Applen äskettäin pidetyssä julkistustilaisuudessa nähtiin huikea joukko uutuusmalleja. Yksi uutuusmalleista on AirPods 4 -nappikuulokkeet, jotka tulevat nyt tarjolle kahdessa eri versiossa. Perusmallin lisäksi valikoimaan kuuluu myös kuulokkeet, joissa on aktiivinen melunvaimennus ja langatonta latausta tukeva kotelo, johon on lisätty kaiutin Applen Etsi-toimintoa varten. Käydään seuraavaksi läpi uutuusmallien tärkeimpiä ominaisuuksia.
Käyttömukavuutta ja uutta tekniikkaa
AirPods 4 -nappikuulokkeissa on tähdätty koko päivän kestävään käyttömukavuuteen ja vakauteen. Valmistaja kertookin, että kuulokkeet istuvat luontevammin ja varmemmin entistä useamman käyttäjän korvaan. Hiotut muodot ja lyhyempi varsi auttavatkin siinä, että kuulokkeet tuntuvat mukavilta korvissa.
Avoimet ja kovat kuulokkeet on varustettu useilla uusilla ominaisuuksilla. Kuulokkeiden varteen on nyt lisätty puristuksen rekisteröivät paineanturit, joiden avulla voit säätää äänentoistoa, sekä eri kuuntelu- ja käyttötiloja. Varteen sijoitettu uusi H2-siru ja päivitetyt mikrofonit parantavat Applen mukaan puheluiden äänenlaatua ja puheäänen eristystä erityisesti äänekkäissä olosuhteissa. Edistyksellisen laskennallisen äänen avulla taustamelu vähenee ja keskustelukumppanisi kuulee äänesi selkeämmin myös meluisissa tai tuulisissa olosuhteissa. Keskustelun tunnistus -ominaisuus vähentää toistettavan sisällön äänenvoimakkuutta automaattisesti. Aktiivisella melunvaimennuksella varustettu versio auttaa taas vähentämään matalataajuista melua jo ennen kuin se kantautuu korviisi. Näin kuuntelukokemuksen on kerrottu olevan entistä parempi.
Räätälöity tilaääni puolestaan seuraa pääsi liikkeitä ja tuottaa äänen kaikkialle ympärillesi luoden näin teatterimaisen elämyksen. Laajalla äänialalla varustetun vahvistimen on kerrottu tuottavan syvän basson ja kristallinkirkkaat korkeat äänen. Adaptiivinen taajuuskorjain säätää musiikin automaattisesti korvillesi sopivaksi. Mikrofonit on suunnattu sisäänpäin, joten kuulokkeet tunnistavat mitä kuuntelet ja räätälöivät matalia ja keskitaajuuksia.
Älykkäitä ominaisuuksia
Air Pods 4 -kuulokkeet on varustettu monenlaisilla älykkäillä ominaisuuksilla. Yksi niistä on ääniohjaus. Sano ”Hei Siri” tai ”Siri”, ja voit soittaa puhelun tai haluamaasi musiikkia sekä tarkistaa päivän tapaamisen. Kun haluat vastata Sirille, onnistuu se nyökkäämällä tai pudistamalla päätäsi. Ääntä tai kuulokkeiden kosketusta ei välttämättä tarvita. Toinen kätevä ominaisuus on se, että voit kuunnella kaverin kanssa yhdessä samaa kappaletta. Riittää että kaverisi tuo AirPodit käyttämäsi iPhonen, iPadin tai Apple TV:n lähelle niin ne muodostavat siihen yhteyden, vaikka omat kuulokkeesi olisivatkin jo yhdistettynä. Saumattomaan kuuntelukokemukseen on myös panostettu. Jos toistat musiikkia esimerkiksi iMacilla, voit vastata puheluun iPhonellasi vaihtamatta laitetta. Kätevää!
Myös latauskotelo on kokenut uudistusta. Siinä on USB-C-latausominaisuus ja valmistajan mukaan sen koko on yli 10 prosenttia edellistä mallia pienempi. Melunvaimennuksella varustettujen kuulokkeiden kotelo on Applen mukaan nyt alan pienin langattomasti ladattava kotelo. Lataus onnistuu Apple Watch -laturilla, USB-C-latausjohdolla tai QI-laturilla. Akunkesto vaihtelee hieman mallin mukaan. Aktiivisen melunvaimennuksen sisältävillä kuulokkeilla saat kuunteluaikaa 30 tuntia, kun aktiivinen melunvaimennus ei ole päällä. Myös perusmallin käyttöaika on 30 tuntia latauskotelon kanssa. Kalliimman mallin latauskoteloon on myös lisätty mikrofoni Etsi -toimintoa varten. Jos kotelo tai kuulokkeet hukkuvat, voit paikantaa ne sovelluksen kautta. Voit katsoa, miten kaukana ne ovat, ja saada erotusilmoituksia, jos ne ovat Bluetooth-kantaman ulkopuolella. Aktiivisella melunvaimennuksella varustetun AirPods 4 ‑mallin kotelo voi myös toistaa merkkiäänen, joka auttaa sen paikantamisessa.
Tärkeimmät tekniset tiedot:
AirPods 4 | AirPods 4 melunvaimennuksella | |
Ominaisuudet: | H2-kuulokesiru | H2-kuulokesiru |
Suojaus: | IP54 | IP54 |
Mitat ja paino: | Kuuloke: 30,2 x 18,3 x 18,1 mm / 4,3 g Latauskotelo: 46,2 x 50,1 x 21,2 mm / 32,3 g | Kuuloke: 30,2 x 18,3 x 18,1 mm / 4,3 g Latauskotelo: 46,2 x 50,1 x 21,2 mm / 34,7 g |
Liitettävyys: | Bluetooth 5.3 | Bluetooth 5.3 |
Akunkesto: | n. 5 h kuunteluaikaa yhdellä latauksella latauskotelolla: 30 h kuunteluaikaa | n. 4 h kuunteluaikaa yhdellä latauksella aktiivisen melunvaimennuksen ollessa päällä n. 5 h kuunteluaikaa yhdellä latauksella melunhallinnan ollessa pois päältä latauskotelolla: n. 20 h kuunteluaikaa aktiivisen melunvaimennuksen ollessa päällä / 30 h. melunhallinnan ollessa pois päältä |
Ääniefektit: | Adaptiivinen taajuuskorjaus | Adaptiivinen taajuuskorjaus |
Anturit: | Kaksi suuntaavaa mikrofonia, sisäänpäin suunnattu mikrofoni, optinen in‑ear-tunnistin, liikkeen tunnistava kiihtyvyysanturi, puheen tunnistava kiihtyvyysanturi, painalluksen tunnistin | Kaksi suuntaavaa mikrofonia, sisäänpäin suunnattu mikrofoni, optinen in‑ear-tunnistin, liikkeen tunnistava kiihtyvyysanturi, puheen tunnistava kiihtyvyysanturi, painalluksen tunnistin |
Mitä mieltä olet uutuusmallien ominaisuuksista? Saako ne sinut harkitsemaan kuulokkeiden vaihtoa?
AirPods 4 -kuulokkeet ovat tilattavissa verkkokaupastamme. Myyntipakkaus sisältää kuulokkeiden lisäksi USB-C-latauskotelon ja dokumentaation. Huomioithan että USB-C-latausjohto myydään erikseen. Toimitukset alkavat arviolta 20.9.2024.
Lue myös: