Sir Michael Caine – aateloitu tähtinäyttelijä loistaa parrasvaloissa


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19


 


Brittinäyttelijä Michael Caine, alkuperäiseltä nimeltään Maurice Micklewhite on varmasti kaikille elokuvien ystäville tuttu kasvo. Hän on tunnettu erityisesti upeasta aksentistaan sekä voimakkaista roolisuorituksistaan.


 


Caine syntyi 14. maaliskuuta vuonna 1933 työväenluokan perheeseen Bermondeyssä Etelä-Lontoossa. Isä oli kalankantaja ja äiti taloudenhoitaja. Perheeseen kuului myös nuorempi veli Stanley. Caine varttui Lontoon Southwarkissa, mutta toisen maailmansodan alkaessa hänen isänsä värvättiin armeijaan ja perhe evakuoitiin Norfolkiin. Kun Caine täytti 11 vuotta, hän pääsi opiskelemaan silloiseen peruskouluun ja siitä edelleen lukio-opintojen pariin. Opintojen jälkeen hän työskenteli arkistointivirkailijana elokuvayhtiössä ennen palvelustaan Korean sodassa.


 


Teatterin lavalta aateliseksi Oscar-voittajaksi


 


Näyttelijäksi Caine ryhtyi saatuaan työpaikan Horsham Repertory Company -teatterista. Humprey Bogartin elokuvan The Caine innoittamana hän käytti itsestään jo tuolloin taiteilijanimeä Michael Caine. Virallisesti hän oli kuitenkin edelleen Micklewhite, joka aiheuttikin epäselvyyksiä erityisesti matkustaessa, koska kaikki tullivirkailijasta passintarkastajaan tunsivat hänet taiteilijanimellä. Niinpä hän päätti vaihtaa nimensä virallisesti Caineksi elämänsä helpottamiseksi. Vuonna 2000 nimi sai pienen etuliitteen kun kuningatar Elisabet löi Cainen ritariksi silloisen pääministeri Tony Blairin suosituksesta. Näin hänestä tuli Sir Michael Caine, vaikka aatelisarvo annettiinkin tähden alkuperäiselle nimelle.


 


Varsinaisen läpimurtonsa hän teki historiallisessa seikkailuelokuvassa Zulu (1964), jota seurasi joukko muita merkittäviä rooleja. Paria vuotta myöhemmin Kansainvälinen menestyselokuva Alfie – naisten viettelijä (1966) toi suorituksesta Golden Globe -palkinnon ja Oscar-ehdokkuuden. Seuraavat Oscar-ehdokkuudet tulivat elokuvista Pirullista Peliä (1972) ja Tunnit Ritan kanssa (1983). Ensimmäisen varsinaisen Oscar-palkinnon parhaasta miessivuosasta Caine sai elokuvasta Hannah ja sisaret (1986) ja toisen Oscarin leffasta Oman elämänsä sankari (1999). Vaikka ikää on kertynyt herralla mittariin jo melkoisesti, se ei kuitenkaan ole hidastanut näyttelijän työtä. Uusin roolisuoritus pyöriikin parhaillaan valkokankaalla. Christopher Nolanin ohjaamassa scifi-toimintaelokuvassa Tenet Caine näyttelee brittiläistä tiedustelupalvelijaa.


 


Elokuvaikoni, hyväntekijä ja kirjailija


 


Caine vakiinnutti jo varhaisissa rooleissaan itsensä monipuoliseksi näyttelijäksi, jonka ominaisuudet sopivat hyvin erilaisiin rooleihin. Hän on erityisen taitava kevyessä komediassa ja onnistuu tuomaan kohtauksiin humoristisia elementtejä. Vaikka kaikki roolit eivät ole tuoneet gloriaa, Cainen maine ei ole niistä kuitenkaan kärsinyt. Häntä on aina pidetty ns. ”työjuhtanana”, joka on ottanut vastaan roolin kuin roolin. Caine on itse sanonut: ”Jos suuret roolit ja elokuvat menevät ohi, voin aina valita jonkin muun roolin jolla voin maksaa vuokran”.


 


Yli 60 vuotisen uransa aikana Caine on esiintynyt yli sadassa elokuvassa ja häntä pidetäänkin brittiläisenä elokuvaikonina. Mies on rankattu yhdeksänneksi eniten tuottaneeksi tähdeksi. Vaikka meriitit ovat kovat ja arvostus korkealla, hän on silti erittäin perhekeskeinen ja kiinnostunut erityisesti hyväntekeväisyystyöstä. Elokuvien lisäksi Caine on ehtinyt myös kirjoittaa peräti 11 kirjaa, mukaan lukien omaelämänkerrat What’s it All About sekä The Elephants to Hollywood.


 


 


Seuraavaksi esittelen muutamia elokuvia, joissa Michael Caine on mukana. Kaikki esiteltävät elokuvat ovat vuokrattavissa Telia TV -vuokraamosta. Telia TV -tunnus itsessään on maksuton. Kun otat palvelun käyttöön, saat ensimmäisen vuokrauksen maksutta.


 


Suuri Puhallus & Suuri Puhallus 2 


 


Ikäraja: K12


Kesto: 1h 51min & 2h 4 min


Genre: jännitys


 


Now You See Me, eli suomennettuna Suuri Puhallus sai ensi-iltansa vuonna 2013. Yhdysvaltalainen jännityselokuva kertoo The Four Horsemen -ryhmästä, jotka ovat taitavia taikureita ja illuusionisteja. Esitystensä aikana he varastavat korruptoituneilta pankeilta ja monimiljonääreiltä rahaa ja ja pudottavat setelit yleisön päälle. FBI pääsee ryhmän jäljille ja heidän tehtävänään on päihittää aina askeleen edellä olevat taikurit. Caine näyttelee elokuvassa Arthur Tressleriä, josta tulee ryhmän hyväntekijä. Elokuvan jatko-osassa Suuri Puhallus 2, ryhmä palaa lavoille vuoden tauon jälkeen tavoitteenaan paljastaa IT-mogulin epäeettinen toiminta. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja temppu vaatii onnistuakseen illusion, jota ei ole koskaan edes aiottu yrittää. Molemmat elokuvat ovat todella viihdyttäviä ja taidokkaasti tehtyjä. Näiden jälkeen haluat itsekin kokeilla kuinka korttien heittely onnistuu.


 



 


 


Batman Begins


 


Ikäraja: K11


Kesto: 1 h 34 min


Genre: toiminta


 


Cristopher Nolanin ohjaama supersankarielokuva perustuu sarjakuvahahmo Batmaniin. Vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Batman Begins kertoo Brucesta (Christian Bale), joka kahdeksanvuotiaana joutuu todistamaan rikkaiden vanhempiensa murhaa. Hän päättää kostaa tekijälle ja lähtee kiertämään maailmaa taistellen epäoikeudenmukaisuutta vastaan herättäen pelkoa niissä, jotka sitä ovat aiemmin aiheuttaneet. Michael Caine näyttelee Batmanin elämässä tärkeää henkilöä, hovimestari Alfredia. Legendaarinen Batman-elokuva löytyy Internet Movie Databasen 250:n parhaan elokuvan listalta. Lisäksi se oli Oscar-ehdokkaana parhaan kuvauksen kategoriassa.


 



 


 


Dear Dictator


 


Ikäraja: K12


Kesto: 1h 30min


Genre: komedia


 


Brittiläis-karibialainen diktaattori Anton Vincent (Michael Caine) joutuu poliittisen kuohunnan vuoksi pakenemaan kotimaastaan ja etsimään turvapaikkaa kirjeystävänsä Tatianan luota, joka asuu äitinsä kanssa amerikkalaislähiössä. Diktaattori päätyykin opettamaan ystäväänsä, kuinka taistellaan koulun ilkeitä tyttöjä vastaan. Hulvaton ja röyhkeä komedia ei virallisten arvosteluiden mukaan ole saanut korkeita arvosanoja, mutta katsojat ovat pitäneet siitä huomattavasti enemmän. Tätä leffaa katsoessa naurun purskahduksilta ei voi välttyä.


 



 


 


Harry Brown


 


Ikäraja: K16


Kesto: 1h 39min


Genre: draama, jännitys


 


Daniel Brownin vuonna 2009 ohjaama rikoselokuva kertoo nimensä mukaisesti Harry Brownista (Michael Caine), entisestä laivaston sotilaasta, joka on elänyt koko elämänsä Lontoon esikaupungissa. Katujengit ovat ottaneet Elephant and Castle -lähiössä isomman jalansijan ja ympäristö on käynyt väkivaltaiseksi. Harryn paras ystävä murhataan, jolloin hän päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä siivotakseen alueen rikoksista ja kostaakseen läheisensä kuoleman. Elokuva on sekoitus ankealtakin vaikuttavaa yhteiskunnallista realismia sekä väkivaltaa. Se näyttää kuinka mätä yhteiskunta on ja kuinka huumeongelmiin ja rikollisuuden syihin ei paneuduta lainkaan. Leffaa on kehuttu älykkääksi ja shokeeraavaksi. Sen väkivaltaiset kohtaukset ovat hyvin raakaa ja peittelemätöntä, joten herkimpien katsojien kannattaa peittää silmänsä näiden ajaksi.


 



 


 


King of Thieves


 


Ikäraja: K12


Kesto: 1h 48min


Genre: draama


 


James Marshin ohjaamassa elokuvassa 77-vuotias leskimies Brian Reader (Michael Caine) kutsuu kasaan joukon rikollisia juonimaan Hatton Gardenin pankkilokeroihin kohdistuvaa murtoa. Brian keräsi nuoruudessaan mainetta varkauksilla ja tarkoitus on tehdä vielä yksi keikka. Mukana olevat eläkeläiset luottavatkin vanhan kansan murtokikkoihin ja pääsevät sisälle kohteeseen. He saavat saaliikseen yli 200 miljoonan arvosta koruja ja käteistä. Poliisitutkinnan käynnistyessä ryöstäjien keskinäinen luottamus alkaa säröillä, kun he miettivät kuinka saalis jaetaan. Tositapahtumiin perustuva tarina muuttuu kuitenkin painajaiseksi kun ahneus saa vallan.


 



 


 


Matka 2: Salainen saari


 


Ikäraja: K7


Kesto: 1h 34min


Genre: seikkailuelokuva


 


Toiminta-seikkailuelokuva Matka 2: Salainen saari on saanut ensi-iltansa vuonna 2012. Se on jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Matka maan keskipisteeseen -elokuvalle. Tarina kertoo Sean Andersonista (Josh Hutcherson), jonka isoisä katosi yrittäessään löytää kadonnutta saarta. Sean vastaanottaa merkillisen signaalin saarelta, jota ei löydy kartoista ja niinpä hän lähtee yhdessä isäpuolensa Hankin (Dwayne Johnson) kanssa etsimään isoisäänsä Alexanderia (Michael Caine). Kaksikko suuntaa helikopterinkuljettajan ja tämän tyttären kanssa tutkimaan aluetta, jossa saaren pitäisi olla. Paikan päällä heitä odottaa saari, jossa salaisuudet odottavat löytäjäänsä. Se on täynnä mitä kummallisempia elämänmuotoja, outoja eläimiä ja tappavia tulivuoria. Elokuva on kokonaisuudessaan varsin viihdyttävää katsottavaa, jonka parissa voi hyvin viettää leffailtaa koko perheen voimin.


 



 


Lue myös nämä:


 



 


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa