientä satunnaisuutta.

zte tara lite gsm/umts perus:

sekä menu että koodit kun yrittää asettaa:
tulee laatikko "setting failed"

kun tarkastaa mitä tahansa siirtoa:
laatikko >>>>

call forwarding
unconditional

voice call

not provided

<<<<

Mikä puhelin näissä kuvankaappauksissa on kyseessä ja olisiko mahdollista kokeilla, toistuuko ongelma toisella laitteella samoilla valinnoilla? Lähinnä haen rajausta, että onnistuuko asetushaku jos laite vaihtuu.

Teetkö soitonsiirron puhelimen valikosta vai käytätkö soitonsiirtokoodeja (esim. **61*-alkuiset)?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

sain sim kortin jablo perus-gsm puhelimeen ja siinä tarkistus toimii mutta "canceled" on listattu jokaiseen siirtoon, mutta asettaminen "function execution failed", mitä tahansa asettaakin.

zte tara lite peruspuhelimessa (gsm&umts) ei mikään toimi, ei asettaminen ja eikä tarkistus.

android kuvissa on muokattu aosip, joka perustuu 9.0, androidiin.

nyt voisi taas kysyä mikä on numero-viesti-palvelun tulevaisuus?

NVP-palvelun suhteen ei ole muutoksia tulossa. Itselläkin palvelu on käytössä ja olen pitänyt sitä todella kätevänä.

Onko tässä kyseessä yksi SIM-kortti, jota on testattu useassa laitteessa ja onko soitonsiirto toiminut niissä aiemmin näillä koodikäskyillä?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@lasselusse@  kirjoitti:

asettaminen "function execution failed", mitä tahansa asettaakin.

Eihän liittymääsi ole asetettu soitonsiirtoestoa?

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@HeikkiSul@  kirjoitti:

NVP-palvelun suhteen ei ole muutoksia tulossa.

Ehkä @lasselusse kysymyksen muotoilu ei ollut riittävän selkeä, joten yritänpä minäkin:

Milloin NVP palaa käyttöön? Sekin meni rikki 26.5., kuten kaikki muukin, mikä edes välillisesti liittyy vastaajiin.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

@HeikkiSul@  kirjoitti:

NVP-palvelun suhteen ei ole muutoksia tulossa. Itselläkin palvelu on käytössä ja olen pitänyt sitä todella kätevänä.

Onko tässä kyseessä yksi SIM-kortti, jota on testattu useassa laitteessa ja onko soitonsiirto toiminut niissä aiemmin näillä koodikäskyillä?

yksi simmi, ja on useaa laitetta testattu. on toimineet aiemmin ja on näkynyt tuo vastaaja 0423330333, vaikka harvemmin on tullut käyteltyä. alkaa kuulostaa siltä että vika tikettiä täytyy alkaa heittämään.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

@irritus@  kirjoitti:

Eihän liittymääsi ole asetettu soitonsiirtoestoa?

empä ole tällaisesta kuullut. eipä sitä aikaisemmin ollut!?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +8

@lasselusse@  kirjoitti:

@HeikkiSul@  kirjoitti:

NVP-palvelun suhteen ei ole muutoksia tulossa. Itselläkin palvelu on käytössä ja olen pitänyt sitä todella kätevänä.

Onko tässä kyseessä yksi SIM-kortti, jota on testattu useassa laitteessa ja onko soitonsiirto toiminut niissä aiemmin näillä koodikäskyillä?

yksi simmi, ja on useaa laitetta testattu. on toimineet aiemmin ja on näkynyt tuo vastaaja 0423330333, vaikka harvemmin on tullut käyteltyä. alkaa kuulostaa siltä että vika tikettiä täytyy alkaa heittämään.

Suosittelen olemaan meidän Häiriöilmoituksiin yhteydessä, niin päästään katsomaan liittymää tarkemmin.

Ei ollut hyvä uudistus tämä. Käytettävyys huononi selvästi edelliseen vastaajaan verrattuna. Vastaajan äänensävykin vaihtui ystävällisestä tympeäksi. 

Kysymyksiä/kehityskohteita:

  • Miksi en voi enää jatkaa vastaajassa jos olen tehnyt jonkun valinnan, vaan se katkaisee puhelun heti? Tai jos teen jonkun valinnan liian nopeasti: ”tuut tuut tuut”. 
  • Miksi en voi enää valita tilanteita milloin puhelut menee vastaajaan tai milloin NVP on käytössä? Toivottavasti NVP on edes oletuksena nyt niin, että numeroviestiä ei tule jos itse hylkään puhelun. 
  • Miksi vastaajassa ei ole enää vakiotervehdystä (ilman numeroa) vaihtoehtona numerotervehdyksen sijaan? Numerotervehdyskin olisi siedettävämpi jos se luettelisi numeron 040… eikä 35840…
Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

vika ilmoitus soitinsiirroista ja nvp:stä on tehty ja ilmoittelen kun jotain selvinee.

@irritus  on tämän jo sanonut mutta vahvistampa tämän lisänä. minulla on dna:lla laitenetti liittymä jolla testailin telian vastaajaa (viime viikolla). kahdesti se vastasi tyyliin että "tämä on vastaaja blah". mutta laskua dna:n laskuun on tullut 21 puhelusta (tai alkavasta minuutista). eli laskua tulee (on tullut) vaikka vastaaja olisi "ei vastaa" tilassa.

tämä telian vastaaja uudistus on jotain "tunaroidaan tämä täydellisesti" osastolta. en nyt tiedä jaksanko tuosta noin 3 eurosta valittaa, ja mitenkä tuo edes tehtäisiin kun laskuttaja on dna mutta vika on telialla taustajärjestelmissä.

@yeayme@  kirjoitti:

Ei ollut hyvä uudistus tämä. Käytettävyys huononi selvästi edelliseen vastaajaan verrattuna. Vastaajan äänensävykin vaihtui ystävällisestä tympeäksi. 

Kysymyksiä/kehityskohteita:

  • Miksi en voi enää jatkaa vastaajassa jos olen tehnyt jonkun valinnan, vaan se katkaisee puhelun heti? Tai jos teen jonkun valinnan liian nopeasti: ”tuut tuut tuut”. 

  • Miksi en voi enää valita tilanteita milloin puhelut menee vastaajaan tai milloin NVP on käytössä? Toivottavasti NVP on edes oletuksena nyt niin, että numeroviestiä ei tule jos itse hylkään puhelun. 

  • Miksi vastaajassa ei ole enää vakiotervehdystä (ilman numeroa) vaihtoehtona numerotervehdyksen sijaan? Numerotervehdyskin olisi siedettävämpi jos se luettelisi numeron 040… eikä 35840…

Kiitos hyvästä palautteesta! Laitettiin tästä tässäkin päässä palautetta etiäpäin 🙂> 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@HeikkiSul@  kirjoitti:

NVP-palvelun suhteen ei ole muutoksia tulossa.

Suhteessa mihin? Tällä hetkellä NVP ei toimi. Jos muutoksia ei ole tulossa, niin tämähän tarkoittaa, että NVP-palvelua ei enää ole.

@yeayme@  kirjoitti:

Miksi en voi enää valita tilanteita milloin puhelut menee vastaajaan tai milloin NVP on käytössä?

Minäkin huomasin tämän huononnuksen. Vanhassa vastaajassa oli todellakin mahdollista valita erikseen, vastaako vastaaja silloin, kun puhelimeen ei vastata, se on varattu tai siihen ei saada yhteyttä. Nyt on vain yksi ainoa aktivoi/deaktivoi-valinta.

@lasselusse@  kirjoitti:

ja mitenkä tuo edes tehtäisiin kun laskuttaja on dna mutta vika on telialla taustajärjestelmissä.

Reklamaatio tehdään omalle operaattorille. Eli Dna:lle vain reklamaatio, jossa kerrot, että Telian vakavan maailmanlaajuisen vian aikana 26.5. – 1.6.  sinulta on laskutettu varattusignaalista. Jos 21 puhelusta 2 on mennyt läpi, tuo tekee 19 varattusignaalista veloittamista. Eli vaadit Dna:lta hyvityksen 19 alkavasta minuutista.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +8

@irritus@  kirjoitti:

@HeikkiSul@  kirjoitti:

NVP-palvelun suhteen ei ole muutoksia tulossa.

Suhteessa mihin? Tällä hetkellä NVP ei toimi. Jos muutoksia ei ole tulossa, niin tämähän tarkoittaa, että NVP-palvelua ei enää ole.

Tarkoitin, että NVP-palvelua ei ole tarkoitus lakkauttaa. Häiriöt toki korjataan aina.

Terve

Onkohan kuluttaja-asiakkaiden vastaajan käyttöohje osoitteessa

https://www.telia.fi/asiakastuki/liittymat/vastaaja

aivan ajan tasalla?

Toukokuussa 2021 piti tulla uusia ominiaisuuksia.

Tuossa luvataan että voi lähettää tulleita viestejä mailiin. Miten?

Tuossa luvataan että voi säätää vastaajan että on vain tiedottava; soittaja ei voi jättää viestejä. Miten?

Kuka osaa auttaa? Asiakaspalvelun chatti ei osannut kuin tuputtaa tuota osoitetta... josta ei nyt ollut iloksi.

Edit. Korjattu linkki //Saku

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +14

@datsun@  kirjoitti:

Terve

Onkohan kuluttaja-asiakkaiden vastaajan käyttöohje osoitteessa

https://www.telia.fi/asiakastuki/liittymat/vastaaja

aivan ajan tasalla?

Toukokuussa 2021 piti tulla uusia ominiaisuuksia.

Tuossa luvataan että voi lähettää tulleita viestejä mailiin. Miten?

Tuossa luvataan että voi säätää vastaajan että on vain tiedottava; soittaja ei voi jättää viestejä. Miten?

Kuka osaa auttaa? Asiakaspalvelun chatti ei osannut kuin tuputtaa tuota osoitetta... josta ei nyt ollut iloksi.

Moikka ja tervetuloa Yhteisöön @datsun !

Kiitokset palautteesta, ohjeet tullaan päivittämään meidän toimesta. Kun kirjaudut Omille Sivuille puhelinnumerolla, voit vastaajan asetuksista asettaa  sähköpostiosoitteen johon viesti lähetetään. Myös tuo Poissaolotervehdys on vaihdettavissa Omilta Sivuilta välilehdeltä "Tervehdykset".

Löysitkö Oma Sivuilta vastaajan asetukset?

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

kyseiset ominaisuudet löytynee vastaajasta mutta epäilen toimivuutta. telian vastaaja on alpha koodi tasolla ja asiat toimii miten sattuu. ilmeisesti osa asioista pitää tehdä soittamalla vastaajaan joka maksaa hirveitä.

vastaajan asetuksiin mennään eri tunnuksella, eikä omistajan tunnuksella. tekstiviestillä saa puh. numeron salasanan. tosin huomasin että telian sivut ovat jotekin rikki uloslogatessa ja se muistaa edellisen tunnuksen omistaja aseman. eli jos heti loggaa puhelinnumerolla omistaja tunnuksen jälkeen niin ei toimi oikein.

https://www.telia.fi/asiakastuki/laskutus-ja-asiakkuus/telia-fi-kirjautuminen#kirjautuminen-puhelinnumerolla

Kiitos palautteestasi. Välitin tämän tiedon eteenpäin. Palataan tähän ketjuun, kun olemme saaneet asiaan selvityksen mistä moinen johtuu. 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

@lasselusse@  kirjoitti:

vika ilmoitus soitinsiirroista ja nvp:stä on tehty ja ilmoittelen kun jotain selvinee.

ei ole mitään selvinnyt tai ilmoitusta tullut.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@lasselusse@  kirjoitti:

@lasselusse@  kirjoitti:

vika ilmoitus soitinsiirroista ja nvp:stä on tehty ja ilmoittelen kun jotain selvinee.

ei ole mitään selvinnyt tai ilmoitusta tullut.

Sinuun ollaan kyllä yhteydessä meidän suunnilta, kun vikailmoitus on saatu käsiteltyä. 🙂> Toivottavasti tuo asia ratkeaa mahdollisimman pian! 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@lasselusse@  kirjoitti:

vastaajan asetuksiin mennään eri tunnuksella, eikä omistajan tunnuksella. tekstiviestillä saa puh. numeron salasanan. tosin huomasin että telian sivut ovat jotekin rikki uloslogatessa ja se muistaa edellisen tunnuksen omistaja aseman. eli jos heti loggaa puhelinnumerolla omistaja tunnuksen jälkeen niin ei toimi oikein.

https://www.telia.fi/asiakastuki/laskutus-ja-asiakkuus/telia-fi-kirjautuminen#kirjautuminen-puhelinnumerolla

Tarvitsisimme sinulta hieman lisätietoa tähän kirjautumisasiaan.

- Olitko milloin tehnyt tuon kirjautumisen, kun havaitsit ongelman? Eli muistatko minä päivänä tuo tapahtui vai toistuuko ongelma joka kerta?

- Kirjauduitko ensin sisään verkkopankkitunnuksilla vai mobiilivarmenteella ja sen jälkeen omalla puhelinnumerollasi?

- Käytätkö kirjautumiseen selainta, jos käytät niin mitä? Vai onko käytössäsi sovellus?

- Ja onko niin, että olet kirjautunut omilla tunnuksillasi (sekä omistajatunnus että puhelinnumero) vai onko joku muu kirjautunut omalla tunnuksellaan ja tämä kyseinen ongelma ilmenee?

Kiitos jo etukäteen sulle vastauksista! 🙂>

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +10

@HannaMarikaL@  kirjoitti:

en saanut loggaus virhettä replikoitua tänään 2021-06-28. tosiaan telia-tunnus on tehnyt pankkitunnuksilla puhelittymän tunnukseen joka oli aikoinaan telefinlandilla. muita käyttäjiä ei ole mutta yhteisössä on tarkoituksella erillinen tunnus. joten sen voinee tulkita eri käyttäjäksi.

aikaisempien tapauksien aikoja en muista. mutta puhutaan kuukausista.

Vastaa