Leffavuokraamon vinkit: huhtikuun kotimaiset uutuudet


Käyttäjätaso 6
Kunniamerkki +16


 


Kevät tulee vyörymällä, illat pitenevät ja valon määrä kasvaa. Tuntuu, että talven jäljiltä on taas enemmän aikaa tehdä asioita. Voisi vaikka katsoa leffoja enemmän, siitäkin huolimatta, että auringonsäteet saattavat häikäistä TV-ruutua illalla pidempään kuin moneen kuukauteen!


 


Esittelyssä huhtikuussa Telia TV:n vuokraamoon tulevia ja jo tulleita kotimaisia uutuuksia.


 


Oma maa


 


Vuosikymmenen tauon jälkeen näemme Markku Pölösen ohjaaman elokuvan, joka sijoittuu sodan jälkeisiin jälleenrakennusvuosiin Pohjois-Karjalassa. Nuori Anni rakastuu jatkosodassa haavoittuneeseen Veikkoon. Omat haasteensa nuorenparin elämään tuo Annin perheen asenne vävypoikaa kohtaan, sillä onhan Anni sentään menestyvän leipomon johtajan tytär, kun taas Veikko pelkkä tukkijätkä. Sodan jättämät traumat ja alkoholi kuulunevat miltei poikkeuksetta suomalaiseen sodan jälkeiseen ajankuvaukseen, mutta niitä ei kuitenkaan tässä tuoda liiaksi esiin, vaikka niillä osansa juonenkulussa onkin.


 


Perheen vastustuksesta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä Anni ja Veikko jättävät kaupungin ja muuttavat Veikon sotakorvauksena saamalle tilalle keskelle pystymetsää. Kaikki on tehtävä itse ja aloitettava nollasta. Raivattava tilukset, rakennettava sauna, talo, tilat karjalle. Rakkaus ja jaksaminen on koetuksella.  


 


Pääosaesittäjiä ovat Ainon roolissa suorituksestaan Jussi-palkinnolla palkittu Oona Airola, Veikon osassa nähdään ensimmäisessä elokuvaroolissaan Konsta Laakso. Antti Nikkinen palkittiin Jussilla parhaasta lavastussuunnittelusta.


 



 


 


Swingers


 


Vaihtamalla paranee, vai paraneeko? Tämä hassutteleva kriisikomedia vie katsojansa neljän pariskunnan parinvaihtoviikonloppuun eräälle golf-klubille. Jokaisella on henkilökohtaiset syynsä lähteä kokeilemaan tätä radikaalinakin pidettävää keinoa pelastaa parisuhteensa, ja kuten voi melkein jo ennakolta arvata, niin pelastus ei välttämättä tule paria vaihtamalla. 


 


Ensiluulemalla voisi olettaa, että elokuvassa nähtäisiin paljon paljasta pintaa, mutta siinä enemmänkin keskitytään henkisiin kipupisteisiin ja kriiseihin, ja niiden purkamiseen. Liian syvälle ei tässä elokuvassa mennä, vaan pysytään hulluttelun ja tuhdin komediallisissa tunnelmissa. 


 


Elokuva on näyttelijä Pamela Tolan ensimmäinen pitkä ohjaustyö, ja näyttelijäkavalkaadiin kuuluu mm. tutut Aku Hirviniemi, Kiti Kokkonen, Janne Kataja, Roope Salminen, Matleena Kuusniemi, Marja Salo, Mikko Nousiainen ja Mimosa Willamo. Elokuvan runkona toimii vuonna 2016 valmistunut tanskalainen Swinger, jonka on uudelleenkirjoittanut suomalaiseen hiukan alkuperäisestä poikkeavaan muotoonsa Pamela Tola sekä Niina Lahtinen. 


 



 


 


Hölmö nuori sydän


 


Parhaan käsikirjoituksen Jussilla palkittu elokuva perustuu Kirsikka Saaren samannimiseen kirjaan ja tämä hänen itsensä käsikirjoittama elokuva kertoo karulla ja realistisella tavalla nuorten itähelsinkiläisten elämästä ja kipuilevasta kasvusta aikuisten maailmaan. Nuoret päätähdet ovat Rosa Honkanen ja Jere Ristseppä. 


 


Lähemmin elokuvassa seurataan nuorenparin Kiiran ja Lennin elämää. Kiira huomaa yllättäen odottavansa lasta, eikä jo valmiiksi haastavaa tilannetta auta se, että isättömällä Lennillä ei ole koskaan ollut kunnollista miehen mallia elämässään, eikä hän siten osaa ottaa uudesta elämäntilanteestaan ja roolistaan otetta.


 


Nuorten elämä pyörii Itä-Helsingin karuissakin ympyröissä ja Lennin kipuilleesaan oman itsensä kanssa hakien hyväksyntää mitä kyseenalaisimmilla tavoilla, koettaa Kiira kohdata tulevan vanhemmuuden yrittäen pitää samalla paikkaansa kaveriporukan pomona. Nämä kaksi asiaa eivät kuitenkaan tunnu kulkevan käsi kädessä, vaan kumoavat toisensa.


 


Hölmö nuori sydän kertoo kaunistelematta, mutta herkästi nykynuorten elämän haasteista nuoruudesta aikuisuuteen nykyajan yhteiskunnassa, heidän asemasta perheessä vanhempien vallan alla sekä laitakaupungin erilaisista lieveilmiöistä.


 



 


Lue myös: 



 


 


 


0 vastausta

Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa