Jasper Pääkkönen - näyttelevä kalamies



 


Jasper Pääkkönen on suomalaisille alunperin Salattujen Elämien Saku Salinina tunnetuksi tullut näyttelijäkonkari, joka aloitti näyttelemisen jo pienenä poikana, mahdollisesti näyttelijäisänsä Seppo Pääkkösen innoittamana. Heinäkuun 15. päivänä 1980 syntyneen Pääkkösen ensimmäinen rooli oli vuoden 1988 Ihmiselon ihanuus ja kurjuus -elokuvassa. Tuosta pienenpienestä roolista mies onkin myöhemmin ponnistanut kansainvälisille ruuduille suositun Vikings-sarjan sekä Oscar-ehdokas BlackKklansmanin myötä. Näyttelijä on saavuttanut suosiota ja näkyvyyttä niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Suomessa Pääkkösen tunnetuimpia elokuvia ovat Pahat Pojat, Leijonasydän ja Matti Nykäsestä kertova elämäkertaelokuva Matti


 


Pääkkösen varsinainen läpimurtorooli oli vuonna 2003 julkaistussa Pahat Pojat -elokuvassa Eero Takkusena. Pahoissa Pojissa Pääkkönen näytteli ensimmäistä kertaa Peter Franzénin kanssa, jonka kanssa Pääkkönen on sittemmin näytellyt useissa, kansainvälisissäkin tuotannoissa. Kaksikon varmasti tunnetuin yhteinen esiintyminen on Vikings - Viikingit -sarjassa, jossa kummallakin on suhteellisen isot roolit, Pääkkönen Halfdan Mustan roolissa, Franzén Harald Kaunotukan roolissa. 


 


Pääkkönen on intohimoinen perhokalastaja, luonnonsuojelija sekä saunamies. Vuonna 2013 hänet valittiin Suomalaisen Kalastusmatkailun Edistämisseuran toimesta Vuoden kalamieheksi. Pääkkönen on usein puhunut kalastusharrastuksestaan ja kertookin haastatteluissa mielellään kalastuksesta ennemmin kuin pelkästään näyttelijäntyöstä. Rakkaudesta saunaan kertoo jo se, että Pääkkönen omistaa yhden Suomen hienoimmista ja kansainvälisesti tunnetuimmista saunakomplekseista, Helsingin Hernesaaressa sijaitsevan Löylyn. Avajaisvuonnaan 2016 Löyly oli arkkitehtuuristaan ja materiaalivalinnoistaan ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon, Vuoden Betonirakenne -palkinnon ja Puupalkinnon saajaksi. Löyly on tiettävästi Suomen nuorimpana rakennuksena suojeltu poikkeuksellisen arkkitehtuurinsa sekä rakennuksen kaupunkikulttuuria kohottavan vaikutuksen ansiosta. 


 


Seuraavaksi esittelen muutaman elokuvan/sarjan, jossa Pääkkönen esiintyy. Jokainen näistä löytyy Telia TV -Vuokraamosta! Jos sinulla ei vielä ole Telia TV -tunnusta, voit hankkia maksuttomat tunnuksesi helposti verkkokaupastamme. Ensimmäinen vuokraus on ilmainen :) 


 


Leijonasydän


 


Kesto: 1h 44min


Ikäraja: K16


Genre: Draama, romantiikka


 


Leijonasydän kertoo uusnatsiryhmän jäsen Teposta (Peter Franzén), jonka unelmien naisystävällä onkin tummaihoinen poika, Ramu. Tämän johdosta Teppo joutuu keskelle sisäistä taistoa, eikä uusnatsin veljen (Jasper Pääkkönen) asettamat paineet ryhmässä ja siviilissä auta Teppoa tämän idealismilleen uskollisena pysymisen uhkaavan asian kanssa. Elokuva sekoittaa hersyvää huumoria herkkään draamaan. 


 


 



 


 


Blackkklansman


 


Kesto: 2h 10min


Ikäraja: K12


Genre: Draama


 


Tositapahtumiin sijoittuvassa BlackKklansmanissa Ron Stallworthia (John David Washington), Colorado Springsin poliisin ensimmäistä afroamerikkalaista etsivää, joka haluaakin heti uransa alkuun haukata isomman palan kakusta kuin kukaan muu poliisiosastolla: soluttautua Ku Klux Klaniin ja paljastaa sen karmivat suunnitelmat. Mustalle Stallworthille tehtävä osoittautuu käytännön syistä hankalaksi, mutta onneksi mies saa suostutelluksi kollegansa Flip Zimmermanin (Adam Driver) menemään sovittuun tapaamiseen klaanin kanssa. Valkoisen KKK-kaavun ja Zimmermanin turvin Stallworth jatkaa soluttautumistaan pahamaineiseen kulttiin ja aikoo hivuttautua kultin uhmailevan ja arvaamattoman Felix Kendricksonin (Jasper Pääkkönen) lähipiiriin. 


 



 


Vares - Pahan suudelma


 


Kesto: 1h 30min


Ikäraja: K16


Genre: Jännitys, toiminta


 


Vares - Pahan suudelma on Vares-leffasarjan kolmas osa ja ensimmäinen, jossa Vareksen osassa murhia selvittää Antti Reini. Vares viettää kesäpäiviään Turussa työtarjousten ollessa vähissä. Toimeettomuudesta kärsivä etsivä saa iloa rauhallisiin päiviinsä kirjailijaystävänsä Luusalmen uuden teoksen julkistamisesta, mutta eivätpä vanhat tutut jätä Varesta täysin työttömäksi. Alamaailmasta tuttu Kyypakkaus (Jasper Pääkkönen), Vareksen vanha ystävä, joutuu kärhämään eikä Varekselle jää vaihtoehdoksi muuta kuin pelastaa tämä sankari pulasta. Samoihin aikoihin tyttärensä kohtaloa sureva äiti (Outi Mäenpää) lähestyy Varesta toivoen, että tämä auttaisi selvittämään naisen tyttären murhaajan. Etsivän avuksi tarjoutuu kuolleen tyttären viekotteleva täti (Anu Sinisalo), joka saattaa sittenkin enemmän häiritä tutkimuksia viettelyksineen kuin viedä miestä lähemmäksi totuutta. 


 



 


Vikings


Kausia: 6


Ikäraja: K15


Genre: Draama


 


700-luvun Skandinaviaan sijoittuvassa Vikings-sarjassa maanviljelijä Ragnar Lothbrok (Travis Fimmel) kyllästyy maalaisen elämään ja haluaa toteuttaa villin unelmansa - seilata uusiin, tuntemattomiin maihin rikkauksien ja mystisten aarteiden perässä. Kunnianhimoinen Ragnar päättää rakennuttaa laivan salaa Viikinkikuninkaan tietämättä Flokin (Gustaf Skarsgård), hieman tärähtäneen, mutta kovin lahjakkaan laivanrakentajan avulla, sekä kerätä itselleen miehistön seikkailuansa varten. Pääkkönen esiintyy Halfdan Mustan roolissa sarjan nelos- ja viitoskaudella.


 



 


Lue lisää: 



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa