Viikonlopun leffatärpit: Asterix ja taikajuoman salaisuus & Shazam!


Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16


 


Koululaisten syyslomaviikot alkavat rullata tästä viikonlopusta eteenpäin, ja monen harrastuskin pitää viikon tauon. Niinpä perheen nuorimmille vapautuu aikaa enemmän vaikkapa elokuvien katselulle. Seuraavassa esittelen kaksi elokuvaa, joista ensimmäinen soveltuu pikkukoululaisillekin, ja jälkimmäinen enemmän yläkoululaisille. 


 


Asterix ja taikajuoman salaisuus


 


K7


Kesto: 86 min.


Genre: Animaatio, seikkailu


 


Viime vuonna ensi-iltansa teattereissa saanut elokuva on nyt nähtävillä myös Telia TV:ssä. Asterix ja Obelix nähdään animaationa nyt jo kymmenettä kertaa!


 


Tämä ranskalainen elokuva perustuu toisena ohjaajana toimineen Alexander Astierin alkuperäistarinaan. Siinä teemoina esiin nousee yhteishenki ja kuinka porukalla voidaan taltuttaa paha. Elokuvassa nähdään ja kuullaan Asterixille tyypillistä kepeää huumoria, joka osin saattaa mennä nuorimmilta katsojilta ohi, mutta voi aiheuttaa kypsemmälle katsojakunnalle hauskoja hetkiä. 


 


Paljastamatta liiaksi juonta, voin kertoa sen verran, että tietäjä Akvavitixin pudottua puusta kerättyään kylää suojelevaan taikajuomaan aineksia, hän huolestuu ajatuksesta, jos ei enää pystyisikään valmistamaan taikajuomaa itse! Niinpä hän lähtee Asterixin ja Obelixin kanssa Galliaan etsimään itselleen jatkajaa, jolle voisi opettaa taikajuoman keiton salat. Innokkaita hakijoita takaliemen keiton jatkaksi riittää, joukosta löytyy myös kavala tietäjä pyrkien varastamaan reseptin omiin tarpeisiinsa. 


 


Elokuva koettaa rikkoa perinteisiä roolituksia ja yhteiskunnallisia vastakkainasetteluja. Sankariksi raavaiden isojen miesten rinnalle nousee pikkuinen Pektine-tyttö, josta on apua taistossa roomalaisia vastaan. Elokuva kertoo myös siitä, että joskus selviytyäkseen on osattava tulla toimeen ja tehtävä yhteistyötä pahimmankin vihollisensa kanssa, kuten vaikkapa tässä tapauksessa roomalaisten kanssa. 


 



 


Shazam!


 


K12


Kesto: 132 min. 


Genre: toiminta, fantasia, Sci-fi


 


Keväällä ensi-iltansa saanut DC Comicsin elokuva perustuu C.C. Beckin ja Bill Parkerin aiemmin Kapteeni Marvelina tunnettuun sarjakuvahahmoon. Se kertoo 14-vuotiaasta pojasta Billystä (Asher Angel), jolla on kyky muuttua yhdellä taikasanalla - SHAZAM! - aikuiseksi supersankariksi (Zachary Levi). Elokuvan on ohjannut Peter F. Sandberg ja tuottanut muun muassa Aquamanista tuttu Peter Safran.


 


Muinainen velho etsii sopivaa sankaria, joka puolustaisi hyvää ja pysäittäisi pahan, ja monen ehdokkaan joukosta huomaa kuinka Billy puolustaa ystäviään koulukiusaajilta. Tämä saa velhon tarjoamaan Billylle supervoimia. Shazam! - ja Billy pystyy nyt muuttumaan aikuisen raavaan miehen mittoihin supersankariksi ja on valmis taistelemaan pahaa vastaan! Vaan saamatta velholta minkäänlaista koulutusta ja selitystä taidoillleen, aiheuttaa 14-vuotias Billy Shazam-sankarina hulluja tilanteita, ja on kaverin Youtubeen lataamien videoiden myötä nopeasti ennemminkin tubetähti kuin sankari.


 


Eihän leffa olisi supersankarileffa eikä mikään, jollei siihen kuuluisi perinteinen hyvis-pahis-asetelma. DC-universumin superroisto Tohtori Thaddeus Sivana kuuluu vahvasti elokuvan kuvioon, sillä hän pääsee Shazamin jäljille pyrkiessään viemään tältä taikavoimat. Kaksikko ottaa näyttävästi yhteen ja Shazam saa myös kuulla Sivanalta uhkauksia ja kiristystä, jotka koskettavat Billyn lähipiiriä. Miten lopulta käy, sitä en tässä paljasta!


 



 


Lue myös:



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa