peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 
58135 Jäsentä
161878 Kirjoitusta

Telia yhteisö on nyt myös laiteyhteisö

Lue lisää
Yhteistyössä OnePlus

Työnantaja vs. Työntekijä, mitä kaipaamme toisiltamme?



Telialainen
Telialainen
Rekisteröitynyt: ‎02-06-2015
Kirjoituksia: 11
1/3

Työnantaja vs. Työntekijä, mitä kaipaamme toisiltamme?

Pohjana tälle kirjoitukselle ovat olleet omakohtaiset kokemukset. Olen ollut sekä työnantajan että työntekijän kengissä. Työnkuvaan on kuulunut kivoja hommia ja ei niin kivoja hommia, osa-aikaisuuksia ja töitä, jotka eivät loppuneet koskaan ja tietysti yrittäjyyttä, joka on asia erikseen. Aina olen kaivanut motivaation ja innostuksen työhön kun työhön.

Mitä työntekijä hakee työpaikalta, koska työpaikkoja on, mutta ne eivät aina kelpaa. Onko työnantajat itse miettineet, onko heidän työyhteisö sellainen, että sinne halutaan? Työstä kannattaa antaa kattava kuva ja ympäristöstä tehdä motivoiva.

Yrittäjänä työntekijän saaminen ei ollut helppoa. Työnkuvana oli yrityksen edustus- ja myyntityö, jonka työajat pääasiassa olivat viikonlopputyötä. Ongelmana oli, kuinka saada luotettava työntekijä, joka osaa käyttäytyä ja vielä menee varmasti paikanpäälle. Tarve oli reippaalle, asialliselle tarmokkaalle tekijälle. Tuntui, että hakijoilla oli tarpeeksi rahaa ja 10e tuntipalkka ei kiinnostanut. Loppujen lopuksi puolituttuja palkattiin ja he hoitivat hienosti työt. Pääsääntöisesti työntekijät olivat oma-aloitteisia ja aivan huipputyyppejä.

Työntekijän ei tarvitse olla mikään erikoisuus. Innostus ja tarmo kun ovat kohdallaan, niin eiköhän siitä hyvä tule. Olisihan se hienoa, että työntekijä olisi valmispaketti, mutta usein työ tekijäänsä opettaa. Jotta löytää unelmansa ja osaaminen on ajankohtaista kannattaa kouluttautuminen ja näin löytää motivaation työhön. Muuttuva työelämä tuo omat haasteensa. On tärkeä tuntea omat heikkoudet ja voimavarat. Tuottavuus ja tehokkuus pitää pystyä pitämään, että työntekijä on kannattava. Kannattavuutta on välillä vaikea mitata. Jos olet myynti hommissa, tietysti työnantaja toivoo myyntiä syntyvän.

Millainen työnantajan olisi oltava? Itse kaipaan selkeää tietoa siitä, mitä halutaan ja mikä on tahtotila. Olen omatoiminen, mutta se että tehdään työtä ilman päämäärää syö motivaatiota ja innostusta. Lisäksi toivon, että työnantaja pitää lupauksensa. Turhat lupaukset voi jättää antamatta. Sopimuksien tekeminen tarkoittaa niiden noudattamista, olkoon ne suullisia tai kirjallisia. Saan olla iloinen, että nykyinen työnantaja täyttää nämä kohdat.

Joustavuus ja kouluttaminen ovat asioita mitkä pitävät työntekijän tyytyväisenä ja innostuneena omaan työhönsä, esimiehen tukea ja kannustusta unohtamatta. On myös tekijöitä, jotka eivät halua kehittyä tai oppia uutta.  Muistetaan siis: me olemme erilaisia ja hyväksytään se. Itse pääsen olemaan koko ajan aallon harjalla ja tämä motivoi minua suuresti.

Kaikki työ ei sovi kaikille, pitää paikkansa, mutta voisimmeko olla iloisia omasta työstämme ja tehdä se parhaamme mukaan? Harvoin teemme samaa työtä loppuelämämme. Maailma menee kovaa vauhtia eteenpäin ja työnkuvat muuttuvat. Epämukava työ voi tuntua vuosien päästä parhaalta paikalta. Asenne kohdilleen niin elämäkin on mukavampaa.

Kohdellaan toisiamme luottamuksella. Jokainen voisi yrittää asettua tilaan, jossa toimisi työntekijänä kuin olisi firman omistaja. Toimitusjohtajan näkemyskin voisi avartua astuessaan työntekijän housuihin päiväksi. 

Mitä sinä työnantaja kaipaat työntekijältä? Onko työntekijän ja työnantajan toiveet kohdattavissa? Miten pääsemme samaan omistautumiseen? Anne siivooja tavoitettiin työntouhusta ja oheisessa videossa hän kertoo, mikä on hänen motivaatio työhön.

 

2 vastausta
Highlighted
Uusi jäsen
Rekisteröitynyt: ‎29-12-2016
Kirjoituksia: 3
2/3

Vs: Työnantaja vs. Työntekijä, mitä kaipaamme toisiltamme?

Palaan hieman nostamaan tällaistakin asiaa uudestaan esiin. Kirjoitus on hyvä, mikä on muuttunut tässä hetkessä kun aikaa on mennyt pari vuotta?

 

Omaehtoisesti, halpa ratkaisu yhteiskunnalle, kallis ratkaisu omalle itselle ja omalle elämälle!

Olen omaehtoisesti jäänyt auttamaan omia vanhempiani, heille suodessa mahdollisuuden asua omakotitalossa viimeiseen asti. Yhteiskunnan ei ole tarvinnut hoitaa, olen päättänyt antaa rikkaan elämän omilleni koska he ovat aikanaan antaneet eväät minulle, kasvatuksen ja koulutuksen, turvallisen lapsuuden. 

 

Mietin yrittäjäksi lähtemistä, mutta yhteiskunta ei ole helpottanut yrittäjäksi lähtemistä tällähetkellä, vaikka eletään vuotta 2017!

 

Olen hakenut työnantajia, josta löytäisin paikkani, emme kohtaa! Myynti on taitolaji, sisältää paljon erilaisia kykyjä joita ei kaikilla ihmisilla ole. Yli 20 vuoden kokemuksella ja jo viidennessä polvessa myyntihenkisyys on jo geeneissä. Olenko vaatimaton vaikka, asiakkaat joiden kanssa olen tehnyt töitä, piti minua timanttisena, empaattisena ja nopeasti ongelmat ratkaisevana henkilönä, josta hyötyi asiakas ja yritys jonka palveluksessa olin. Ei ollut pomolla valittamista, kun kehuja sateli asiakkailta. 

 

Ikärasismi on valtava nykypäivän trendi, lisäsi tunnen olevani syrjäytynyt hyypiö, mikäli uskon tähän aikaan jota nyt elämme, vaikka itseopiskeltuna osaan uusinta teknologiaa, siihen liittyvät ohjelmat ja palvelut olen aina opiskellut itse, mutta ei ole koulujen todistuksia. Intohimoni on pysyä mukana tässä hirmuvauhtia muuttuvassa maailmassa, palveluissa ja ohjelmistoissa kaikessa!

 

Mietin miksi näin, onko se pelkotila, että vien jonkun työn, osaamisellani vai olenko todella ulkona työelämästä?

 

Ikää on jo yli 40 mutta taidot eivät ole kadonneet, ne vain vahvistuvat. 

 

Mihin katosi kunnioitus ihmisiä kohtaan työelämässä? Mihin on kadonnut inhimillisyys työelämässä? Ahneus on hyve, sympaattisuus pahe, empaattisuus virhe, narsisti voittaja.

 

Kertokaa mielipiteenne, kokemuksenne, aika nostaa asia pöydälle on ehkä väärä, niinkuin jotkin valinnat joskus omissa elämissämme.

 

 

 

Moderaattori
Moderaattori
Rekisteröitynyt: ‎29-12-2014
Kirjoituksia: 144
3/3

Vs: Työnantaja vs. Työntekijä, mitä kaipaamme toisiltamme?

Moikka @MINSKU6829,

huomasin nyt vasta tämän kommenttisi, mutta aihehan on ikuinen, joten naputtelen muutaman ajatukseni tähän Hymiö Onnellinen

Olen jonkin vuoden seurannut mielenkiinnolla työelämän muutosta ja peilannut sitä mielenkiinnon ja toki työnkin vuoksi nimenomaan digitalisaation kautta. Digitalisaation sanotaan olevan yksi modernin yhteiskunnan suurimmista muutoksista heti teollisen vallankumouksen jälkeen. Tällä hetkellä eletään keskellä murrosta, mikä varmasti näkyy noissa asioissa, joita nostat esille.

Puhutaan myös paljon siitä, että lähivuosina katoaa valtava määrä työtehtäviä. Se on varmasti ihan totta, mutta vastapuolena tässä asiassa on se, että tilalle syntyy uudenlaisia tarpeita, jotka synnyttää aivan uudenlaisia työtehtäviä. Meidän voi olla vaikea ehkä kuvitellakaan vielä, minkälaiselta työelämä näyttää muutamien vuosien kuluttua. Todennäköisesti nykyisen kaltainen järjestelmä ei enää ole valta-asemassa ja nykyinen tapa tehdä työtä ja ansaita kokee myös muutoksen.

Yrittäjyyden uskoisin olevan tulevaisuudessa monimuotoisempaa ja kannattavampaa. Ehkä myös jopa yksi vallallaolevista tavoista työllistyä? Miltä tämä ajatuksena kuullostaa?

Työnantajien tulee myös panostaa työntekijöihin ja yhteistyökumppaneihin, sillä osaaminen ja asiantuntijuus tulee olemaan kovaa valuuttaa. On sopeuduttava maailmaan, jossa sekä työpaikoista että työntekijöistä taistellaan robottien ja tekoälyn hoidellessa rutiinitehtävien lisäksi vaikkapa oikeudenkäyntejä. Työ, joka vaatii luovuutta ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja on jo tällä hetkellä se, mihin tarvitaan osaajia. Ja sitä johdetaan ihan eri tavalla kuin rutiinitehtäviä. Tällä hetkellä puhutaan ja tutkitaan paljon innostuksen johtamisesta. Meidän täytyy lisäksi työelämässä jokaisen oppia palvelemaan muita. Niin johtajien kuin yhteistyökumppanien tai työntekijätasonkin.

Ehkä emme olekaan jatkossa vastakkain; työnantaja ja työntekijä. Olemme samalla asialla auttamassa toisiamme kehittymään ja onnistumaan, sekä luomassa samalla yhteiskunnalle edellytyksiä hyvinvointiin. Minkälaisia ajatuksia tästä herää? Tuu mukaan keskusteluun!

 

Telia Yhteisö on nyt myös Laiteyhteisö.jpg
0 tykkäystä