Ajattelin pitkään, etten tarvitsisi älykelloa. Erään kerran minulle kuitenkin lopulta konkretisoitui, kuinka paljon helpompi olisikaan joissain tilanteissa korvata puhelin rannekellolla. Niinpä hankin Samsung Galaxy Watch 8 Classic -kellon ja siihen Telian Yhteys Multi -palvelun. Tässä kerron, millaista oli ottaa älykello ensi kertaa käyttöön ja mitä ajatuksia se herätti.
Miksi halusin älykellon?
Olin aina ajatellut pärjääväni ilman älykelloa. Ajatus siitä, että ranteessani kulkisi jatkuvasti dataa kehostani ja tekemisistäni, tuntui tarpeettomalta. En kokenut tarvitsevani sykeseurantaa, unianalyysiä tai yhteydenottoilmoituksia ranteeseen. Puhelin riitti.
Kamelin selkä katkesi, kun osallistuin juoksutapahtumaan. Olinhan vuosien ajan vähitellen altistunut älykelloille sekä työni että lähipiirini kautta, ja niinpä juoksuun lähtiessäni huomasin miettiväni kuinka mukavaa olisi, jos puhelimen sijaan mukanani kulkisikin vain rannekello.
Päätös kypsyi ja vahvistui entisestään, kun poluilla tallatessa välillä kaivoin juoksuvyön taskusta puhelinta esiin tarkistaakseni juostun matkan, jäljellä olevan matkan tai arvion seuraavan tankkauspisteen etäisyydestä, ja lopputulemana illalla tapahtuman päätteeksi tein kellotilauksen!
Meni vain pari päivää, ja ranteessani oli Samsung Galaxy Watch 8 Classic. Ajattelin, että sen kerran kun älykellon hankin, niin hankin sen kaikilla höysteillä ja ennen kaikkea juuri sellaisen version, jolla on valmius toimia puhelimena itse puhelimen ollessa toisaalla. Tästä syystä valitsin nimenomaan 4G & Bluetooth -mallin.

Rinnakkaisliittymän käyttöönotto
Koska tosiaan halusin kellon toimivan itsenäisesti puhelimen kaltaisesti, tarkistin alkuun, että puhelinliittymäni oli yhteensopiva Telian Yhteys Multi -palvelun kanssa. Lähetin tekstiviestin INFO KELLO numeroon 15400, ja sain vahvistuksen, että liittymäni tukee Telian Yhteys Multi -palvelua. Tarkistin samalla myös, että olin päivittänyt puhelimeni viimeisimpään ohjelmistoversioon.
Seuraavaksi kirjauduin Minun Teliaan ja siirryin liittymäni tietoihin. Valitsin vaihtoehdon "Tilaa uusi SIM-kortti tai eSIM" ja hyväksyin tilauksen ehdot. Tunnistauduin vahvasti ja sain QR-koodin, jolla eSIM aktivoidaan kelloon.
Latasin puhelimeeni Galaxy Wearable -sovelluksen ja yhdistin kellon puhelimeen. Sovelluksessa valitsin Matkapuhelinverkot → Käytä koodia, ja skannasin Telialta saamani QR-koodin. Aktivointi kesti hetken, mutta pian kello olikin jo yhteydessä Telian verkkoon.
Tukea Yhteys Multin käyttöönottoon sain Telian asiakastuen sivulta, josta löytyy erikseen Android-laitteille ja Applen laitteille selkeät tilaus- ja käyttöönotto-ohjeet.
Tekoälykäs kumppani ranteessa - yhteiseloa Gemini AI:n kanssa
Gemini on osoittautunut yllättävän hyödylliseksi osaksi päivittäistä tekemistäni. Käytän sitä esimerkiksi silloin, kun haluan nopeasti lähettää viestin tai soittaa puhelun puhekomennolla. Gemini ymmärtää saneluni ja hoitaa viestin lähettämisen. Tämä on kätevää esimerkiksi kaupassa tai lenkillä.

Gemini vastaa myös ihan sattumanvaraisiin kysymyksiin, kuten mikä olikaan kvinoan keittoaika, tai jos automatkalla tulee matkaseurueen kanssa väittelyä siitä, miten korkea se maailman korkein vuori olikaan. Vastauksen saan helppoakin helpommin vaikka kädet pitää pitää visusti kiinni ratissa ja katse liikenteessä! Puhumattakaan lukuisista työelämää helpottavista ominaisuuksista, joista suurimpana hyötynä olen kokenut avun ajanhallintaan, jota kellolta monipuolisesti saan. Gemini ei ole pelkkä tekninen lisä, vaan minusta tuntuu aidosti siltä, että ranteessa kulkee mukana pikkuinen arjen apuri.
Turvallisuustoiminnot tuovat mielenrauhaa
Haluan tässä esittelyssäni erityisesti nostaa kellon turvallisuustoimintoja esiin. Ne oikeastaan yllättivät minut monipuolisuudellaan. Toki älykellon käytön ollessa kaiken kaikkiaan itselleni uutta, minut yllättää monet jo useammankin generaation ajan kelloissa olleet toiminnot!
Galaxy Watch 8 Classicissa on hätäjako-ominaisuus, jonka avulla voin lähettää sijaintini ja avunpyynnön etukäteen määritellyille yhteyshenkilöille, jos joudun pulaan. Lisäksi kellossa on kaatumisentunnistus, joka voi automaattisesti lähettää avunpyynnön, jos kello havaitsee voimakkaan iskun tai kaatumisen. Tämä tuo turvaa erityisesti ulkoillessa tai liikkuessa yksin haastavissa maastoissa.
Turvallisuustoiminnot eivät ole jatkuvasti esillä, mutta ne tuovat mukanaan huomaamatonta mielenrauhaa tietäessäni, että kello voi auttaa myös yllättävissä tilanteissa.

Galaxy Wearable -sovelluksesta pääset muokkaamaan mm. hätänumeroon soittoa, hätäviestin lähetystä läheiselle sekä rajun kaatumisen tunnistamista.
Ensimmäiset kokemukset
Käyttöönoton jälkeen olen vähitellen oppinut, kuinka paljon älykello helpottaa arkea. Näin ensikertaa älykelloa käyttävänä tilanne vaatii kuitenkin sopeutumista ja jopa puhelimista poisoppimista. Nyt kun viestit, muistutukset, puhelut ynnä muut saapuvat suoraan ranteeseen, luulen luurin unohtuvan jatkossa jopa useammin kotiin tarvitsematta lähteä erikseen hakemaan sitä mukaan. Ainut mitä tulen ehkä puhelittomana kaipaamaan ja paljon kuvaavana, on kamera. Vaan eihän sitä aina tarvitse kaikkea olla dokumentoimassa, eihän?
Olen alkanut seurata kellon myötä enemmän aktiviisuuttani, unta, sykettä ja askeleita. Kello muistuttaa liikkumaan ja se on saanut kiinnittämään huomiota hyvinvointiini. Työtuolilta tulee noustua tiuhempaan ottamaan edes muutama askel työpäivän aikana. Viikonloppuisin kello ei moisesta muistuttele.
Lenkillä navigointi kellon kanssa on ollut mukavaa. Vieraammassakin kaupungissa on lenkkeily sujunut jouhevasti kellon avustuksella, sillä yhdessä GPS-teknologian ja edistyneen algoritmin kanssa se ehdottaa hyviä reitityksiä. Vaikka ominaisuuksia on paljon, niiden opettelu on ollut palkitsevaa.
Galaxy Wearable -sovellusta käytän vaihtaakseni kellotaulun ulkonäköä vaikkapa analogisen näköisestä ja pelkistetystä informatiiviseen digitaaliseen. Ennen kaikkea Wearablessa käyn kuitenkin säätämässä kellon moninaisia asetuksia. Sovellus tekee kellon käytöstä sujuvaa ja auttaa hyödyntämään sen ominaisuuksia tehokkaammin.
En olisi uskonut sanovani tätä, mutta en enää lähtisi kotoa ilman älykelloani. Laitetta on niin miellyttävä käyttää, että ainoaksi toiveekseni jää pidempi toiminta-aika latausten välillä.
Lue myös:
