Telia Dot 5G + C More - viihdettä kaupan päälle

Telia Dot 5G + C More TV tulee nimensä mukaisesti C More TV kaupan päälle. Ja tämä ei ole vain hetken lisä, vaan se on voimassa toistaiseksi. 

Kuten jo muiden Telialähettiläiden Telia Dot kirjotuksista on tullut selväksi, Telia Dot toimii sovelluksella. Kun sovellus on ladattu ja liittymä hankittu, voit hankkia C Moren veloituksetta.

C More kohta löytyy ihan alimmaisesta rivistä. Eikä ole väliä jos sinulla on aikaisemmin jo C More tili tehty, sen voi helposti yhdistää siihen niin pääset taas jatkamaan C Moren katsomista.

No miksi C More TV? No siksi että siellä on vaikka ja mitä, kotimaista ja ulkomaalaista, elokuvia ja sarjoja, TV-ohjelmia sekä kanavat, MTV3, Sub ja Ava, ja kaikkien näiden lisäksi C Moren omat kanavat. Katsottavaa siis riittää.

Eikä pidä unohtaa että lapset on myös muistettu. C Moresta löytyy kokonaan oma Juniori osio, josta löytyy katseltavaa myös perheen pienimmille. Lasten elokuvia ja sarjoja löytyy niin alkuperäisillä äänillä ja suomen tekstityksellä, mutta myös suomeksi dubattuina.

Ja yksi asia mikä C Moressa on todella kivaa, on juuri nuo kanavat. Niitä voi katsoa reaaliajassa ja samalla selata ja katsoa mitä tulee seuraavaksi. Tälläkin hetkellä katson Chromecastia käyttäen TV:stä Taru Sormusten Herrasta samalla kun kirjoitan tätä! 

Myös C Moren sovellus on erittäin selkeä, joka on aina plussaa. Löydät helposti mitä ikinä etsitkään. Etusivulle tulee suosituksia, sinun suosikkejasi ja kaikkea muuta, kuten sinulle suositeltuja ja tämän hetken katsotuimmat yms.

Itse en muuten ole vielä kauheasti katsonut C Morea, koska olen ihminen joka esim katsoo yhtä sarjaa kerrallaan. Mutta tiedän jo, että kun saan yhden sarjan katottua Netflixistä, aijon aloittaa Killing Eve sarjan, joka on katsottavissa vain C Moressa. 

Mutta pakko myöntää että olen kyllä hyvin positiivisesti yllättynyt kuinka laaja C Moren valikoima on, en itse aikasemmin ole tiennyt että C Moressa on hyvin laaja elokuva valikoima, ja melkost hyvä sellainen! Itse olen jo katsonut Overboarbin ja Five feet apart. (suosittelen, olivat hyviä).

Mutta tähän loppuun minun suosikkini C Moressa... Ja se on Suurmestari. En yleensä diggaa suomalaisista viihdeohjelmista, mutta Suurmestari on kyllä mahtava. Ja vaikka sekin idea on tullut Briteistä Taskamaster ohjelmasta nii ohjelma on silti aivan loistava. Ja C Moressa voi katsoa kaikki jaksot mitä tähän asti on tullut, ja toivottavasti tämä viihdeohjelma saa myös jatkoa !!

edit katjane: muokattu kuvia ja hieman sisältöä

20 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Minä katson aika paljon C Moresta sarjoja ja uudempia elokuvia. Aallonmurtajan kaikki 3 kautta olen katsonut, Hotel Swan Helsinki on parhaillaan katselussa (torstaisin uusi jakso) ja tietenkin Emmerdale on mukavampi katsoa C Moresta ilman mainoksia.

Elokuvista viime aikoina olen katsonut Doorman, Greenland ja tietenkin uusimmat Beck -elokuvat. Kotimainen Teräsleidit kannattaa myös katsoa, jos ei ole jo elokuvissa sitä katsonut.

On kyllä tosi kätevää kun sai C Moren Telia Dot 5G:n kylkiäisenä 🤓>👌>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Telia Dotin tarjoamaa C Morea olen katsonut kotona striimaamalla puhelimesta telkkareiden (olohuoneessa ja makuuhuoneessa) Chromecasteihin (ulkopuoliset Chromecastit molemmissa).

Hyvin on striimaus onnistunut ja kuva ei ole nykinyt.

Olen myös muutaman kerran katsonut suoraan puhelimen ruudulta jonkun sarjan kuulokkeet päässä, kun en ole halunnut herättää muita 😉>

Toki silloin ei ruutukoko ole niin iso, mutta hyvin on näkynyt silloinkin.

On se vaan kätevää tämä nykyaika, kun on "telkkari" taskussa aina 🤓>👍>

Täällä sama kuin @kiisseli67 , chromecastin avulla striimaillu teeveeseen ja löytänyt kans uusia sarjoja. Ennen mainitseman suurmestarin myötä olen nyt ihastunut brittien versioon, joka on alkuperäinen formaatti, TaskMaster. On muuten huippu! Joka päivä katsonut niin et loppuu jaksot kohta...

Mutta jos vaikka enemmän tykkää katsella draama-komediasarjoja, jotka eivät ole mitään viihdeohjelmia, on mulla tähän uusi suositus. Huomasin, että C Morestahan löytyy sarha nimelta Younger! Ja kaikki seitsemän kautta. Tätä sarjaa joskus katsoin, mutta silloin ei ollut kuin neljä kautta saatavilla. Nyt pääsen katsomaan miten sarja päättyy! (Sarja siis kertoo 40-vuotiaasta Lizasta joka tekeytyy nuoremmaksi, jotta voi tehdä haluamaansa työtä). Iso suositus! 

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +10

Itse en suosittelisi valehdella ikää nuoremmaksi missään tilanteessa.  Vitsi , vitsi, sarjaa tässä suositellaan tietenkin (olettaisin). Kiitos suosituksesta, ollut listoilla aloittaa katsoa, mutta jäänyt muiden sarjojen alle. Täälläkin aina joka kuukausi ollut kuukauden sarjat suosituksia ja niistäkin löytyy aina uutta ja vanhaakin katsottavaa löytyy ihan liikaa joten jää aina väkistä jotain hyvää pois. Enemmän sarjojen katselija nykyään kuin elokuvien, vaikkakin niitäkin totta kai katsoo, mutta sarjojen taso ja määrä nykyään huima kun palveluja on niin paljon tarjolla.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

@peekotu@  kirjoitti:

Se on merkillistä, miten nykyaikana puhutaan nuoruuden ajavan joskus rautaisen ammattitaidon ohitse. Vaikka olisi kuinka pätevä, ei iän vuoksi välttämättä työtä saa.Toinen ääripää on sitten se, että vaaditaan vaikka 20 vuoden kokemusta jostain erittäin spesifistä alasta, jota ei ole voinut kuin jossain virastossa jo töissä olemalla saavuttaa. Näistä paistaa läpi, että valinta on jo tehty, mutta periaatteen vuoksi haku on oltava julkinen.

Itse löysin C-Moresta vanhat Teho-Osastot. Olen nyt ammattilaisen näkökulmasta noita katsellut, ja vaikka jotkin hommat tökkivät, niin aika hyvin pätee nykyajan toimintaan päivystyspolilla.Tietyt perusasiat näyttävät olevan hyvinkin ajasta ja paikasta riippumattomia.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

Täällä myös yksi suoratoistopalveluiden suurkuluttaja 😁> Hyviä sarjoja ja leffoja on kyllä tullut sillä tahdilla että eipä paljon muuta ehtiskään tehdä kun niitä kattoa. Vaikka aina sanon että katson vain yhtä sarjaa kerrallaan, on silti tällä hetkellä menossa C Morelta Rikos -sarjan toinen tuotantokausi, Aallonmurtajan uusi kausi, Metsästäjät -toinen kausi, Nancy Drew -toinen kausi ja Hotel Swan -toinen kausi. Tytön kanssa seurataan yhdessä tuote Neiti Etsivää ja Hotel Swania, miehen kanssa Aallonmurtajaa ja noita paria muuta seurailen omassa sarjakuplassani. Pari uusinta Beckiä vielä odottelee jonossa ja Maria Wernin uusin kausi. Onneksi kaikki löytyy omasta puhelimesta, salin juoksumatollakin aika kuluu kuin siivillä kun laittaa sarjan pyörimään 😉>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Täytyy myöntää, että olen myös viihteen yksi suurkuluttajista @Merja_J. C Moren leffoja ja sarjoja katselen usein matkoilla suoraan puhelimen ruudulta ja kotona puolestaan laitan Chromecastin kautta pyörimään LG-telkkariin. Sieltä tulee usein katsottua sarjojen valikoimasta Lemmen viemää, Salatut elämät ja P-Valley sekä elokuvista Pokémon Detective Pikachu, Arrival, Edge of Tomorrow, Countdown, Your Name ja Gravity.

C Moressa on monipuolisesti tarjontaa, mutta uutta sisältöä julkaistaan harvemmin kuin esimerkiksi Netflixissä. Tämän vuoksi minulta löytyy sekä Viaplay että Netflix, joten sekoittelen päivän fiiliksen mukaan.

Olisiko jollain suosituksia hyvälle sarjalle, jonka voisi pistää pyörimään? Välillä vaikea valita itse mikä kiinnostaisi 🙊>🍿>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Onko tietoa mikä mtv.fi-sivuston kohtalo on tulevaisuudessa Telian Bonnier-kaupan myötä? Huomasin, että sivua on uudistettu aika paljon ja varsinainen MTV-uutispalvelu häivytetty valikon taakse. Hämmentävää?!😳>

@Sekunti@  kirjoitti:

mtv.fi on maksuton suoratoistopalvelu, josta näkyy muun muassa MTV3:lta, Sub TV:ltä sekä AVA:lta tulevia ohjelmia. Aikaisemmin MTV Uutiset olivat sivustolla mtv.fi, mutta nykyään ne löytyvät osoitteesta mtvuutiset.fi. 🙂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@HannaSu@  kirjoitti:

Aivan! Suoratoistopalvelu kulki aikoinaan "Katsomo"-nimikkeellä. MTV:ssä on joitakin TV-sarjoja mitä C Moressa, mutta katson nykyään mieluummin C Moresta ilman mainoskatkoja.👍>

Kyllä vain, sittemmin tuo muuttui mtv.fi -sivustoksi. 🙂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

C Moreen on tullut taas uusia elokuvia. Parhaillaan katselen nyt elokuvaa After we collided. Kertoo myrskyisästä nuorten ihmisten suhteesta. Valmistusvuosi on 2020.

Liitin jokin aika sitten kotiteatterin televisioon niin saa vielä paremman elokuvatunnelman.

edit katjane: lisätty kuva

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@kiisseli67@  kirjoitti:

C Moreen on tullut taas uusia elokuvia. Parhaillaan katselen nyt elokuvaa After we collided. Kertoo myrskyisästä nuorten ihmisten suhteesta. Valmistusvuosi on 2020.

Liitin jokin aika sitten kotiteatterin televisioon niin saa vielä paremman elokuvatunnelman.

Totta, siellä on nyt paljon katseltavaa kesän sadepäiville!

Kerrothan sitten mitä mieltä olit tuosta leffasta, suosituksia otetaan mielellään vastaan. 🙂> Meille hankittiin uusi vähän suurempi telkkari ja äänentoistokin on mainio. Kelpaa elokuvia katsella! 🙂> 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

No joo, elokuva kuvastaa tyypillisesti tämän aikakauden nuoria aikuisia. Elämä on hektistä ja tunteet kuohuu kuin vuoristoradassa. Onneksi lähellä on ihmisiä, jotka pyrkivät auttamaan kukin omalla tavallaan. Elokuva ei ole ihan minun genreäni, mutta ihan katsottava kumminkin.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Nyt aloin katsoa C Moresta Paras vuosi ikinä -sarjaa. On kyllä saanut nauraa tätä komediaa katsoessa 😂>

Siinä pyörii ihan tunnettuja näyttelijöitä mukana jaksoissa vaikka pääosan esittäjiä en juurikaan ollut ennen nähnyt. Kannattaa vilkaista jos on C More käytössä 😉>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

@kiisseli67@  kirjoitti:

Nyt aloin katsoa C Moresta Paras vuosi ikinä -sarjaa. On kyllä saanut nauraa tätä komediaa katsoessa 😂>

Siinä pyörii ihan tunnettuja näyttelijöitä mukana jaksoissa vaikka pääosan esittäjiä en juurikaan ollut ennen nähnyt. Kannattaa vilkaista jos on C More käytössä 😉>

Tuo on kyllä hauska 😆>  Itsellä tulee jostain syystä harvemmin katsottua komediaa. Aina täytyy olla joku mysteeri meneillään. Tällä hetkellä kierroksessa Metsästäjät, kausi 2 ja Rikos-sarjan 3. kausi odottelee vuoroaan. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Kannattaa katsoa myös tätä sarjaa C Moresta, jos tykkää jännityksestä ja draamasta : The beast must die.

Kyseessä on Dome Karukosken ohjaama brittitrilleri.

Torstaisin tulee sarjasta pari jaksoa kerralla, siinä on sivuroolissa suomalainen näyttelijä Elina Knihtilä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

C Moresta löytyy hyviä elokuvia näin kesäaikaankin. Katsoin vasta australilaisdraaman Babyteeth ja kauhuelokuvan Se : Toinen luku. Tulevana perjantaina 23.7. ilmestyy katsottavaksi yliluonnollinen trilleri Don't let go, joka kannattaa katsoa 😉>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Katsoimme vasta C Moresta draama elokuvan ensimmäisestä maailmansodasta kertovan Taistelulähetit 1917. 

Oli vaikuttava elokuva vaikka meidän telkkari on vain 43" HD televisio, johon on ulkoinen Chromecast liitettynä ja kotiteatteri optisella kaapelilla.

C Moren kuvalaatu oli tällä systeemillä todella hyvä ja terävä. Striimasin siis Samsungin puhelimesta jossa Telia Dot 5G -liittymä, Chromecastiin telkkariin ja äänet kuuluivat todentuntuisina kotiteatterin kaiuttimista.

Emme ole vielä kiirehtineet uuden telkkarin ostoa, kun pärjää vielä HD-laadullakin ja kun ei niitä lähetyksiä vieläkään ole kovin paljon 4K- tai 8K- laatuisena saatavissa ainakaan antennin kautta.

Olen huomannut varsinkin kavereilla joilla on jo uudempia älytelkkareita käytössä, ettei se kuvanlaatu näytä vielä niin hyvältä jos ei ole UHD -lähetyksiä saatavilla 🤔>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Haha, mulla on yhä Teho-osaston katsominen kesken. Taidan olla kuudennella kaudella, jos en väärin muista. Yhteensähän niitä tais olla 15 kautta. Huh huh!

Vastaa