Aallonmurtajan odotettu 3. kausi alkaa C Moressa


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19


 


C Moren kotimainen alkuperäissarjamenestys Aallonmurtaja on vihdoin palannut uuden tuotantokauden myötä. 3. kausi starttaa C Moressa 25.2. Kahdeksanosaisesta sarjasta julkaistaan ensimmäisellä viikolla kaksi jaksoa, ja sen jälkeen yksi jakso viikossa.


 


Aallonmurtaja on C More -suoratoistopalvelun ensimmäinen alkuperäissarja, jonka keskiössä on Aaltosen perhe. Tavallisen perhe-elämän lisäksi he pyörittävät rikollisliigaa Kotkassa yhdessä lähimpien ystäviensä kanssa. Ensimmäinen kausi julkaistiin vuonna 2017 ja se nousi heti katsotuimpien sarjojen listalle. Sarjan pääosaa esittävä Maria Ylipää nappasi Kultainen Venla -palkinnon parhaasta naispääosasta roolistaan Tuula Aaltosena vuonna 2018. Sarjan toinen osa esitettiin vuonna 2019 niin suoratoistopalvelussa, kuin MTV3-kanavalla.   


 


Kurkistus tulevaan kauteen


 


Uusimmalla kaudella rikollisten arki pyörii vankilassa, jossa suurin osa Aaltosen jengistä, Upi Aaltonen (Turkka Mastomäki), Tume (Joonas Saartamo), K-P (Andreas af Enehielm) ja Romeo (Chike Ohanwe) istuvat pitkiä tuomioitaan. Vankilamaailman sisäiset jännitteet vartijoiden ja vankien välillä kasvavat hengenvaarallisiin mittoihin. Tuula Aaltonen (Maria Ylipää) selvisi ehdonalaisella tuomiolla, mutta on joutunut luopumaan ravitallistaan, ja asustaa lastensa Inarin (Sara Pehrsson) ja Luken (Aleksi Kaukamo) kanssa korsolaisessa vuokrakolmiossa.


 


Aaltosen perheen ainoa tulonlähde on huumekauppa muurien sisällä, mutta sekin vaikeutuu kun vankilan herruudesta alkaa kilpailemaan nuori ja röyhkeä jengi. Kyseistä porukkaa johtaa arvaamaton ja väkivaltainen Jokke (Tatu Sinisalo), mutta jengin varsinainen pomo on Joken avovaimo Nuppu (Isla Mustanoja). Vankilan ulkopuolella Tuula joutuu talousahdinkoon, ja sitä myöden jälleen rikosten poluille.


 


Kolmoskauden näyttelijäjoukkoon kuuluvat jo aiemmiltakin kausilta tutut Sanna-Kaisa Palo, Pekka Huotari, Kris Gummerrus, Jari Virman ja Nora Rinne. Uusina kasvoina sarjassa nähdään Karim Ripatti, Rosa Honkonen, Marius Valtanen, Tommi Liski, Tomi Salmela, Max Ovaska, Kaarlo Haapiainen, Jari Nissinen, Tiina Pirhonen ja Jani Karvinen. Uusimman kauden on ohjannut Mikko Kuparinen ja käsikirjoituksesta vastaa Miira Karhula.


 



 


 


Maistiaiset neljästä ensimmäisestä jaksosta:


 


Jakso 1: Uusia alkuja


 


Aaltosten perhe on jäänyt poliisin haaviin, iso osa Kotkan jengiä istuu vankilassa. Väkivaltainen jengi 77 iskee Upin kimppuun. KRP:n Korpela syyttää Tuulaa poliisin kuolemasta. Tuula ryhtyy vastaiskuun.


 


Jakso 2. Huonot kaupat


 


Räjähdys vie Upilta kaiken, hän pyytää Tuulan apua. Luke lähtee pirikaupoille, mutta päätyy 77:n bileisiin. Nallella on surullinen salaisuus. Tume haluaa pois eristyssellistä, mutta häntä ajaa kosto.


 


Jakso 3. Vaarallinen vieras


 


Tuula uhraa paljon saadakseen oikeutta. Jengien välit ovat veitsenterällä ja 77:n Jokke pilkkaa Upia. Järvinen saa tilaisuutensa. Nuppu lähentyy Lukea ja Inari löytää vaarallisen kätkön.


 


Jakso 4. Vasikan keinu


 


Jengi 77 järjestää Lukelle kylmän yllätyksen. KP tekee sairaalassa ison päätöksen tulevaisuudestaan. Jengien välejä selvitetään salaisella vapaaottelulla, johon Romeo pakotetaan. Mutta ottelu on ansa.


 


 


Aallonmurtaja on katsottavissa C More -suoratoistopalvelussa puhelimella, tabletilla, tietokoneella osoitteessa cmore.fi, useimmilla älytelevisioilla ja Telia TV digiboksin käyttöliittymän kautta. Jos sinulta ei vielä löydy kyseistä suoratoistopalvelua, onnistuu sen tilaaminen verkkokaupastamme. Liittymäasiakkaidemme kannattaa myös hyödyntää etuhintainen C More TV -palvelu.  


 


Lue myös nämä:


 


- Helmikuun sarjauutuudet


- Karkurit - C Moren uusi kotimainen alkuperäissarja tarjoaa draamaa ja jännitystä


- C Moren kymmenen katsotuinta sarjaa


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa