Kun kokenut purjehtijakolmikko joutui merihätään ja ohjauskelvoton vene heittelehti vellovien vesimassojen armoilla, ratkaisu syntyi vaistonvaraisesti. Sitten saattoi vain odottaa ja olla putoamatta aaltoihin.
Heinäkuinen ilta kesällä 2020 on kääntymässä yöksi, kolmen kaveruksen matkapurjevene ylittää Porkkalanselkää navakassa sivumyötäisessä. Takana on huoleton ja hauska viikko veneillen Turun saaristossa – nuorten miesten ensimmäinen yhteinen lomareissu omalla veneellä purjehtien. Reissun viimeinen legi vie Hangosta kohti kotisatamaa Espoon Nuottaniemeen.
Vaikka purjehduskeli on odotetusti haastava, tunnelma on rento ja avomerikelpoinen Sylvester 2 kulkee kuin unelma. Lukiolaiset Axel Laine, Lucas Hoviniemi ja Hannu Kario ovat nuoresta iästään huolimatta kokeneita purjehtijoita Espoon Pursiseurasta.
Pian taivaalle kerääntyy tummia pilviä ja tuuli yltyy vaarallisiin lukemiin.
”Yhtäkkiä menetämme ohjauksen täysin”
”Selän ulommalla väylällä, ensimmäisten reunamerkkien kohdalla se tapahtui. Yhtäkkiä, vain sekunneissa, menetimme ohjauksen täysin. Kun vilkaisimme ahteriin, näimme, kuinka peräsinlapa kelluu aallokossa rikkoutuneena. Isokokoinenkaan peräsin ei ollut kestänyt tuulen voimaa ja vellovien vesimassojen painetta”, Axel Laine kertoo.
Lähellä ei ole kareja, mutta kovat puuskat työntävät venettä kohti pohjoista ja matalikkoa. Kolmikko on monien purjehduskilpailuiden karaisema, mutta tällaista he eivät vielä koskaan ole kokeneet. Ottaako Sylvester 2 pohjakosketuksen? Se ohittaa matalikon ohi ja pahin on vältetty. Pohjakosketuksen vaaraa ei enää ole.
Mutta kun myrskyinen tuuli puhaltaa 15–20 metriä sekunnissa ja vene heittelehtii ohjauskelvottomana 2,5-metrisillä aalloilla, miehistön joutuminen veden varaan on todellinen riski.
Axel miettii kuumeisesti, olisiko varaperäsimen kyhääminen mahdollista? Idea hylätään heti toteutuskelvottomana. Luonnonvoimat riepottelevat venettä. Jäljellä on enää yksi keino: pyytää apua. Päätös syntyy vaistonvaraisesti.
”Tyrskyt heittelevät alusta puolelta toiselle”
”Laskimme purjeet ja ystäväni Hannu soitti hätäkutsun. Mieli rauhoittui. Tiesimme, että apua on tulossa. Sitä odottaessa keskityimme pitämään istuinkaukalon laidoista kiinni ja välttämään veteen joutumisen”, Axel kertoo.
Kaunein keskikesä tuntuu juuri silloin kaukaiselta. Sataa rankasti ja huono olo velloo vatsanpohjassa. Mieli on harmaa.
”Harmitti ja nolottikin: kuinka me kilpaakin purjehtineet olimme joutuneet tällaiseen tilanteeseen”, Axel kuvailee.
Merivartiosto saapuu puolessa tunnissa. Kovan aallokon vuoksi pelastajat eivät kyenneet ajamaan onnettomuusveneen kylkeen, vaan he joutuvat heittämään merihätään joutuneille hinausköyden. Kolmikko on nyt pelastettu. Mutta loppumatka köyden päässä on yllättävän kova. Pelastajat pitävät poikiin puhelinyhteyttä ja kertovat, että Sylvester 2 hinataan kotisataman sijaan Inkoon kalasatamaan.
”Hinaus oli melkoista kyytiä, tyrskyt heittelivät alusta puolelta toiselle. Kun saavuimme saarten suojaan, pääsimme merivartioston pelastusaluksen kylkeen ja loppumatka taittui tasaisemmin”, Axel kertoo.
”Oma osaaminen ei olekaan kaikki kaikessa”
Kun nuoret veneilijät vihdoin astuivat kuivalle maalle, tunne on helpottunut.
”Vanhemmat olivat meitä vastassa. Huoli oli tietysti ollut kova. Tavoitimme heidät onneksi jo mereltä ja saimme kerrottua, että meillä ei ole välitöntä hätää ja apua on tulossa.”
Axel sanoo, että hänelle ei jäänyt onnettomuudesta pelkoja.
”Luotimme vahvasti siihen, että saamme apua. Mutta ilman hyviä radioyhteyksiä tapahtumat olisivat voineet saada ihan toisenlaisen käänteen”, Axel pohtii.
Onnettomuus opetti, että erityisesti varusteiden kuntotarkastukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.
”Nykyään purjehdimme Sylvester 2:lla yhdessä kuten ennenkin – yhtä kokemusta rikkaampina ja viisaampina. Nyt vasta ymmärtää, että oma osaaminen ei olekaan kaikki kaikessa. Vesillä voi sattua mitä vain ja luottovenekin pahassa paikassa pettää.”
Katso Merivartioston autenttista videokuvaa Sylvester 2:n hinauksesta.
Teksti: Annika Holmsten
Kuvat: Axel Laine
--
Lue myös:
