Haluan sinut mukaan suunnittelemaan Yhteisön suurinta uudistusta 8 vuoteen


Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22
  • Yhteisömanageri
  • 10324 kommenttia

21704i0ED084D853100DB9.jpg

Osa teistä voi vielä muistaa wanhan, Soneran aikaisen Kysy ja keskustele -palstan. Perustimme sen vuonna 2009 ja vuonna 2014 palsta muuttui Sonera Klaaniksi ja samalla phbpp-alusta vaihtui Lithiumiin. Nykyään firma tunnetaan nimellä Khoros ja tämä vuosi on järjestyksessään kahdeksas, kun käytämme heidän alustaansa.

 

Nyt on aika uudistukselle - uusi yhteisöalusta

 

Olemme saaneet teiltä vuosien varrella palautetta muun muassa yhteisöalustan käytettävyydestä ja se onkin yksi suurimmista syistä sille, että olemme tehneet päätöksen vaihtaa yhteisöalusta kokonaan uuteen. Uusi Yhteisö on näppärä ja helppo käyttää, olet sitten tietokone- tai puhelinkäyttäjä 🙂 Uusi alusta tuo mukanaan myös uusia ominaisuuksia.

Tavoitteemme on, että uusi yhteisöalusta on käytössä viimeistään lokakuussa.

Siirrämme kaikki keskustelut, artikkelit sekä jäsenet tottakai myös, tältä nykyiseltä alustalta sinne uuteen. Tähän liittyen meillä on useita erilaisia ideoita sekä mietittäviä asioita, joihin haluan sinut mukaan kertomaan näkemyksiäsi.

Olet sitten aktiivijäsen ja kirjoittelet Yhteisössä paljon tai seuraat taustalla ja lueskelet aktiivisesti keskusteluita - ei merkitystä - haluan sinut mukaan suunnittelemaan uudistusta.

Jos haluat vaikuttaa uuteen Yhteisöön niin kerro siitä tässä ketjussa. Lisään sinut suljettuun osioon, jossa pääset rakentamaan uutta Yhteisöä kanssamme. Voi olla, että tuomme sieltä mahdollisesti myös jotain asioita kaikkien pureksittavaksi tänne julkiselle puolelle.

Kiitos jo etukäteen 🙂

Ps. Pidän tätä kutsua auki melkein niin kauan, kunnes uusi Yhteisö on julkaistu. Joten hihkaise reilusti jos haluat mukaan 🙂


17 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

HIH! Haluan mukaan rakentamaan uutta yhteisöä ??

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@kiisseli67  kirjoitti:

HIH! Haluan mukaan rakentamaan uutta yhteisöä ??




Hienoa, kiitos. Tervetuloa 😎>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Hihkaistaan täälläkin.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Purnipsi  kirjoitti:

Hihkaistaan täälläkin.




Hienoa, kiitos myös sinulle ja tervetuloa 🙂>

Kunniamerkki +5

Pari pussia ärripurria nauttinut hihkaiseen mukaan pannukakun tekoon. 🙂>

Toivon että uudistukksella saadaan jotain vanhaa partaa tyydyttävä ratkaisu.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +13

Aivan mahtavuutta! Haluan mukaan luomaan uutta! ??‍♂️>😁>

Kokemusta on eri alustoista (kuten se phpBB, joka on hyvä) asentamisesta/konffaamisesta, ja tietysti käyttäjänä.

 

Edit. Nykyinen alusta on hieman sekava. ??‍♂️>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@finlemon  kirjoitti:

Pari pussia ärripurria nauttinut hihkaiseen mukaan pannukakun tekoon. 🙂>


Toivon että uudistukksella saadaan jotain vanhaa partaa tyydyttävä ratkaisu.





@Yaria  kirjoitti:

Aivan mahtavuutta! Haluan mukaan luomaan uutta! ??‍♂️>😁>


Kokemusta on eri alustoista (kuten se phpBB, joka on hyvä) asentamisesta/konffaamisesta, ja tietysti käyttäjänä.


 


Edit. Nykyinen alusta on hieman sekava. ??‍♂️>




Hienoa, kiitos molemmille 🙂>

Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +16

Jokohan uuteen alustalle kun se just vaihdettiin 😁>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@olkitu  kirjoitti:

Jokohan uuteen alustalle kun se just vaihdettiin 😁>




Heh, kieltämättä ei ole pitkä aika edellisestä muutoksesta ja siitä pahoittelut 😁> Jos ollaan tarkkoja niin edellinen muutos, joka oli vähän yli vuosi sitten, oli "pelkkä" skinimuutos. Eli tekninen alusta pysyi samana, ainoastaan sen ulkonäkö muuttui. Sekin oli toki iso muutos mutta nyt, kun ollaan vaihtamassa ihan koko alusta uuteen niin puhutaan vielä isommasta muutoksesta.


 


Ja koska samalla on luonteva hetki tehdä muitakin uudistuksia niin haluan teidät mukaan niitä miettimään. Tuletko mukaan? 😉>

Kunniamerkki +6

HIH! Haluan mukaan rakentamaan uutta yhteisöä 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@poolio  kirjoitti:

HIH! Haluan mukaan rakentamaan uutta yhteisöä 




Hienoa, kiitos. Lisäsin sinut mukaan, tervetuloa 🙂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Voisin osallistua yhteisöalustan uudistukseen.

 

Vasta toissapäivänä törmäsin jälleen vanhaan kunnon muotoilut eivät toimi ongelmaan.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@irritus  kirjoitti:

Voisin osallistua yhteisöalustan uudistukseen.




Hienoa, kiitos. Lisään sinut mukaan 🙂>


 



@irritus  kirjoitti:

Vasta toissapäivänä törmäsin jälleen vanhaan kunnon muotoilut eivät toimi ongelmaan.




Tämän tyyppisiä ongelmia ei yksinkertaisesti saa olla. Koska niitä on matkan varrella kuitenkin ollut, useita ja moni niistä on ollut myös pitkäkestoisia, ne ovat olleet yksi syy tähän alustavaihtoon. Emme halua tarjota jäsenille huonoa kokemusta vaan päinvastoin, kirjoittaminen ja ominaisuuksien käyttäminen pitää olla sujuvaa ja luontevaa. Sellaista, ettei niihin sinänsä tarvitse käyttää sen kummemmin efforttia, sen kuin vain käyttää ja kirjoittaa.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

Uudistus etenee: Yhteisö Vain luku -tilassa 27.6. - 1.7. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Menikö tämä minulta ohi 😂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@Sekunti  kirjoitti:

Menikö tämä minulta ohi 😂>




Vielä kerkeet mukaan, kiitos kun ilmoittauduit 😁>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +22

@TeroRe  kirjoitti:

Uudistus etenee: Yhteisö Vain luku -tilassa 27.6. - 1.7. 




Ja seuraava vaihe onkin jo melkein käsillä: Yhteisö sulkeutuu 14.10 ja avautuu täysin uudistuneena muutaman päivän päästä 

Vastaa