Karkauspäivän elokuvavalinta: Leap Year - Karkausvuosi


Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16


 


Koska vuosi ei ole tasan minuutilleen ja sekunnilleen 365 vaan 365,24219 vuorokauden pituinen, joudutaan ajankulua aika ajoin hieman tasaamaan. Sitä varten meillä on karkausvuosi. Se osuu kohdalle nykyään käyttämässämme 1500-luvulla kehitetyssä, Suomessa 1700-luvulta asti käytössä olleessa gregoriaanisessa kalenterijärjestelmässä neljän vuoden välein helmikuun ylimääräisenä 29. päivänä. Jotta karkauspäivä ei ajan myötä edistäisi aikaamme liiaksi, lisäsi keisari Gregorius XIII systeemiin lisäsäännön vuonna 1582, jonka mukaan täydet satavuodet ovat karkausvuosia vain, jos ne ovat jaollisia luvulla 400. Esimerkiksi vuosina 1600 ja 2000 oli karkauspäivä, mutta vuonna 2100 sitä ei ole, vaikka sen vuoro taas neljän vuoden tauon jälkeen olisikin. Tälläkään menetelmällä kalenteri ei pysy täysin astronomisen kalenterin ja maapallon liikkeen tahdissa, ja siksipä joskus hamassa tulevaisuudessa on kenties tarve tehdä kalenteriin jälleen pieniä "päivityksiä". Mahdollisesti kuitenkin vasta joskus parin tuhannen vuoden kuluttua, kun heittoa astronomisen ja seinäkalenterin välillä alkaa olla lähemmäs vuorokauden verran. 


 


Tunnetuin vanha karkauspäivän traditio lienee se, että silloin nainenkin voi kosia. Jos hän tulee torjutuksi, on miehen vastineeksi hankittava kosijalleen leninkikangas. Onpa jokunen neiti saattanut aikanaan kosia pelkän kankaankin toivossa! Onko sinulla kokemusta tästä tavasta? Oletko tullut kosineeksi tai kosituksi 29.2.? Nykyään karkauspäivä näkyy myös erilaisin kaupallisin tempauksin, joissa karkauspäivän kunniaksi vaikkapa saa ostamistaan tuotteista tavallisuudesta poikkeavan alennuksen. 

 


Mikä olisi tähän päivään parempi elokuva kuin Leap Year - Karkausvuosi? Sen voit vuokrata katseluun Telia TV vuokraamosta


 


Elokuva kertoo neljä vuotta seurustelleesta pariskunnasta, Annasta (Amy Adams) ja Jeremystä (Adam Scott). Anna odottaa jo kovasti miesystävältään kosintaa, mutta sitä ei vaan ala kuulua. Annan irlantilainen isä kertoo vanhasta sikäläisestä perinteesta, joka saattoi Annan isovanhemmatkin yhteen. Isoäiti oli kosinut isoisää karkauspäivänä! Ja loppu on historiaa.


 


Jeremy on kiireinen kardiologi ja lähtee juuri helmikuun lopuksi Dubliniin työmatkalle. Anna saa isovanhempiensa tarinan monesti kuulleena ja epätoivoisesti kosintaa odottaen idean lähteä hänen perään ja yllättää Jeremyn kosinnalla.


 


Tästä alkaa Annan vaiherikas matka kotoaan Bostonista Dubliniin. Lento-olosuhteet ovat vaativat eikä Annan kone pääse laskeutumaan Irlantiin. Sen sijaan hän päätyy Walesiin. Matka maanteitse Walesista Dubliniin on hidas ja sille osuu monenmoisia mutkia, karjalaumoja, tapahtumia ja uusia tuttavuuksia Brittein saarten maaseudulla. Aikakin alkaa käydä vähiin, sillä aikaa kosintaan on tasan se yksi päivä, eikä siitä pidä myöhästyä. 


 


Kuin kohtalon oikusta Annan matkaseuraksi halki maaseudun päätyy muuan vääräleuka irkkumies Declan (Matthew Goode). Vaikka he ovat kuin eri planeetoilta taustoiltaan, on melkein arvattavissa, että heidän viimein päästyä Dubliniin, ei kaikki elämässä enää näyttäydy Annalle niin selkeänä ja yksioikoisena. 


 


Ikäraja: 7


Genre: romanttinen komedia


Kesto: 102 minuuttia


 



 


Lue myös näistä:



 


 


5 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Haha,


mulle tulee karkauspäivästä jotenkin mieleen aikaparadoksi, eli siis entäs jos huomenna olisikin uudestaan tänään ja jne. Elokuvista tulee mieleen Päiväni murmelina (Groundhound Day [1993] )


 


Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15


 


 


Karkauspäivät on itselle olleet aika merkityksettömiä aiemmin, mutta täytyy sanoa että tämä karkauspäivä muutti kyllä suunnan ihan täysin. Oma naisystäväni pääsi yllättämään Instagramin stooriin tehdyllä kosinnalla ja tokihan siihen vastasin myöntävästi. Nyt tuntuu hyvältä ja voi innolla alkaa suunnittelemaan hääpäivää, joka on 22.10.22 eli onneksi on tovi aikaa valmistautua. Sosiaaliseen mediaan laitettu postaus sai yllättävän laajasti huomiota ja päädyttiin sitten maikkarin uutiseenkin, mutta onneksi ihan positiivisella kulmalla.


 


Joutuu ilmeisesti hieman miettimään omaa puhelimen käyttöä, kun tuossa jutussa parempi puoliskoni mainitsee että olisin aina puhelin kädessä. Ehkäpä laitan tänään illalla puhelimen syrjään ja katsellaan vaikkapa tämä jutussa esitelty elokuva viihdykkeenä :smileyvery-happy:

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16

@NikoNolla oli kyllä oikea karkauspäivien karkauspäivä ❤


 


 


 

Käyttäjätaso 7

@AaTanja@  kirjoitti:

 

Suomessa 1700-luvulta asti käytössä olleessa gregoriaanisessa kalenterijärjestelmässä neljän vuoden välein helmikuun ylimääräisenä 29. päivänä. Jotta karkauspäivä ei ajan myötä edistäisi aikaamme liiaksi, lisäsi keisari Gregorius XIII systeemiin lisäsäännön vuonna 1582, jonka mukaan täydet satavuodet ovat karkausvuosia vain, jos ne ovat jaollisia luvulla 400. Esimerkiksi vuosina 1900 ja 2000 oli karkauspäivä, mutta vuonna 2100 sitä ei ole, vaikka sen vuoro taas neljän vuoden tauon jälkeen olisikin.

 


 Tuossa lienee virhe sikäli , että 1900 ei ollut karkausvuosi , mutta 2000 oli. Olisikohan sattunut vain näppivirhe ja 1900 asemasta olisi pitänyt olla 1600. Se on tasanjaollinen 400:lla , 1900 ei ole.

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16

@kustaa1967 aivan totta! Vuosi 1900 EI nimenomaan ollut karkausvuosi. 

Vastaa