Kesällä television äärellä vietetty ruutuaika voi jäädä monella vähemmälle, mutta onneksi sarjat ja elokuvat kulkevat mukana mobiililaitteiden kera myös mökille, junaan, lentokoneeseen tai riippumattoon. Suoratoistopalvelu HBO Maxin heinäkuun uutuuksista löydät sisältöjä niin aikuisten kesken katsottavaksi kuin myös koko perheen yhteisiin laiskotteluhetkiin. Tarjolla on muun muassa hieman erilaisia musiikkielokuvia, kauhua, draamaa sekä värikästä animaatiota. Kurkataan tässä artikkelissa tarkemmin HBO Maxin uusiin sisältöihin!
Tiesithän, että pääset nauttimaan HBO Maxin sarjoista, elokuvista ja urheilusta liittymäasiakkaan etuhintaan - ilman määräaikaisuutta!
Rage (Furia)
Katsottavissa 11.7. alkaen
Rage on uusi espanjalainen HBO-draamasarja, jossa seurataan viiden erilaisen naisen ajautumista kostonkierteisiin ja äärimmäisiin tekoihin heidän kohdatessaan kiristystä, sortoa, petoksia, syrjäyttämistä sekä manipulointia. Sarjan tarina rakentuu viiden, perhosvaikutuksena toinen toisensa seurauksena kehittyvän konfliktin ympärille. Rage kuvaakin oivaltavasti tämän ajan sosiaalista tilannetta ja nyky-yhteiskunnan haasteita ironialla ja huumorilla maustettuna. Alkuperäiseltä nimeltään Furia-sarjan on kehittänyt ja ohjannut Félix Sabroso, ja rooleissa nähdään espanjalaisen elokuvan ja television huippunimet Carmen Machi, Candela Peña, Cecilia Roth, Nathalie Poza ja Pilar Castro.
Sarja koostuu kahdeksasta noin puolen tunnin mittaisesta jaksosta. Ensi-iltapäivänään 11.7. katsottavaksi julkaistaan kaksi ensimmäistä jaksoa, minkä jälkeen uusi jakso ilmestyy viikoittain.
The Institute
Katsottavissa 17.7. alkaen
Odotettu trillerisarja The Institute perustuu kauhukirjallisuuden kuninkaan, Stephen Kingin, samannimiseen romaaniin. King on myös toiminut sarjan tuottajana, joten kirjailijan oma näkemys näkyy varmasti uutuussarjassa. The Institute yhdistelee taidokkaasti niin psykologista kauhua kuin yhteiskuntakritiikkiä. Se käsittelee muun muassa vallankäyttöä, lapsuuden haavoittuvuutta sekä toivoa erittäin toivottomalta tuntuvassa tilanteessa.
Nuori nero Luke Ellis (Joe Freeman) herää oudossa huoneessa, joka muistuttaa hänen omaa huonettaan. Eroavaisuutena vain on, että tässä huoneessa ei ole ikkunoita. Pian selviää, että hän on The Institutessa, salaperäisessä laitoksessa, jossa on muitakin yliluonnollisia kykyjä omaavia lapsia. Yksi asia yhdistää heitä kaikkia: Jokainen on siepattu sinne keskellä yötä.
Laitosta johtaa arvoituksellinen Ms. Sigsby (Mary-Louise Parker), ja sen seinien sisäpuolella tehdään synkkiä kokeita. Samaan aikaan läheisessä kaupungissa entinen poliisi Tim Jamieson (Ben Barnes) yrittää aloittaa uutta elämää, mutta pian hänen ja Luken kohtalot törmäävät ja kietoutuvat toisiinsa. Sarja koostuu kahdeksasta tunnin mittaisesta jaksosta, joista kaksi julkaistaan HBO Maxille ensi-iltapäivänään ja loput lisätään palveluun aina viikottain.
Billy Joel: And So It Goes
Katsottavissa 19.7. alkaen
Billy Joel: And So It Goes on intiimi, kaksiosainen dokumentti yhdestä Yhdysvaltain rakastetuimmista lauluntekijöistä. Dokumentissa pääsemme seuraamaan Billy Joelin elämää ja uraa yli kuuden vuosikymmenen ajalta. Se tarjoaa ennen näkemätöntä arkistomateriaalia, henkilökohtaisia kotivideoita ja eksklusiivisia haastatteluja. Ääneen pääsevät muun muassa Bruce Springsteen, Paul McCartney, Sting sekä Pink.
Dokumentin ensimmäisessä osassa pureudutaan Billy Joelin varhaisiin vuosiin Long Islandilla, hänen nousuunsa Columbia Recordsin artistiksi ja ensimmäisiin hitteihin, kuten monien rakastamaan Piano Maniin. Aiheina käsitellään myös hänen taisteluaan kriitikoiden kanssa sekä hänen musiikillista identiteettiään.
Toisessa osassa syvennytään kuusinkertaisen Grammy-voittajan muuntumiseen siksi artistiksi, joksi hän lopulta tuli. Pääsemme muun muassa sukeltamaan The Nylon Curtain -albumin syntyyn, mutta myös Billy Joelin henkilökohtaiseen elämään. Dokumentti tuo esiin hänen kamppailunsa riippuvuuksien ja vakavan moottoripyöräonnettomuuden kanssa. Dokumentin ovat ohjanneet Emmy-palkitut Susan Lacy ja Jessica Levin.
Evil Lives Here: The Killer Speaks, 2.kausi
Toinen kausi katsottavissa 22.7. alkaen
Murhaaja kotonani: Syyllisen versio (Evil Lives Here: The Killer Speaks) -dokumenttisarja saa HBO Maxilla jatkoa toisen kauden uusilla jaksoillaan. Sarja pureutuu siihen, miltä tuntuu, kun oma läheinen paljastuu murhaajaksi. Entä mitä tappaja itse sanoo saadessaan puheenvuoron? Tämä hyytävä dokumenttisarja vie sinut syvälle rikosten jälkimaininkeihin. Rikospaikkojen lisäksi pääsemme kurkistamaan myös murhaajien koteihin ja vankiloihin. Sarjassa ääneen pääsevät sekä rikollisten perheenjäsenet että tappajat itsekin.
Tapahtumia ja niiden aiheuttamia tuntemuksia kuvataan erilaisten henkilöhaastattelujen, arkistomateriaalien sekä uudelleen näyteltyjen ja lavastettujen kohtausten kautta. Nämä tekevät katselukokemuksesta konkreettisen, koskettavan ja ajatuksia herättävän. Kaikki toisen kauden kymmenen jaksoa julkaistaan katsottavaksi kerralla. Myös sarjan ensimmäinen kausi on katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelussa.
Sinners
Katsottavissa 4.7. alkaen
| Genre: kauhu Julkaisuvuosi: 2025 Ikäraja: 16 Kesto: 2 t 11 min IMDb: 7.7 |
Aikaisemmin tänä keväänä elokuvateattereissa nähty Sinners niitti ilmestyttyään suurta menestystä, ja sitä tituleerattiin jopa yhdeksi vuoden alkupuoliskon parhaista elokuvista. Ilahduttavan nopeasti Sinners saatiinkin jo suoratoistopalveluun, sillä se ilmestyi HBO Maxille heinäkuun alussa. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Oscar-ehdokas Ryan Coogler. Pääosissa nähdään kaksoisroolissa Michael B. Jordan sekä Oscar-ehdokas Hailee Steinfeld, Jack O’Connell, Wunmi Mosaku ja Jayme Lawson. Sinnersissä yhdistyy rohkeasti erilaiset genret, sillä se on yhdistelmä kauhua, musiikkia ja draamaa.
Sinners sukeltaa 1930-luvun alkuun, kertoen Chicagosta palanneista Millerin kaksosveljeksistä (Michael B. Jordan), jotka perustavat tanssikapakan kotiseudulleen syvään etelään. Kapakan myötä musiikki, erityisesti blues, nousee elokuvassa keskiöön, antaen ajoittain elokuvalle jopa musikaalisia vivahteita. Mutta kuinka ollakaan, kesken juhlinnan paikalle astuvat myös vampyyrit, jotka tuovat mukanaan pelon ja kaaoksen.
Elokuva käsittelee 30-luvulla yhä vahvasti näkynyttä rotuerottelua. Tanssikapakka toimii mustan yhteisön keinona vastustaa valkoisten heihin kohdistamaa syrjintää ja sortoa. Sinners onkin ajatuksia herättävä, mutta myös visuaalisesti vaikuttava elokuvaelämys.
Visuaalisuuden lisäksi elokuvaa on kehuttu näyttelijäsuorituksistaan, musiikistaan sekä omaperäisyydestään. Kriittisemmissä arvioissa elokuvaa on moitittu kerronnaltaan ajoittain hieman sekavaksi, ja vampyyrit ovat olleet joillekin tarinassa liikaa. Yhteenvetona voidaan kuitenkin todeta, että elokuva jakaa mielipiteitä, mutta juuri siksi se onkin monien mielestä katsomisen arvoinen.
Aarne Alligaattori ja viidakkoystävät
Katsottavissa 4.7. alkaen
| Genre: lapset Julkaisuvuosi: 2024 Ikäraja: sallittu, ei ikärajaa Kesto: 1 t 1 min IMDb: 4.7 |
Lasten rakastama hahmo Aarne Alligaattori tekee ilahduttavan elokuvadebyyttinsä koko perheen animaatioseikkailussa Aarne Alligaattori ja viidakkoystävät. Tämä värikäs ja lämminhenkinen elokuva koostuu lyhyistä tarinoista, joissa Aarne seikkailee ystävineen viidakossa, joen varrella ja tietysti myös kaupungin vilinässä. Aarne ja hänen viidakkoystävänsä kohtaavat tarinoissa monia erilaisia haasteita, joista he selviävät ystävyyden, kekseliäisyyden ja musiikin voimalla. Elokuva on pullollaan myös mukaansatempaavia lauluja, jotka tekevät katselukokemuksesta erityisen riemukkaan ja viihdyttävän.
Elokuvalla on mittaa tunnin verran, ja lyhyiden tarinoidensa ansiosta se on erityisen hyvä etenkin pienille lapsille, joilla mielenkiinto ei välttämättä riittäisi pitkän tarinan seuraamiseen. Aarne Alligaattori ja viidakkoystävät -elokuvan suomenkielisen version ääninäyttelijöinä ovat muun muassa Tomas Nyberg, Nina Palmgren, Joonathan Kettunen sekä Petrus Kähkönen.
Emilia Pérez
Katsottavissa 4.7. alkaen
| Genre: musikaali, draama Julkaisuvuosi: 2024 Ikäraja: 12 Kesto: 2 t 6 min IMDb: 5.4 |
Emilia Pérez on Jacques Audiardin ohjaama rohkea ja omanlainen musikaalidraama, joka yhdistää Latinalaisen Amerikan rikosmaailman, sukupuoli-identiteetin ja oopperamaisen kerronnan tavalla, jota ei ole aiemmin nähty. Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2024 ensi-iltansa saanut elokuva palkittiin historiallisesti kaikkien päärooleja tähdittäneiden näyttelijöiden kesken, sillä parhaan naisnäyttelijän palkinnon vastaanottivat elokuvan pääosanelikko Zoë Saldaña, Adriana Paz, Karla Sofía Gascón sekä Selena Gomez.
Elokuva seuraa Ritaa (Zoë Saldaña), meksikolaista asianajajaa, joka saa elämänsä tilaisuuden, kun pelätty huumekartellipomo Juan "Manitas" Del Monte (Karla Sofía Gascón) haluaa hänen apuaan sukupuolen korjausprosessissa naiseksi. Manitas haluaa jättää rikollisen elämän taakseen ja olla vihdoin hän, kenet hän itsensä mieltää, eli Emilia Pérez.
Tästä alkaa tarina, jossa yhdistyvät musikaalin elementit, yhteiskunnallinen kritiikki ja itsensä löytäminen. Elokuva on saanut osakseen myös ristiriitaisen vastaanoton. Sitä on erityisesti kehuttu näyttelijäsuorituksista sekä omaperäisyydestä. Elokuva on arvosteluiden mukaan myös visuaalisesti näyttävä ja tyyliltään hätkähdyttävä. Kritiikkiä Emilia Pérez on puolestaan saanut yliyrittämisestä ja teknisestä toteutuksesta. Elokuva siis jakaa mielipiteitä, mutta ei varmasti jätä ketään kylmäksi.
Space Jam: Uusi legenda
Katsottavissa 5.7. alkaen
| Genre: perhe Julkaisuvuosi: 2021 Ikäraja: 9 Kesto: 1 t 55 min IMDb: 4.5 |
Space Jam: Uusi legenda on vuonna 2021 ilmestynyt yhdysvaltalainen elokuva, joka yhdistelee live actionia, eli näyteltyä elokuvaa sekä piirrettyä animaatioelokuvaa. Se toimii jatko-osana vuonna 1996 ilmestyneelle klassikkoleffalle Space Jam. Space Jam ja sen päätähti, koripalloilija, Michael Jordan olivat aikansa ilmiöitä, mutta nyt jatko-osassa nähdään yksi tämän hetken tunnetuimmista koripalloilijoista, LeBron James. Elokuvassa yhdistyvät aiemman osan tapaan juurikin koripallon pelaaminen sekä tunnetut Looney Tunes -hahmot.
Elokuvassa LeBron James ja hänen poikansa Dom joutuvat digitaaliselle areenalle, jota hallitsee tekoäly nimeltä AI-G Rhythm (Don Cheadle). Pelastaakseen poikansa ja palatakseen todelliseen maailmaan LeBronin täytyy koota joukkue Looney Tunes -hahmoista. Heidän on kohdattava tekoälyn kokoama superjoukkue koripallo-ottelussa, jossa on panoksena paljon enemmän kuin vain voitto.
Elokuva on visuaalisesti erittäin mukavaa katsottavaa, ja se sopii mainiosti koko perheelle. Kovinkaan kaksisia arvosteluja Uusi legenda ei ole kriitikoilta saanut, mutta toisaalta se on selkeästi löytänyt oman kohderyhmänsä: värikkäät hahmot ja tarina ovat syöksyneet lasten sydämiin aivan kuten aikaisempikin osa 90-luvulla. Myös nostalgian nälkään elokuva soveltuu, ainakin heille, jotka itseni tapaan katsoivat Space Jamia VHS-kasetilta lukuisia kertoja. Looney Tunes -hahmojen rooleissa ääninäyttelijöinä kuullaan mm. Zendaya, Jeff Bergman ja Eric Bauza.
Mikä näistä uutuussarjoista tai -elokuvista kiinnostaa sinua eniten? Kerro kommenteissa!
Lue lisää:
