Viikon elokuvauutuudet: Peanut Butter Falcon & Ordinary Love


Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16


 


Tämän viikon leffavinkeissä kaksi kovin koskettavaa elokuvaa; tieseikkailuleffa The Peanut Butter Falcon sekä syöpäkamppailun kielissä olevan pariskunnan tarinaa kertova Ordinary Love. Kummatkin leffat on saatavilla Telia TV -vuokraamosta. Ensimmäinen vuokraus on ilmainen :)


 


Nappaa nenäliinapaketti ja herkut valmiiksi syliin ja nauti!


 


The Peanut Butter Falcon


Ikäraja: K12


Kesto: 1h 37min


Genre: draama, komedia, seikkailu


 


Showpainijan urasta haaveileva Zak (Zack Gottsagen), jolla on Downin syndrooma, päättää eräänä iltana ottaa jalat alleen ja lähteä hoitokodistaan, jossa hän on ollut jotakuinkin yksin muiden asukkaiden seassa. Joistain asukkaista on nuorellemiehelle seuraa, mutta hoitokoti sattuu olemaan vanhainkoti eikä oikein sopiva elämänjanoiselle Zakille. Elämän suolana nuorellemiehelle on ollut yksi tietty showpaini-klippi, jonka innoittamana Zak haluaa ryhtyä itsekin showpainijaksi. Asuintovereidensa avustuksella Zakin onnistuu lähteä elämänsä seikkailulle, jonka varrella hänen elämä muuttuu iäksi. 


 


Reissunsa alkumetreillä Zak piiloutuu omien ongelmiensa kanssa kamppailevan Tylerin (Shia LaBeouf) veneeseen. Aluksi epäröivä ja vastahakoinen Tyler suostuu kuitenkin auttamaan Zakia toteuttamaan tämän unelman ja viemään Zakin Aydenissa sijaitsevaan painijakouluun. Kaksikon perässä kulkee Zakin hoivakodin sydämellinen hoitaja Eleanor (Dakota Johnson), mutta myös Tylerin menneisyys seuraa kaksikkoa heidän matkansa varrella. Kaikesta huolimatta perheensä hylkäämä Zak saattaa löytää perheen yllättäen uusista ystävistään. 


 


The Peanut Butter Falcon on ehdottomasti yksi lähivuosien koskettavimmista ja suloisimmista elokuvista. Ihan joka elokuvassa ei allekirjoittanutkaan ole pyyhkinyt niin paljon onnenkyyneleitä poskiltaan. Jokaikinen hahmo on kovin inhimillinen ja monisyinen siitä huolimatta, että elokuva kestää puolisentoista tuntia. Hahmot tuntuvat vanhoilta tutuilta ja heidän välinen kemia on käsinkosketeltavan aidontuntuista. Leffaa katsellessa tulee olo kuin olisi itsekin mukana karkumatkalla Amerikan soilla kiikkuvan lautan päällä. 


 


Arvostelija: @SalliJf 


 



 


Ordinary Love


 


Ikäraja: K12 


Kesto: 92 min


Genre: draama


 


Joan (Lesley Manville) ja Tom (Liam Neeson) on pariskunta, joka on ollut jo vuosikymmeniä naimisissa ja kokenut yhdessä elämän ylä- ja alamäet. Nyt Joan saa tietää sairastavansa rintasyöpää. Ohjaaja Lisa Barros D'Sa näyttää inhimillisellä otteella millaista kipuilua ja haasteiden läpikäymistä elämä syöpädiagnoosin jälkeen pariskunnalle ja tietenkin eritysesti Joanille on. He taistelevat yhtenä rintamana sairautta vastaan, joskin välillä tilanteet kärjistyvät ja yhteenottojakin tulee.


 


Elokuvan juoni on niin helppo, vaikkakin aiheeltaan hyvin raskas, ja henkilöhahmojen määrä on hyvin rajattu. Joanin ja Tomin lisäksi siinä nähdään vain heidän jo edesmenneen tyttärensä entinen opettaja Peter (David Wilmot), joka myös käy sairaalassa saamassa kemoterapiaa, ja on jo sairautensa terminaalivaiheessa. Peterin puoliso Steve (Amit Shah) pysyttelee taka-alalla, sillä hän kokee Peterin sairastamisen henkisesti niin raskaaksi ettei pysty tukemaan läsnäolollaan puolisoaan yhtälailla kuin Tom vaimoaan. Tämä asettelu mahdollistaa Peterin ja Joanin yhteiset keskustelut ja ajatuksenvaihdot, ja heistä tuleekin läheiset ystävät. He pystyvät jakamaan tuntojaan tietäen, että toinen varmasti ymmärtää.  


 


Vaikka Ordinary Love seuraa tiiviisti päähenkilöiden Joanin ja Tomin taistelua syöpää vastaan, elokuva kertoo laajemminkin monen sellaisen ihmisen ja pariskunnan tarinaa, joiden elämään on astunut tämä viheliäinen kolmas pyörä. Siitä, kuinka se verottaa niin sairastuneen kuin hänen lähipiirinsä voimia. Se kertoo myös vertaistuesta ja sen tärkeydestä. 


 


@AaTanja 


 



 


 


Lue myös näistä elokuvista:



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa