Yhteisö

Lueskele, kysy neuvoa, keskustele, opi uutta ja liity mukaan!
Jäseniä 64340
Kirjoituksia 175013

Viron televisio ETV

Highlighted

Viron televisio ETV

Vakiokalustoa
Viestejä 122 kpl

Viron televisio ETV

1/4

Koska olen vapaalla, en puhu tekniikasta. Tämä kanava on mielenkiintoinen. Tosin katson sitä harvoin. En osaa Viron kieltä, kuten ei suurin osa meistä. Eräs lähisukulaiseni on opiskellut tätä kieltä harrastuksen vuoksi.

Ylivoimaisesti tärkeintä tuolla kanavalla ovat

1. Laulu- ja kuoromusiikki

2. Tanssi eri muodoissa ja tyylilajeissa

3. Orkesterimusiikki

Siinä onkin melkein kaikki minua kiinnostava. Tekstitys on Viron kielellä, joten jotain voin arvailla myös puheohjelmista. Se ei kiinnosta kauan. Viron historia kiinnostaisi, mutta YLE Teema on järkevämpi valinta Viroa koskevien dokumenttien katsomiseen.

Syy siihen miksi otan asian esille, on Viron laulujuhlat 2019. Kävin Tallinnassa noilla juhlilla ja tunnelma siellä oli aivan mahtava. Suomessa ei tulla koskaan pystymään samanlaiseen. Se on virolaisten oma isäänmaallinen juhla.

Vanhat ihmiset itkevät siellä avoimesti. Nuoret ihmiset olivat  myös siellä. Kuoroina oli aikuisten lisäksi sekä lapsikuorot että nuorisokuorot. Kauniit kansallispuvut olivat edukseen osalla esiintyjiä ja myös yleisöä. Sää oli poutainen, mutta viileä.

Minulle oli uutta se, että myös kaikki Viron orkesterit oli koottu yhteen samalle suurelle näyttämölle soittamaan suurorkesterina. Yleisöä oli tietojeni mukaan 140 000, mikä tarkoittaa noin 70 000 molempina päivinä lauantaina ja sunnuntaina 6. ja 7. heinäkuuta (samalla alueella). Lisäksi on laskettava mukaan esiintyjät, joita oli paljon.

3 vastausta
Highlighted

Vakiokalustoa
Viestejä 122 kpl

2/4

Kävin matkalla kolmessa tyyliltään hyvin erilaisessa ravintolassa. Suosittelen niitä kaikkia suomalaisille, joilla tule Tallinnassa nälkä. Niin tavallisesti käy!

1. CRU osoite Viru 8

    Söimme kapealla kadulla ulkona tunnelmallisessa paikassa. Ruoka oli hyvä. Myös sisätilat ovat käytettävissä, jos sataa.

2. NoNii osoite Vaia 2, Vana Viru 12

   Kutsumanimi oli RestoPubi. Söimme pihalle sijoitetuissa pöydissä suurten varjojen alla. Täälläkin lämpimät sisätilat löytyvät vaihtoehtona.

3. Teletorni restoran osoite Kloostrimetsa tee 58a

    Sijaitsee korkean televisotornin huipulla. Itse ravontola on sisällä, mutta vieressä on sen ympäri 360 astetta kiertävä  parveke kaiteella varustettuna.Tärkeimpien paikkojen suunta on osoitettu lattialle piirretyissä ohjeissa. Upeat näköalat kauas ympäristöön avautuvat vierailijoille. Kulku tapahtuu ylös ja alas nopealla hissillä.

Tuliaisiksi suosittelen Viking Express juustomyymälästä tai Tallinnasta löytyviä virolaisia juustoja. Omani maistuivat hyvälle. Myös käsityöliikkeissä kannattaa käydä vanhassa kaupungissa. Vaimoni oli niistä kiinnostunut.

Highlighted

Ex-telialainen
Viestejä 69 kpl

3/4

@soittajaeino  kirjoitti:

Matkasi kuulostaa todella rentouttavalta! Reissujen kohokohta onkin syöminen - olette kyllä löytäneet hienoja paikkoja ruokailuun. Kiitos myös tuliaisvinkeistä, laitetaan korvan taakse seuraavaa reissua varten!

0 tykkäystä
Highlighted

Vakiokalustoa
Viestejä 122 kpl

4/4

Koska olen luonteeltani utelias, halusin lukea Viron uutisia kielellä, jota ymmärrän.

Paikka löytyi ja siellä oli helppo vierailla. Englanninkielisten Viron uutisten (ei Viro tv:n uutisten) osoite on tässä:  https://news.err.ee

Tänään oli tieto, että 858 on saanut tartunnan, 11 kuollut tähän mennessä Virossa 3.4.2020 aamulla. Hoidettavana on sairaaloissa 85 ja toipuneita on 38.

Virossa voimassa olevat liikkumisrajoitukset maan sisällä ja rajoilla on kerrottu.

Paljon muita uutisia kotimaasta ja ulkomailta löytyy.

Hyvä Viro!

0 tykkäystä
Haluatko lisätä keskusteluun jotain, tai kysyä lisää? Kirjaudu sisään tai liity jäseneksi osallistuaksesi keskusteluun. Löydät linkit myös sivun yläreunasta.