Esittelyssä Astro A50 -langattomat pelikuulokkeet


Käyttäjätaso 4
Kunniamerkki +14



Astro A50 -langattomat pelikuulokkeet on suunniteltu laitevalmistajan mukaan pitempiaikaiseen pelaamiseen. Laadukkaista materiaaleista valmistetut kuulokkeet ovat valmistajan mukaan kestävät ja mukavat. Niiden akun luvataan kestävän jopa 15 tuntia putkeen, joten virta ei pääse loppumaan pidemmissäkään pelisessioissa. Kuulokkeet latautuvat, kun ne asetetaan mukana toimitettavaan langattomaan lähettimeen. Langattomassa lähettimessä on eri liitäntävaihtoehtoja riippuen siitä, mihin äänilähtöön haluat yhdistää tietokoneen tai pelikonsolin. Tukiasema näyttää myös kuulokkeiden jäljellä olevan akkukeston. Kuulokkeiden kantama on noin 15 metriä, joten yhteys ei katkea, vaikka välillä kävisit esimerkiksi toisessa huoneessa. Langattomien kuulokkeiden omistajana itse pidän siitä, että voin käydä keittämässä kahvia tai hakemassa vaikkapa juotavaa kesken pelisessioiden. Tykkään myös siitä, että palavereissa pystyy hieman jaloittelemaan eikä minun tarvitse miettiä johdon takertumista, kun haluan hieman liikkua. 

Kuulokkeiden takaosa on "semi-open" eli osittain avoin, joten ilma pääsee paremmin virtaamaan kuulokkeen sisällä eikä korvat näin ollen hikoile herkästi. Avoimempi takaosa mahdollistaa myös laajemman äänimaailman täysin suljettuihin korvakuppeihin verrattuna. Toisaalta heikomman eristyksen vuoksi avoimien kuulokkeiden ääni kantautuu myös muualle huoneeseen huomattavasti paremmin, joten tämä kannattaa ennen ostoa huomioida. Kuulokkeet saa muutettua paremmin melua eristäviksi ja suljetuiksi erikseen myytävällä Mod Kit -paketilla.


 


Äänenlaatua on kehuttu erinomaiseksi ja tämän hintaluokan laitteessa täytyykin laadun mielestäni olla kohdillaan. Kuulokkeet soveltuvat pelaamisen lisäksi myös musiikin kuunteluun tai elokuvien katseluun. Laitevalmistaja kuvailee, että Audio V2 ja tilaäänentoisto tarjoavat yhdessä ammattitasoisen äänen, jotta kuulet esimerkiksi vastustajien sijainnin pelissä entistä tarkemmin ja saadaksesi pelikokemuksesta elokuvamaisen. Kuulokkeissa on varsimikrofoni, jonka saa mykistettyä nostamalla mikrofonin pystyasentoon. Astron mukaan mikrofoni on suunniteltu siten, että se minimoi taustahälyn ja ääni välittyy laadukkaasti pelikavereille. ASTRO Command Centre -ohjelmiston avulla voit lisäksi säätää äänentoiston jokaista tulo- ja lähtöasetusta omaan peliympäristöösi sopivaksi.

Kuulokkeita on myynnissä kahta eri mallia, toinen PlayStationille ja toinen Xboxille. Molemmat näistä toimivat kuitenkin yhteen myös PC:n ja Macin kanssa.


 



 


 


Tekniset tiedot:

Pelikuulokkeet:



  • Mitat: 185 × 182,2 × 88,4 mm

  • Paino: 370 g

  • Kaiutinelementit: 40 mm

  • Taajuusvaste: 20 – 20 000 Hz

  • Puomimikrofoni: 6,0 mm, yksisuuntainen

  • Mikro-USB-latausportin tulo: 5 V, 500 mA

  • Käyttöaika: yli 15 tuntia

  • Käyttöaika valmiustilassa: n. 20 kuukautta

  • Akkutyyppi: litiumpolymeeri, yksikennoinen

  • Akkujen lukumäärä: 1

  • Akun paino: 17 g

  • Akun Wh: 3,7 Wh

  • Langaton toimintasäde: 15 m

  • Langaton taajuus: 2,4 GHz


 


Tukiasema:



  • Pituus × korkeus × leveys: 121,4 × 36,4 × 145,4 mm

  • Paino: 305 g

  • Ottoteho: 5 V, 500 mA

  • Lähtö latausportilla: 5 V, 200 mA

  • Mikro-USB: tiedonsiirto ja virta

  • USB-latausportti: vain virta

  • Aux-portti (tulo/lähtö)

  • Optinen tulo

  • Optinen lähtö (läpivienti)


 


 



 


 


Lue myös:



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa