Telia Yhteys kotiin kiinteä 5G nykii ja pätkii

Moikka,

minulla on ongelmia Telian 5G netin kanssa. Liittymäni on varusteltu tuolla ulkomodeemilla ja tukiaseman näkee ja se noin 200 metrin päässä. Liittymäni ”nopeus” 400 megaa ja tähän aikalailla pääseekin. Vaihtelua on kyllä tosi paljon aina 100-450 välillä. Ping tuolla 30-40 hujakoilla.

Ongelma on se, että verkkopelaamisessa tulee ns. mikrolageja aivan jatkuvasti. Pingissä ei tapahdu mitään heilahdusta ainakaan pelin sisäisen näytön mukaan, vaan peli vain nykäisee. Kaikki hahmot warppaavat pätkän eteenpäin ja homma jatkuu. Samalla myös discordissa ääni venyy hetken aikaa. Ongelma pahenee varsinkin jos yhteyttä rasittaa vähänkin enemmän esimerkiksi pyörittämällä Netflixiä toisella laitteella samalla kun pelaa. Olen yrittänyt nyt kolmesti saada asiaan apua Telian tuesta, eikä sieltä tule mitään ratkaisuehdotuksia. Kuittaavat vaan homman olevan heidän päästään ok. Muutin vasta eikä minulla ole koneeni kanssa ikinä ollut vastaavia ongelmia, joten en usko tämän olevan koneen raudasta kiinni ja ongelma esiintyy kaikissa peleissä. After all, ainoa asia, joka muuttui on tuo yhteys..

Olen nyt kokeillut asiaa neljällä eri reitittimellä. Telian omalla (Technicolor), Telewellin ja kahdella Asuksen purkilla. Tällä hetkellä ajossa tuliterä on ASUS RT-AX58U, jonka uskoisi pärjäävän sisäreitittimenä tehtävässään. Näin ei kuitenkaan ole. Olen rajoittanut kaistat kaikilta verkossa olevilta laitteilta (QOS), ettei heilahtelujen pitäisi vaikuttaa. Kaikkinensa rajoituksien yhteenlaskettu määrä on 100 m, ja laitteen, jossa ongelmat ilmenevät, rajoitus on 10m/5m. Toisin sanoen ihan murto-osa maksiminopeudesta. Tänään verkolla ei kotonani ollut muuta käyttöä kuin pelaaminen ja silti warppimista tapahtui. 😁>

Olen testannut yhteyttä nyt 33 eri skenaariolla ja ongelmat tuntuvat linkittyvän aina siihen, kun verkossa on useampia käyttäjiä edes yhdistyneenä. Tosin satunnaisia lageja löytyy myös vaikka liikennettäkään ei olisi. Jos lyön ulkomodeemista kaapelin suoraan koneeseen, yhteyshäiriöitä on käytännössä mitätön määrä, aivan satunnaisesti. Ja kone on tosiaan jatkuvasti kaapelilla kiinni koneessa, joten wifin yli en ajele. Kaapeleita on vaihdeltu ja testailtu, eikä niilläkään ole vaikutusta.

Kokeilin myös lukita ulkomodeemin käyttämään 5g yhteyttä pelkästään. Tämäkään ei tuntunut vaikuttavan nykimiseen.

Osaisiko joku neuvoa mistä etsiä vikaa? Onko jotain ehdotuksia mitä tälle voisi tehdä? 🙂> Harmittaa tuo Telian asenne olla tekemättä asialle mitään, vaikka selvästikin ongelma liittyy juuri liittymään/laitteisiin. Samalla harmittaa, että maksoin huonosti toimivasta verkosta 500e kertamaksuna +40 euroa kuukaudessa. Myöskään tukea en ongelmiini saa vaikka useasti olen pyytänyt hyvin perusteellisilla vian kuvauksillakin. Harmittaa todella paljon, että ensin kaupassa lupaillaan ummet ja lammet miten toimii hyvin jne., ja lopputulos on tällainen sekasotku. Haluaisin kyllä kovasti kehua liittymääni, mutta tällaisena tätä ei voi kyllä suositella kenellekään joka vähääkään pelaa FPS pelejä. ☹️ Rauta lueteltuna vielä alla

Asus GTX 1060 6 gb

Ryzen 7 3700x 3,6 ghz 8-core

16 gb ramia

Asus tuf gaming x570-PLUS emolevy

SSD kovalevyt jne

Edit SaJoonas: siirretty ketju oikealle alueelle

Edit SannaMKoo: Otsikkoa hieman muokattu

27 kommenttia

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

Vastahan tätä ihmeteltiin tässä ketjussa - joten et ole ensimmäinen joka törmää ongelmiin verkkopeleissä.

Mitä pingailtiin asiaa (mulla on Telian kuitu) niin tultiin siihen tulokseen että vika oli 5G:ssä eikä missään muualla. Langattomana tekniikkana sen latenssi on aina korkeampi kuin kuidussa ja koska kyseessä on jaettu nettiliittymä eli samaa liittymää voivat käyttää monet muutkin samaan aikaan, syntyy tästä erilaisia jonotus- ja odotustilanteita sen mukaan, paljonko siellä verkossa on muita käyttäjiä. Lisäksi tämänhetkiset verkot ovat vasta "ekan sukupolven" 5G verkkoja eli se toimii 4G verkon jatkeena eikä vielä puhtaasti 5G:nä. Tämäkin saattaa olla osasyy heitteleviin latensseihin.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

Harmi kuulla @Jykiss että yhteys tuottaa harmaita hiuksia pelaamiseen. Syitä voi tosiaan olla monia. Onko sinulla mahdollisuus pakottaa laite pelkästään 4G:lle ja tehdä vertailua esiintyykö tuota pätkimistä myös 4G:llä? Näetkö signaaliarvoja laitteen hallinnasta? Kannattaa tosiaan huomioida, että tällä hetkellä NSA 5G (Non Standalone) toteutus vaatii 4G-yhteyden pohjalle, joten 5G NSA tuo lähinnä lisäkapasiteettia, jolloin viive paranee vain hieman 4G:stä. 5G SA:n myötä viive tulee paranemaan sitten. Kannattaa myös huomioida, että et voi varsinaisesti lukita yhteyttä 5G:lle. Mikäli 5G jostain syystä ei toimisi kunnolla niin laite hyppää automaattisesti 4G:lle. 

Nyt olen muutaman päivän pelaillut juurikin pakotetulla 4g yhteydellä, joka puolestaan toimii lähes virheettä eli vika on nimenomaan 5g yhteyden puolella. Tosin 4g:llä latausnopeus on about 100 m eli murto-osa noista 5g nopeuksista, mutta toimiipahan edes jotenkin. Pystyyköhän mistään kysymään/tarkastamaan onko alueelleni tulossa tuota ihan aitoa 5G SA verkkoa? Rehellisesti sanottuna ymmärsin kyllä ostavani ihan aidon 5G:n jonkun kasvojenkohotuksen kokeneen 4g:n sijasta, mutta pitäisi varmaan pikkupräntit lukea tarkemmin :'D 

Pakkohan tästä on taas Telialle laittaa häikkäriä menemään, niin saavat selvitellä omat tukiasemansa kuntoon. Neljäs lajissaan, josko joku ottaisi vaikka yhteyttä ja kertoisi, että miten toimitaan. Hieno tapa jättää vaan oman onnen nojaan asiakkaat. :'D

Pelaajalle nimenomaan pelaamiseen myyty netti on huono tuote, jos se ei sovellu käytttötarkoitukseensa lainkaan. Omien kokemuksieni mukaan 5g netti ei toimi eikä sovellu pelaamiseen lainkaan eikä pelaajan sitä myöskään kannata valita. Ja tässä täytyy huomioida se, että kuuluvuuskarttojen mukaan mulla pitäisi olla täydellinen kuuluvuus. Tasasista maastossa ei ole mitään esteitä ja lähin pylväs on 200 m päässä näköyhteyden päässä. Kaksi muuta pylvästä 1 km sisällä. 😞>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Jykiss@  kirjoitti:

Rehellisesti sanottuna ymmärsin kyllä ostavani ihan aidon 5G:n jonkun kasvojenkohotuksen kokeneen 4g:n sijasta

Tästä on juurikin kyse. Nykyinen 5G NSA ei ole muuta kuin 4G lisätaajuuksilla höystettynä.

Vasta 5G SA on aito 5G, mutta sitähän ei ole vielä lainkaan tarjolla.

Käyttäjätaso 7

@Jykiss@  kirjoitti:

Nyt olen muutaman päivän pelaillut juurikin pakotetulla 4g yhteydellä, joka puolestaan toimii lähes virheettä eli vika on nimenomaan 5g yhteyden puolella. Tosin 4g:llä latausnopeus on about 100 m eli murto-osa noista 5g nopeuksista, mutta toimiipahan edes jotenkin. Pystyyköhän mistään kysymään/tarkastamaan onko alueelleni tulossa tuota ihan aitoa 5G SA verkkoa? Rehellisesti sanottuna ymmärsin kyllä ostavani ihan aidon 5G:n jonkun kasvojenkohotuksen kokeneen 4g:n sijasta, mutta pitäisi varmaan pikkupräntit lukea tarkemmin :'D  

5G SA-verkko on kyllä tulossa , mutta vasta muutaman vuoden päästä. Toistaiseksi mennään 5G NSA:lla , joka tukeutuu 4G:hen ja 5G-taajuus 3,5GHz on vain yksi lisätaajuus 4G-taajuuksien joukossa. Asiallisesti ottaen 5G NSA ei edes ole mikään 5G , vaan lähinnä 4,5G.

Toimiluvat 26GHz 5G-alueelle on kyllä myönnetty , mutta verkkojen rakentaminen ei ole vielä edes käynnistynyt eikä niitä rakenneta tulevaisuudessakaan kuin taajamiin. Haja-asutusalueilla hyödynnetään nykyisiä 4G-taajuuksia kunhan niitä vapautuu 4G:ltä ja myös jaetusti yhdessä 4G:n kanssa. No se on vuosien prosessi.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

Mellunmäessä on 26 GHz tukiasema, mutta eipä päätelaitteita vaan ole. Aivan aluillaan tuon taajuuden rakentelu on. Voisi kuvitella, että joihinkin todella ruuhkaisiin paikkoihin tuota rakennetaan, mutta päätelaitteiden puute on rajoitus.

Käyttäjätaso 7

@Purnipsi@  kirjoitti:

Varmaankin joitakin yksittäisiä 26GHz tukiasemia jo on , kun toimiluvat myönnettiin jo viime kesänä.

https://valtioneuvosto.fi/-/5g-taajuuksien-huutokauppa-paattyi 

Taitavat olla kuitenkin enemmänkin testikäytössä eikä niitä päätelaitteitakaan juurikaan ole.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +20

@kustaa1967@  kirjoitti:

Näin se varmasti on.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +14

Kannattaa myös huomioida että noissa kymmenillä GHz toimivissa tulee olemaan todennäköisesti erittäin lyhyt kantama. Joidenkin arvioiden mukaan se olisi vain luokkaa 300 metriä. Joten niitä on aika turhaa odottaa esimerkiksi pientaloalueille, koska niitä joutuisi laittamaan niin monia että se tulisi tuhottoman kalliiksi. Muurahaispesiin näitä aivan varmasti laitetaan kyllä, mutta siellä on sitten taas liian monta ihmistä jakamassa samaa tukiasemaa, jolloin koko hyöty käytännössä menetetään.

Jos haluaa kunnolla toimivan - ja ennen kaikkea JAKAMATTOMAN, ainoastaan omassa käytössä olevan nettiyhteyden pelaamiseen yms. niin eipä siinä ole oikein muuta mahdollisuutta kuin rakennuttaa kuituliittymä. Näin se ainakin omalla kohdalla oli ja en usko että tilanne tulee muuksi muuttumaan etenkään laitakaupunkien pientaloalueilla.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@kustaa1967@  kirjoitti:

@Jykiss@  kirjoitti:

Nyt olen muutaman päivän pelaillut juurikin pakotetulla 4g yhteydellä, joka puolestaan toimii lähes virheettä eli vika on nimenomaan 5g yhteyden puolella. Tosin 4g:llä latausnopeus on about 100 m eli murto-osa noista 5g nopeuksista, mutta toimiipahan edes jotenkin. Pystyyköhän mistään kysymään/tarkastamaan onko alueelleni tulossa tuota ihan aitoa 5G SA verkkoa? Rehellisesti sanottuna ymmärsin kyllä ostavani ihan aidon 5G:n jonkun kasvojenkohotuksen kokeneen 4g:n sijasta, mutta pitäisi varmaan pikkupräntit lukea tarkemmin :'D  

5G SA-verkko on kyllä tulossa , mutta vasta muutaman vuoden päästä. Toistaiseksi mennään 5G NSA:lla , joka tukeutuu 4G:hen ja 5G-taajuus 3,5GHz on vain yksi lisätaajuus 4G-taajuuksien joukossa. Asiallisesti ottaen 5G NSA ei edes ole mikään 5G , vaan lähinnä 4,5G.

Toimiluvat 26GHz 5G-alueelle on kyllä myönnetty , mutta verkkojen rakentaminen ei ole vielä edes käynnistynyt eikä niitä rakenneta tulevaisuudessakaan kuin taajamiin. Haja-asutusalueilla hyödynnetään nykyisiä 4G-taajuuksia kunhan niitä vapautuu 4G:ltä ja myös jaetusti yhdessä 4G:n kanssa. No se on vuosien prosessi.

@Jykiss SA-verkkoja ei ole Suomessa vielä millään operaattorilla käytössä, mutta itse uskoisin, että viimeistään ensi vuonna 5G Standalone verkot olisivat saatavilla eli paljon aikaisemmin kuin mitä @kustaa1967 arveli. 5G:llä alkaa myös laajenemaan 700 MHz käyttö hiljalleen. 26 GHz mmWave ei tule näyttelemään kovin isoa roolia tulevinakaan vuosina.

Käyttäjätaso 7

@snow28@  kirjoitti:

Hmmmm...

Riippuu ihan siitä mitä saatavuudella tarkoitetaan. Varmasti jo ensi vuonna on joissakin valikoiduissa paikoissa saatavilla myös SA-verkko , mutta tarkoitin koko maan kattavaa saatavuutta ja siihen menee vuosia. 3G:n , 4G:n rakentaminen maankattavaksi on vienyt lahes kymmenen vuotta eikä 5G ole siinä suhteessa poikkeus.

Terve, 

Meillä kokeiltiin kanssa tuota 5g nettiä. Lataus ja lähetys nopeudet olivat tosi hyviä n. 430 / 90 megaa vaikka mastolle oli matkaa noin 1 kilometri. Mutta juuri tuo nopea pätkiminen teki verkkopelaamisen mahdottomaksi. Siksi purettiin kaupat. Toivottavasti saavat vian korjattua…

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@kustaa1967  kirjoitti:

@snow28@  kirjoitti:

@Jykiss SA-verkkoja ei ole Suomessa vielä millään operaattorilla käytössä, mutta itse uskoisin, että viimeistään ensi vuonna 5G Standalone verkot olisivat saatavilla eli paljon aikaisemmin kuin mitä @kustaa1967 arveli. 5G:llä alkaa myös laajenemaan 700 MHz käyttö hiljalleen. 26 GHz mmWave ei tule näyttelemään kovin isoa roolia tulevinakaan vuosina.

Hmmmm...

Riippuu ihan siitä mitä saatavuudella tarkoitetaan. Varmasti jo ensi vuonna on joissakin valikoiduissa paikoissa saatavilla myös SA-verkko , mutta tarkoitin koko maan kattavaa saatavuutta ja siihen menee vuosia. 3G:n , 4G:n rakentaminen maankattavaksi on vienyt lahes kymmenen vuotta eikä 5G ole siinä suhteessa poikkeus.

5G:n kanssa on siinä mielessä eri tilanne, että nykyinen rauta aika pitkälti tukee 5G:tä, joten kyseessä on enemmän vaan napin painallus ja 5G alkaa toimimaan. Näin hieman yksinkertaistettuna. Kannattaa muuten lukaista Nokian juttu asiasta, jos ei ole tullut vastaan aikaisemmin:

https://www.nokia.com/about-us/news/releases/2020/07/14/nokia-can-instantly-migrate-5-million-legacy-4g-radio-units-to-5g/

Eri asia on sitten mitä kannattaa siirtää 5G:lle ja milloin.

Käyttäjätaso 7

@snow28  kirjoitti:

Joo onhan noita tullut lueskeltua. 😀>

Nykyisten tukiasemien päivittäminen 5G-aikaan toki on mahdollista , mutta se tuo lähinnä 3,5 GHz ja 700 MHz taajuuksilla hiukan lisäkapasiteettia aika harvalla rasterilla. Valitettavasti tosiasia on , että operaattoreiden nopeuslupaukset ja 5G SA edellyttävät , että uusia tukiasemia rakennetaan melkoinen joukko ja vasta mmWave (26 GHz) muuttaa tilannetta oleellisesti. Uusien tukiasemien rakentaminen ei tapahdu hetkessä.

Kyllähän n78 peitto laajenee jatkuvasti ja aika pieniinkin taajamiin sitä on jo tullut. Tulevina vuosina laajentaminen tulee jatkumaan entisestään. Uusia tukiasemia kyllä rakennetaan, mutta ei siinä tahdissa kuin ehkä kuvittelet. Yhteisverkon alueelle ensi vuonna asennettavat Nokian MassiveMIMO 5G-tukiasemat mahdollistavat 2x100 MHz 3,5 GHz kaistan. Eli 5G-kapasiteettia tulee huikeasti asennettaviin paikkoihin. mmWave jäänee harvinaisuudeksi ja sitä tulee näkymään vain isojen kaupunkien keskustoissa ja tietyissä tapahtumapaikoissa.

Käyttäjätaso 7

@snow28  kirjoitti:

@snow28  kirjoitti:

@kustaa1967  kirjoitti:

@snow28@  kirjoitti:

@Jykiss SA-verkkoja ei ole Suomessa vielä millään operaattorilla käytössä, mutta itse uskoisin, että viimeistään ensi vuonna 5G Standalone verkot olisivat saatavilla eli paljon aikaisemmin kuin mitä @kustaa1967 arveli. 5G:llä alkaa myös laajenemaan 700 MHz käyttö hiljalleen. 26 GHz mmWave ei tule näyttelemään kovin isoa roolia tulevinakaan vuosina.

Hmmmm...

Riippuu ihan siitä mitä saatavuudella tarkoitetaan. Varmasti jo ensi vuonna on joissakin valikoiduissa paikoissa saatavilla myös SA-verkko , mutta tarkoitin koko maan kattavaa saatavuutta ja siihen menee vuosia. 3G:n , 4G:n rakentaminen maankattavaksi on vienyt lahes kymmenen vuotta eikä 5G ole siinä suhteessa poikkeus.

5G:n kanssa on siinä mielessä eri tilanne, että nykyinen rauta aika pitkälti tukee 5G:tä, joten kyseessä on enemmän vaan napin painallus ja 5G alkaa toimimaan. Näin hieman yksinkertaistettuna. Kannattaa muuten lukaista Nokian juttu asiasta, jos ei ole tullut vastaan aikaisemmin:

https://www.nokia.com/about-us/news/releases/2020/07/14/nokia-can-instantly-migrate-5-million-legacy-4g-radio-units-to-5g/

Eri asia on sitten mitä kannattaa siirtää 5G:lle ja milloin.

Kyllähän n78 peitto laajenee jatkuvasti ja aika pieniinkin taajamiin sitä on jo tullut. Tulevina vuosina laajentaminen tulee jatkumaan entisestään. Uusia tukiasemia kyllä rakennetaan, mutta ei siinä tahdissa kuin ehkä kuvittelet.

Hmmmm...

Enpä minä kuvittele oikein mitään. Tiedän hyvin kuinka kauan verkonrakennus kestää. Pikemminkin olisin taipuvainen uskomaan , että koko maan kattavan 5G:n rakentamiseen menee kauemman kuin mitä operaattorit kuvittelevat. 3G:n sulkemiseen mennessä 2023 lopussa ei 4G/5G peitto ole vielä riittävällä tasolla ja se tietää ongelmia.

En näe mitään ongelmia tuossa itse. Ne tukiasemat, joissa on tällä hetkellä vielä 2G/3G ehditään uusimaan hienosti vuoden 2023 loppuun menessä 4G/5G tekniikalle. LTE700/800 kuuluvuudessa ei ole kovin isoa eroa teknisesti UMTS900 verrattuna kun puhutaan samoista tukiasemapaikoista. Lisäksi lisärakentamista tapahtuu jatkuvasti, jolloin tilanne on taas ihan eri v. 2024 alussa. 

Käyttäjätaso 7

@snow28  kirjoitti:

@snow28  kirjoitti:

@snow28  kirjoitti:

@kustaa1967  kirjoitti:

@snow28@  kirjoitti:

@Jykiss SA-verkkoja ei ole Suomessa vielä millään operaattorilla käytössä, mutta itse uskoisin, että viimeistään ensi vuonna 5G Standalone verkot olisivat saatavilla eli paljon aikaisemmin kuin mitä @kustaa1967 arveli. 5G:llä alkaa myös laajenemaan 700 MHz käyttö hiljalleen. 26 GHz mmWave ei tule näyttelemään kovin isoa roolia tulevinakaan vuosina.

Hmmmm...

Riippuu ihan siitä mitä saatavuudella tarkoitetaan. Varmasti jo ensi vuonna on joissakin valikoiduissa paikoissa saatavilla myös SA-verkko , mutta tarkoitin koko maan kattavaa saatavuutta ja siihen menee vuosia. 3G:n , 4G:n rakentaminen maankattavaksi on vienyt lahes kymmenen vuotta eikä 5G ole siinä suhteessa poikkeus.

5G:n kanssa on siinä mielessä eri tilanne, että nykyinen rauta aika pitkälti tukee 5G:tä, joten kyseessä on enemmän vaan napin painallus ja 5G alkaa toimimaan. Näin hieman yksinkertaistettuna. Kannattaa muuten lukaista Nokian juttu asiasta, jos ei ole tullut vastaan aikaisemmin:

https://www.nokia.com/about-us/news/releases/2020/07/14/nokia-can-instantly-migrate-5-million-legacy-4g-radio-units-to-5g/

Eri asia on sitten mitä kannattaa siirtää 5G:lle ja milloin.

Kyllähän n78 peitto laajenee jatkuvasti ja aika pieniinkin taajamiin sitä on jo tullut. Tulevina vuosina laajentaminen tulee jatkumaan entisestään. Uusia tukiasemia kyllä rakennetaan, mutta ei siinä tahdissa kuin ehkä kuvittelet.

 Lisäksi lisärakentamista tapahtuu jatkuvasti, jolloin tilanne on taas ihan eri v. 2024 alussa

Niin varmasti on , mutta millainen se on nähtäneen sitten 2024.  No pessimisti ei pety.

Olen etsinyt kaapelilaajakaistalle vaihtoehtoa lähinnä sen hitaan lähetysnopeuden vuoksi. Nyt on sitten tullut kokeiltua Elisan, DNA:n ja Telian 5G:t ZTE MC7010 ulkomodeemin avulla. Jonkinlainen yllätys on ollut, että vaikka talomme ei ole Telian kuuluvuuskartan perusteella 5G:n kuuluvuusalueella, niin silti Telialla on paras 5G signaalivoimakkuus. Selityksenä lienee, että Cellmapperin mukaan Telian masto eNB ID 141114 on kuitenkin lähempänä taloamme kuin Elisan ja DNA:n mastot. Lisäksi maston ja talomme välissä oleva naapuritalo on rinteessä taloamme alempana, eikä se ole sellainen este radioaalloille kuin mitä kartalla näyttää. Toistaiseksi 300/50 yhteys ei ole pätkinyt, ja Elisan firmwarella oleva modeemi on toiminut Telian liittymällä luotettavasti. Kun taloudessa olevat verkkopelaajatkaan eivät ole viiveistä valitelleet, niin olen nyt luopunut kaapelilaajakaistasta. Sen tässä on myös oppinut, ettei kodin verkko-ongelmia aina kannata yrittää ratkoa nopeammalla nettiyhteydellä. Meillä auttoi, kun hankittiin uudet mesh-reitittimet eri kerroksiin.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

On kyllä harvinaisen ikävää, että operaattorit eivät panosta kaapelilaajakaistojen upload-nopeuksiin. Itselläni on 150/10M kaapeliyhteys ja onhan tuo uppikaista hidas. Tosin saatavilla olisi eri nopeuksia aina 1000/50 M nopeuteen, mutta tuossakin uppikaista ei ole mikään hirmuisen nopea. En kuitenkaan vaihda kovin kesken kaapelilaajakaistaa mobiilivirityksiin, kun kaapelissa data liikkuu käytännössä kokoajan "täysillä". Ainut järkevä mobiilivaihtoehto on tällä hetkellä Elisan 4G, ehkä 5G, mutta sille annetaan yhden tähden kuuluvuus joten toimivuus on varmaan aika heikkoa. Kunnon erillinen reititin on kyllä ehdottoman tärkeä kodin netti yhteyksissä. Noi halvat operaattorien toimittamat laitteet eivät ole paras vaihtoehto.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +13

@JimmyJazz  kirjoitti:

Olen etsinyt kaapelilaajakaistalle vaihtoehtoa lähinnä sen hitaan lähetysnopeuden vuoksi. Nyt on sitten tullut kokeiltua Elisan, DNA:n ja Telian 5G:t ZTE MC7010 ulkomodeemin avulla.  Toistaiseksi 300/50 yhteys ei ole pätkinyt, ja Elisan firmwarella oleva modeemi on toiminut Telian liittymällä luotettavasti. Kun taloudessa olevat verkkopelaajatkaan eivät ole viiveistä valitelleet, niin olen nyt luopunut kaapelilaajakaistasta. Sen tässä on myös oppinut, ettei kodin verkko-ongelmia aina kannata yrittää ratkoa nopeammalla nettiyhteydellä. Meillä auttoi, kun hankittiin uudet mesh-reitittimet eri kerroksiin.

Mukava kuulla toimivasta yhteydestä. Nuo mesh -laajentimet on varmasti hyvä lisäys sisäverkkoon, kun yhteys ei pätki kerroksesta toiseen siirtyessäkään ja verkkopelitkin toimii ongelmitta.

@JimmyJazz  kirjoitti:

Jonkinlainen yllätys on ollut, että vaikka talomme ei ole Telian kuuluvuuskartan perusteella 5G:n kuuluvuusalueella, niin silti Telialla on paras 5G signaalivoimakkuus. Selityksenä lienee, että Cellmapperin mukaan Telian masto eNB ID 141114 on kuitenkin lähempänä taloamme kuin Elisan ja DNA:n mastot. Lisäksi maston ja talomme välissä oleva naapuritalo on rinteessä taloamme alempana, eikä se ole sellainen este radioaalloille kuin mitä kartalla näyttää. 

Kuuluvuuskartalla verkon peitto on tosiaan laskennallista, eikä aina kerro sitä todellisuudessa toimivan yhteyden laatua. Juurikin mainitsemasi rakennukset ja maastonmuodot voivat vaikuttaa paljonkin toimivuuteen. Myös rakennuksien eri materiaalit vaikuttavat paljon, esim. paksut kiviseinät tai uudet selektiivilasit.

5G on siis toiminut tähän saakka hyvin. Nyt sain tekstiviesti-ilmoituksen paikallisesta mobiiliverkon käyttökatkosta, jonka aikana tehdään parannuksia 5G verkkoon. Kaksijakoiset tunnelmat, sillä edellisellä operaattorilla kuuluvuus heikkeni huomattavasti lähimastoissa tehtyjen muutosten myötä. Jospa nyt ei käy niin, vaan tulee kayttajalle näkyvää hyötyä heti (uudet antennit) tai lähitulevaisuudessa (SA-valmius).

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +14

@JimmyJazz  kirjoitti:

5G on siis toiminut tähän saakka hyvin. Nyt sain tekstiviesti-ilmoituksen paikallisesta mobiiliverkon käyttökatkosta, jonka aikana tehdään parannuksia 5G verkkoon. Kaksijakoiset tunnelmat, sillä edellisellä operaattorilla kuuluvuus heikkeni huomattavasti lähimastoissa tehtyjen muutosten myötä. Jospa nyt ei käy niin, vaan tulee kayttajalle näkyvää hyötyä heti tai lähitulevaisuudessa (SA, uudet antennit tms.) 

Pidetään sormet ristissä ja peukut pystyssä, että toimivuus muutoksen myötä vain paranisi. Ilmoittele vaikka meille tänne sitten miten yhteydet muuttuivat muutostyön jälkeen. 

Paikallisesta 5G-verkon päivityksestä on nyt muutama päivä kulunut. Omalla käyttöpaikalla en voi sanoa, että mikään olisi muuttunut ja hyvä niin. Liittymä on 300/50. Nopeuden olen mitannut Asuksen reitittimessä olevalla nopeusmittarilla. 

Mastoon on matkaa 500 metriä ja signaaliarvot ovat hyvät, vaikka kuuluvuuskartan mukaan 5G ei ole saatavilla. 

Vielä jos joku tietäisi kertoa mitä rautaa mastossa nyt on?

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +9

@JimmyJazz  kirjoitti:

Vielä jos joku tietäisi kertoa mitä rautaa mastossa nyt on?

Ylempi 4G-antenni hoitelee 800+1800+2600 MHz taajuudet. Alimpana on 5G Massive MIMO antenni Nokialta.

Vastaa