Joulun suositellut elokuvat


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16


 


 


Joulu on rauhoittumisen, levon ja yhdessäolon aikaa. Mikä sen mukavampaa kuin perheen tai ystävien kanssa istahtaa sohvalle ja viettää aikaa hauskan elokuvan parissa! Olen koonnut tähän artikkeliin muutamia Telia TV:n tarjonnan uutukaisia leffoja sekä vanhempia suosikkeja. Joten olkaa hyvät, ja ihanaa joulun aikaa! 🙂>


Lonkku


 


Ikäraja: K7
Kesto: 92 minuuttia
Genre: Lastenelokuvat, Seikkailuelokuvat


 


Merenelävien koti tuhoutuu onnettomuudessa. Mustekala Lonkku saa tehtävän heimonsa päälliköltä Krakenilta ja lähtee jännittävälle vedenalaiselle matkalle parhaiden kavereidensa kanssa. Lonkun seuraan liittyvät hänen parhaat ystävänsä, nenäkäs katkarapu ja hupsu krottikala. Heidän tehtäväksi jää kulkea meren poikki apua hakemaan ja pelastaa yhdyskuntansa. Kolmikko kohtaa huikeita olentoja, jotka auttavat heitä matkallaan.


 


Elokuva on saatavilla suomeksi puhuttuna.


 


Joulupuu on kärvennetty



Ikäraja: K7


Kesto: 93 minuuttia


Genre: Komedia


 


Joulupuu on kärvennetty (National Lampoon’s Christmas Vacation) on vuonna 1989 ensi-iltansa saanut komediaelokuva. Elokuvan on ohjannut Jeremiah S. Chechik ja käsikirjoittanut John Hughes. Pääosissa ovat Chevy Chase, Beverly D’Angelo ja Randy Quaid.


 


Tässä kasariklassikossa Griswoldin perhe aikoo viettää iloisen joulun. Perheen isä Clark Griswold (Chevy Chase) vannoo, että hänen perheensä tulee viettämään vanhan kunnon perhejoulun. Mikään ei menekään aivan niin kuin hän toivoo, vaan joulusta tuleekin kuusiongelmien, jouluvalosekasotkun ja yllättävän sukulaisvierailun sekamelska.


 


John Hughes on laatinut käsikirjoituksen, josta ei puutu nokkelia heittoja ja anteeksi pyytelemätöntä kohellusta. Luvassa on todellinen tonttujen yö!


 


Täydellinen joulu


 


Ikäraja: K12
Kesto: 95 minuuttia
Genre: Draama


 


Varasto-menestyselokuvien tekijän Taru Mäkelän komediaelokuva Täydellinen joulu kertoo kaikkien aikojen suurperhejoulusta, ihmissuhdesolmuista ja perinteistä. Kaikkien aikojen joulu on edessä kun lempeä tahtonainen Outi (Elena Leeve) on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään, heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit uusine lapsineen. Snapsit, rosollit ja jouluperinteet saavat kyytiä, kun kirjava joukko kokoontuu muistelemaan yhteisiä aikoja. llta saa pari käännettä, joita puidaan aina naapurin joulupukkia myöten.


 


Täydellinen joulu oli Suomen kolmanneksi katsotuin kotimainen elokuva vuonna 2019 ja se pohjautuu ruotsalaiskomediaan Joulupukki vieraissa. Pääosissa nähdään Leeven lisäksi muun muassa Mikko Leppilampi, Aku Hirviniemi, Pirkko Mannola, Kari Ketonen, Antti Luusuaniemi, Maria Ylipää ja Lotta Lindroos.


 



 


The Grinch


 


Ikäraja: K7


Kesto: 104 minuuttia


Genre: Fantasia, Komedia


 


Grinch (Jim Carrey) on pahantuulinen, vihreä ja karvainen otus, joka asuu lumihiutaleen sisällä Mount Crumpit-vuorella. Grinchin sydän on kaksi numeroa liian pieni, ja kaikkein eniten hän vihaa kahta asiaa maailmassa: joulua ja huu-otuksia, jotka asuvat Huuvillen kylässä vuoren juurella.


 


Kylän asukkaat kaikki rakastavat joulua, mutta he pelkäävät Grinchiä ja välttävät hänestä puhumista. Pikkuinen Cindy Lou (Taylor Momsen) ymmärtää Grinchin vihan joulua kohtaan ja päättää pyytää häntä juhlimaan joulua kylän kanssa. Grinch puolestaan yrittää estää joulunvieton kokonaan ryöväten kaikki joululahjat ja koristeet.


 


The Grinch (Dr. Seuss’ How the Grinch Stole Christmas!) on vuonna 2000 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Ron Howard. Elokuva perustuu lastenkirjailija Dr. Seussin tarinaan ja palkittiin parhaan maskeerauksen Oscar-palkinnolla.




 


Pähkinänsärkijä


 


Ikäraja: K7
Kesto: 103 minuuttia
Genre: Fantasia

Seuraa Marya satumaiseen seikkailuun, kun hänen pähkinänsärkijälelunsa herää eloon ja tempaa hänet mukaansa taianomaiseen valtakuntaan, joka on tulvillaan mielikuvituksellisia leluja, makeisia ja tanssivia haltijattaria.


 


Elokuvan on ohjannut Andrei Konchalovskiy ja julkaistu vuonna 2010.


Pähkinänsärkijä on suomeksi puhuttu ja näin ollen sopii mainiosti myös nuorimmalle kohdeyleisölle.


 


Tom ja Jerry: Pukin pikku apulaiset


 


Ikäraja: S
Kesto: 21 minuuttia
Genre: Fantasia, Animaatio, Komedia, Seikkailu

HBO:lta on katsottavissa jouluainen animaatiolyhytelokuva, jossa esiintyy monelle tuttu koheltava kaksikko Tom ja Jerry. He saavat haasteen tehdä yhteistyötä joulun pelastamiseksi ja oppimaan ystävyyden merkityksen. Onnistuvatko, vai meneekö kaikki normaali sähellyksen vuoksi mönkään?



Lyhytelokuva on julkaistu vuonna 2014 ja se on ohjannut Darrell Van Citters. Elokuva on juuri sopivan mittainen aivan perheen pienimmillekin katsojille.


 



 


Joulupukkia pelastamassa


 


Ikäraja: S
Kesto: 80 minuuttia
Genre: Animaatio, Fantasia. Komedia



Keksijän ammatista unelmoivan omalaatuisen Perttu-tontun suuret haaveet lytätään jälleen, kun hänen uusi keksintönsä, ihanimmat joulumuistot mieliin palauttava masiina, osoittautuukin surkeaksi pettymykseksi. Hän saa kuitenkin pian uuden tilaisuuden osoittaa kekseliäisyytensä, kun paha Niilo äitinsä kanssa kidnappaa Joulupukin. Ilkeä kaksikko vaatii Joulupukkia paljastamaan heille suurimman salaisuutensa: kuinka ihmeessä hän onnistuu aina jakamaan lahjat kaikille maailman lapsille ajoissa juuri jouluaattona. 


 


Perttu on tietoinen Pukin mystisestä ihmekoneesta, jolla pystyy matkustamaan ajassa ja näin pitämään joulun kiireisen aikataulun kurissa. Aikaisemmista varoituksista huolimatta urhea tonttu päättää käyttää Joulupukin aikakonetta ja sukeltaa ajassa taaksepäin pelastaakseen Pukin ja koko maailman lasten joulun.



Joulupukkia pelastamassa on pienen lontoolaisen studion elokuva. Tätä ei ole Suomessa esitetty elokuvateattereissa, vaan se julkaistiin vuode 2013 jouluksi suoraan DVD:nä. Elokuvan on ohjanneet
Leon Joosen ja Aaron Seelman.


 



 


Carrie Undewoodin musiikkispesiaali


 


Joulutunnelmaa tarjoaa lisäksi Carrie Underwoodin musiikkispesiaali My Gift: A Christmas Special from Carrie Underwood, joka on ollut katsottavissa 18.12. alkaen.


 


My Gift on amerikkalaisen laulajan seitsemäs studioalbumi. Se julkaistiin 25. syyskuuta 2020 ja on Greg Wellsin tuottama. Tämä on Carrien ensimmäinen joulualbumi, jossa mukanaa on myös John Legend sekä hänen vanhin poikansa Isaiah.


 



 



Mitkä elokuvat ovat sinun ehdottomat joulusuosikkisi?


 


Täältä löydät lisää esittelyjä:



 


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa