Tuore Oscar-ohjaaja Bong Joon-ho


Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16


 


Eteläkorealainen elokuvaohjaaja Bong Hoon-Jo, omalla kielellään 봉준호, teki juuri ei-englanninkielisellä elokuvallaan Parasite historiaa voittaessaan parhaan elokuvan Oscarin. Kyseistä palkintoa ei ole koskaan tätä ennen voittanut ei-englanninkielinen elokuva. Parasite voitti aika loogisestikin myös vieraskielisen elokuvan palkinnon ja lisäksi parhaan ohjaajan sekä parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarit. Elokuva oli lisäksi ehdolla parhaan lavastuksen ja parhaan leikkauksen kategorioissa. 


 


Monelle leffankatselijalle Bong Hoon-Jo voi olla vielä vieras nimi, joten tutustutaan häneen nyt hiukan paremmin. 


 


Korean valkokankailta maailmalle


 


 


Bong syntyi nelilapsisen perheen kuopukseksi vuonna 1969 Etelä-Korean Deagussa. Perhe muutti Seouliin Bongin ollessa kouluikäinen, ja siellä hän kävi myös yliopiston. Vuonna 1988 hän aloitti opinnot Yonsein yliopistossa pääaineenaan sosiologia. Opiskelijaelämään kuului tiiviisti demokratialiikeessä toimiminen, ja Bong saikin usein kokea kyynelkaasun silmissään ollessaan mukana opiskelijoiden demokratiaa ajavissa mielenosoituksissa.  


 


Bong oli mukana perustamassa oman sekä toisen seoulilaisen yliopiston kanssa Yellow Door -nimistä elokuvakerhoa. Kyseisessä klubissa hän teki ensimmäiset omat filminsä, stop motion -lyhytelokuvan Looking for Paradise ja 16 millimetrin filmin White Man.  Tästä voisi sanoa miehen elokuvauran alkaneen, vaikka näillä ei vielä maailmaa valloitettukaan. 


 


Sosiologian opintojen lisäksi Bong suoritti 90-luvun alussa kaksivuotisen koulutusohjelman Korean Academy of Film Arts -koulussa. Siellä hän teki lisää 16 millisiä elokuvia, joista päättötyöt Memory Within the Frame ja Incoherence saivat kutsun Vancouverin ja Hong Kongin kansainvälisille filmifestivaaleille. Ottaessaan nyt miltei 30 vuotta myöhemmin vastaan parhaan ohjaajan Oscar-palkintoa, Bong kertoi puheessaan ohjaaja Martin Scorsesen olleen hänelle suuri vaikuttaja, jonka tuotannosta hän sai opiskeluaikoina paljon oppia. 


 


Valmistuttuaan 90-luvun alkupuolella Bong Joon-ho vietti seuraavat viisi vuotta osallistumalla erilaisiin muiden ohjaajien produktioihin. Hänet nähtiin muun muassa käsikirjoittajana sekä apulaisohjaajana. Ensimmäisen oman ohjauksensa Bong teki vuonna 2000 elokuvassa Barking Dogs Never Bite. Elokuva ei saanut paljonkaan näkyvyyttä ja julkisuutta, mutta se pääsi mukaan Espanjan San Sebastián Film Festivaleille, ja oli voitokas Slamdance Film Festivaleilla sekä Hong Kong International Film Festivaleilla. 


 


Bong Joon-hon elokuvien tyypillisen ja elokuvia yhdistävän piirteen voisi sanoa olevan hienovarainen, seitinohut satiiri ja musta huumori. Elokuvista välittyy usein kuitenkin jokin painavakin poliittinen tai yhteiskunnallinen sanoma. Tarinoista peilautuu Korean lähihistorian ja nykytilan heikot lenkit ja kulttuuriset erityispiirteet verhottuna toimintaan ja komediaan. 


 


Esittelen alla muutaman Bongin nimekkäimmistä elokuvista lyhykäisesti. 


 


Barking Dogs Never Bite


 


Ikäraja: 16 


Kesto: 106 minuuttia


Genre: draama, komedia


 


Tämä elokuva avasi hanat ja ovet kansainväliseen laajaan levitykseen Bong Joon-hon elokuvauralla. Elokuva kertoo työttömästä yliopistoprofessorista, jonka hermoon käy taloyhtiöstä kuuluva koiranhaukunta. Hän ottaa oikeuden omiin käsiinsä päästäkseen äänistä eroon. Samalla taloyhtiön edustaja alkaa saada yhä enemmän ja enemmän valituksia kadonneista koirista ja koettaa päättäväisesti etsiä syyllisen. Professorilla on haastetta saada salainen paheensa pidettyä jatkossakin salassa, sillä se voi vaikuttaa myös hänen työnsaantiinsa ja perhe-elämäänsä.


 


 



 


Host


Ikäraja: 16


Kesto: 118 minuuttia


Genre: draama, toiminta


 


Host oli ilmestyttyään vuonna 2006 maansa katsotuin elokuva, sen näki 13 miljoonaa korealaista! Se oli myös ensimmäinen isomman tuotannon korealainen toimintaleffa. Hirviöelokuva kertoo Yhdysvaltain armeijan patologista, joka määrää korealaisen apulaisensa tyhjäämään parisataa pulloa ärsyttävää ja jopa terveydelle vaarallista formaldehydiä viemäriin. Aine päätyy Han-jokeen, ja siellä aineesta ja muista osasista syntyy valtaisa sammakkomainen hirviö. Hirviö nappaa joenvarressa kioskia pitävän miehen tyttären. Tästä alkaa perheen pitkä taisto tytön takaisin saamikseksi.


 


 


Parasite


Ikäraja: 16


Kesto: 131 minuuttia


Genre: draama, komedia, jännitys


 


Oscar-palkintojen lisäksi Parasite palkittiin Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnolla, Kultaisella palmulla keväällä 2019. Elokuva kertoo vahvasti, mutta sopivasti mustalla huumorilla höystettynä muun muassa Etelä-Korean luokkayhteiskunnasta. Köyhät ovat köyhiä ja rikkaat upporikkaita. Siinä köyhän perheen työttömäksi jääneet vanhemmat ja aikuisuuden kynnyksellä olevat toimettomat lapset saavat


mahdollisuuden ujuttautua ovelasti erään rikkaan perheen työntekijöiksi. Tästä ei seuraa pelkkää hyvää, vaikka taloudellinen tilanne koheneekin. Elokuva osui allekirjoittaneen satiiriseen hermoon erittäin tehokkaasti, vaikka syvempi sanoma ja väliin hyvinkin välivaltaiseksi käynyt toiminta olivat rankkoja. Parhaan käsikirjoituksen Oscarin voisi sanoa olevan erityisen ansaittu. 


 



 


Lue myös näistä elokuvaohjaajista:


 



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa