Harrastukset


Olis kiva tietää enemmän teistä Klaanilaisista!


 


Mitä teette vapaa-ajalla ja mitä harrastatte?


 


Ite oon vähän jokapaikanhöylä. Kotoa löytyy 2 koiraa, 3 kissaa, lintu ja käärme, joten niiden kanssa menee oma aikansa. Koirien kanssa ulkoillessa vierähtää tovi päivittäin. :)


 


Lisäksi metsästän kaudet, kaikkea linnuista hirviin. Mukava harrastus vaikkei aina saalista tulekaan, saa kuitenkin luonnossa liikkua. Onhan siinä myös oma jännityksensä!


 


Salilla käyn muutaman kerran viikossa, mitkään ohjatut tunnit ei oo mun juttu ollenkaan, vaan viihdyn siellä vapaiden painojen luona. Tuota oon harrastellu jokusen vuoden. :)


 


Noiden lisäksi puuhailen kaikkea kotosalla. Nykyisen asunnon pintaremppa tuli tehtyä itse, seuraavaa projektia odotellessa ja etsiessä! 😉 Autot korjataan ja huolletaan meidän taloudessa itse, niinkuin lähes kaikki muukin rikkimenevä tai huoltoa vaativa homma. Oli se sitten sisällä, pihalla, autoissa tai muussa.

Noiden vastapainona luen paljon kirjoja.

Voisi luulla ettei töiden ja näiden harrastusten jälkeen jää aikaa enää mihinkään, mutta yllättävän hyvin kuitenkin ehtii myös olla tekemisen puutteessakin. :D


18 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Meillä on koira ja kissa. Koira on isokokoinen puolet kaukasian paimenkoiraa, puolet alaskan malamuuttia, leikattu uros. Kissa maatiainen ja narttu, joka juhannukseksi ruukaa tuoda vähän isompaa syötävää perheelle, tänä jussina se toi ison n. 30 cm myyrän 😉 Lukemista harrastan, lähinnä dekkareita kuluu vino pino. Amerikan autoja harrastetaan kavereiden kanssa, lähinnä Mopareita. Joskus kumikin palaa 😉 Offroadia harrastetaan myös kavereiden kanssa, tulipa itselläkin kokeiltua tuossa jokin aika sitten jopa "pankkua" eli Bandwagenia. Autot korjataan ja huolletaan itse. Eli tekemistä löytyy, jottei täällä ehdi aina notkumaan :smileylol:

 Minulla on tällaiset minileopardit. Tyttö ylhäällä ja poika alhaalla.

 

 Kuva otettu vuosi sitten kesäkuussa.

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Minä aina syksyisin etsin ulkomailta uusia siemeniä, siis netin kautta. 

 

Kevättalvella  hankin multaa ja  kaivan siemenet esiin ja siitä sitten alkaakin kasvatus, joka jatkuu pitkälle syksyyn. 

 

Voisin sanoa, että ympäri vuoden on kasvit mielessä.☺️

 

Minäkin aiemmin kävin salilla ja sitten iski tympäys, lopetin. Nyt sitten hyötyliikuntaa käytän hyväkseni pyöräilen ja kävellen.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

No niin muutkin, harrastuksia kehiin. Mitä puuhailette netissä olon lisäksi? :smileywink:

Tässä tuli mieleeni, että oletteko nähnyt noin pitkiä verholehtiä tomaateilla? Todella pitkä varsi kasvoi ja sen varren päähän tuli tuollainen tomaatti ryhmä. Tuo oli ainoa taimi kun teki noin. Kyseessä Tigerella tomaatti. Viimevuoden satoa.

 

 Hurjan näköinen. ?

 

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Sahiksen valloituksesta viime vuoden keväänä Viitasaarella. Meillä oli oma auto kisoissa mukana. Tänä keväänä ei tullut kisaa.

No niin, ensimmäinen munakoiso Black Beauty kasvaa juuri nyt. Ilmeisesti viereen tulee toinen, koska tuo kukka on lakastunut  jo ja näyttää pullealta.

Aika piikkinen ja karvainen kasvi. ☺️

 

Tämä munskoiso kasvi on jo reippaasti yli vuoden ikäinen ja siemenestä olen sen kasvattanut. ?

 

Tässä taas tämä komea munakoisoni. Kasvanut on ja kenen pakarat tehnyt? :smileylol:

Viereen ei tullutkaan se toinen,  vaan putosi pois.  

Auringossa tuo on ihan liilan värinen. Vaikeaa oli ottaa kuva. 

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Matkalla Oulujärvi Cruisingiin 25.7.2015. Sattui kohdalle yksi kesän lämpimimmistä päivistä. Matkasimme parin Moparin voimalla ( Dodge ja Chrysler, molemmissa Mopar 440 7,2l moottori ). Paikanpäällä oli harrasteajoneuvonäyttely ja osallistujia oli 65. Amerikanraudat meillä käytössä vain kesällä harrasteajoihin pääasiassa.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

, tulipa mieleeni kun kerroit että harrastat offia niin itse harrastan valokuvaamista ja pääsin muutama vuosi sitten katsomaan kun isot pojat ajeli mettässä isoilla autoilla 🙂 Komiaa oli, rapa lensi! Välissä mennään toki sit etanan vauhtia mutta melkoinen laji on offroadi täytyy sanoa. Mulla harrastaa pari kaveria offia kans ja olen pari kertaa päässyt kyytiin, itsellä loppui monessa kohtaa usko siihen että autolla ei voi tuollaista paikoista päästä ajamaan :)


 


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Kyllä tämä offaaminen on hieno harrastus :smileywink:

https://youtu.be/48LQJ2f3qy0

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Harrastuksiini kuuluu myös valokuvaus tai pitäisikö nykyään sanoa digikuvaus. Ehkä eniten tulee kuvattua kännykällä, kun se on melkein aina mukana. Valokuvausta tuli harrastettua jo kouluaikana, kun tuli oltua valokuvakerhossa. Oli jännittävää tehdä omia otoksia, mustavalkoisia järjestelmäkameralla ja kehittää kuvat itse. Paljon on ajat muuttuneet, mutta edelleenkin on mukava "räpsiä" kuvia.

  

Eli tuossa ylhäällä vasemmalla meidän "puuma" 

:smileyvery-happy: eli kissa, oikealla "pikku" koiramme makoilee :smileysurprised: ja alhaalla tämän aamun usva/auringonnousu.

Jaaha. Mitäs sitä oikeestaan harrastankaan sitten niin... hmm. Vähän kaikenlaista :D

Kalastusta, valokuvausta... oha noita. Datailu ja pelailu taitaa olla se pääharrastus.

Kaikenlaista Simulaattori sähläystä. iRacing, Drit Rally jne.

Tosta vähä jälkilähetystä edelliseen iRacingin SM-kisaan. https://www.youtube.com/watch?v=yffbN6Td-g0

Suomenkielinen https://www.youtube.com/watch?v=7_xGp257xh8

Harrastukseni ovat aikalailla liikuntapainotteisia.

Ketsävyysurheilu on minun juttu. Tykkään käydäs erilaisissa kisoissa esim. 2015 olen käynyt Tahkon extream runissa, Jukolan viestissä (eka kerta), Porkkala swimrunissa, Tahkon 1/2 triathlon, Kaksipäviäinen seikkailukilpailu Lost In Kajaani ja legendaarinen Vaarojen maraton Kolilla.

Luokittelen itseni kuntourheilijaksi ja kisoihin lähden yleensä selviämään kunnialla läpi ja itseäni säästämättä. Olen huomannut että jos kisat/treenit menevät nappiin jää siitä mainio fiilis, mutta jos tulee ongelmia ja selviytyy maaliin jää yleensä vielä huikeampi fiilis, vaikeuksien kautta voittoon.

 

Parasta kuitenkin urheilu on omien lasten kanssa. Mahtavin kisakokemus tähän mennessä on ehdottomasti vuoden 2014 Kuopio triathlon lapsi-aikuinen sarjasta.

Kolme tytärtäni on ollut lenkki kavereinani vaunu ikäisestä lähtien ja nyt voin hyvinkin lähteä juoksemaan, fillaroimaan, uimaan, vaeltamaan kaikkien kanssa pitkillekin reissuille.

Lapseni toimivat myös parhaana motivaattorina, useamman kerran olen lenkillä miettinyt miksi, mitä järkeä? Ja jos en muuta syytä ole keksinyt niin haluan antaa lapsilleni liikunnalisen esimerkin.

 

Suurin osa harjoittelustani tapahtuu 9.5km työmatkalla (pyörä, juoksu ja erähiihto) mikä saattaa kesäisin iltavuoroon mennessä venähtää 120km fillarointiin ja lasten ollessa omissa harrastuksissaan aika kuluu myös liikunnan merkeissä.

 

Iltaisin tulee luettua kirjoja. Conn Iggulden on suosikki kirjailijani. Viimeisin lukemani kirja oli Alex Haileyn Juuret ja sitä suosittelen kaikille.

Harrastan tietotekniikkaa sekä valokuvaamista (sis, kuvien muokkaus). 

Vapaa-ajallani olen mun 2 karvopalleron kanssa kotona. :) 

Tykkään myös sisustella asuntoa silloin tällöin, sekä teen paljon DIY juttuja. 

 

Saisinko esitellä Dali 5v (vaalea) ja Cheri 13v (tumma).

Kunniamerkki +2

Harrastuksia...? :smileywink:  No, ajelut vanhalla Oldsi-jenkkiautolla kesällä ja talvella Jeep Grand Cherokeella... :smileyvery-happy:

-Eipä tässä raihnasena eläkelläisenä muuta pysty tekemäänkään.... :smileysad:

Harrastuksena toimivat talvella autot ja niiden ruuvaus, kuvaaminen nyt kännyllä ja toivottavasti taas pikaisesti saa inspiraation järkkäristä joka laiskuutta on unohtunut ja jäänyt. Satunnaisesti sitten ratkotaan ongelmia ict tuen roolissa. Kesällä sitten muutun motoristiksi ja autonropaus jää vähemmälle. Auton ja pyörän merkki näköjään alkavat samalla kirjaimella, vaikka kovin eri puolilta palloa ovatkin. 

Liikuntaa satunnaisen säännöllisesti ja vaihtelevasti lainakoiran tai vaihtoehtoisesti pokemonien kera. 

En toki vieläkään myönnä pelaavani... Kokeilua kaikki !

Omakin koira jossain vaiheessa olis ajatuksissa jossain vaiheessa. 

Saas nähdä kuinka tasapuolisesti harrastusvälineiden omistamista tullaan verottamaan ...?

 

 

 

Vastaa