Skip to main content



 



 



Uudet MacBook Pro 14" (2021) ja MacBook 16" (2021) ovat julkaistu ja ne osoittautuivat mielestäni Applen tämän vuoden mielenkiintoisimmiksi uutuuksiksi. Mac on aina ollut tunnettu helppokäyttöisyydestään ja tehokkuudestaan. Maanantain julkistustilaisuudessaan Apple vei MacBook Pro -kannettaviensa tehokkuuden seuraavalle asteelle uusien M1 Pro ja M1 Max -sirujen myötä. Molemmissa siruissa on vuonna 2020 esiteltyä M1-sirua enemmän prosessori­ytimiä, näytönohjain-ytimiä, yhteismuistia ja ne sisältävät vähintään kaksinkertaisen määrän transistoreja. Uudet sirut ovat suunniteltu erityisesti ammattikäyttöön vaativia sovelluksia varten, joita käyttävät esimerkiksi valokuvaajat, videoeditoijat tai kehittäjät.



 



Muotoilultaan uudet Macbook Pro -kannettavat ovat pysyneet yleisilmeeltään ennallaan, vaikkakin uudet MacBook Pro -kannettavat ovat edeltävää mallia hieman isompia ja paksumpia. Aikaisemmin näppäimistön yläpuolelle sijoitettu TouchBar-kosketuslevy sai väistyä täysikokoisen toimintonäppäinrivin tieltä. Lisäksi liitäntöjä löytyy nyt varsin riittävästi, Macbook Pron kylkiin on sijoitettu kolme Thunderbolt 4 ‑porttia, HDMI-portti (4K, 60 Hz), 3,5 millimetrin kuulokelähtö ja MagSafe 3 ‑portti pikalatausta varten. MacBook Pro 2021 -kannettavat voit myös ladata USB-C-virtalähteellä. Lisäksi SDXC-kortinlukija teki paluun, joka varmasti ilahduttaa valo- ja videokuvaamisen ammattilaisia.



 





 



Uudet sirut M1 Pro ja M1 Max




Merkittävin uudistus Macbook Pro 2021 -kannettavissa löytyy niiden sisältä. Macbook Pron tehokkuudesta ja nopeudesta vastaa M1 Pro ja M1 Max -sirut, jotka voidaan sijoittaa prosessorimaailman huipulle. M1 Prossa on 33,7 miljardia transistoria ja M1 Maxissa 57 miljardia transistoria. Kumpikin siru käyttää edeltävän M1 -sirun yhtenäistä muistiarkkitehtuuria; sirujen prosessori, näytönohjain, liitännät ja Neural Engine ovat kaikki yhdistetty samaan yhteismuistia hyödyntävään järjestelmäsiruun. Yksi siru, joka yhdistää prosessin ja näytönohjaimen samaan yhteismuistiin mahdollistaa nopeamman ja tehokkaamman suorituskyvyn, kuin että data olisi kopioitava eri muistien välillä. Uudet sirut ovat myös aiempaa energiatehokkaampia.



 





 



M1 Pro -siru löytyy joko kahdeksan tai kymmenen ytimen prosessorilla, joiden seurana on joko 14 tai 16 näytönohjainydintä. M1 Pro -sirussa on maksimissana 32 gigatavua yhteismuistia ja muistiväylän nopeudeksi luvataan jopa 200 gigatavua sekunnissa. Tämän lisäksi siru mahdollistaa dedikoidut koodauksen ja dekoodauksen Media Enginet, jotka tukevat H.264-, HEVC- ja ProRes-koodekkeja.




M1 Max -siru on suunniteltu vaativaan ammattitason käyttöön, sen graafinen suorituskyky ja muistiväylän nopeus ovat tuplasti suuremmat kuin M1 Prossa. M1 Max -sirussa on 10-ytiminen prosessori ja 24- tai 32-ytiminen näytönohjain. M1 Max -sirussa on maksimissaan 65 gigatavua yhteismuistia ja muistiväylän nopeudeksi kerrotaan jopa 400 gigatavua sekunnissa.

M1 Max -sirussa on myös erillinen Media Engine dekoodaukselle ja kaksi koodaukselle, mikä Applen mukaan merkitsee jopa kaksi kertaa nopeampaa videoiden koodausta. M1 Max -sirussa on lisäksi kaksi ProRes-kiihdytintä entistä tehokkaampaan useamman videovirran käsittelyyn. M1 Pro -sirulla varustettu MacBook Pro kykenee tuottamaan kuvaa kahteen ProRes XDR -näyttöön ja M1 Max -siru mahdollistaa kuvan kolmelle ProRes XDR -näytölle. Kummassakin sirussa on 16-ytiminen Neural Engine, joka vastaa koneoppimisesta ja parantaa kameran suorituskykyä.








Apple lupaa uusille MacBook Pro -kannettavilleen poikkeuksellisen hyvän akun keston ja energiatehokkuuden. Apple kertoo 16 tuumaisen MacBook Pron akunkestoksi peräti 21 tuntia ja 14 tuumaisen MacBook Pron akunkestoksi 17 tuntia toistattaessa videosisältöä. Käytettäessä langatonta nettiä Apple kertoo akun kestoksi Macbook Pro 16" 14 tuntia ja Macbook pro 14" 11 tuntia.

Esimerkkinä Applen testien mukaan voit akun voimin käyttää Adobe Lightroom Classic -kuvankäsittelyohjelmaa tuplasti kauemmin verrattuna Intel-pohjaisiin MacBook Pro -malleihin (2019). Valmistaja myös osoittaa, että MacBook Pro (2021) -kannettavan suoritus ei putoa vaikka irrottaisit MacBook Pron virtalähteestä. Myös jäähdytysjärjestelmä on suunniteltu uusiksi ja Apple kertoo sen kierrättävän ilmaa puolta tehokkaammin edeltävään malliin nähden.




Macbook Pro 2021 Liquid Retina XDR -näyttö



 



Uusien MacBook Pro -kannettavien Liquid Retina XDR (Extreme Dynamic Range) -näytöt hyödyntävät mini-LED-teknologiaa ja ne kykenevät jopa 1000 nitin jatkuvaan kirkkauteen ja yltävät korkeimmillaan jopa 1600 nitin kirkkauteen. Sekä kuvat että videot näyttävät paremmalta HDR:nä ja Applen Extreme Dynamic Range ja paneelin 1000000:1 kontrastisuhde varmistaa HDR-sisällön laadun. Näytön värimaailma tunnistaa miljardi väriä ja näyttö tukee DCI-P3-väriavaruutta, joka on ammattivideotuottajille tuttu standardi. Niin kuin ammattikäyttöön tulevalta näytöltä sopii odottaa, on uusien MacBook Pro -kannettavien näyttöjen väritasapainot kalibroitu valmiiksi jo tehtaalla. Näytöt hyödyntävät lisäksi Applen ProMotion -tekniikkaa, joka mahdollistaa jopa 120 Hz:n virkistystaajuuden. ProMotion-tekniikka säätää virkistystaajuuden automaattisesti sisällön liikkeeseen sopivaksi. Videoeditorit voivat kuitenkin halutessaan valita kiinteän virkistystaajuuden, joka täsmää heidän käsittelemäänsä materiaaliin.



 



Macbook Pro 16" on tarkkuudeltaan 3456 x 2234 pikseliä. Macbook Pro 14" on tarkkuudeltaan 3024 x 1964 pikseliä. Näytön yläkulmasta löytyy lovi kameraa varten, jonka tarkkuus on 1080p ja sen linssin aukko on aikaisempaan malliin nähden suurempi. Suurempi aukko päästää sisään enemmän valoa, joten videopalavereiden tulisi onnistua myös vähän hämärämmässäkin.



 





 



Macbook Pro 2021 sinun tarpeisiisi



 



Meidän verkkokaupastamme voit valita uuden Macbook Pro -kannettavasi sinun tarpeitasi vastaamaan. Kaiken kaikkiaan ‌M1‌ Pro on erittäin suorituskykyinen siru ja se soveltuu mainiosti ammattikäyttöön. M1 Max on yksinkertaisesti tehokkaampi versio ‌M1‌ Prosta, ja se soveltuu erittäin vaativaan ja korkeatasoiseen graafiseen työskentelyyn. Lisäksi esimerkiksi videoiden parissa työskentelvät voivat hyötyä M1 Maxin lisävideomoottoreista.



 



Verkkokaupastamme löydät viisi eri Macbook Pro 2021 mallia:



 





  • 14 tuumaisen Macbook Pro (2021) -mallin, voit valita M1 Pro -sirulla varustettuna, jossa on 8-ytimen prosessori, 15 Gt RAM-muisti ja 14-ytimen näytönohjain sekä 512 Gt SSD:tä, jolloin suositushinta on 2349 euroa.


  • 14 tuumaisessa Macbook pro (2021) -versiossa on enemmän keskustmuistia, siinä on M1 Pro -siru, 10-ytimen suoritin, 16-ytimen näytönohjain, 16 Gt RAM-muisti sekä 1 Tt SSD jolloin suositushinta on 2849 euroa.


  • 16 tuuman MacBook Pro (2021) , -mallin voit valita M1 Pro -sirulla varustettuna, 10-ytimen prosessorilla, 16-ytimen näytönohjaimella, 16 Gt RAM-muistilla sekä 512 Gt SSD -muistilla, jolloin suositushinta on 2849 euroa.


  • 16 tuumaisen MacBook Pro (2021)  -malli isommalla keskustemuistilla pitää sisällään M1 Pro -sirun, 10-ytimen prosessorin, 16-ytimen näytönohjaimen, 16 Gt RAM-muistina sekä 1TB SSD -muistin, jolloin suositushinta on 3079 euroa.


  • Tehokkain 16 tuuman Macbook Pro (2021), kombinaatio koostuu M1 Max -sirusta, 10-ytimen prosessorista, 32-ytimen näytönohjaimesta, 32 Gt RAM-muistista sekä 1 Tb SSD-muistista, suositushinta on 3949 euroa.




 



Alta löydät Macbook Pro 2021 tekniset tiedot vertailussa:



 



Hide content

 























































































































































































































































Macbook Pro 16" tekniset tiedot MacBook Pro 16” M1 Pro 512 Gt MacBook Pro 16” M1 Pro 1 Tt MacBook Pro 16” M1 Max 1 Tt
Näytön koko: 16,2" 16,2" 16,2"
Resoluutio: 3456 x 2234 3456 x 2234 3456 x 2234
Paneeli: Liquid Retina XDR -näyttö, True Tone -teknologia Liquid Retina XDR -näyttö, True Tone -teknologia Liquid Retina XDR -näyttö, True Tone -teknologia
Suoritin: M1 Pro -siru (10-ytiminen prosessori, 16-ytiminen Neural Engine) M1 Pro -siru (10-ytiminen prosessori, 16-ytiminen Neural Engine) M1 Max -siru (10-ytiminen prosessori, 16-ytiminen Neural Engine)
Suorittimen teho: 8 suorituskyky-ydintä ja 2 tehokkuusydintä 8 suorituskyky-ydintä ja 2 tehokkuusydintä 8 suorituskyky-ydintä ja 2 tehokkuusydintä
Käyttöjärjestelmä: macOS macOS macOS
Keskusmuisti: 16 Gt 16 Gt 32 Gt
Näytönohjain: 16-ytiminen näytönohjain 16-ytiminen näytönohjain 32-ytiminen näytönohjain
Ääni: Hifi-tason kuuden kaiuttimen järjestelmä, jossa tärinän vaimentavat basso­kaiuttimet, Dolby Atmos -tuki Hifi-tason kuuden kaiuttimen järjestelmä, jossa tärinän vaimentavat basso­kaiuttimet, Dolby Atmos -tuki Hifi-tason kuuden kaiuttimen järjestelmä, jossa tärinän vaimentavat basso­kaiuttimet, Dolby Atmos -tuki
Web-kamera: 1080p FaceTime HD-kamera 1080p FaceTime HD-kamera 1080p FaceTime HD-kamera
Akku: 100 Wh litiumpolymeeriakku, 21 tuntia elokuvien toistoa tai 14 tuntia langattoman netin käyttöä 100 Wh litiumpolymeeriakku, 21 tuntia elokuvien toistoa tai 14 tuntia langattoman netin käyttöä 100 Wh litiumpolymeeriakku, 21 tuntia elokuvien toistoa tai 14 tuntia langattoman netin käyttöä
Muistikorttipaikka: SDXC-kortti­paikka SDXC-kortti­paikka SDXC-kortti­paikka
Liitännät: 3 x Thunderbolt 4 (USB-C) -portti, 1 x HDMI-portti, 1 x 3,5 mm kuuloke­liitäntä, 1 x MagSafe 3-portti 3 x Thunderbolt 4 (USB-C) -portti, 1 x HDMI-portti, 1 x 3,5 mm kuuloke­liitäntä, 1 x MagSafe 3-portti 3 x Thunderbolt 4 (USB-C) -portti, 1 x HDMI-portti, 1 x 3,5 mm kuuloke­liitäntä, 1 x MagSafe 3-portti
Wifi: 802.11ax 802.11ax 802.11ax
Bluetooth: 5.0 5.0 5.0
Kiintolevy: 512 Gt SSD 1 Tt SSD 1 Tt SSD
Mitat: 1,68 cm x 35,57 cm x 24,81 cm 1,68 cm x 35,57 cm x 24,81 cm 1,68 cm x 35,57 cm x 24,81 cm
Paino: 2,15 kg 2,15 kg 2,15 kg
Suositushinta: 2849 € 3079 € 3949 €


 

















































































































































































































Macbook Pro 14" tekniset tiedot MacBook Pro 14” M1 Pro 512 Gt  MacBook Pro 14” M1 Pro 1 Tt
Näytön koko: 14,2" 14,2"
Resoluutio: 3024 x 1964 3024 x 1964
Paneeli: Liquid Retina XDR -näyttö, True Tone -teknologia Liquid Retina XDR -näyttö, True Tone -teknologia
Suoritin: M1 Pro -siru (8-ytiminen prosessori, 16-ytiminen Neural Engine) M1 Pro -siru (10-ytiminen prosessori, 16-ytiminen Neural Engine)
Suorittimen teho: 6 suoritus­kyky-ydintä ja 2 tehokkuus­ydintä 6 suoritus­kyky-ydintä ja 2 tehokkuus­ydintä
Käyttöjärjestelmä: macOS macOS
Keskusmuisti: 16 Gt 16 Gt
Näytönohjain: 14-ytiminen näytönohjain 16-ytiminen näytönohjain
Ääni: Hifi-tason kuuden kaiuttimen järjestelmä, jossa tärinän vaimentavat basso­kaiuttimet, Dolby Atmos -tuki Hifi-tason kuuden kaiuttimen järjestelmä, jossa tärinän vaimentavat basso­kaiuttimet, Dolby Atmos -tuki
Web-kamera: 1080p FaceTime HD-kamera 1080p FaceTime HD-kamera
Akku:

70 Wh litiumpolymeeriakku (17 h videontoistoa, 11 h langatonta netin käyttöä)



70 Wh litiumpolymeeriakku (17 h videontoistoa, 11 h langatonta netin käyttöä)
Muistikorttipaikka: SDXC-kortti­paikka SDXC-kortti­paikka
Liitännät: 3 x Thunderbolt 4 (USB-C) -portti, 1 x HDMI-portti, 1 x 3,5 mm kuuloke­liitäntä, 1 x MagSafe 3-portti 3 x Thunderbolt 4 (USB-C) -portti, 1 x HDMI-portti, 1 x 3,5 mm kuuloke­liitäntä, 1 x MagSafe 3-portti
Wifi: 802.11ax 802.11ax
Bluetooth: 5.0 5.0
Kiintolevy: 512 Gt SSD 1 Tt SSD
Mitat: 1,55 cm x 31,26 cm x 22,12 cm 1,55 cm x 31,26 cm x 22,12 cm
Paino: 1,61 kg 1,61 kg
Suositushinta
2349 € 2849 €


 





 





 



Macbook Pro 14" (2021) ja Macbook Pro 16" (2021) ennakkotilaus on alkanut. Tuotteet toimitetaan tilausjärjestyksessä 26.10. alkaen.

Lue myös:





 

Saako näitä myös enemmän kustomoituna? Esim. M1 Max proressorilla, 64 Gt RAM-muistilla sekä 2 Tb SSD-muistilla? Eli räätälöidyn paketin samaan tapaan mitä Applen sivuilta saa tilattua?


Moikka @Huhhahheisissos ja tervetuloa tänne Telia Yhteisöön! 



 



Kyseisiä koneita ei saa kustomoituna, eli valittavana on M1 Pro siru + 16 Gt muisti sekä 512 SSD-muisti tai 1 Tt SSD-muisti. Edellä mainitut speksit sisältyvät sekä 14 että 16 tuumaiseen koneeseen. M1 Max siru löytyy MacBook Pro 16" -läppäristä, ja siinä on 32 Gt RAM-muistia sekä 1 Tt SSD-muistia.


OK. En sitten voi hankkia kauttanne koska tarvitsen tuon version 64GB mustilla ja 2Tt SSD muistilla.

 

Ehdotankin vastaisen varalle, että otatte myös kustomoidut koneet mukaan valikoimaanne.



@Huhhahheisissos  kirjoitti:


OK. En sitten voi hankkia kauttanne koska tarvitsen tuon version 64GB mustilla ja 2Tt SSD muistilla.



 



Ehdotankin vastaisen varalle, että otatte myös kustomoidut koneet mukaan valikoimaanne.






Harmillista kuulla, että meidän valikoimassa olevat koneet eivät nyt sovi sinun tarpeisiisi. Laitetaan kuitenkin tämä ehdotuksesi meillä eteenpäin, josko tulevaisuudessa meille tulisi myös valittavaksi tällaiset kustomoidut koneet. Kiitos tästä! 🙂>


Milloin macbook pro 16” M1 Max on tulossa lisää? 



@Reneots  kirjoitti:


Milloin macbook pro 16” M1 Max on tulossa lisää? 






Tällä hetkellä ei ole vielä vahvistusta seuraavasta erästä. Arvio on viitisen viikkoa, mutta se voi vielä muuttua.


Onko vielä tietoa milloin Macbook pro 16” M1 Max konetta olisi saatavilla? Onko päivitettyä arvioita. Edellisen 5 viikon arvio taisi jo mennä. Ilmeisesti taitaa saatavuus olla ongelma melko monella toimittajalla tällä hetkellä.

 

Kiitos!


Laitoin tästä @MarkusAs kyselyä eteenpäin. Palaan ketjuun kun saan vastauksen. 😁>


Moikka, oliko saatavuuteen mahdollista saada hieman päivitystä? 🙂> Erityisesti 16" 32Gb -malli kiinnostaisi.


@sukis , sillä välin kun Sanna on ollut selvittelemässä yli kuukauden vastausta, niin sain napattua telian nettikaupasta yhden 16" 32Gb -mallin vuoden lopulla. Eipä niistä näytä sähköpostiin tulevan mitään ilmoitusta (vaikka ilmoituspyynnön laittaa sivuille), eikä täällä moderaattorit näihin vastaa, niin kannattanee päivitellä vain tasaisin väliajoin tuota tuotesivua, kun sinne ilmestyy muutaman kappaleen erä silloin tällöin 🙂>



 



Edit ReOlivia: Lisätty tägäys ja poistettu allekirjoitus


Vieläkään ei ole tarkempaa tietoa koska näitä saadaan lisää. Pahoittelut, että vastauksessa on kestänyt. Olemme kysyneet tätä useaan otteeseen ja kysyin tänään taas. Kerron heti kun saan lisää tietoa.


Vastaa