Teräsleidit - Elokuvateatterin ohjelmistoa katsottavissa omalla kotisohvalla!


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16


 


 


*** Huom! Elokuvaa ei ole toistaiseksi mahdollista vuokrata Telia TV -vuokraamosta! ***


 


 


Jatkamme Telia TV vuokraamon uutuusleffojen esittelyä ja seuraavana onkin vuorossa Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit. Elokuva sai ensi-iltansa 3. tammikuuta ja rikkoi sadantuhannen katsojan rajan alle kahdessa viikossa.


 


Genre: Draama, Komedia
Kesto: 92 minuuttia
Ikäraja: K7
Ohjaaja: Pamela Tola
Käsikirjoitus: Pamela Tola ja Aleksi Bardy
Pääosissa: Leena Uotila, Seela Sella, Saara Pakkasvirta, Heikki Nousiainen

75-vuotias Inkeri (Leena Uotila) on lyönyt miestään Tapiota (Heikki Nousiainen) paistinpannulla päähän ja suunnittelee tämän hautaamista puutarhaan. Loppuelämän mittainen vankeus pelottaa häntä, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää – vihdoin. Niinpä on parasta lähteä nyt, kun on jo liian liian myöhäistä.


 


Aviomiehensä vuosia jatkuneen tyrannian alle nujertunut Inkeri suuntaa isosiskojensa Railin (Seela Sella) ja Sylvin (Saara Pakkasvirta) kanssa matkalle kohti nuoruusmaisemia. Hän toivoo löytävänsä lapsuudenkodistaan todisteita oikeudenkäyntiin sille, että hänet on pakotettu avioliittoon. Todisteita ei kotitalosta löydy, mutta matkalta ja kotiseudulta löytyy paljon muuta.


 


Tien päällä sattuu ja tapahtuu; kyytiin liftaa hurmaavaa nuorisoa, auto hajoaa ja yökerhossa tanssitaan syntisesti, kaikkea sitä, mitä Sylvi ei kehtaa edes ääneen sanoa.


 


Tapahtumien kautta muuttuvat niin menneisyys kuin tulevaisuuskin, perhe- ja parisuhteet. Perillä paitsi päästetään irti, myös löydetään jotakin vuosien varrella kadonnutta. Lopulta edes oma burnoutin partaalla kekkuloiva heikkohermoinen tytär (Pirjo Lonka) ei ole tuntea äitiään, kun Inkeri ratkaisee yhden elämänsä suurimmista kysymyksistä: Miten ihmeessä ihminen voi pitää itsensä järjissään, kun koko muu perhe on seinähullua sakkia?

Teräsleidejä voi kutsua hyvämielen elokuvaksi. Dialogi on onnistunutta ja naurunpaikkoja on paljon. Sylvi on mitä hurmaavin mummeli minkä dementialtaan ehtii. Raili on puolestaan niin ilkeä, että sydän oikein väpättää mielihyvästä. Elokuva juhlii naiseutta ja vapautumista, vaikka sitten myöhäisemmälläkin iällä. On virkistävää seurata, kun ryppyiset ikäihmiset panevat ranttaliksi.


 



Muita leffavinkkejä:

Viikon elokuvauutuudet: Aurora & Marian paratiisi
Vuokraamon leffauutuus: The Hunt
Vuokraamon leffauutuus: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Viikon elokuvauutuudet: Emma & The Invisible Man




 


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa