Kaapelikortti ja Humax HDPVR 1000C (Wbox HD)

  • 29 October 2015
  • 52 kommenttia
  • 107 katselukertaa

Viime viikolla alkoi ilmestyä näyttöön teksti "viestintä kortin kanssa epäonnistui". Tuolloin kuva näkyi vielä kaikilla kanavilla, mutta tuo ilmoitus hyppi näytöllä muutaman sekunnin välein. Maanantaina aamulla soitto tekniseen tukeen, ja kortti linkitettiin uudestaan, jonka jälkeen tuntui pelaavan. 

 

No illalla kun boksin käynnisti, niin sama ilmoitus taas riesana. Uusi soitto tukeen, ja samalla tehtiin vikailmoitus ja linkitettiin kortti taas uudestaan. Tuon viimeisen linkityksen jälkeen kaikki kortin takana olevat kanavat meni pimeeksi. Parhaillaan näkyy vaan jollain kanavalla tekstit, mutha muuten pelkkää mustaa.

 

Tiistaina soitettu taas tukeen, jossa ei osattu enempiä auttaa, ja pyydettiin odottamaan yhteydenottoa vikapalvelusta. Mitään ei ole kuulunut, ja pimeenä on kaikki maksukanavat. Kuulemma en ole ainut jolla ongelmia Humax boksin kanssa tuon viime viikkoisen verkkopäivityksen jälkeen. Juurikin tämä malli vissiin tykkäs kyttyrää päivityksestä. Mitähän tässä nyt sitten seuraavaksi?

 

Useemman vuoden onkin tuo noksi toiminut kuin unelma, joten ei oikein kiinnosta siitä luopua.


52 kommenttia

Käsitin viestistäsi että tuo vianselvitys on vielä kesken? Jos vianselvityksestä ei ole tullut kuittausta niin varmasti nyt hieman selvitellään voiko tuolla päivityksellä olla osuutta asiaan vai onko kyseessä laiteongelma.

 

Oletko ollut itse jo laitevalmistajan puoleen yhteydessä onko heillä tarkempaa tietoa tämän conax-päivityksen puolesta? Sehän on voinut vaikuttaa samalla tavalla myös muihinkin valmistajan tuotteisiin ja silloin korjauspäivitys voisi heiltä järjestyä.

Varmasti onkin vian selvittely kesken, mutta sitä tässä vähän ihmettelen, että miten ihmeen kauan se kestää.  Ja eiköhän se ole aika selvä, että kysymys on tuon päivityksen mukana tulleesta ongelmasta. Kyllä se jo tuolla tuessa myönnettiin kun soittelin silloin aiemmin. Eka kysymyskin oli, että onko Humaxin boksi? Kuulemma tullut enemmänkin nyt verkon päivityksen myötä näitä tämän mallin tapauksia. Koskee juurikin siis tätä wbox hd mallia tämä ongelma.

 

Ei ole siis kyse laite ongelmasta, ja sitä paitsi laiteongelma antaa eri virheilmoituksia kun tuon minkä minä saan.

 

Vehje on toiminut vuosia ilman mitään ongelmia, ja nyt kun verkkoa päivitettiin, niin ongelma iski päälle.

Ei ole kauhean vaikea laskea 1+1, varsinkin kun näitä tapauksia on paljon. Kyllä tämä nyt on Soneran, eikä

laitevalmistajan heiniä. 

Sama boksi täälläkin ja samat ongelmat. Aluksi teksti jäi pysyvästi ruutuun. Seuraavana päivänä hävisi maksukanavat.

Itsellä auttoi kanavien näkymiseen uudelleen linkitys, mutta viesti tulee edelleen. Tilanne on nyt sen verran parempi, että viesti ei jää pysyvästi näkyviin vaan tulee ruutuun silloin tällöin. Sekin on jo liikaa.
No eihän siitä mitään tule jos se ilmoitus siihen kuvaan hyppii vähän väliä. Täällä ei näy kun mustaa, ja joillakin kanavilla teksti. Se vikailmoituskin jää aika ajoin kokonaan pois, mutta pelkkää mustaa kuvaruudussa. On se aika pitkä häiriö, kun kestänyt meilläkin jo liki viikon. Huomenna tulee nimittäin tasan viikko siitä kun tämä vika ilmeni.
Joo,
Sama peli täälläkin. Nykäisin kortin pois. Ei maksukanavia voi katsoa oli kortti koneessa tai ei. Eipä tule ainakaan lappuja ruutuun. Ehkäpä Sonera korjaa vian...
Olisiko mahkuja saada hyvitys näiltä päiviltä? Oletteko kysyneet? Ei se montaa lanttia tee, mutta noin periaatteen vuoksi. Digiboxia nimittäin en ole minäkään päivittänyt eli Soneran päässä on tehty kummia.

Kyseisestä Humaxin boksista on tullut ilmoituksia. Asian selvitystä hankaloittaa se, että laitteen Cable Ready HD -lisenssi ei enää ole voimassa eikä välttämättä täytä kaikkia standardeja. Selvitys kuitenkin jatkuu ja on suositeltavaa tehdä vikailmoitus ongelmasta. Vikailmoituksen voi jättää vaikkapa Omilta Sivuilta tai soittamalla vikapalveluun 0206 90101.

Oli  Cable Ready HD lisenssit voimassa tai ei, niin kyllä 500€ maksavan laitteen elinkaaren pitää olla enemmän kun 4-5 vuotta. Miten se boksin ostaja voi tietää milloin mikäkin standardi menee vanhaksi ostaessaan laitetta.

 

Ja mitähän standardeja laite ei tarkemmin ottaen enää täytä? Kuulostaa vähän erikoiselta väitteeltä, sillä paljon vanhemmatkin boksit pelaa edelleen ihan moitteetta.

 

Ja eiköhän tästä ole tehty vikailmoitus jo monelta taholta, kuten myös itseni. Vika on kaikilla tämän kyseisen boksin omistavilla ilmeisesti sama, joten eiköhän se ole ihan selvästi tämän uuden Soneran verkon päivityksen myötä tullut ongelma. Ja ei se hirveesti auta, jos jokainen kertoo tismalleen samt tarinat viasta.

 

Oma vikapalveluun tehty ilmoitus ollut tiistaista asti sisällä, eikä minkäänlaista yhteydenottoa ole sieltä tullut asian tiimoilta.

 

DNA,lla oli samaisen boksin kanssa ongelma yhden maksukanavan nauhoituksen kanssa, jolloin boksi aina jumiutui. Ongelmaa ei saatu korjattua ollenkaan, vaan asiakkaille tarjottiin uudempaa Wbox HD2 laitetta 79,90€ hinnalla tilalle. Kuulemma muuten ihan p**ka laite, eikä edes humaxin tekemä. Joka tapauksessa hyvä käden ojennus asiakkaille, joiden boksin ongelmaa ei saatu korjattua.

Sama ongelma minulla. Wbox HD ja MTV Total kanavapaketti ei toimi.

Ajoin laitteen tehdasasetuksiin, mutta se ei auttanut.

Vika ja häiriötiedotteissa on asiasta ilmoitus, vikaa kuulemma korjataan...

 

 

Jää sitten formulat katsomatta, jonka vuoksi alunperin tilasin maksukanavat.

Vielä kun tietäisi tuleeko korjaus lähiaikoina, vai lopetanko maksukanavapaketin.

 

Päivityksen voisi peruuttaa kunnes Sonera on selvittänyt mikä meni pieleen?

Hyvitys kelpaisi näkemättä jääneistä ohjelmista.

 

 

Niin toissa viikolla ilmaantui tuo teksti, joka välillä näkyy ja välillä ei. Tein virheilmoituksen ja Vikapalvelu soitti todella nopeasti. Silloin viitattiin laiteongelmaan, mutta ei ollut tietoa vian laajuudesta ja ei sanallakaan mainittu mistään verkon päivityksestä, joka olisi laukaissut ongelman. Ajoin tehdasasetukset, mutta teksti ilmaantuu aina ajoittain, erityisesti HD-kanavilla

Digiboxin vaihtaminen tämän takia olisi kohtuutonta jo pelkästään taloudellisesti. Kuinkakohan monta näitä boxeja on käytössä ?

 

"Viestintä kortin kanssa epäonnistui" 

Samaahan se mullakin huutelee...soitettu on ja kuulemma en ole ainoa :)

Harmittaa vaan ku on ihan hyvin pelannu tähän asti kaikki laitteet ja sitten yhtäkkiä tuleekin tämmönen viesti.Eilen jäi formulatkin tsiikaamatta.

HÖ!!!

No onhan nätä bokseja varmaan satoja. Ja eiköhän se verkkopäivityksen mukanana tullut häiriö ole näissä kaikissa. Ainakin kaikissa joissa tämä uusin firmis, ja toden näköisesti muissakin.

 

Kohtuutontahan se on, jos laite menee tämän takia vaihtoon. Yhtä hyvin toimivaa boksia kun en ole itse tavannut, ja kokemukseni mukaan muillakaan ei näin varmatoimisia laitteita saatavilla. Suorastaan ketuttaisi vaihtaa laite huonompaan tämän takia. Kuvakin kun on tässä ihan parasta A luokkaa.

Näistä kannattaa laittaa tulemaan vikailmoitusta kaikkien, jotka ei vielä ole sitä tehneet. Sen voi laittaa tulemaan vaikkapa Omien Sivujen kautta.

Onko noilla vikailmoitusten tekemisillä tarkoitus kartoittaa laitteiden määrää, vai haetaanko sillä jotain muuta tietoa? 

 

Tuntuisi vaan äkistään ihan samantekevältä vikaa etsivien silmin katseltuna, että ilmoittaako tuon saman virheilmoituksen saaneensa kymmenen tai tuhat asiakasta. Tänne foorumeille ei varmaan eksy kun murto'osa näistä vian saaneista.

 

Missähän tämän vian etsinnän kanssa nyt mennään, kun tulee kohta kaksi viikkoa siitä kun se alkoi? Vai käyköhän tässä lopulta niin, että aletaan miettiä muita mahdollisia toimia asiakkaiden hyväksi, koska boksia ei enää saada verkossa kunnolla toimimaan. Laitteen valmistajalta tuskin mitään päivitystä on tulossa.

 

Jotain väliaikatietoja olisi ihan vähintäinkin tilanteesta saatava.

Itselläni on myös kyseinen laite ja ongelmat alkoivat parisen viikkoa sitten. Jonkin aikaa näkyivät kaikki maksullisetkin kanavat boksilla ja tuo "Viestintä kortin kanssa epäonnistui" -viesti näkyi silloinkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Sittemmin maksukanavat alkoivat näkyä normaalisti, mutta tuo palkki ei ole poistunut. Kaupunkina Lappeenranta.

Samoja ongelmia meilläkin. HD kanavat (paitsi Ylen), Bonuskanava ja Eurosport ei näy (maksullisia kanavia en ole tilannut). Torstaina soitin aspaa, sieltä käskettiin ottaa yhteyttä tekniseen tukeen.

He kysyivät heti alkuunsa onko Wbox, tunnettu ongelma kuulemma.

Linkitettiin kortti uudelleen, mutta ei auttanut.

 

"Viestintä kortin kanssa epäonnistui"-viestiä pukkaa jos siirtyy HD kanavalle.

Vko43-lopulla tuo ongelma alkoi virheilmoituksella ja varmaankin vko44 ma/ti loppui näkymästä.

 

Ymmärsin, että tietoni lisättiin muiden vikailmojen joukkoon. Nyt vain odotellaan..?

Tänään sain tietää vikapalvelusta, että ongelmana on lisenssisopimusasiat Soneran ja Humaxin välillä. On kuulemma lisenssisopimus mennyt umpeen eikä uudesta ole tietoa. Se, että kumman puolelta nyt kiikastaa jäi epäselväksi. Tässäkin todennäköisesti rahasta on kysymys. Ihmeellistä, että tavallisen kuluttaja on tässä kärsimässä.

 

Johan tuolla aiemmin tässä keskusteluketjussa tuli tuo lisenssi asia esiin. En nyt oikein jaksa uskoa, että linja olisi lyöty pimeeksi tarkoituksella tuon lisenssin vanhentumisen takia. Eikä sekään käy järkeen, että lisenssin vanheneminen itsessään lopettaisi kanavien näkymisen tai aiheuttaisi tuon virheilmoituksen ilmaantumisen. 

 

Mikäli ensimmäisestä on kuitenkin kysymys, niin silloin on suoranaista asiakkaan kusettamista venyttää asiaa. 

 

Eiköhän kyse ole siitä, että verkon päivityksen yhteydessä vain ilmaantui tämä ongelma, ja se olisi ilmaantunut ihan samaan tapaan oli lisenssi tai ei. Tämä lisenssin puuttuminen taitaa olla vaan jonkinmoinen keppihevonen, jonka varjolla voidaan ongelman vastuuta siirrellä.

 

Toivottavasti ei ole mitään tahallista lisenssikiistan takia aiheutunutta, sillä kärsijä on siinä tapauksessa ihan väärä taho.

 

Toki tuota lisenssi asiaa voi valottaa, mikäli asiasta tietoa enemmän. Ja Soneralta voisi pikkuhiljaa alkaa tulla infoa asian tiimoilta, sillä nyt on alkanut jo kolmas viikko tätä ongelmaa.

Täältä http://www.testatutlaitteet.fi/fi/fi_3.html kun katsoo laitteiden listaa niin tuon Humaxin kohdalla on huomautus tuosta lisenssistä ja ongelmatilanteissa pyydetään olemaan yhteydessä maahantuojan aspaan. On siellä muitakin laitteita joiden kohdalla on sama huomautus. Olisi kiva tietää miten nämä laitteet toimivat Soneran kaapeliverkossa.

Onhan tuo laitevalmistajalta melkoista kusestusta, että luvataan olevan Cable Ready HD, mutta muutaman vuoden päästä jonkin lisenssin takia laite on käyttökelvoton.

Soneraltakin olisi hyvä saada jotain väliaikatietoja asian etenemisestä.

Kuten aiemmin kirjoitin, niin en usko että tuo lisenssin puuttuminen on tässä se ongelma. Yhteensopivuus ongelmaltahan tämä vaikuttaa päivitetyn verkon kanssa, ja tuo ongelma tuskin millään lisenssillä olisi pysynyt poissa. Ongelma on koskee mitä ilmeisemmin vain Humax HDPVR-1000C mallia, joka siis sama laite kun tuo WBox HD.

 

Eiköhän nuo muut listan laitteet toimi ihan ilman lisenssijäkin, ja ongelma koskee vain tätä edellä mainittua laitetta. Näin minä ainakin asian ymmärsin, kun olin tuonne tukeen yhteydessä.

 

Ja todellakin se on suoranainen kusetus, jos laite menee mutamassa vuodessa käyttökelvottomaksi jonkin lisenssin takia. Surkeeta on kyllä Sonerankin infoaminen tämän asian tiimoilta. Kolmatta viikkoa jo alkaa tämä ongelma vetelemään, ja itselläkin kohta kaks viikkoa ollu pimeenä kaikki kortin takana olevat kanavat.

 

Ja lisään tähän juttuun vielä sen, että ainakin Finnsat FH05-HDR toimii, vaikka ei ole näköjään tämäkään enää Cable ready HD. Tuokin on juuri ostettu, ja tullut myyntiinkin paljon Wboxin jälkeen. Tätä laitetta myydään vieläkin, ja paketissa komeilee isolla Cable HD Ready. 

Cable Ready HD

 

 

 

Asia tosiaan kaipaa nyt selvitystyötä, ajallisesti en osaa vastata kuinka paljon.

Korjattakoon tähän alkuun että soneran verkkoon ei ole tehty päivityksiä 2vk sitten. Silloinen päivitys koski ainoastaan Conax-salausta joka on toiminut salausstandardina todella pitkään monissa maissa ja tämä ominaisuus rakennetaan itse päätelaitteeseen. www.conax.com tarjoaa lisätietoja itse palvelusta. Päivitys on siis käytännössä koskenut vain laitteiden salausstandardeja.

Lisenssisopimus mielestäni taas on maahantuojan ja Conaxin välinen asia (voin olla väärässä tässä). Soneralla on kuitenkin palveluoperaattorina mahdollista kartoittaa käytössäolevien laitteiden määrä sekä ilmoittaa ne maahantuojalle. Toimimme siis lähinnä kolmantena osapuolena tämän asian selvittelyssä. Sen vuoksi vikailmoituksien kautta näitä otetaan vastaan ja ratkaisua asiaan pyritään painostamaan eteenpäin. Ehkäpä tuo kommunikointi onnistuu muutenkin helpoiten soneran suuntaan, harvemmin moni lähtee vikojen ilmaantuessa soittelemaan suoraan maahantuojalle :)

 

Hyvää keskustelua löytyy aiheesta myös DVDPlazan sivuilta (vanha aihe mutta perus ajatusjumppaa tuollakin tästä salausjärjestelmästä). https://www.dvdplaza.fi/forum/threads/suomen-salausj%C3%A4rjestelm%C3%A4.87439/

Joka tapauksessa tämä ongema tuli jonkun päivityksen myötä, oli se sitten verkko tai conax. Tuo salausstandardien päivitys kuulostaisikin oikeammalta ongelmien lähteeltä, sillä kaapelikortin kanssahan nuo ongelmat nyt on. Ja ilmeisesti tuolla Cable ready HD lisenssillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

 

Toivottavasti vika korjataan pian, eikä asiakkaat joudu maksamaan pelkästä mustasta kuvasta.

Ja jos tämä tilanne vaan jatkuu ja jatkuu, niin olisikohan parempi jättää laskutkin laskuttamatta

siltä ajalta, kun ongema olemassa.

Täältä löytyy myös Humaxin boksi ja parisen viikkoa sitten ilmestyi tuo jo ketjussa mainittu virheilmoitus näytölle. Minun onnekseni viesti katosi kun hain kanavat uudelleen eikä ole sen jälkeen ilmaantunut uudelleen. 

Onkohan sulla sama firmis siinä boksissa kun muilla ongelman omaavilla. Mulla ainakin versio 1.00.13.

Aika erikoista jos jossain samanlaisessa boksissa samalla firmiksellä toimii, ellei sitten oli niissäkin

erillaisia kortinlukijoita. 

Mulla on sama firmisversio 1.00.13, ja vika jatkuu. Kokeilin just äsken hakea taas kanavat uudestaan eikä auttanut.

Ei jaksais alvariinsa vetää boksia tehdasasetuksille, mutta tein sen nyt ties monennenko kerran. Mitään apua ei asiasta ollut, vaan pelkkää mustaa näkyy. Sama virheilmoituskin tulee, joten homma on edelleen pielessä.

Vastaa