Mix kanavien vaihto netissä (kaapeli-tv)?


  • Anonymous
  • 0 kommenttia

Toimiiko kellään omien sivujen kautta kanavien vaihto kaapelitv:n mix-paketteihin? Täällä yhteisön puolella on viime heinäkuussa tehty ohje että omilta sivuilta pitää ennen kanavien valitaa valita se kaapelitv-kortin numero jolle haluaa muutoksen tehdä, mutta eipä näy minun sivuilla mitään tietoa koko tv-osiosta, kaapelitv-kortista saati sitten mix-paketista. Joulukuussa täällä on myös ollut joku keskustelu jonka mukaan pitäisi tuo vaihtomahdollisuus olla edelleen käytettävissä, mutta eipä vaan toimi.
Jätin tästä vikailmoituksen kun tuo vaihtotoiminto omien sivujen kautta tähän pakettiin kuitenkin luvataan ja se on joskus toiminut kun olen sitä käyttänytkin. Sain vikailmoitukseen korjausajan tekstiviestillä, mutta korjausta ei kuitenkaan kuulunut. Kyselin tuon ajankohdan jälkeen tilannetta ja eikä koko vikailmoitusta enää löytynyt. Tehtiin sitten uusi ja nyt täällä sitten jännitetään kauanko menee ennen kuin tuon hukkaavat.
Onkohan tämä vika vain minun omilla sivuilla vai onko muilla samaa vikaa. Ja kyse siis kaapelitv-puolen tietojen puuttumisesta kokonaan omilta sivuilta.


14 kommenttia

Mix-paketin kanavienvaihdossa ei ole tiedossa laajempaa vikaa. Mutta hyvä että olet ollut yhteydessä. Vaikuttaa että jotain tuossa sinun tunnuksessasi on vialla ja se toki täytyy saada nyt korjattua.

Ainakaan opera-selaimessa ei onnistu vaihtamaan kanavia. Firefoxissa esim. onnistuu.

Testattu Firefox, Opera ja Chrome. Ei ole selain-ongelmasta kyse. Millään selaimella ei näy liittymät-sivulla mitään muuta kuin lisää uusi mobiililiittymä/laajakaista/palvelu. Ja kyllä olen kirjautunut sekä Telia-tunnuksilla että pankkitunnuksilla (kun tätä tuntuvat Telialla kysyvän joka välissä). Mobiilivarmennetta en voi käyttää kun en omista Telialta puhelinliittymää ja pankkikin sattuu olemaan Nordea.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

kirjoitti:

Testattu Firefox, Opera ja Chrome. Ei ole selain-ongelmasta kyse. Millään selaimella ei näy liittymät-sivulla mitään muuta kuin lisää uusi mobiililiittymä/laajakaista/palvelu. Ja kyllä olen kirjautunut sekä Telia-tunnuksilla että pankkitunnuksilla (kun tätä tuntuvat Telialla kysyvän joka välissä). Mobiilivarmennetta en voi käyttää kun en omista Telialta puhelinliittymää ja pankkikin sattuu olemaan Nordea.




Kannattaa olla yhteydessä asiakaspalveluun kun tuossa aiemmin on tuumattu että tunnuksissa voisi olla jotain vikaa.


https://www.telia.fi/asiakastuki/yhteystiedot?intcmp=footer

On sinne oltu muutama viikko yhteyksissä. Vikailmoituskin jätetty kahteen kertaan kun ensimmäisestä  ilmoituksesta ei yht'äkkiä enää löytynnytkään mitään tietoa. Tällä ketjulla halusin vaan kysellä ettei muilla ole samaa vikaa päällä, eli että vika on vain minun omilla sivuilla eikä kyse ole jostain yleisestä viasta. Eivät tunnu niin kiinnostuvan korjauksesta kun on vain yksittäisen käyttäjän ongelmasta kyse. Viimeksi kun minulla oli omilla sivuilla vikaa, odottelin korjausta useamman kuukauden.


kirjoitti:

On sinne oltu muutama viikko yhteyksissä. Vikailmoituskin jätetty kahteen kertaan kun ensimmäisestä  ilmoituksesta ei yht'äkkiä enää löytynnytkään mitään tietoa. Tällä ketjulla halusin vaan kysellä ettei muilla ole samaa vikaa päällä, eli että vika on vain minun omilla sivuilla eikä kyse ole jostain yleisestä viasta. Eivät tunnu niin kiinnostuvan korjauksesta kun on vain yksittäisen käyttäjän ongelmasta kyse. Viimeksi kun minulla oli omilla sivuilla vikaa, odottelin korjausta useamman kuukauden.




Tosiaan niin kuin tuossa yllä mainittiin, niin yleistä vikaa tähän liittyen ei ole. Se ei tarkoita tietenkään sitä, etteikö sinun vikatilanne olisi todellinen 😃> Toivottavasti asia saadaan pian maaliin ja pääset vaihtamaan taas kanavat normaaliin tapaan.

Onko tuohon Mix kaapeli-tv kanavien vaihto ongelmaan löytynyt mitään ratkaisua?

Minulla ei toimi Mix M kaapeli-tv paketin vaihto ollenkaan, ilmoittaa että:

 

Palvelua ei löytynyt!
Harmillista, mutta etsimääsi palvelua ei löytynyt. Se on voinut poistua sivustoltamme tai sen osoite on kenties muuttunut. Löytääksesi tarvitsemasi tiedot voit palata takaisin Omien Sivujen etusivulle.

Toivottavasti löydät etsimäsi!
Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +10

Moi @mykkajo, mitään yleisempää vikaa tuosta hallinnasta ei ole löytynyt vaan viat ovat olleet asiakaskohtaisia. Olethan yhteydessä häiriöilmoituksiin joko tämän linkin kautta laittamalla häiriöilmoituksen tai vaikkapa huomenna chatissä 8-19.30 välillä. Laitellaan ongelmasi tutkintaan, jotta palvelu saadaan toimimaan myös sinulla.

Sama Ongelma täällä. Kanavapaketti MIX S TVO

 

 

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +15

@mykkajoja @nvalta Vikailmoitus tehty äsken tästä aiheesta, kun vastaan tuli asiakas mistä sain napattua asiakastiedot. Tämän kautta emme pysty vikailmoitusta suoraan kirjoittamaan, kun emme näe asiakkuustietoja. 

 

Toivottavasti saadaan tilanne pian kuntoon.


@nvaltakirjoitti:

Sama Ongelma täällä. Kanavapaketti MIX S TVO

 

 


chromella toi ei anna edes tota valitusta.Miksei tuolla muuten ole viasat history hd:ta valittavissa vaan ainoastaan sd?.viasat explorer taas näkyy sekä sd että hd versiona jos se on tuolta valittuna.

Viasat Historysta on saatavilla ainoastaan tuo SD-versio, eikä HD-versiota valitettavasti ollenkaan.

 

Tuo kanavienvaihto tulee toivottavasti pian kuntoon, niin saa vaihdettua niitäkin :)

En ole saanut vaihdettua MIX kanavia moneen kuukauteen. Kerran löysin paikan mistä netissä pääsin kysymään asiasta, mutta myöskään Telian henkilö ei saanut vaihtomahdollisuutta näkymään sivuilleni. Hän kertoi, että hän voi vaihtaa kanavan minun MIX-pakettiini. Haluaisin kyllä vaihtaa sen itse silloin kun keksin minkä vaihtaisin. Tuntuu ettei Telia tee tämän asian suhteen yhtään mitään.
Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

MIX-paketin kanavien vaihto onnistuu kirjautumalla telia.fi sivuille nettipankkitunnistautumisella tai mobiilivarmenteella. Tämän jälkeen sinulla pitäisi näkyä Liittymäni ja palveluni valikossa tuo sinun kaapelikortti, jonka alta löytyy käytössä olevat kanavapaketit. Löytyykö sinun tiedoista tätä kaapelikorttia lainkaan vai missä vaiheessa ongelmia ilmenee?


 


Siellä telia.fi sivuilla on toki kirjautumisen jälkeen chat-palvelu käytössä oikeassa alareunassa, jonka kautta voivat pakettia muokata sinulle, mutta hyvähän se olisi tosiaan saada toimimaan muutoinkin.

Vastaa