Skip to main content



 



Artikkeli pitäisi saada kirjoitettua valmiiksi, mutta avokonttorin hälinä estää sinua keskittymästä kirjoittamiseen. Hyppäät bussiin ja aloitat kuuntelmaan äänikirjaa, mutta äänenvoimakkuus täytyy nostaa tappiin asti, jotta taustamelu peittyy. Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä, joihin JBL Live 650 BT -vastamelukuulokkeet tuovat helpotusta. Kerron teille seuraavaksi, mikä näistä kuulokkeista tekee erinomaisen matkakumppanin ja mihin nämä soveltuu.



 



Paketin sisältö ja ensifiilikset

Kuulokkeet toimitetaan laatikossa, jonka visuaalinen ulkoasu on silmää miellyttävä. Itse paketista löytyy kuulokkeet, latausjohto, kantopussi, pikaohje, sekä 3,5mm liittimellä varustettu johto langallista kuuntelua varten. Kuulokkeet ovat varsin tyylikkäät ja niitä kelpaa pitää päässä myös julkisilla paikoilla. Panta on pehmustettu kevyesti ja päällystetty kankaalla. Korvakupit ovat rakenteeltaan muoviset, joten kuulokkeet ovat myös kevyet, mutta kuitenkin laadukkaan tuntuiset.



 



Korvakupeissa on käytetty Memory Foam -muistivaahtoa ja kuulokkeet tuntuvat hyvältä päässä heti ensimmäisestä kokeilusta lähtien. Kuulokkeet istuvat päähän jämäkästi, joten ne pysyvät päässä myös esimerkiksi kuntoillessa. Jotkin kuulokkeet saattavat tuntua epämukavilta aurinkolasien tai silmälasien kanssa, mutta JBL Live 650BT -kuulokkeet sopivat omasta mielestäni myös lasien käyttäjille. Mitä kauemmin kuulokkeita käyttää, sitä paremmin ne muokkaantuvat päähäsi sopivaksi.



 





Oikeasta korvakupista löytyy rivi painikkeita, joilla voit hallita kuulokkeiden toimintaa. Voit säätää äänenvoimakkuutta plus ja miinus painikkeilla. Painamalla plussaa tai miinusta kahden sekunnin ajan, pääset hyppäämään seuraavaan tai edelliseen kappaleeseen. Musiikin saa paussille keskipainikkeesta ja samalla painikkeella voit vastaanottaa puhelun. Lisäksi oikeasta korvakupista löytyy Bluetooth-painike, jolla voit yhdistää kuulokkeet langattomasti ja ANC-painike, jota painamalla voit kytkeä vastamelutoiminnon päälle tai pois käytöstä. Kuulokkeissa on paikka 3,5mm johdolle, eli voit kuunnella musiikkia myös langallisesti, jos esimerkiksi akku pääsee loppumaan tai haluat maksimoida kuulokkeiden äänenlaadun.

Vasemmassa korvakupissa on kosketustunnistin, jolla voit antaa komentoja Alexalle tai Google Assistantille. Voit esimerkiksi pyytää Alexaa vaihtamaan soittolistaa tai pyytää Google Assistantia lukemaan sinulle tulleet viestit ääneen. Voit myös lähettää viestejä ystävällesi, tarkistaa säätiedot ja tehdä paljon muuta Alexan sekä Google Assistantin avulla. Digiavustajien kanssa joutuu pärjäämään Englannin kielellä, sillä Suomen kielen tukea ei kummastakaan löydy. Googlen suunnitelmiin kuitenkin kuuluu lisätä myös Suomen kieli Google Assistantille.



 



Kuulokkeet tarjoavat bassorikkaan äänimaailman



 



JBL Live 650BT -kuulokkeissa on bassorikas soundi ja kuulokkeiden äänimaailma vastaa monien käyttäjien kuuntelumieltymyksiä. Nämä eivät ole studiotason kuulokkeet, joiden avulla pienimmätkin nyanssit saa kuulumaan, mutta eipä niitä ole siihen käyttötarkoitukseen tehtykään. Etenkin elektronista musiikkia ja RNB:tä kuunneltaessa kuulokkeet pääsevät oikeuksiinsa. Tygan Goddamn biisiä kuunnellessa basson korostuksen huomaa todella selkeästi. Kuulokkeiden ääni ei välttämättä ole kaikista tasapainoisin ja kirkkain, mutta silti esimerkiksi Scorpionsin Still Loving You soi omaan korvaan riittävän kirkkaasti, vaikka basso puskeekin välillä läpi. Tein testejä kuuntelemalla biisejä sekä Bluetoothin, että johdon kanssa. Johdolla kuunnellessa biisit kuuluvat omaan korvaani hieman kirkkaammin. Yleisesti ottaen Bluetoothin kautta äänenlaatu ei ole koskaan yhtä hyvä kuin johdolla, mutta kaikki käyttäjät eivät varmastikaan näe merkittäviä eroja näiden kahden välillä. Kuulokkeiden äänimaailma on kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvä ja äänenlaatu täyttää useimpien käyttäjien kriteerit.





 



Vastamelutoiminto toimii hyvin, mutta mikrofonissa on parannettavaa

Vastamelutoiminnon laatu on hintaluokkaansa nähden hyvä. Se ei vastaa kalliimpien Sony- ja Bose-kuulokkeiden vastamelutoimintoa, mutta ajaa hyvin asiansa. Kuulokkeiden eristys on kohtalainen myös ilman vastamelutoiminnon käyttöä. Kovalla äänenvoimakkuudella ääni vuotaa hieman kuulokkeista ulos, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Voit siis huoletta kuunnella musiikkia bussissa tai toimistolla ilman, että kuuntelu häiritsisi ympärillä olevia ihmisiä. Vastamelukuulokkeiden etuna on nimenomaan se, että musiikkia ei tarvitse luukuttaa täysillä, koska taustamelu ei häiritse musiikin kuuntelua. Kuulokkeet voi myös kytkeä esimerkiksi telkkariin jossa on Bluetooth-ominaisuus. Tämä on erityisen kätevää silloin, kun et halua häiritä muita samassa tilassa olevia henkilöitä ja haluat itse uppoutua elokuvaa tai sarjaa katsomaan.

Mikrofonin laatu on melko heikko, eikä taustamelunsuodatusta juurikaan ole, mutta tämä on yleinen heikkous monissa langattomissa kuulokkeissa joissa on sisäänrakennettu mikrofoni. Mikrofonin heikosta laadusta huolimatta olen käyttänyt kuulokkeita myös puheluiden vastaanottamiseen, eikä kukaan ole vielä huomauttanut mikrofonista. Itselleni mikrofonin äänenlaatu ei ole merkittävä tekijä, jonka vuoksi kuulokkeet jäisivät ostamatta



 



Pikalataus ja monipisteyhteys helpottavat elämää



 



Kuulokkeet ladataan MicroUSB-johdolla. Kuulokkeiden latausaika on 2 tuntia ja yhdellä latauksella voit kuunnella musiikkia 20 tuntia, kun Bluetooth ja vastamelutoiminto on käytössä. Jos vastamelutoiminto on kytketty pois, voit kuunnella musiikkia yhdellä latauksella peräti 30 tuntia. Jos akku pääsee loppumaan kokonaan, saat 15 minuutin latauksella kuulokkeisiin 2 tuntia kuunteluaikaa, sillä kuulokkeet tukevat pikalatausta.



 



JBL 650BT-kuulokkeista löytyy myös monipisteyhteys, jonka ansiosta voit saumattomasti vaihtaa kuuntelulaitteesta toiseen. Kuvitellaan, että katsot elokuvaa tabletilta istuessasi mukavasti sohvalla ja saat tärkeän puhelun. Itselläni tulisi ensimmäisenä mieleen, että laitan kuulokkeet sivuun ja lähden vastaamaan puhelimeen, mutta näiden kuulokkeiden ansiosta tätä ei tarvitse tehdä. Voit vaihtaa lennosta kuuntelulaitteen tabletista puhelimeen ja vastata puheluun näppärästi sohvalta käsin.



 



Erikseen ladattavan sovelluksen avulla voit hienosäätää kuulokkeiden äänimaailmaa EQ:ta käyttäen ja valita käytetäänkö kuulokkeissa Amazon Alexaa vai Google Assistantia. Sovelluksella näet myös paljonko kuulokkeissa on akkua jäljellä ja voit kytkeä vastamelutoiminnon päälle ja pois. Voit ladata puhelimeesi My JBL Headphones -applikaation Google Play-sovelluskaupasta tai AppStoresta



 





Yhteenveto



 



JBL Live 650BT -kuulokkeet ovat siedettävän hintaiset vastamelukuulokkeet, joiden bassorikas äänimaailma tekee musiikin kuuntelusta hauskaa. Kuulokkeet ovat mukavat päässä ja vastamelutoiminto on hintaluokkaansa nähden hyvä. Kun tähän lisätään hyvä akun kesto, pikalataus, monipisteyhteys, sekä tuki Alexalle ja Google Assistantille, on käsissäsi loistavat langattomat kuulokkeet, jotka vastaavat monien käyttäjien tarpeisiin. Miinusta tulee mikrofonista ja USB-johto olisi voinut olla kovaa vauhtia yleistyvä USB-C perinteisen MicroUSBin sijaan, mutta minulle nämä eivät ole ostopäätökseen vaikuttavia seikkoja.

Arvosana 8/10



 



Kuulokkeet ovat saatavilla verkkokaupastamme mustana tai valkoisena. 

Millä kodekilla ääni siirtyy parhaimmillaan, SBC, APTX, APTX HD ? 


En ole Bluetoothin asiantuntija, mutta nämä kuulokkeet tukevat vain SBC-kodekkia ja käsittääkseni molemmat aptX sekä aptX HD on parempia verrattuna SBC-kodekkiin. Latenssi taitaa olla näillä aptX-kodekeilla pienempi ja äänenlaatu parempi. aptX HD on näistä kolmesta parhain.


Vastaa