Renny Harlin - Suomen menestynein Hollywood-ohjaaja



 


Renny Harlinia ajatellessa mieleen tulee heti ensimmäisenä Hollywood sekä lukuisat Harlinin maailmankuulut elokuvat. Eikä ihme, sillä kyseessä on ehdottomasti kuuluisin kansainvälisesti menestynyt suomalainen elokuvaohjaaja. Harlinin tilastoissa kimaltaa niin Hollywood-elokuvia, musiikkivideoita kuin Suomessa suursuosion saavuttanut alkuperäinen Gladiaattorit-kilpaohjelma vuosilta 1993-1994, jonka ohjaajana ja tuotantoyhtiön (Harlin & Selin Productions) perustajana Harlin toimi. 


 


Renny Lauri Mauritz Harjola syntyi Riihimäellä maaliskuun 15. päivä 1951. Vuodesta 1987 ohjaaja on tunnettu nimellä Renny Harlin, isänsä synnyinsukunimellä. Harlin opiskeli 70-lopusta 80-luvun alkuun elokuva- ja televisioalaa Taideteollisessa Korkeakoulussa, päätyen lopulta 1980-luvun alussa elokuvateollisuudesta kiinnostuneena Los Angelesiin, Yhdysvaltoihin paikallisen elokuvien jakeluyhtiön ostajaksi. Samoihin aikoihin Harlin tapasi tulevan ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa Markus Selinin, jonka kanssa ohjaaja alkoi työstämään ensimmäistä täysmittaista elokuvaansa, Jäätävää Poltetta (Born American). Jäätävän Poltteen pääosassa näyttelee Chuck Norrisin poika Mike Norris, mutta lähellä oli ettei pääosaa näytellyt itse isä Norris. Vuonna 1986 julkaistu elokuva oli suhteellisen suosittu Yhdysvalloissa ja tuottikin budjettiinsa nähden hyvin, mutta joutui Suomessa sensuroiduksi neuvostovastaisen kuvaston vuoksi. Harlin on asunut 80-luvulta lähtien pääsääntöisesti Yhdysvalloissa, mutta viime vuosina mies on vaikuttanut Kiinassa jatkaen siellä taas uudessa nosteessa olevaa elokuvaohjaajan uraansa. 


 


Harlin on ohjannut pääasiassa toimintaelokuvia, joista tunnetuimpia ovat mm. Die Hard 2: Die Harder, Cliffhanger sekä Harlinin ensimmäinen Kiinassa kuvattu elokuva Skiptrace. Harlinilta löytyy teoslistastaan myös hyvin hänen tavallisesta tyylistään poikkeava Manaaja: Alku - kauhuelokuva, joka kertoo Manaajan synnyintarinan. Nyt toimintaohjaajalla on työn alla huippusuosion saavuttaneen Luokkakokous-leffasarjan kolmas osa, jonka Harlin ohjaa yhdessä poikansa Luukas Harlinin kanssa. Luokkakokous 3 -elokuva on ensimmäinen elokuva 34 vuoteen, jonka Harlin kuvaa Suomessa ja samalla Harlinin ensimmäinen suomenkielinen elokuva koskaan. Elokuvan kielen ja kuvausmaan lisäksi siitä erityisen tekee se, että se on ensimmäinen elokuva, jota Harlin tekee poikansa Luukas Harlinin kanssa.


 


Seuraavaksi esittelen muutamia Renny Harlinin ohjaamia elokuvia. Kaikki leffat ovat vuokrattavissa Telia TV -vuokraamosta. Jos et ole vielä hankkinut itsellesi Telia TV:tä, pääset tilaamaan maksuttomat tunnukset meidän verkkosivuiltamme. Ensimmäinen leffavuokraus on maksuton.


 


Die Hard 2: Die Harder


 


Ikäraja: K16


Kesto: 2h 3min


Genre: toiminta


 


Die Hard 2: Die Harder sijoittuu kaksi vuotta ensimmäisen Die Hard -elokuvan tapahtumien jälkeen. John McClane (Bruce Willis) joutuu jälleen taistelemaan terroristeja vastaan, kun selviää McClanen odottaessa vaimonsa lennon laskeutumista, että Washington Dullesin kansainvälisen lentokentän lennonvalvontajärjestelmä on hakkeroitu. Terroristien suunnitelmana on vapauttaa Yhdysvaltoihin vangittavaksi tuotava rikollispomo Ramon Esperanza, ja asioiden eskaloituessa McClanen vaimon henki joutuu taas uhatuksi. "How can the same thing happen to the same guy twice?", McClane tuskailee yrittäessään pelastaa niin lentokoneissa kauhuissaan olevat ja lentokentällä odottavat ihmiset kuin rakkaan vaimonsakin. 


 


 


 



 


Cliffhanger - Kuilun partaalla


 


Ikäraja: K16


Kesto: 1h 42min


Genre: toiminta


 


Yksi Harlinin tunnetuimmista sekä parhaiten lipputuloja tuottaneista elokuvista on Sylvester Stallonen tähdittämä Cliffhanger. Elokuvassa seurataan lahjakasta vuorikiipeilijää, Gabe Walkeria, joka epäonnisen pelastuskeikan jälkeen pitää taukoa kiipeilystä. Walker kuitenkin suostutellaan auttamaan läheisessä vuoristossa tapahtuneesta lentoturmasta selvinneitä matkustajia hänen vieraillessaan kylässä, jossa vuoden takainen onnettomuus tapahtui. Mitä Walker ei tiedä avuntarpeessa olevista ihmisistä, on se että he ovatkin oikeasti rikollisia, jotka kaipaavat lähinnä apua löytääkseen ympäri vuoristoa levinneen rahasaaliinsa. 


 



 


Skiptrace


 


Ikäraja: K12


Kesto: 1h 42min


Genre: toiminta


 


Skiptrace on hongkongilais-kiinalainen toimintaelokuva vuodelta 2016, ja samalla Renny Harlinin ensimmäinen Kiinassa ohjaama täyspitkä elokuva. Hongkongilainen etsivä Bennie Chan (Jackie Chan) yrittää yhteisvoimin ammattihuijari Connor Wattsin (Johnny Knoxville) kanssa löytää ja paljastaa rikollispomo Matadorin. Bennie epäilee Matadorin olevan macaolainen kasinonomistaja. Samalla Bennie yrittää selvittää työparinsa Yungin kohtaloa sekä auttaa tämän Hong Kongissa ongelmiin ajautunutta tytärtä. Tämä erikoinen parivaljakko (Bennie & Connor) päätyvät kummallisiin tilanteisiin ja kiertävät niin Venäjän kuin Mongoliankin läpi matkallaan kohti totuutta Matadorin henkilöllisyydestä. 


 



 


12 rounds


 


Ikäraja: K16


Kesto: 1h 50min


Genre: toiminta


 


12 Roundsissa John Cenan esittämä Danny Fisher saa ylennyksen etsiväksi onnistuneen pidätyksen ansiosta. Pidätyksen aikana kuitenkin kuolee asediileri Miles Jacksonin tyttöystävä, ja pidätetty Jackson vannoo kostavansa tyttöystävänsä kuoleman Fisherille. Vuosi tapahtumien jälkeen Jackson pakenee vankilasta ja alkaa toteuttamaan kostoaan - hän kidnappaa Fisherin vaimon Mollyn ja järjestää Fisherille 12-osaisen haasteen, jonka tehtävät vaikuttavat lähes mahdottomilta. Fisherin on kuitenkin läpäistävä haaste pelastaakseen vaimonsa. 


 



 


Lue lisää: 



0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa