Saksankielisiä kanavia

  • 16 November 2019
  • 13 kommenttia
  • 159 katselukertaa

Kunniamerkki +9

Tämä on tuttu aihe, mutta tarkastelen asiaa laajemmin kuin pelkästään kaapelikanavien kannalta. Jos hyvätasoiset Das Erste ja 3Sat -kanavat eivät riitä, niin mitä tehdä?

 

Kerroin jo aikaisemmin, että ARTE -kanavan katsominen suoratoistona saksankielisenä ei onnistunut. Kuitenkin sen media kirjastosta voi katsoa vanhoja ohjelmia saksan kielellä (suoratoistona tietokoneella).

 

Löysin uutena asiana Deutsche Welle -kanavan saksankielisenä versiona. Sen ohjelmatarjonta on oma. Suomessa näkyy yleensä vain englanninkielisenä tai monen kielen versiona. Se ei ole MIX M:ssä, mutta ei myöskään kilpailijoilla. Sain suoran lähetyksen saksan kielellä toimimaan. Hakekaa sen osoite omin päin.

 

Löysin myös ZDF -kanavan. Sen live-suoratoisto on estetty sen omilta sivuilta, mutta löysin suoran lähetyksen suoratoistoa välittäviltä palveluista. Sillä on vanhojen ohjelmien kirjasto käytössä omilla sivuillaan, mutta ei live lähetystä. Anna teille löytämisen ilon muuta kautta itselle. 

 

Myös RTL on mahdollinen välittävien palvelujen kautta, mutta se ei kiinosta minua.

 

 

 

 


13 kommenttia

Kunniamerkki +9

Joskus olen niin utelias, että en anna periksi. Nyt jatkoin etsimistä ja löysin jotain mielenkiintoista. Se on kaikkien tärkeimpien eurooppalaisten saksankielisten lähetysten kotisivu koskien myös Itävaltaa ja saksankielistä Sveitsiä. Tässä on sen osoite:

 

www.deutschesender.de

 

Valitkaa sieltä joko Mediathek (ohjelmien arkisto) ta SF Stream (suora lähetys tai sen kielto tekijänoikeuksien vuoksi). Kanvia löytyy paljon. Poimin tähän sieltä mielestäni kiinnostavimmat vaihtoehdot jättäen pois edellisessä viestissäni mainitut:

 

SAT.1, Pro 7, VOX, Kabel Eins, TELE 5, VIVA = MTV Germany, n-tv, N24  (Saksa)

nickolodeon, KIKA  (Saksankielisiä lastenohjelmia)

ORF eins, ORF 2     (Itävalta)

SFR 1, SFR 2, 3+    (Sveitsi)

 

Euronews perustettiin alun perin Lyonissa vuonna 1992 Euroopan yleisradiounionin aloitteesta yhdentoista yleisradioyhtiön voimin. Suomen Yleisradio oli yksi niistä.Tässä on saksankielinen uutiskanava Euronews  joko suorana tai ohjelmakirjastonsa kautta katsottuina videoina:

 

https://www.youtube.com/user/euronewsde

 

Venäjän kielellä se on vastaavasti    https://www.youtube.com/user/euronewsru

Ranskan kielellä se on tietysti          https://www.youtube.com/user/euronewsfr

Italian kielellä se näkyy ja kuuluu      https://www.youtube.com/user/euronewsit

Espanjaksi se on vastaavasti            https://www.youtube.com/user/euronewses

Portugaliksi se on on tietysti             https://www.youtube.com/user/euronewspt

 

Telian MIX M -kaapelikanaviin kuuluu englanninkielinen Euronews, joten se on maksullinen kanava.

 

Kunniamerkki +9

Lisää saksankielisiä kanavia löytyy seuraavasta osoitteesta:

 

http://www.deutschesender.de/

 

Voitte tustua siihen ja kokeilla eri vaihtoehtoja. Yleensä lähetyksiä ei näytetä suorana eli livenä, mutta kanavan omiin talletettuihin ohjelmiin kannattaa tutustua.

Kunniamerkki +9

Löysin tämän viestiketjun. Kerron, mitä sen jälkeen on tapahtunut:

 

En ole huomannut muita uusia kanavia kaapelikanavien joukossa Telialla kuin Japanin englanninkielinen kanava. Se on kiinnostava ja katson joskus sitä. Kiitos. Se vaatii ymmärtääkseni kaapelikortin vuokraamisen vähintään.

 

Discovery World poistui, mikä oli vahinko. Disneyn yksi kanavista loppui. Ei haittaa. Italian kahta kanavaa olisin kaivannut, mutta harvoin niitä tuli katsottua. Ne poistuivat jo monta vuotta sitten.

 

Sekä 3Sat että Das Erste on tullut katsottua ainakin joka viikko. Uutiset on tekstitetty saksankielisenä, joten ymmärrän ne helposti. Uutissisältö on niissä erilainen kuin Suomessa. Mainittakoon, että ZDF:n heute-uutiset tulevat joka päivä 3Sat kanavalla. Se on hyvä, että pääsee edes vähän nauttimaan ZDF:n ohjelmistoa.

 

Puuttuvista kanavista Saksankielinen ARTE löytyy tietokoneella tai iPadilla. Kuuntelen joskus sen konsertteja hifi-kaiuttimillani. Ne ovat usein hyviä.

 

Saksankielsiä Deutsche Welle ja Euronews -kanavia katson joskus live-lähetyksinä suoraan netistä. Euronewsin kuva on sama kuin englanniksi Telian kaapelikanavassa. Vain puhuttu kieli on saksa. Sen sijaan saksankielinen Deutsche Welle on katsottavissa vain verkosta tietokoneella. Suomessa esimerkiksi DNA:lla näkyvä DW lähettää omaa ohjelmistoaan eri kielillä, esim. englanniksi. Se ei ole samaa ohjelmaa kuin saksankielinen DW.

 

Saksankielinen RTL näkyy myös tietokoneen avulla verkossa. Sieltä ei tule kuitenkaan minua kiinnostavaa ohjelmaa.

 

Joskus katson Sky News -uutisia suorana livelähetyksenä tietokoneella. Ja huokaisen. Se on tasoltaan parempi kuin Telian kaapelikanava BBC World News.  BBC on niin tylsää. Aina joka päivä samoja kasvoja uudelleen. He ovatkin poliitikkoja.

 

Espanjankielinen TVE Internacional on minulla katsottavissa ihan periaatteen vuoksi. Myös Ruotsin SVT kanava 1 on tietysti nähtävä. Sieltä SVT:stä olen jopa nauhoittanut vanhoja ruotsalaisia elokuvia.

 

Poikkesin otsikon aiheesta muihinkin kieliin. Tulkoon nyt kaikki samalla kertaa käsiteltyä.

 

 

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +6

Parasta deutschesenderissä on se, että sen välityksellä päässee pienellä kuukausimaksulla katselemaan kaikkia Saksan kanavia.

Saksankielisiä kanavia:


Fernsehen-de


2ix2.com 

Edit MinnaLN: huomiona, me emme pysty varmistamaan yllä olevien linkkien turvallisuutta ja suosittelemmekin harkintaa sivustojen käytössä.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

Kaikki tällaiset kanavat löytyy satelliitin kautta, valtaosa positiosta 19,2E (Astra) ja ovat vapaasti, ilman kk-maksuja vastaanotettavissa. Jos etelään on taivasta auki ja lautaselle paikka niin tarvittavat laitteet saa jopa alle satasella. Kanavat näkyvät telkkarista kuten TV-kanavien kuuluukin, laitteista riippuen voi halutessaan myös tallentaa, striimata yms. mutta lähtökohtaisesti nettiä ei tarvita lainkaan. Kuvan- ja äänenlaatu on kaikissa 100% alkuperäinen, jota mistään nettistriimeistä ei koskaan saa. Suurin osa kanavista lähettää FullHD laadulla muttta myös 4K/UHD kanavia syntyy koko ajan uusia.

 

Tässä screencapture digiboxin webbihallinnasta, jossa näkyy ehkä promille saatavilla olevista kanavista. Pelkästään 13 East ja 19,2 East positioista löytyy kanavahaussa yli 1600 vapaasti vastaanotettavaa kanavaa, näistä käyttökelpoisia varman muutama sata.

 

Saksankielisillä kanavilla pääsääntöisesti kaikki ohjelmat joiden alkuperäinen ääniraidan kieli on jokin muu kuin saksa, on dubattu saksaksi. Olen toisaalta lukenut että, joillain kanavilla jotka sisältyvät johonkin maksulliseen saksalaiseen satelliittivälitteiseen ohjelmapakettiin olisi mahdollisuus valita myös original audio, mikä ikinä tuo missäkin ohjelmassa on.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14
@netskeip  kirjoitti:

Saksankielisillä kanavilla pääsääntöisesti kaikki ohjelmat joiden alkuperäinen ääniraidan kieli on jokin muu kuin saksa, on dubattu saksaksi. Olen toisaalta lukenut että, joillain kanavilla jotka sisältyvät johonkin maksulliseen saksalaiseen satelliittivälitteiseen ohjelmapakettiin olisi mahdollisuus valita myös original audio, mikä ikinä tuo missäkin ohjelmassa on.

Pitää paikkansa - ja juuri tämän takia veikkaisinkin, että kanavat ovat maksuttomasti vastaanotettavia - ei tarvia salata koska ääniraita on jo riittävän "salattuna". Esimerkiksi meikäläinen ei noilla mitään tee kun en saksaa hallitse. Mutta tosiaan vinkkinä tämä, että perinteinen satelliitti-tv ei ole katoamassa mihinkään ja siellä on paljon laajempi tarjonta kuin missään muualla. Nuokin aiemmin mainitut ~1600 kanavaa on vain murto-osa kokonaisuutta, koska tosi paljon on salattuja eli siis maksukanavia, jotka vaativat korttia jostain päin maailmaa että saa kanavat auki.

Tuo on totta. Satelliittivälitteisten tv/radiolähetysten digitaalisoitumisen myötä ovat monet englanninkieliset ohjelmapalvelut siirtyneet maksukortin taakse. Joidenkin eurooppalaisten englanninkielisten satelliittivälitteisten tv-kanavien palvelualue rajoittuu alueelle Irlanti ja UK. Löytyy myös muiden kielten kanavia joiden palvelualue on jotenkin rajoitettu ja lisäksi edellyttävät jonkin kanavapaketin tilausta ja korttia. Ehkä tuon projektin voisi aloittaa selvittämällä riittääkö pelkkä laitteisto hankinta niiden ohjelmapalvelujen vastaanottoon mitä halutaan vastaanottaa? Vai tarvitaanko lisäksi jokin ohjelmakortti jos tarvitaan, pitäisi selvittää maksu-tv-operaattorilta (jonka kanavapaketti sisältää halutut kanavat) onko palvelu tilattavissa Suomeen.

Kunniamerkki +9

Minulla on uutta kerrottavaa. Saksankielinen 3Sat lakkasi näkymästä kaapeliverkossa. Kaikki muut kanavat näkyvät paitsi Espanjan TVE ja Internacional ja TRAVEL jotka katosivat lyhyeksi aikaa. Välillä 3Sat tosin näkyy vähän aikaa, mutta sitten on taas musta ruutu. Se ei käy.

 

Se on tietysti vain yksi kanava, mutta mitä teen? Koska se on minulle tärkeä, aion irtisanoa kalliimman MIX M sopimuksen ja aion korvata se 10 euroa halvemmalla MIX S sopimuksella. Katson sitten muita ulkomaisia kanavia.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +8
@soittajaeino  kirjoitti:

Minulla on uutta kerrottavaa. Saksankielinen 3Sat lakkasi näkymästä kaapeliverkossa. Kaikki muut kanavat näkyvät paitsi Espanjan TVE ja Internacional ja TRAVEL jotka katosivat lyhyeksi aikaa. Välillä 3Sat tosin näkyy vähän aikaa, mutta sitten on taas musta ruutu. Se ei käy.

 

Se on tietysti vain yksi kanava, mutta mitä teen? Koska se on minulle tärkeä, aion irtisanoa kalliimman MIX M sopimuksen ja aion korvata se 10 euroa halvemmalla MIX S sopimuksella. Katson sitten muita ulkomaisia kanavia.

Tänään sateliittisignaalissa oli hetkellisesti häiriötä, joka aiheutti katkoksia sitä kautta lähetetyille kanaville. Uskokaa tai älkää, syypäänä oli aurinko, joka sopivassa kulmassa paistaessaan aiheuttaa näin keväisin häiriötä  Nyt pitäisi taas näkyä normaalisti! Mikäli ongelma jatkuu, tehkää kanavahaku uudelleen.

Kunniamerkki +9

Ulkomaiset maksukanavat näkyvät taas hyvin. Tuntuu siltä että edellä mainittu 3Sat-ongelma on ohi.

Kunniamerkki +9

Kaapelikanava 3Sat esittää!

 

Wienissä oli itävaltalaisille ja monille ulkomaisille vieraille tärkeä tapahtuma. Se on ”Oopperan tanssiaiset 2023”. Jos haluaa katsoa niitä jälkeenpäin, kannattaa mennä tietokonella tai tabletilla aloituksen sivulle www.3sat.de ja valita sieltä kohta ”Mediathek”.

Jos asia ei näy jo alkusivulle, niin kirjoita hakukenttään avainsanaksi: Opernball 2023. Löytyy 3 dokumenttiohjelmaa. Ne ovat

Ankuft der Gäste (33 min), Die Eröffnung (1h 19 min) ja Das Fest (54 min).

Olen katsonut Vieraiden saapumisen ja katson parhaillaan digiboksille tallennettua osaa Avajaiset. Juhlan puitteet ovat hienot ja mahtavat. Esiintyjinä on mm. opperan lapsikuoro, balettitanssia ja oopperalaulua. Jo tanssiparien saapuminen juhlasaliin oli oma ohjelmanumeronsa. Otin siitä pari valokuvaa television ruudusta: 

 

Vastaa