Telia Yhteisö
peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 
Katjane
Moderaattori
Moderaattori
  • 173 custom-general.kudos
  • 319 custom-general.replies
  • 27 custom-general.solutions

Parhaat elokuvat palkittiin - Oscar-voittajat 2021

Oscar voittajat 2021.jpg


Vuoden 2021 Oscar-gaalassa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi vuotuiset Oscar-palkinnot vuoden 2020 parhaille elokuville Los Angelesissa 25. huhtikuuta. Ehdokkaat on esitelty aiemmin julkaistussa artikkelissa

Gaalassa tehtiin tänä vuonna historiaa, kun Nomadland-elokuvan ohjannut Chloé Zhao palkittiin työstään Oscarilla kaikkien aikojen ensimmäisenä kiinalaisena naisena. Sama elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti kolme: paras elokuva, paras ohjaus ja paras naispääosa.

Telia TV:n vuokraamosta löytyy tällä hetkellä osa elokuvista sekä monia palkittujen näyttelijöiden, ohjaajien ja käsikirjoittajien muita tuotoksia. 

Paras elokuva, ohjaus ja naispääosa

Nomadland

Nomadlandin on ohjannut ja käsikirjoittanut Chloé Zhao. Elokuvan pääosaa esittää Frances McDormand. Elokuva kertoo Fern-nimisestä naisesta, joka menetettyään työnsä pakkaa omaisuutensa pakettiautoon ja alkaa elämään yhteiskunnan ulkopuolella, nykypäivän nomadina. Elokuva käsittelee ikääntyvää ja köyhtyvää amerikkalaista työväenluokaa vuoden 2008 talouskriisin jälkeisessä ajassa. Elokuva perustuu Jessica Bruderin samannimiseen tietokirjaan, joka julkaistiin vuonna 2017.

 

Paras miespääosa ja sovitettu käsikirjoitus

Anthony Hopkins (The Father / Isä)

Christopher Hampton, Florian Zeller (The Father / Isä)

Näyttelijälegenda Anthony Hopkins palkittiin parhaan miespääosan Oscarilla roolisuorituksestaan elokuvassa Isä (The Father). Oscar-pysti on toinen hänen urallaan, sillä hän voitti ensimmäisen Oscarinsa 1990-luvun alussa roolistaan Uhrilampaat-elokuvassa. Näyttelijä on tuoreen palkintonsa myötä vanhin koskaan Oscar-palkinnon voittanut näyttelijä. 

Isä (The Father) draamaelokuvan on ohjannut Florian Zeller ja käsikirjoittanut yhdessä Christopher Hamptonin kanssa. Elokuva kertoo miehestä, jonka on kohdattava korkean iän mukanaan tuomat muistivaikeudet. Erityistä kiitosta elokuva on saanut tavasta käsitellä dementiaa. Elokuva oli ehdolla myös muun muassa parhaasta elokuvasta ja parhaasta naissivuosasta.



Paras naissivuosa

Yuh-Jung Youn (Minari)

Minari sai Oscar-palkinnon parhaasta naissivuosasta tehden samalla Youn Yuh-Jungista ensimmäisen korealaisen Oscar-palkitun näyttelijän. Elokuvalla oli myös viisi muuta ehdokkuutta: parhaasta elokuvasta, parhaasta ohjauksesta, parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, parhaasta miespääosasta, sekä parhaasta musiikista.

Minari on yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Lee Isaac Chung. Elokuva kertoo eteläkorealaisesta perheestä, joka koittaa aloittaa uutta elämää 80-luvun Arkansasissa.


 

Paras miessivuosa

Daniel Kaluuya (Judas and the Black Messiah)

Brittiläinen näyttelijä tunnetaan mm. pääroolistaan kauhuelokuvassa Get Out (2017), josta hän sai parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden. Hän on esiintynyt myös elokuvissa Johnny English – uudestisyntynyt (2011), Sicario (2015) ja Black Panther (2018).

 

Tositapahtumiin perustuva Judas and the Black Messiah on kahden hyvin erilaisen miehen tarina. LaKeith Stanfield esittää FBI:n ilmiantajana toiminutta William O’Neilliä, autovarasta ja pikkurikollista, joka pakotettiin jäätyään kiinni soluttautumaan Mustien panttereiden riveihin 1960-luvun lopulla. Hänen tehtävänsä oli pitää silmällä heidän karismaattista puheenjohtajaa Fred Hamptonia (Daniel Kaluuya).

Elokuva oli ehdolla myös sarjoissa paras elokuva, paras alkuperäinen käsikirjoitus, paras kuvaus ja paras laulu.



Paras alkuperäinen käsikirjoitus

Emerald Fennell (Promising Young Woman)

Promising Young Woman (Lupaava nuori nainen) on yhdysvaltalainen mustan huumorin sävyttämä jännityselokuva, jonka käsikirjoittaja sekä ohjaaja Emerald Fennell palkittiin parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Elokuva on hänen ensimmäinen pitkä elokuva. 

Carey Mulligan esittää pääosassa naista, joka hakee oman käden oikeutta parhaan ystävänsä puolesta, joka raiskattiin. Elokuva sekoittaa eri tyylilajeja, siinä on trillerin lisäksi yhteiskunnallisesti kantaaottavia teemoja.

Elokuva sai viisi Oscar-ehdokkuutta, mukaan lukien paras elokuva, ohjaus ja naispääosa.



Paras kansainvälinen elokuva

Yhdet vielä (Tanska)


Yhdet vielä (Druk) on tanskalainen draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut Thomas Vinterberg sekä tähdittänyt Mads Mikkelsen, Thomas Bo Larsen, Magnus Millang ja Lars Ranthe.

Elokuva kertoo neljästä keski-ikäisestä ystävästä, jotka työskentelvät opettajina samalla koululla. Martin (Mads Mikkelsen) käy läpi jonkinlaista keski-iän kriisiä ja yrittää turhaan luoda yhteyttä oppilaisiinsa samaistumalla. Samaan tapaan on taantunut myös hänen suhteensa vaimoonsa Trineen (Maria Bonnevie). Kolme opettajaystävystä lähtevät juhlistamaan Nikolajin (Magnus Millang) 40-vuotispäiviä ravintolaan runsaasti juoden. Puheeksi tulee psykiatri ja filosofi Finn Skårderud, jonka mukaan juominen on hyväksi. Ihanteellinen olotila vallitsee Skårderudin mukaan veren alkoholipitoisuuden ollessa 0,05 % ja ihmisten pitäisi ylläpitää tätä tilaa jatkuvasti. Martin ystävineen päättää kokeilla Skårderudin teoriaa alkaen seuraavasta työpäivästä. Teoria vaikuttaa aluksi toimivan. Martin saa paremman yhteyden paitsi oppilaisiinsa, mutta myös vaimoonsa. Kokeilun jatkuessa ystävykset kohtaavat kuitenkin myös haasteita.



Kuvaus ja lavastus

Mank


Mank on elämäkerrallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut David Fincher. Elokuvan nimiroolia näyttelee Gary Oldman. Elokuva sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta, jotka ylistivät Fincherin ohjausta, Erik Messerschmidtin kuvausta, lavastusta, sekä Oldmanin ja Amanda Seyfriedin (Marion Davies) roolisuorituksia. Mank keräsi kymmenen Oscar-ehdokkuutta, eniten vuoden 2020 elokuvista.



Maskeeraus ja Puvustus

Ma Rainey’s Black Bottom


Ma Rainey’s Black Bottom on draamaelokuva, jonka on ohjannut George C. Wolfe. Elokuva perustuu August Wilsonin samannimiseen näytelmään vuodelta 1982 ja kertoo ”bluesin äitinä” tunnetun Ma Raineyn sekä hänen yhtyeensä myrskyisästä äänityssessiosta 1920-luvun Chicagossa. Ma Raineyta elokuvassa näyttelee Viola Davis, ja hänen yhtyeensä omapäistä trumpetistia Levee Greenia esittää Chadwick Boseman viimeiseksi jääneessä roolissaan. Boseman kuoli elokuussa 2020 elokuvan jälkituotantovaiheessa, ja elokuva on omistettu hänen muistolleen.

Kriitikot ylistivät elokuvan puvustusta ja lavastusta. Elokuva sai viisi Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaasta miespääosasta ja naispääosasta, ja lopulta palkittiin kahdella Oscarilla.



Leikkaus, Äänitehosteet

Sound of Metal


Sound of Metal on draamaelokuva, jonka on ohjannut ja osin käsikirjoittanut Darius Marder. Elokuva kertoo metallimusiikkia soittavasta rumpalista (Riz Ahmed), joka menettää kuulonsa. Elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta parhaasta elokuvasta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta, miespääosasta, miessivuosasta, leikkauksesta ja äänityksestä. Elokuva palkittiin Oscarilla leikkauksesta (Mikkel E.G. Nielsen)
sekä äänisuunnittelusta, jossa oli mukana kolme suomalaista, foley-artisti Heikki Kossi, äänittäjä Kari Vähäkuopus ja äänileikkaaja Pietu Korhonen.



Pitkä animaatio, Musiikki

Soul


Soul – Sielun syövereissä on tietokoneanimoitu komediaelokuva, jonka ovat tuottaneet Walt Disney Pictures ja Pixar ja joka palkittiin parhaan animaatioelokuvan Oscarilla sekä parhaan musiikin Oscarilla (Trent Reznor, Atticus Ross ja Jon Batiste).

Elokuva kertoo Joe Gardnerista, peruskoulun musiikinopettajasta, joka saa ainutlaatuisen tilaisuuden esiintyä kaupungin parhaalla jazzklubilla. Mutta yksi pieni harha-askel heittää hänet New Yorkin kaduilta Esipuoleiseen, ihmeelliseen paikkaan, jossa uudet sielut saavat luonteensa, oikkunsa ja taipumuksensa ennen syntymistään maapallolle. Joe haluaa palata elämäänsä ja värvää avukseen pikkuvanhan sielun nimeltä 22, joka ei ole koskaan ymmärtänyt ihmiselämän viehätystä. Yrittäessään opettaa 22:lle mikä tekee elämisestä niin upeaa, Joe saattaa samalla löytää omat vastauksensa elämän tärkeimpiin kysymyksiin.



Pitkä dokumentti


My Octopus Teacher


Luontodokumentit ovat tunteellisia. My Octopus Teacher herättäää voimakkaita tunteita, niinkuin luontodokumentit yleensä. Tämä saa katsomaan maailmaa, omaa peilikuvaansa ja mustekalaa aivan uusin silmin.

Toipuakseen työuupumuksesta kuvaaja ja dokumentintekijä Craig Foster palaa rakkaan sukellusharrastuksensa pariin. Mies sukeltaa yksin aina siihen hetkeen asti, kun hän tapaa pienen mustekalan. Molemmat kiinnostuvat toisistaan, joka lopulta johtaa ihmisen ja nilviäisen ystävyyteen. 

Pippa Ehrlichin
ja James Reedin ohjaama luontodokumentti kuvaa Länsi-Kapin rannikkoa, ihmisiltä salattua maailmaa. Kahdeksan vuotta kestänyt dokumenttiprojekti kertoo myös Fosterin matkasta ihmisenä sekä siitä, miten hän alkaa nähdä erojen sijaan samankaltaisuuksia ihmisen ja mustekalan välillä.

 

Lyhytfiktio

Two Distant Strangers

Two Distant Strangers pukee tarinamuotoon USA:n poliisiväkivallan aiheuttaman huokauksen ”joko taas”.
Tämä aikaluuppitarina syntyi George Floydin surman innoittamana.
”I can't breathe”, en saa henkeä: nämä tutut sanat lausuu tummaihoinen sarjakuvantekijä Carter (Joey Badass). Hän on herännyt Perrin (Zaria Simone) luota, astellut kadulle ja joutunut syyttään poliisin (Andrew Howard) silmätikuksi. Kuristusotteeseen kuoltuaan Carter herää uudelleen Perrin viereltä. 

Travon Freen käsikirjoittama ja yhdessä Martin Desmond Roen kanssa ohjaama on epäilemättä vakavin ja yhteiskunnallisin fiktio kautta aikojen. Suomella on myös oma osansa tässä palkitussa lyhytfiktiossa, sillä pääosaa näyttelevä räppäri Joey Badass eli Joey Bada$$ esiintyi Helsingissä vuonna 2017.



Erikoistehosteet

Tenet


Tenet (TENƎꓕ) on vakoiluelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Christopher Nolan ja se palkittiin parhaiden erikoistehosteiden Oscarilla. Tenet-nimisen organisaation operaattorin (John David Washington) tehtävänä on estää kolmas maailmansota. Elokuvan nimet ja tapahtumat viittaavat latinankieliseen palindromiin, joka muodostaa niin kutsutun taikaneliön.



Alkuperäiskappale

Judas and the Black Messiah: “Fight for You”



Lyhytdokumentti

Colette


Dokumenttielokuva Colette tehtiin tuoreeseen Medal of Honor -peliin. Loppuvuodesta 2020 ilmestynyt VR-räiskintä Medal of Honor: Above and Beyond jäi vähälle huomiolle, eikä saanut kovin paljon kehuja osakseen. Kuinka ollakaan, yhdestä pelin osasta tuli kuitenkin todella arvostettu. Pelin Gallery-moodiin sisältyvä Colette on dokumentti Ranskan vastarintaliikkeen jäsenestä Colette Marin-Catherinesta, ja dokumentin tuotannossa olivat mukana Oculus sekä pelistudio Respawn Entertainment.



Lyhytanimaatio

If Anything Happens I love you


Traagisessa kouluammuskelussa lapsensa menettäneet surevat vanhemmat tekevät matkan tunteiden tyhjiön läpi. Koskettavan kertomuksen surusta ovat kirjoittaneet ja ohjanneet Will McCormack ja Michael Govier.



Lue myös: 

 
Telia Yhteisön moderaattori
0 vastausta