verkkotallennus ei onnistu


Eilen 14/4 Soneran IPTV-yhteydessä esiintyi n. 9-14:30 välisenä aikana häiriö, jolloin tallenteiden ja ohjelmakirjastojen katselu oli mahdotonta. Kuten nähdään varsinainen häiriö korjattiin kohtalaisen nopeasti, mutta häiriöstä seurannut vakava vika jatkuu edelleen: ohjelmien tallentaminen on mahdotonta! Omien sivujen ohjelmaopas on toista vuorokautta täysin tyhjä, ja yrittäessäni käyttää viimesijaista mahdollisuutta, TV:n opasta, saan pelkkiä virheilmoituksia. Vian pitkään jatkuessa koen sen sopimusrikkomukseksi Soneran taholta. Mitään hyvitystähän Sonera ei yhteyskatkoistaan, kanavien yhtäkkisestä poistostaan ym. tietenkään myönnä.


6 kommenttia

Totta tosiaan että pieniä häiriöitä voi osalla käyttäjistä ilmetä vielä ohjelmaoppaan kanssa eilisen häiriön jälkeen. Asia on kuitenkin yhä seurannassa ja korjaavia toimenpiteitä suoritetaan parasta aikaa. Laajoissa häiriötilanteissa korjaukset tulee yleensä hyvin nopeasti ja juurisyy saadaan korjattua mutta kuitenkin jälkiseuranta ja toiminnan varmistus jatkuu kuitenkin tämän jälkeen vielä useamman päivän. Näin varmistetaan palvelun toimivuus sekä estetään mahdolliset vian uusimiset.

 

Monesti jälkioireita ei ole mutta tällä kertaa ne koskettavat ohjelmaopasta sekä etätallennusta satunnaisesti. Tallenteet, ohjelmakirjasto sekä suorat lähetykset kuitenkin toimivat normaalisti.

Soneran sopimuksessa luvataan KAIKKIEN ilmaiskanavien verkkotallennus. Nyt kuitenkin Sonera arpoo, mitä ohjelmia asiakas saa tallentaa. Erinäiset ohjelmaoppaan vääriin tallennuksiin johtaneet päivittäiset virheet ovat jatkuneet yli vuoden ns. "uudistuksen" alusta alkaen. Perusperiaatteena, jota Sonera hakkaa halolla asiakkaitten päähän, on: "ÄLKÄÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA LUOTTAKO MEIHIN!"

Tätä samaa shaissea on jatkunut jo monta kuukautta oiskohan tuo Elisa ollut sittenkin parempi.

@pottu87 ja @ericrose meidän vika- ja häiriötiedotteista löytyy tiedotteet ongelmista.


 


Näiden kanssa painitaan parhaillaan, pyritään saamaan kuntoon nopeasti.

"Häiriö on korjauksessa." No tottahan toki, ihmettelisin muuten. Kauankohan vain kestää? Kaupallisten kanavien sarjat löytää yleensä helposti verkosta, ihmettelen silloin vain, mistä oikein Soneralle maksan. YLE:n laadukkaat sarjat ja dokumentit ovat eri juttu. Jostain syystä vain Sonera syrjii nimenomaan YLE:n kanavia tallennuksessa; nytkin eilisillalta ohjelmoimistani tallenteista puuttuivat juuri YLE:n ohjelmat, ja näköjään tänä iltana sama juttu toistuu. Omien sivujen ohjelmaoppaan toimiessakin siellä esiintyy Sonerasta johtuvia virheitä, josta jostain syystä keskittyvät juuri YLE:n kanaville.

Ai, että... Laskut kyllä muistaa tulla ajallaan, vaikka olis maailmanloppu tiedossa, ääkköset hukassa ohjelmaoppaassa ja tallennukset menee tai ei mene päälle... tähän voisi lainata erään laulun sanoja, "TUUUSKA VIILTÄÄ RINTAA JA MÄ MAKSAN KOVAA HINTAAA!" Kesää odotellessa ja Elisaa

Vastaa