Telia Turvan perhesäännöt

  • 22 August 2017
  • 9 kommenttia
  • 0 katselukertaa

Otin lapsilleni käyttöön Telia turvan uudet perhesäännöt ja olen ihan ihmeissäni: Miksi aikarajoituksen täytyttyä puhelinta saa käytettyä vain soittamiseen ja tekstiviestien lähettämiseen?

 

Lapset käyttävät puhelinta myös herätyskellona, eivätkä pääse asettamaan herätystä illalla päälle, jos aikaraja on jo ummessa.

 

Samoin näen, että esim. lomamatkalla kännykällä olisi mukava ottaa valokuvia, vaikka aikaraja olisikin jo täynnä.

 

Eli miksi ihmeessä puhelimen perustoiminnot eivät ole käytettävissä aikarajan umpeuduttua?

 

On erittäin tärkeää, ettei puhelimella pääse pelaamaan tai katsomaan YouTubea, jos aikaraja on ummessa, mutta puhelimella voi oikeasti tehdä jotain hyödyllistäkin.

 

Lisäksi: Joissakin puhelinmallissa perhesääntöjen käyttöönotto oli aika mahdotonta, jotkut toiminnot eivät yksinkertaisesti toimineet. Yhdessä puhelimessa en saanut määritettyä tarvittavia asioita, vaan jouduin tekemään tietokoneella ns. esiasetukset, jotta palvelun käyttöönotto onnistui ko. kännykässä. Tämä oli android-puhelin. Uusista toiminnoista olisi hyvä olla ns. vinkkiohjeet miten ne kannattaa ottaa käyttöön. Meni hetki tajuta tuo, että voin helpottaa käyttöönottoa tekemällä esiasetukset tietokoneella, jossa ne hoitui hetkessä. Parilla muulla laitteella ei ollut mitään ongelmia käyttöönotossa.


9 kommenttia

Moi @misu01 ja tervetuloa Yhteisöön! Turvapaketin aikarajoituksen ei pitäisi toimia noin ja tämä onkin korjauksessa F-Securen päässä. Kyseessä siis valitettava bugi, joka voi esiintyä tietyillä puhelinmalleilla. Aikataulua korjaukselle ei valitettavasti ole tiedossa, mutta toivotaan että tulee kuntoon mahdollisimman pian.

Kiitos vastauksesta!

 

Jossain (Telian sivuilla tai itse turvaohjelmassa) ihan lukee se, että aikarajoituksen päätyttyä voi vain soittaa ja lähettää tekstareita. Tämän vuoksi oletin, että on suunniteltu ominaisuus. Hyvä jos bugi ja korjaus tulossa! Koulun alettua aiheuttanut hieman päänvaivaa :)

Ohjeistusta ollaan myös parhaillaan päivittämässä. Kaiken kattavaa niistä ei kuitenkaan saada ja uusia poikkeamia tulee aina uusien puhelinmallien myötä, mutta päivityksiä tehdään sitten vastaavasti :)

Hei, onko tästä uutta tietoa? Samat turhautumat perhesääntöjen aikarajojen kanssa. Pelaamista, youtubea yms. haluan rajoittaa, mutta en esim. kameraa.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

@Oktonautt1 kirjoitti:

Hei, onko tästä uutta tietoa? Samat turhautumat perhesääntöjen aikarajojen kanssa. Pelaamista, youtubea yms. haluan rajoittaa, mutta en esim. kameraa.


Moro @Oktonautt1 ja tervetuloa Yhteisöön! Jahas, bugi ilmeisesti käy ja kukkuu edelleen. Laitoin tästä kyselyä eteenpäin ja palailen kun saadaan lisätietoa.

Käyttäjätaso 1
Kunniamerkki +15

@Oktonautt1 Saimme F-Securelta vastauksen että joulukuussa tuohon olisi korjausta tulossa. Toivotaan että tämä tieto pitää paikkansa. Hetki joudutaan siis vielä odotella.

Viimeksi he ilmoittivat, että se korjataan syksyn aikana.Silloin F-securen yhteisössä todettiin lähes yhteen ääneen, että Taitaa mennä Sensen lanseeraminen ja Bugien korjaaminen kaikkien edelle. Oma veikkaukseni on, että palauttavat vanhan version uudella numerolla käyttöön keväällä. Btw. Telia mainostaa blogissa myös senseä tyyliin osta ja tutustu... hups... jotain meni vikaan ja koodia 500 pukkaa.

Kunniamerkki +14

@Ropelli kirjoitti:

Telia mainostaa blogissa myös senseä tyyliin osta ja tutustu... hups... jotain meni vikaan ja koodia 500 pukkaa.


@Ropelli, onko kyseessä tämä blogi:

https://yhteiso.telia.fi/t5/Esittelyt-ja-kayttokokemukset/Kayttokokemukset-F-Secure-Sense/m-p/152099

 

En ainakaan huomannut virheitä noissa linkeissä :)

Puhelimella aamulla selasin jotain blogia ja nyt en satavarmasti sano oliko se joku asuntomessuihin liittyvä. Voi olla myös mobiilisivujen uudelleen ohjaus " lue F-secure Safe " vika.

 

Vastaa