Virallinen OnePlus-keskustelu


Moi Telia Yhteisön jengi!



 



Yhteisöllisyys on OnePlussan ytimessä. Haluamme suunnitella ja kehittää laitteitamme yhdessä OnePlus-fanien kanssa ympäri maailmaa. Haluamme kuunnella toiveita sekä auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa, käydä keskustelua ja olla vuorovaikutuksessa mm. jo perinteeksi muodostuneissa Pop-up -tapahtumissamme.



 



Niinpä onkin mahtavaa, että pääsemme liittymään nyt joukkoonne Telia Yhteisöön! Suomella on pitkään ollut ja tulee aina olemaan erityinen paikka varattuna OnePlussan sydämessä, koska tämä oli ensimmäinen maa, jossa laitteitamme myytiin oman nettikauppamme lisäksi myös paikallisen kumppanin kautta.



 



Olemme tässä ketjussa keskustelemassa kanssanne, auttamassa, sekä tuomassa ajankohtaista tietoa laitteisiimme liittyen. Voit kysyä mitä tahansa OnePlus-tuotteisiin liittyen ja vastaamme parhaamme mukaan. Olisi mukava kuulla mitä mieltä olette laitteistamme, miten käytätte niitä, minkälaisia odotuksia teillä on ja niin edelleen.



 



Meitä on alkuun täältä OnePlussalta kolme henkeä keskustelemassa kanssanne ja toiveena on, että kysymyksiä ja kokemuksia laitetaan tähän ketjuun, ei siis privaviesteinä. Jaetaan fiiliksiä ja ratkotaan mahdollisia kysymyksiä/ongelmia yhdessä!



 



Järjestämme Telia Yhteisöön liittymisen kunniaksi arvonnan, jossa voit voittaa itsellesi uuden OnePlus 7 -puhelimen! Arvontaan pääset osallistumaan kysymällä tässä ketjussa ”Mitä olet halunnut tietää OnePlus 7 -puhelimesta?”. Heitä kysymyksesi siis tähän ketjuun ja osallistut samalla arvontaan. Jos arpaonni suosii, niin kirjoitat laitekokemuksistasi kaksi juttua Telia Yhteisöön.



 





  1. Ensifiilikset pian puhelimen vastaanottamisen jälkeen (vähintään 100 sanaa)


  2. Varsinainen testiraportti kahden viikon testien jälkeen, viikolla 30 (vähintään 300 sanaa)




 



Kisa-aika 17.6. – 30.6. Tarkemmat säännöt alla olevassa spoilerissa! Kilpailu on päättynyt!



 



Hide content



Arvonnan säännöt ja rekisteriseloste Voita ja testaa uusi OnePlus 7 6GB+128GB Mirror Grey




Arvonnan järjestäjä
Telia Finland Oyj, jäljempänä "Telia" (Telia Finland Oyj, Teollisuuskatu 15, 00510 Helsinki, Y-tunnus: 1475607-9, puh. 020401).



Osallistumiskelpoisuus
Arvontaan voivat osallistua kaikki Suomessa asuvat luonnolliset henkilöt pois lukien Telian ja OnePlussan sekä heidän kumppaneidensa henkilökunta ja heidän perheenjäsenensä, sekä niiden yhtiöiden ja organisaatioiden työntekijät, jotka ovat olleet tekemisissä tämän arvonnan kanssa.



Osallistumisaika
Arvontaan voi osallistua 17.6.-30.6.2019 kello 23:59 välisenä aikana. Telia ei vastaa teknisistä syistä perille tulemattomista osallistumisista tai puutteellisista, asiattomista tai lukukelvottomista vastauksista.



Palkinnot
Palkintona arvotaan yhteensä yksi (1) kappale OnePlus 7 6GB+128GB -puhelimia. Palkinnon arvo 549€/kpl.
Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi tai muuksi hyödykkeeksi. Palkinto on henkilökohtainen eikä sitä voi myydä tai siirtää eteenpäin. 



Arvontaan osallistuminen



Arvontaan osallistuminen ei edellytä tuotteen tai palvelun ostamista. Arvontaan voi osallistua esittämällä kysymyksen OnePlussan asiantuntijoille tässä keskusteluketjussa. 1 kommentti = 1 arpa. 1 arpa/henkilö.



Yhteystietoja ei luovuteta ulkopuolisten käyttöön.



Arvonnan suorittaminen ja palkinnon lunastus
Arvonta suoritetaan 1.7. ja voitosta ilmoitetaan yksityisviestillä Telia Yhteisön kautta. Jos voittajaa ei tavoiteta kolmen (3) vuorokauden kuluessa, arvotaan uusi voittaja. Telia ei korvaa palkintoa, mikäli osallistujaa ei tavoiteta. Telialla on oikeus julkaista voittajan nimi ja kotipaikkakunta sekä Yhteisön nimimerkki eri medioissa ilman erillistä suostumusta tai korvausta.



Testaajat sitoutuvat siihen, että he julkaisevat kahden viikon testijakson aikana kaksi artikkelia Telia Yhteisöstä löytyvään Käyttökokemukset OnePlus 7 -keskusteluketjuun.





  • Ensituntumat pian puhelimen vastaanottamisen jälkeen (vähintään 100 sanan mittainen artikkeli). Julkaisu viikolla 27/28


  • Varsinainen arvostelu kahden viikon käyttämisen jälkeen (vähintään 300 sanan mittainen artikkeli). Julkaisu viikolla 30




Testaajat voivat halutessaan tehdä artikkeleita myös enemmän. Artikkeleihin tulee liittää myös kuva- ja/tai videomateriaalia. Testaajien tekemien artikkelien ja videoiden tulee olla hyvän tavan mukaisia eivätkä ne saa sisältää asiatonta sisältöä.



Osallistumalla kilpailuun ja lähettämällä Telialle tekemäänsä materiaalia henkilö myöntää Telialle oikeuden hyödyntää materiaalia Telian markkinoinnissa ilman eri korvausta, sekä julkaista materiaalin tehneiden henkilöiden Telia Yhteisön nimimerkit ja Youtube-kanavien nimet.



Jos kilpailun voittaja ei tee artikkeleita Telia Yhteisöön testijakson aikana, Telia veloittaa voittajalta puhelimen hinnan, joka määräytyy puhelimen myynninaloituspäivän hinnan mukaan.



Verot
Telia sitoutuu maksamaan lakisääteiset verot näissä virallisissa säännöissä ilmoitetuista palkinnoista. 
Viralliset säännöt koskevat kaikkia osallistujia. Osallistumalla tähän arvontaan osanottajat sitoutuvat noudattamaan näitä arvonnan sääntöjä.



Rekisteriseloste
Telian henkilötietolain mukainen rekisteriseloste on nähtävissä osoitteessa www.telia.fi/tietosuoja



Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.




Telia Finland Oyj
Helsingissä 17.6.2019





 



Meihin voit olla yhteydessä tämän ketjun lisäksi suomeksi myös puhelimitse, chatissa sekä sähköpostilla:



https://www.oneplus.com/fi/support?from=head



 



Muista seurata meitä myös Facebookissa:



https://www.facebook.com/oneplussuomi/



 



sekä Twitterissä:



https://twitter.com/OnePlus_FI



 



 



Toivotamme vielä siis kaikki tervetulleiksi tälle palstalle keskustelemaan meidän, sekä muiden käyttäjien kanssa ja aurinkoista kesää NeverSettle-hengessä! ;)


326 kommenttia

Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +19

Haluaisin tietää OnePlus 7 puhelimesta, että minkälainen kamera siinä on? Onko superzoomia siis pystyykö zoomaamaan tarkkaa kuvaa kauempaakin ja onko hyvä hämäräkuvaus?



Onko puhelin roisketiivis, jos nyt kesäsade yllättää niin meneekö pienestä sateesta ihan rikki?



Onko takakuori herkkä särkymään ilman suojakuorta ja tuleeko puhelimen mukana suojakuori?



 

OnePlus 7:n pääkamerassa on 0,5-tuumainen 48 megapikselin Sonyn IMX586-sensori sekä räätälöity 6-elementtinen linssi, jonka aukko on f/1.7 ja pikselikoko jopa 1,6 µm. Kameralla voi zoomata digitaalisesti. Hämäräkuvakseen löytyy "Nightscape"-tila joilloin valoitusaikasi on pidempi, luoden selkeämmän kuvan pimeässä. Puhelimessa on silikonisuojaukset roiskeille. OnePlus 7:ssä takalasi on Corning Gorilla Glass 5, joka kestää toistuvasti pudotuksen 1,6 metristä. Etulasin Glass 6 kestää pudotuksia 2 kertaa paremmin. Pakkauksen mukana tulee suojakuori.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +14

@Willin@  kirjoitti:


Pakkauksen mukana tulee suojakuori.






Heippa! Oneplus-puhelimissa olen aina ihmetellyt tätä suojakuorta pakkauksien mukana. Eikö ole vähän hassua laittaa toinen suojakuori taakse, kun tuo Corning Gorilla Glass 5 takalasin pitäisi olla erinomainen suoja iskuille? Mikä siis suojakuoren virallinen merkitys on käytännössä eli miksi olette päätyneet tarjoamaan sitä? :smileyvery-happy:

Suojakuori löytyy pakkauksesta yhteisömme pyynnöstä ja tarpeesta suojella laitetta tilapäisesti vaativissa olosuhteissa. ?

Haluaisin tietää oneplus 7 puhelimesta siitä pro mallista kuinka hyvin se rungosta nouseva etukamera kestää iskuja ja kuinka monta kertaa etukameraa pystyy avaamaan ja sulkemaan ilman naarmuja tai muuta sellaista?

Haluan myös yleisesti tietää akkujen takuista oneplus puhelimissa. Kuinka monta kuukautta tai vuotta akulla on takuuta? koska itselläni on oneplus 5 puhelin joka on ollut minulla jo 1,5vuotta ja akku rupeaa oikuttelemaan jo siinä. 

Terveisin oneplussan tyytyväinen käyttäjä

OnePlus 7 Pron etukamera on testattu kestävän vähintään 300 000 toistoa. Tämä on sama asia kuin käyttäisit sitä 150 kertaa joka päivä viiden vuoden ajan. Etukamera kestää myös 22,3 kg vääntöä.

Tässä linkki videoon: 

https://www.youtube.com/watch?v=eMhnbJ5q8aw  

 

OnePlus laitteilla on 2 vuoden takuu (akku mukaan lukien)

Miksiköhän tästä seiskasta on jätetty infrapunalähetin pois?
On hyvin kätevää ohjailla telkkaria/stereoita yms. suoraan kännykällä IR:n kautta.

jos en väärin muista, niin kuutosessa vielä oli.

Moi @Japeaa!

Toistaiseksi OnePlus-puhelimissa ei ole ollut infrapunalähetintä (ei siis myöskään OnePlus 6:ssa). Seurailemme kysyntää asian suhteen. Joitain televisioita on myös mahdollista kontrolloida TV:n omalla sovelluksella! 

Mitkä ovat OnePlus 7:n suurimmat muutokset OnePlus 6 verrattuna?

Oneplus 7, miten akun kestoa on saatu parannettua?

Haluaisin tietää millaisia eroja OnePlus 6t:n ja 7 kameroissa on



 



 



Edit HannaSu: Siirretty tähän ketjuun

Haluaisin tietää millaisia eroja OnePlus 6t:n ja 7 kameroissa on

Minkä ip-luokituksen puhelin omaa ja jos roiskuu merivettä pintaan niin kestääkö ja tuleeko huuhdella makealla vedellä? 

Moi!

OnePlus 7 isoimpina muutoksina OnePlus 6 nähden:

1. Parempi suorituskyky! OnePlus 7 on yksi markkinoiden tehokkaimmista puhelimista, joka näkyy peruskäytössä käytön sulavuutena sekä mm. raskaita pelejä pelatessa. 

2. Stereokaiuttimet! Huomattavasti kirkkaampi ja syvempi ääni.

3. Kehittyneempi kamera jolla saat mm. parempia kuvia haastavissa olosuhteissa eli hämärässä sekä vastavaloon kuvatessa. Myös parempi väritoisto sekä kontrasti kuvissa.

4. Isompi akkukapasiteetti 3300 mAh vs. 3700 mAh. -> Parempi akkukesto.

5. Optinen sormenjälkilukija näytössä.

6. Isompi näyttö suhteessa puhelimen etupinta-alaan pienemmän loven ansiosta.

7. OnePlus 7:ssa ei 3,5mm audioliitäntää.

 

Lisää tietoa OnePlus 7 puhelimesta löytyy mm. täältä 🙂  https://kauppa.telia.fi/kauppa/laitteet/puhelin/OnePlus-7-6GBPlus128GB?ColorKey=grey

 

 

 

Minkälainen kuuluvuus on OnePlus 7:ssa heikoissa kentissä? Ja erityisesti syrjäseutujen vanhoissa 2g ja 3G-verkoissa?

Moro, minulle tuli perjantaina uusi OnePlus 7 Pro 8G/256G. Tuntuu heti aivan loistavalta puhelimelta, täydellinen kamera ja nopea kuin mikä ? Tietysti toivoisi että kuulokkeille olisi liitäntä jota nyt ei ole. Edessä voisi olla LED että näkisi onko viestejä ym.tullut. Mutta kokonaisuudessaan loistava puhelin. Suosittelen lämpimästi kaikille.


@Kaapo2002@  kirjoitti:

Haluaisin tietää millaisia eroja OnePlus 6t:n ja 7 kameroissa on


OnePlus 7 takakamera koostuu 48 megapikselin pääkamerasta sekä 5 megapikselin apukamerasta. Pääkamera hoitaa päävastuun kuvaamisesta ja apukamera auttaa paremman syvyysefektin luomisessa muotokuvissa. 48 megapikselin kamera tuottaa oletuksena 12 megapikselin kuvia ja valitsee lopulliseen kuvaan parhaiten onnistuneet pikselit.

 

Isoimmat hyödyt verrattuna OnePlus 6T kameraan ovat tarkemmat yksityiskohtaisemmat kuvat paremmalla väritoistolla, parempi kontrasti sekä kehittyneempi hämäräkuvaus! 

Onko uusissa OnePlussissa jatkettu samaan malliin kuin vanhoissakin, eli puhelin kestää vuodesta toiseen? Tahtoisin päivittää puhelimeni jo uuteen, mutta ainoa ongelma on, että vanhassa OnePlus 5 -puhelimessakaan ei ole mitään vikaa :D 

Luin, että OnePlus 7 Prossa on Netflix esiasennettuna. Miksi näin, kun OnePlussan puhelimet ovat tähän asti olleet vapaita ylimääräisistä ohjelmista?


@Kiukele@  kirjoitti:


Onko uusissa OnePlussissa jatkettu samaan malliin kuin vanhoissakin, eli puhelin kestää vuodesta toiseen? Tahtoisin päivittää puhelimeni jo uuteen, mutta ainoa ongelma on, että vanhassa OnePlus 5 -puhelimessakaan ei ole mitään vikaa :D 







Moi @Kiukele!



 



Ensinnäkin erittäin mukava kuulla, että olet ollut OnePlussaasi tyytyväinen!

Meidän tavoitteenamme on tarjota ihmisille parasta teknologiaa ja tietysti iso osa tätä on se, että laitteitamme voi käyttää sujuvasti pitkään. OnePlus-laitteiden tehokkuus sekä pitkä tuki päivitysten suhteen tarkoittavat, että laitteet pysyvät nopeina ja saavat uudet toiminnot vuosia eteenpäin!

Voin kuitenkin samaistua uuden laitteen houkutukseen täysin ja jos uusi OnePlus 7 houkuttaa nykyisen tilalle, niin kannattaa tsekata Telian vaihtolaitehyvitykset :)

Hei!

 

Onko mahdollista käyttää OnePlus 7 tai aiempia malleja ilman SIM-korttia? Minulla on näet tapana katsella sarjoja ja leffoja kotona Wi-fin välityksellä ilman että puhelimessani on SIM-korttia kiinni.

 

Tämä olisi aika ratkaiseva tieto kun mietin puhelimen hankintaa. Samsung puhelimissa ainakin pystyy käyttämään ilman SIM-korttia.

 

Ja kiinnostaisi kovasti voittaa testiin tuo puhelin arvonnassa.

Miksi ihmeessä etukamera piti tehdä tuollaisella esiin ponnahtavalla mallilla PRO versioon? Olen vähintäänkin epäileväinen tuollaisen suhteen pidemmän päälle.

Ja miksi "tavallinen" versio on lähinnä uudelleen lämmitelty 6T?

Ei vaikuttanut tarjoavan mitään sellaista miksi 6/6T omistaja ainakaan haluaisi uusia tuon takia.

Kiinnostaisi tietää onko OnePlus 7 IP67 luokiteltu? 



 



 



 



Edit HannaSu: Siirretty tähän ketjuun

Moi,

 

Hyytyykö pitkissä pelisessioissa akku kuin nopeasti ja mitä uutta kamerassa edelliseen malliin?

Mitä parannuksia 7, jos verrataan 6? 

Onko 7 vesitiiveyttä testattu oikeasti? kun jossain mainoksessa sanotaan että IP luokitusta ei ole mutta on vesitiivis.

Vastaa