Puhelinmyynnistä palautetta

  • 24 May 2017
  • 1 kommentti
  • 4 katselukertaa

Minulle soitti puhelinmyyjä maantaina iltapäivällä ja tarjosi telia-tv -palvelua. Meillä on Soneran/Telian kiinteistöliittymänä, vuokraan sisältyvä nettiyhteys ja siihen lisävauhtia sitten makselen erillisellä laskulla. Heti alkuun selvitin myyjälle, että minä en varmaan tämmöistä palvelua saa, koska olen luottotietoni menettänyt. Tämä ei kuitenkaan myyjän mukaan asiaan vaikuta, joten tehtiin sitten sopimus tarpeellisten vempainten lähettämisestä. No, tänään sainkin sitten odottamani tekstiviestin telian asiakaspalvelusta, että tilaamaani palvelua ei voida toimittaa luottotietojen puuttumisen vuoksi ja tilaus on peruttu. Eihän tämä nyt yllätys ollut muuten, kuin siltä osin, ettei puhelinmyyjä ilmiselvästi osannut asiaansa tai ei vain yksinkertaisesti välittänyt sanomisistani. Ehdin jo hetken suunnitella, että voisin luopua parista maksullisesta palvelusta, mutta onneksi en vielä tehnyt niin. Pieni asia sinänsä, mutta olisi säästynyt aikaa ja vaivaa, jos vain myyjä olisi uskonut ja jättänyt myymättä. Vai maksetaanko myyjille palkkio sen mukaan, montako sopimusta he tekevät, vaikka nämä sopimukset eivät sitten koskaan toteutuisikaan?

 

Tämmöistä vaan ihmettelen täällä...

 

 


1 kommentti

Moikka @Annamoks ja tervetuloa Yhteisöön! 

Kiitos viestistäsi!
Ainut tapa saada varmuus jollekin tuotteen saamiselle on tehdä tilaus.  Aina luottotietojen menetys ei ole este, riippuen millainen historia sieltä luottotietojen tarkistuksen myötä saadaan.


Toisinaan vaaditaan jonkinlainen ennakkomaksu, tai esimerkiksi nyt sinun tapauksessasi palvelua ei voitu ollenkaan toimittaa. 

 Luottotietojen tarkistus tehdään aina siinä tilauksen yhteydessä, näitä ei tosiaan etukäteen voi tarkistaa. 
Tilauksen myötä sitten selviää tuo tilanne joko samantien, tai luotonvalvonnan käsittelyn jälkeen viiveellä. 

Toki myyjän olisi pitänyt mainita tästä kuviosta ja sen kulusta, se on totta! Välitänkin tästä mielelläni palautetta eteenpäin, muistin virkistämiseksi. :) 

Vastaa