Skip to main content

Bamse - maailman vahvin nalle on ollut lasten ikisuosikki jo vuosikymmenestä toiseen. 1960-luvulla seikkailunsa alun perin sarjakuvissa aloittanut hellyyttävä nalle on löytänyt tiensä lasten iloksi myös valkokankaalle. Parhaillaan elokuvateattereissa pyörivä Bamse ja maailman pienin seikkailu innoitti meidät esittelemään myös Telia Play Vuokraamon puolelta löytyvät, aikaisemmin ilmestyneet Bamse-elokuvat. Nappaa siis perheen pienimmätkin kullannuput kainaloon ja viettäkää yhdessä hauska leffailta Bamsen ja hänen ystäviensä parissa!

 

Jos sinulla ei vielä ole Telia Play -palvelua, tilaa maksuttomat tunnukset ja täydennä tilauksesi haluamillasi kanavapaketeilla ja palveluilla. 

Uutena asiakkaana saat ensimmäisen leffavuokrauksen veloituksetta (koskee alle 8,80 € hintaisia vuokraelokuvia). 

 

 

Bamse ja Rosvokaupunki

 

IMDb: 6.1
Genre: Lapset
Ikäraja: Sallittu
Kesto: 1 t 2 min

 

Bamse ja Rosvokaupunki on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut, järjestyksessään ensimmäinen Bamsen kokopitkä elokuva. Bamse saa maailman vahvimman nallen voimansa tunnetusti isoäitinsä valmistamasta jymyhunajasta, mutta mitä tapahtuukaan, kun isoäiti kaapataan ja jymyhunajaa ei ole saatavilla?

Bamse-nalle on jo luonnostaan maailman kiltein nalle, mutta hänestä tulee myös vahvin isoäitinsä valmistaman jymyhunajan avulla. Tarina käynnistyy, kun kaikki kylän entiset kelmit ja rosvot ovat yksi kerrallaan muuttuneet kilteiksi ja kunnollisiksi, työtä ahkerasti tekeviksi. Yksi kiltteydeltä säästynyt on kuitenkin viekas Kasimir Kettu, joka haluaa toteuttaa kaikkien aikojen ryöstön, mutta ensin on päästävä Bamsesta lopullisesti eroon. Paras tapa suunnitelman toteutukseen on tietenkin kaapata Bamsen isoäiti, jotta Bamse ei saa enää maailman vahvimman nallen voimiaan ja on näin helpommin voitettavissa. Kasimir Kettu päättääkin suostutella lipevyydellään kaupungin entiset rosvot avukseen kaikkien aikojen ryöstöä toteuttamaan. Kaikkien aikojen ryöstön kohteena on karkkia pullollaan täynnä oleva juna. Kasimir Ketun johdolla entiset kelmit saavat kaapattua niin isoäidin kuin junankin, ja sillä he suuntaavat kohti autioitunutta Rosvokaupunkia.

Hyppää koko perheen voimin Bamsen, tämän kekseliään tyttären Nalle-Maijan ja heidän ystäviensä mukaan jännittävään seikkailuun. Saavatko he pelastettua isoäidin kidnappaajien kynsistä ilman jymyhunajan tuomia lisävoimia?

 

 

Bamse ja Noita-akan tytär

 

IMDb: 6.0
Genre: Lapset
Ikäraja: Sallittu
Kesto: 1 t 2 min

 

Bamse ja Noita-akan tytär on vuonna 2016 valmistunut, Bamse-elokuvasarjan toinen osa. Tässä elokuvassa käsitellään erityisesti kiusaamista ja erilaisuuden hyväksymistä, ja näitä teemoja on hyvä käsitellä jo alle kouluikäistenkin kanssa. Bamse-elokuvissa ilahduttavaa onkin, että viihteen lisäksi ne ovat myös hyvin opettavaisia, ja asioita käsitellään nimenomaan lapsille sopivin keinoin.

Bamse ja hänen ystävänsä Kilpinen ja Pomppi tapaavat noita-akan tyttären, Lotan. Hän on muuttanut äitinsä kanssa läheiseen synkkään metsään, ja toivoo kovasti saavansa uusia ystäviä. Noita-akan tyttärenä ystävien saaminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa muiden ennakkoluulojen vuoksi. Samaan aikaan todella ahne ja rikkauksien suhteen keinoja kaihtamaton Kroisos Myyrä löytää majavien padosta kultaa. Myyrä haluaa saada kullan itselleen, mutta sen saadakseen hänen on hajotettava pato, jonka alajuoksulla on suoraan Kumpulan kylä. Myyrän suunnitelmien tiellä on siis vain Bamse – maailman vahvin nalle. Kroisos saa huijattua Lotan taikomaan Bamsen ja kylän muut aikuiset pois maisemista. Sitten kun Bamse on hoideltu suunnitelman tieltä pois, kylään jäljelle jääneiden lasten täytyy yhdistää voimansa, jotta he voisivat pysäyttää Kroisoksen katalat suunnitelmat hävittää pato, ja näin tuhota myös koko Kumpulan kylä. Se kuitenkin onnistuu vain, jos kaikki löytävät sovun ja tulevat toimeen keskenään.

Jo Bamse-sarjakuvista tuttu liputus ystävyyden ja yhteisöllisyyden puolesta näkyy vahvasti Bamse ja Noita-akan tytär -elokuvassa. Lisäksi koko Bamse-elokuvasarja on saanut kiitosta sarjakuville uskollisesta toteutuksestaan ja jopa hieman vanhanaikaisesta tyylistään. Elokuvat kun ovat kaksiulotteisia, joissa taustat pysyvät hyvinkin staattisina piirrettyjen hahmojen liikkuessa niiden päällä.

 

 

Bamse ja Jymykello

 

IMDb: 6.1
Genre: Lapset
Ikäraja: Sallittu
Kesto: 1 t 3 min

 

Bamse ja Jymykello on vuonna 2018 ilmestynyt, Bamse-elokuvasarjan kolmas osa. Tällä kertaa maailman vahvimman nallen voimat ovat jälleen saavuttamattomissa, joten mitä ihmettä nalle voikaan tehdä ilman voimiaan?

Isoäidin jymykellovarasto tuhoutuu tulipalossa, ja sattumalta tuossa varastossa on valmistettu myös jymyhunajaa – ainetta, josta Bamse saa maailman vahvimman nallen voimansa. Ilman jymyhunajan mahdollistamia voimia Bamse joutuu luopumaan kaupungin suojelijan roolistaan. Mikä pahinta, jymyhunajaa ei pääse edes valmistamaan lisää, sillä olennaisia ainesosia sen valmistukseen puuttuu. Aineksia meren toiselle puolen lähtevät etsimään Bamsen uskolliset ystävät keksijä Kilpinen, sekä Pomppi. Lisämaustetta tarinaan tuo samalla jälleen uusia juonia punova Kasimir Kettu, joka päättää tekeytyä uudeksi sankariksi.

Bamse ja Jymykello -tarinasta löytyy myös opetus, kuten muistakin aiemmista Bamse-elokuvista. Bamse nimittäin ymmärtää, että olemalla oma itsensä hän pääsee pidemmälle kuin uskoisikaan. Lisäksi tässäkin tarinassa yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen on ainoastaan se, millä jymyhunajaa päästään valmistamaan lisää ja kylän turvallisuus on jälleen turvattu. Se vaatii tarinamme henkilöiltä rohkeutta ja omiin – sekä muiden kykyihin luottamista. Myös tarinan tuttu kelmi, Kasimir Kettu oppii ettei teeskentely vie lopultakaan kovin pitkälle.

 

 

Bamse ja Tulivuorisaari

 

IMDb: 5.4
Genre: Lapset
Ikäraja: Sallittu
Kesto: 1 t 6 min

 

Bamse ja Tulivuorisaari on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut, järjestyksessään neljäs kokopitkä Bamse-elokuva. Sen tarina on saanut innoituksensa Jules Vernen klassikkoseikkailusta Matka maan keskipisteeseen.

Ystävykset Bamse, Pomppi ja Kilpinen saavat tehtäväkseen pelastaa Kilpisen vanhan tutkijakollegan, joka on kadonnut mystisesti tutkimusmatkallaan. Pomppi suhtautuu pelokkaasti saatuun tehtävään, mutta hänen varoituksensa sen vaarallisuudesta kaikuvat kuuroille korville. Kolmikon jännittävä seikkailu suuntaa tällä kertaa kohti arktista aluetta. Matkalla heidän seuraansa lyöttäytyy kissa Katja, jolla siintää mielessään tutkijan löytämisestä saatava löytöpalkkio. Katja ei varsinaisesti olemassaolollaan kolmikkoa auta – päinvastoin. Matka kohti Tulivuortasaarta on vaarallinen, ja ystävyksemme kohtaavat reitillään muun muassa nälkäisiä susia, roistoja sekä tietenkin tulivuorenpurkauksen. Perille päästyään myös Katjan todellinen luonne, ja katala suunnitelma paljastuu. Kolmikollemme on taas hyvät neuvot kalliit, mahtaako tällä kertaa jymyhunajan mahdollistamat voimat pelastaa kaikki pulasta?

Bamse ja Tulivuorisaari on aiempien osien tapaan saanut paljon kiitosta animaation toteutuksestaan. Uskollisuus sarjakuvaa kohtaan näkyy yhä, ja retromainen piirrustusjälki ilahduttaa erilaisuudellaan nykyanimaatioiden joukossa.

 

 

Lue lisää:

 

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa