HD-tallennus digiboksilla

Telia ilmoitti peruskanavien tallennuksen muuttuvan HD-tasoiseksi toukokuun aikana. Totesinkin ensimmäisen vaiheen toteutuneen tämän päivän aikana. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun havaitsin, ettei HD-tallennus toiminutkaan netissä Omien sivujen ohjelmaoppaassa. Viestiessäni aspaan sain kuulla, että asiaa "suunnitellaan mahdollisesti tulevaisuudessa". On täysin käsittämätöntä, että tätä helpointa tallennustapaa ei ole ajateltu uudistettavaksi heti alussa. Tuskin kukaan lähtee näppäilemään tallennuksiaan TV-ruudun kautta, kun helppo nettitallennus on olemassa. Jälleen siis Telia mainosti liikaa uudistusta, jota on tarpeettoman hankala käyttää. (Useiden HD-kanavien ohjelmatiedot netin ohjelmaoppaassa jo on, ilmoittaa vain edelleen tallennuksen olevan mahdollista vain kovalevylle - Kutosen ja Friin HD-tiedot tosin puuttuvat täysin)

8 kommenttia

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@ericrose@  kirjoitti:

Tänään etätallennuksessa on haasteita havaittu ja tuohon HD-puolen tallennukseen on tulossa muutosta. Ajankohtaista tietoa kanavamuutoksista on oheisessa linkissä 

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

MTV3 HD- kanava on edelleen kanavapaikalla 23, eikä näin ollen tallennettavissa. Kanavalla 3 on Mtv:n suttuinen SD-kuva.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

@jarkko35@  kirjoitti:

MTV3 HD- kanava on edelleen kanavapaikalla 23, eikä näin ollen tallennettavissa. Kanavalla 3 on Mtv:n suttuinen SD-kuva.

Muutos tapahtuu kokonaisuudessaan tämän päivän aikana, eli odotellaan vielä hetki! :smileyhappy: Kannattaa myös käynnistää boksi uudelleen, tai tehdä kaapeli-tv:ssä kanavahaku. Toki se ei auta jos muutos on vielä käynnissä, mutta viimeistään huomenna tämä toimenpide sitten jos ei aiemmin kanavat päivity oikeille paikoilleen. Täältä löytyy vielä tiedote tapahtuvista muutoksista ja aikatauluista.

Kunniamerkki +6
  • TLC HD (Huom! SD-kanava poistuu ja sen tilalle tulee HD-kanava. Kanavapaikka pysyy samana. Muutos koskee myös kaapeli-TV:tä.)

Netin etätallennuksen ruudulla on vain TLC ei TLC HD:ta.
Kun tuota TLC:tä tallentaa etätallennuksella, niin digiboksilla näkyy TLC HD:na.
Tämänkin voisi korjata että etätallennuksessa olisi samat kanavanimet kuin digiboksilla.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@Japeaa@  kirjoitti:
  • TLC HD (Huom! SD-kanava poistuu ja sen tilalle tulee HD-kanava. Kanavapaikka pysyy samana. Muutos koskee myös kaapeli-TV:tä.)

Netin etätallennuksen ruudulla on vain TLC ei TLC HD:ta.
Kun tuota TLC:tä tallentaa etätallennuksella, niin digiboksilla näkyy TLC HD:na.
Tämänkin voisi korjata että etätallennuksessa olisi samat kanavanimet kuin digiboksilla.

Etätallennuksen puolella on vielä selvityksen alla olevia asioita, esim. mainitsemasi TLC HD-kanava etätallennuksen osalta. HD-kanavaa voit tallentamaan kyllä digiboxilla. Asia on korjauksen alla kuitenkin. 

Tärkeintä asiassa on kuitenkin se, että paljon mainostettu HD-tallennus onnistuu nyt vain digiboksin kautta TV-ruudulta. Tarpeettoman monimutkaista. Olisi ollut syytä mahdollistaa HD-tallennus ensisijaisesti netin Omien sivujen ohjelmaoppaan kautta. Tässä muodossaan uudistus on pelkkä kuriositeetti. Odotan parannusta asiaan, toivottavasti piankin.

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

No, eipä tainnut maanantain aikana tulla vielä Mtv3:n HD-kanavaa verkkotallennettavaksi. Miksiköhän? Toivottavasti tulee jo tiistain aikana. Mikä juuri siinä kanavassa mätti, että sen siirto eri kanavapaikalle ei onnistunut?

@ericrose@  kirjoitti:

Olisi ollut syytä mahdollistaa HD-tallennus ensisijaisesti netin Omien sivujen ohjelmaoppaan kautta. Tässä muodossaan uudistus on pelkkä kuriositeetti. Odotan parannusta asiaan, toivottavasti piankin.

HD-kanavien tallennus onnistuu nyt omien sivujen kautta mutta sivu on vielä työn alla että se saadaan päivitettyä ajantasalle. Eli valitset omien sivujen ohjelmaoppaasta sd-version tallennukseen niin boksille tallentuu kuitenkin hd-kanava niiden kanavien osalta jotka on tässä vaiheessa olleet muutoksessa.

@jarkko35@  kirjoitti:

No, eipä tainnut maanantain aikana tulla vielä Mtv3:n HD-kanavaa verkkotallennettavaksi. Miksiköhän? Toivottavasti tulee jo tiistain aikana. Mikä juuri siinä kanavassa mätti, että sen siirto eri kanavapaikalle ei onnistunut?

Vieläkö kanavat näkyvät väärin? Muutos on tehty jo mutta jos digiboksille nämä kanavat eivät ole vielä päivittyneet niin alkuun kannattaa laite käynnistää uudestaan, asetukset->järjestelmä->käynnistä uudelleen.

Jos tämän jälkeen ongelma vielä jatkuu niin sitä meillä pitää tutkia tarkemmin niin siitä kannattaa olla yhteydessä vaikkapa chatin kautta.

Vastaa