Telian palvelut

Asiointi toisen puolesta: Näin annat valtuutuksen

  • 24 February 2022
  • 0 kommenttia
  • 1669 katselukertaa
Asiointi toisen puolesta: Näin annat valtuutuksen
Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14

Asiakkaanamme voit hoitaa jo paljon asioita Minun Teliassa itsepalveluna. Eteen voi kuitenkin tulla tilanteita, jolloin sinun on oltava yhteydessä asiakaspalveluun ja asia hoidetaan sitä kautta. Pääsääntöisesti asiakaspalvelumme kanssa voit asioida vain liittymien ja palveluiden omistajana, mutta halutessasi voit antaa valtuudet asiointiin myös jollekin toiselle henkilölle. 

 

Valtuutuksien myöntäminen

 

Voit antaa toiselle henkilölle valtuutuksen asioida jatkossa puolestasi joko soittamalla asiakaspalveluun, tai asioimalla vahvasti tunnistautuneena Minun Telian chatissa tai viestikeskuksessa. Kirjallinen valtakirja on totta kai myös pätevä, ja sen voit toimittaa meille esimerkiksi käymällä Telia Kaupassa. Annettu valtuutus on voimassa kolme vuotta, mutta halutessasi voit antaa valtuutuksen myös kertaluontoisesti, tai peruuttaa sen aikaisemmin ottamalla yhteyden asiakaspalveluun.

 

Myönnettyäsi valtuutuksen jollekin toiselle henkilölle, hän voi jatkossa asioida puolestasi liittymä-ja palveluasioissa joko chatissa, soittamalla asiakaspalveluun tai käymällä Telia Kaupassa. Millaisia muutoksia hän voi puolestasi tehdä tai mitä tietoja voimme hänelle antaa, riippuu antamasi valtuutuksen tasosta. Valtuutuksen tasoja on kolme:

 

Tietojen luovutusoikeus

 

Jos myönnät tietojenluovutusoikeuden, voimme antaa valtuuttamallesi henkilölle tietoja omistamistasi liittymistä, sekä esimerkiksi laskutustietoja. Hän ei voi kuitenkaan tehdä minkäänlaisia muutoksia tietoihisi tai omistamiisi liittymiin ja palveluihin. 

 

Muutosoikeudet

 

Muutosoikeudella annat valtuutetun henkilön tilata maksullisia palveluja olemassa olevaan liittymääsi, sekä muokata liittymän palvelusisältöä. Valtuutettu ei kuitenkaan voi irtisanoa liittymiä puolestasi.

 

Täydet oikeudet

 

Jos annat valtuutetulle täydet oikeudet, hän voi halutessaan tehdä kaikkia vastaavia muutoksia kuin sinäkin. Hän ei kuitenkaan voi tilata kokonaan uutta liittymää tai palvelua, mutta voi irtisanoa nykyisiä. Valtuutettu voi myös esimerkiksi solmia uuden määräaikaisen sopimuksen puolestasi jo olemassaolevaan liittymään.

 

Huomioitavaa valtuutuksista

 

  • Kun annat valtuutuksen, huomioithan että tarvitsemme valtuutetun nimen (etu-ja sukunimi) sekä hänen henkilötunnuksensa loppuosan tunnisteeksi. Kun valtuutettu haluaa asioida puolestasi, pyydämme häneltä jatkossa nämä tiedot tunnistaaksemme valtuutetun.
  • Valtuutettu voi asioida puolestasi myös chat-asiakaspalvelumme kautta, mutta tällöin hänen tulee kirjautua omilla Minun Telia -tunnuksillaan asioidakseen chatissa. Tämä siis edellyttää, että hänellä on myös itsellään omistuksessa meiltä liittymiä. Ethän siis anna henkilökohtaisia Minun Telia -tunnuksiasi edes valtuutetulle! Jos hänellä ei ole omia Minun Telia -tunnuksia käytössään, hän voi asioida puolestasi soittamalla asiakaspalveluun.
  • Valtuutus ei päde Telia Rahoituksen asioissa. Jos siis asiasi koskee Telia Rahoituksella ostamiasi laitteita, olethan aina itse asiakaspalveluumme yhteydessä. Niiden osalta tietoja emme voi antaa kenellekään toiselle.
  • Valtuutettu ei voi missään tilanteessa tilata puolestasi täysin uutta liittymää tai palvelua. 
  • Jos teet laitetilauksen verkkokaupasta ja valitset toimitustavaksi sen noutamisen myymälästä, valtuutettu ei voi noutaa tilausta puolestasi. 

 

Lue lisää:

 


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa