Ostimme tämän asunnon uutena. Rakennuttaja oli kylvänyt pihaan jotain mukanurmikonsiemeniä. Olin jo hyvissä ajoin ostanut kunnolla pärisevän bensakäyttöisen ruohonleikkurin. En päässyt käyttämään sitä koko kesänä, enkä seuraavanakaan. Rakennusliikkeen mukanurmikonsiemenet eivät itäneet. Myin ruohonleikkurin pois.
Sitten tuli muutamana talvena lunta tupaan oikein kunnolla. Joka aamu sai kiroilla yöllä satanutta lumen määrää. Kyllästyin lumitöihin ja ostin lumilingon. Kahteen talveen ei Helsingissä satanut lunta juuri nimeksikään. Myin lingon pois.
Nyt hankin akkulumilapion, kun en löytänyt laitetta, jota olisin voinut ohjata kännykällä sohvalta käsin lunta luomaan, lumenluontirobottia. Akkulapion WiFi yhteys ei toimi, sillä sitä ei ole…
Helsingissä sataa vettä, eikä lumesta ole tietoakaan. Akkulumilapio nököttää terassilla toimettomana.
Onneksi en löytänyt lumirobottia, ja tuhlannut siihen vähät varan. Eikä lunta sataisi Helsinkiin enää ikinä.
Olisi pitänyt ostaa sadeasu, joku sellainen kalastajaversio. Silloin lumitöitä riittäisi varmaan lumilingollekin.
Käänteisteoriaa...
Sivu 1 / 2
Nämä on mielenkiintoisia laitteita, hyvä keskustelunavaus @jokeri59!
Eli olet nyt tuon vasta hankkinut etkä ole vielä päässyt sillä työn touhuun? Minua kiinnostaisi tietää, että kuinka paksuun ja kenties kuinka märkään lumeen tuollainen oikein kykenee. Ja että kuinka kauas se lumet oikein nakkaa.
Laitahan raporttia kun kerkeät, ainakin Lahdessa sataa nyt lunta
Pitäisi virittää noita robottileikkureita myös lumen auraamiseen. Nythän robottileikkuri on suurimman osan vuodesta laiskana varaston perillä. Robottileikkurit pitäisi tehdä vähän järeämmäksi, jotta jaksaisi paksummankin suojalumen aurata pois.
Samaten nuo kauppojen ostosten kuljetusrobotit pitäisi valjastaa auraamiseen kuljettamisen ohella.

Minulla ei ole robottiruohonleikkuria, kun piha on pieni ja kahdessa osassa, mutta annan kyllä ääneni tälle idealle!
Olin näkevinäni joskus internetin ihmeellisessä maailmassa robottilumilingon. Olisiko ollut jonkun Pelle Pelottoman viritys, mutta oli toimivan näköinen. Kyllä sellainen varmaan kohta on myynnissä jossain.
Omakotitalossa varmasti kätevä, mutta rivarissa voi tulla närää, jos se linkoaa kaikki lumet naapurin pihalle ja auton päälle, hiekoituskivineen.
Samaten nuo kauppojen ostosten kuljetusrobotit pitäisi valjastaa auraamiseen kuljettamisen ohella.
Meillä niitä pörrää tuossa kadulla aika tiheään tahtiin, Alepasta. Aika usein ne ovat pulassa ja pyytävät ihmisiltä apua. Aika huvittavaa on, kun ihmiset puhuvat niille.
Yksi oli ajanut itsensä pahaan paikkaan ja pyysi apua;”Olen pulassa, voitteko auttaa” Vanhempi pariskunta jutteli sille: “Voi sinua pikkuista, etkö löydä kotiin?”
Nostettiin sitä vähän takaisin reitille ja se kiitti kohteliaasti avusta. Sanoin itsekin; “Ole hyvä”
Tuossahan olisi hyvä sauma jollekin valmistajalle tehdä yksi robottirunko, johon saa kiinnitettyä vuodenajasta ja tarpeesta riippuen lisäosina ruohonleikkuria, lumilinkoa, kastelulaitetta jne. Sitten voisi kesät talvet vaan istua sohvalla kauko-ohjaimen kanssa.
Meillä niitä pörrää tuossa kadulla aika tiheään tahtiin, Alepasta. Aika usein ne ovat pulassa ja pyytävät ihmisiltä apua. Aika huvittavaa on, kun ihmiset puhuvat niille.
Yksi oli ajanut itsensä pahaan paikkaan ja pyysi apua;”Olen pulassa, voitteko auttaa” Vanhempi pariskunta jutteli sille: “Voi sinua pikkuista, etkö löydä kotiin?”
Nostettiin sitä vähän takaisin reitille ja se kiitti kohteliaasti avusta. Sanoin itsekin; “Ole hyvä”
Eikös noissa ole kuitenkin aina työntekijä valvomassa etänä, jos tulee ongelmatilanteita. Näin sen itse käsitin, että kun robotti hälyttää juuttumisesta tms niin valvoja ottaa yhteyden ja pystyy juttelemaan ympäristön ihmisten kanssa. Toki jos nykyään juttelevat jo itsekin tuollaisissa helposti ennustettavissa tilanteissa niin varmasti lisää ihmisten halua auttaa hellyttävää pikkuroboa.
Lunta satoi Helsingissä muutama sentti. Jos yöllä sataa lisää , niin akkulapio pääsee tositoimiin!
Laitahan raporttia kun kerkeät, ainakin Lahdessa sataa nyt lunta
On muuten soiva peli. Tänään piti putsata patio lumesta ja jäästä. Ensin kuori lumet päältä ja sitten rouhi muutaman sentin paksun jään. Piti varoa etten rikkonut kasvihuoneen laseja, läheltä Piti.
Isompaan hommaan ostaisin kunnon lumilingon, mutta näihin pieniin vaimo ei anna ostaa...
Kateellisena on tullut katsottua naapurin helppoja lumitöitä tässä muutama vuosi, kun heiltä löytyy lumilinko ja sen mallinen piha missä linkoa pääsee käyttämään. Meillä valitettavasti etupihan laatoitus on aikanaan tehty ilman kallistuksia ja sen vuoksi kaikki lumi on hyvä viedä etupihalta takapihalle. Ensimmäisenä keväänä tämän opin kantapään kautta, kun etupiha oli vuoron perään jäistä railoa ja sohjoa.
Lumilingosta ei ole hyötyä, kun ei etupihalta ei löydy paikkaa mihin lumet heittää. Mönkijä + aura keulaan olisi toimiva ratkaisu, jos talon reunalta mahtuisi sen kanssa kulkemaan. Toistaiseksi on pitänyt tyytyä perinteiseen kolaan ja pilkkomaan työvaiheet siten, että aluksi etupihalta kaikki lumet yhteen kasaan ja siitä kasa kolallinen kerrallaan takapihan alemmalle tasolle. Lapsetkin ovat vielä sen verran nuoria ettei heille urakkaa voi delegoida, ainakaan hyvällä omatunnolla. Ainoa toimiva tapa tähän saakka onkin ollut laittaa kevyempää vaatetta päälle ja ottaa lumityöt pakollisena arkiliikuntana.
Ainoa toimiva tapa tähän saakka onkin ollut laittaa kevyempää vaatetta päälle ja ottaa lumityöt pakollisena arkiliikuntana.
No sitä mä olen yrittänyt vaimolle selittää, hyvää hyötyliikuntaa!
Itse kun olen laiska, ja vähän selkävammainen, niin en pysty kolaamaan. Siksi pitää yrittää keksiä miten selkävamman ohittaa teknisin laittein. Laiskuutta ei pysty korvaamaan mikään.
Meillä on kahden auton mentävä etupiha. Huoltomies soittaa aina kun tulee myräkän jälkeen auraamaan, niin voidaan työntää lumet auran toiminta-alueelle. Hyvistä suhteista on etunsa.
Auton katon putsaaminen on vaimolle hankala rasti. “Jos miehet joutuisivat putsaamaan auton katon, niin siihenkin olisi varmaan keskitty joku laite”.
Onhan siihen; autoharja!
No sitä mä olen yrittänyt vaimolle selittää, hyvää hyötyliikuntaa!
Taloudellista näkökulmaa ei myöskään sovi unohtaa. Vuodessa säästää satasia, kun ei tarvitse erikseen salilla käydä.
Itse kun olen laiska, ja vähän selkävammainen, niin en pysty kolaamaan. Siksi pitää yrittää keksiä miten selkävamman ohittaa teknisin laittein. Laiskuutta ei pysty korvaamaan mikään.
Meillä on kahden auton mentävä etupiha. Huoltomies soittaa aina kun tulee myräkän jälkeen auraamaan, niin voidaan työntää lumet auran toiminta-alueelle. Hyvistä suhteista on etunsa.
Hyvistä suhteista on etunsa ja samoin on hyvistä työkaluista. En ole pitänyt lumilinkoja käyttäviä laiskoina lumitöiden tekijöinä vaan pikemminkin fiksuina. Miksi rehkiä enempää, jos kohtuuhintaisella hankinnalla pääsee helpommalla? Samasta syystä monet ostavat bussikortin talveksi ja laittavat polkupyörän varastoon. Pienellä panostuksella saa paljon helpotusta.
Myönnettäköön, että lumilingot ovat oikeasti joillekkin ainoa mahdollinen tapa tehdä lumitöitä. Vierestä olen katsonut, kun kohta 90 -vuotias mies hymyillen linkoaa lunta. Tuskin hänellä olisi samat työt kolan kanssa enää onnistuneet.
Olen saattannut joskus valvoa keväällä myöhään ja käydä pyytämässä pyöräkuormaajan kuskia ottamaan loskat pois meidän etupihalta, kun hän muutenkin käy talven aikana pyöräyttämässä konetta meidän etupihan puolella. Siinä on pienellä valvomisella säästänyt paljon hikeä.
Auton katon putsaaminen on vaimolle hankala rasti. “Jos miehet joutuisivat putsaamaan auton katon, niin siihenkin olisi varmaan keskitty joku laite”.
Onhan siihen; autoharja!
Harjalla se sujuu, jos on vain harjaajalla tarpeeksi pituutta. Meillä jää S-Maxin katolle lumi-irokeesi, kun vaimo puhdistaa lumet. Pitäisi varmaan ostaa harjalle säädettävä varsi.
On muuten soiva peli. Tänään piti putsata patio lumesta ja jäästä. Ensin kuori lumet päältä ja sitten rouhi muutaman sentin paksun jään. Piti varoa etten rikkonut kasvihuoneen laseja, läheltä Piti.
Isompaan hommaan ostaisin kunnon lumilingon, mutta näihin pieniin vaimo ei anna ostaa...
Katos vain! Millainen laite meillä nyt siis olikaan…?
Auton katon putsaaminen on vaimolle hankala rasti. “Jos miehet joutuisivat putsaamaan auton katon, niin siihenkin olisi varmaan keskitty joku laite”.
Onhan siihen; autoharja!
Me hommattiin lumiharja teleskooppivarrella, sen avulla vaimokin yltää putsaamaan lumet Enyaqin katolta
Katos vain! Millainen laite meillä nyt siis olikaan…?
Oli tarjouksessa kun ostin, näitä saa kyllä edullisemminkin suoraan kaupoista.
Ihan asiallinen vehje...
Olisi ollut käyttö vuonna 2020 kun oli todella kova lumi jakso ja tuttavan omakotitalo oli tyhjillään odottamassa myyntiä( muualle oli jo muuttanut joten) siellä ei asuttu ja hän vanhempi henkilö joten itse ei voinut tehdä. Joten pihan hoito on tehtävä sitten yhdellä kertaa nollasta asti. Kun pääsin paikalle oli kiva yli metrin lumivalli edessä auran työntämänä joten aika tiivistä kovaa lunta ja sen takana koko pihan alue sellainen 40-50cm lunta ja tämäkin hiukan märän puoleista joten ei kevyimmästä päästä. Siitä kahlata ylämäkeen tuosta talojen välistä hakemaan takapihalta lapio ja kola ja sitten vasta pääsi hommiin alkuvaikeuden jälkeen. Sanoisin aika urakka mutta tuli hyvät kuntoilut kyllä, mutta jos olisi lumilinko ollut niin olisin hyvillä mielin käyttänyt. Koska ei oma talo niin kokeilin hiukan sutata itse talojen tunnistettavuutta vaikka nyt mikään iso ongelma.
Kauko-ohjattavia lumentyöntökoneita löytyy Kiinan kaupoista alle tonnilla. Robottina en ole vielä nähnyt.
Oli tarjouksessa kun ostin, näitä saa kyllä edullisemminkin suoraan kaupoista.
Ihan asiallinen vehje...
Olisikohan Ryobilla, minulla kun on runkoja sekä akkuja jo muutenkin ihan kivasti. Hmm hmm.
Olisikohan Ryobilla, minulla kun on runkoja sekä akkuja jo muutenkin ihan kivasti. Hmm hmm.
Mullakin on Ryobia, ehkä yli oman tarpeen, koska olen työtä vieroksuva työkaluaktivisti.
Kärkkäisen hinta Ryobin akkulapiolle on 199. Sama hinta kun “ Simo Vaatehuoneelta hei” puvun hinta aikoinaan, markkoina.
Ajattelin itsekin vaihtaa, ja pistää ton eteenpäin. Kun on noita akkuja, ja niitä pitää ulkoiluttaa...
Oli taas uutisia siitä, kuinka auratulla lumella padotaan vanhuksia taloihinsa ja lumen kuskaamisen vaivalloisuudesta ja tehottomuudesta niin aloin miettimään todella helppoa tapaa poistaa lumi kokonaan. Mitenköhän kauan tuollaisella menisi, että saisi vaikka 100 neliön tontin puhtaaksi lumesta? Luntahan tontilta ei saa lykätä takaisin kadulle, mutta koskeeko sama sitten sulamisvesiä, vaikka tekisivätkin tiestä vieressä jääkentän.
Lain mukaan hulevedetkin tulee ohjata omalle tontille, joten en ehdottaisi niillä jäädyttämään toisen tonttia luisteluradaksi. Voipi joutua korvausasioissa väärälle puolelle pöytää...
Mulla on Einhell (saksaksi hell tarkoittaa vaaleaa) akkukäyttöinen lumilinko. Kyllä sillä 20 cm pakkaslunta tai 5 cm suojalunta heittää penkalle kaaressa. Senkin kanssa tulee hiki, mutta vähemmän kuin lumikolan kanssa. WiFi-7 puhelimesta toimii lingotessakin.

Pari työkaveria ovat omiin lumitöihinsä hankkineet Ryobin 36V lumilingot ja ovat niitä kehuneet. Ovat kuulemma kevyempiä kuin polttomoottoriset ja työmäärään nähden riittävän tehokkaita sekä akunkesto ei ollut esteenä heidän tarpeisiin nähden.
Me vaihdettiin keväällä vanha 150cc nelitahti Stiga ruohonleikkuri akkuleikkuriin, kun vanhan laitteen kaasuttimen puhdistus ei enää napannut allekirjoittaneella. Yllätyin kyllä positiivisesti miten hyvin 4Ah akut kestää ja miten hyvin 40V kone jaksaa leikata. Niin kevyt kone verrattuna vanhaan, että vaimollakaan ei ole enää oikeita tekosyitä olla leikkaamatta nurmea. Toki mielelläni itse leikkailen ja puhdistan konetta leikkuun jälkeen.
Jos jotain kehitettävää pitää antaa tuosta Tamforcen 40V leikkurista niin terä on kyllä erittäin heppoisen oloinen, vaikka kieltämättä pysyikin hyvässä terässä koko kesän. Terä painaa varmasti viidenneksen vanhan koneen terään verrattuna ja on pitänyt tarkkaan katsoa ettei aja kiinteistön reunustan kivien päältä. Mutta näinhän se on jokaisen koneen kanssa, että joistain ominaisuuksista pitää tinkiä, kun suurelle massalle haluaa kohtuuhinnalla myydä.
Leikkuri ei ollut edes juurikaan kalliimpi ostos polttomoottoriseen verrattuna ja kookkaita akkuja pääsin hyödyntämään käsisirkkelissä etupihan pikkuterassin rakentamisen yhteydessä. Ison plussa on ettei enää tuoksu bensa tallissa ja sieltä leviä tallin yhteydessä olevaan työhuoneeseen. Samoin hiljaisuus on ehdoton parannus vanhaan koneeseen verrattuna.
Lumitöihin tuli sen verran panostettua tänä vuonna, että asensin takapihalle kunnon valoheittimen. Nyt saan puhelimesta älypistokkeeseen kytketyn 150w LED-heittimen päälle ja ei tarvitse pimeässä tarpoa. Vanhassa paneelissa oli sisäänrakennettu liiketunnistin, mutta se rajoitti valon asennuspaikkaa ikävästi. Eipä ole vielä naapureiltakaan kuulunut valituksia, vaikka valmistajan mukaan paneeli tarjoaa 14000lm verran valotehoa.
Oli taas uutisia siitä, kuinka auratulla lumella padotaan vanhuksia taloihinsa ja lumen kuskaamisen vaivalloisuudesta ja tehottomuudesta niin aloin miettimään todella helppoa tapaa poistaa lumi kokonaan. Mitenköhän kauan tuollaisella menisi, että saisi vaikka 100 neliön tontin puhtaaksi lumesta? Luntahan tontilta ei saa lykätä takaisin kadulle, mutta koskeeko sama sitten sulamisvesiä, vaikka tekisivätkin tiestä vieressä jääkentän.
Joissain maissa kuulemma asentavat glykoli tai muulla pakkasen kestävää nestettä sisältäviä lämpösilmukoita pihakivetyksen alle. Toimii samalla tavalla kuin vesikiertoinen lattialämmitys.
En lähtisi tuota kuitenkaan asentamaan omalle kulkuväylälle ennenkuin kaadot ja sulamisvesien keräys on kunnossa. Helpottaisi kyllä lumitöitä, kun lumi sulaisi samantein niille paikoilleen. Tämä ratkaisu olisi kyllä kilpailijan vanhaa mainosta lainaten ihanan kallista.

Täällä on keskustassa lämmitetty kävelykadut hukkakaukolämmöllä ja näemmä sen käyttämisestä lumen sulattamiseen muutenkin on vain puhdasta hyötyä voimaloille. Sitä ei varmaan kuitenkaan saa kovinkaan moneen omakotitaloon niin ei kauheasti auta. Samalla vaivalla sitä kaivaa salaojat siihen lämmitysputkien viereen niin ei piha tulvi kaatosateillakaan, jos onnistuu tekemään tarpeeksi kustannustehokkasti. Kunnon nörttihän tekisi kuin LinusTechTips ja lämmittäisi keväällä/syksyllä uima-allasta serverien hukkalämmöllä ja talvella sitten sulattaisi pihalta lumet.

Olen tästä kuullut, että joissain kaupungeissa kävelykatuja tai niiden osia pidetään sulana kaukolämmön avulla. Varmasti ihan toimiva ratkaisu monissa Etelä-Suomen kaupungeissa, missä lämpötila pyörii talvella usein 0c tuntumassa. Saattaa jopa olla kaupungille pitkässä juoksussa edullisempaa perinteisen puhtaanapitoon verrattuna.
Täällä Rovaniemellä en muista kuulleeni vastaavasta hukkalämmön hyödyntämisestä, mutta paikallisen ostoskeskuksen parkkihallin rampit on kyllä jollain lämmityselementeillä varustettuja. Täällä ei ehkä kireämpien pakkasten vuoksi ole samanlaista hyötyä lämmityksestä ja lisäksi turistit tykkää lumesta.
En ole tutustunut miten kaukolämpöverkko toimii, mutta väittäisin sen vaativan enemmän energiaa lämpölaitokselta, jos paluuvesi on paluumatkalla viilentynyt lumensulatuksessa. Pakko myös mainita, että meillä tehdään samaa mitä LTT, mutta paljon suuremmassa mittakaavassa.
Ainakin täällä keskellä Suomea kuulemma säästöä tulee jo vähentyneinä korvauksina liukastumisista ja ihmiset ovat onnellisempia. Kaukolämpöhän tulee voimalaitosten ja tehtaiden jäähdytysvedestä niin mitä kylmempänä se palaa takaisin sitä paremmin se jäähdyttää uudestaan ja hyötysuhde kasvaa. Eipä tuossa muuta rajaa kai ole pakkasen suhteen kuin että ylimääräistä lämpöä palaa verkkoon sen verran että pystyy sulattamaan ja haihduttamaan lumet. En ole kyllä tainnut itse ikinä käydä alle -30c ja metri pari lunta säässä keskustassa, ettei ole kokemusta miten hyvin toimii silloin.
Vastaa
Etkö löytänyt etsimääsi?
Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ja kysy Yhteisöltä.
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.
Skannataan tiedostoa virusten varalta
Pahoittelut, tarkistamme vielä tiedoston sisältöä varmistaaksemme, onko sen lataaminen turvallista. Ole hyvä ja yritä uudestaan muutaman minuutin kuluttua.