Heinäkuussa MTV Katsomo tarjoaa elokuvien ystäville monipuolisen kattauksen viihdettä, jossa riittää jännitystä, naurua ja sydäntä. Valikoimassa nähdään niin toimintaa, animaatiota kuin hulvatonta komediaa – mukana on sekä koko perheen seikkailuja että aikuisempaan makuun sopivia tarinoita🎥✨
Löydät MTV Katsomosta hurjasti nähtävää!
Viihteen ystäviä hemmotellaan parhailla elokuvilla ja menestyssarjoilla Hollywoodista, Pohjoismaista ja Suomesta, uutuuksista klassikoihin
lasten elokuvia unohtamatta.
Kanavapaketin tilaajana saat myös
MTV Katsomo -suoratoistopalvelun maksutta käyttöösi!
Osa elokuvista on esitelty jo aiemmin Yhteisössä, ja niihin pääset tutustumaan klikkaamalla elokuvan nimessä olevaa linkkiä.
Morsiusneidot
katsottavissa pe 4.7. alkaen MTV Katsomo+ -tilauksella sekä MTV:n maksukanavilla
| Genre: komedia |
Morsiusneidot (Bridesmaids) on Paul Feigin ohjaama yhdysvaltalainen komedia vuodelta 2011. Sen ovat käsikirjoittaneet Kristen Wiig ja Annie Mumolo. Elokuvassa Wiigin esittämä Annie joutuu kaoottiseen tilanteeseen toimiessaan parhaan ystävänsä kaasona, samalla kun hänen oma elämänsä on kriisissä. Häävalmistelut kärjistyvät kilpailuun toisen kaason, elegantin Helenin (Rose Byrne), kanssa. Muita näyttelijöitä elokuvassa ovat muun muassa Maya Rudolph, Melissa McCarthy, Ellie Kemper ja Wendi McLendon-Covey.
Elokuva oli suuri menestys nelisentoista vuotta sitten, ja se sai kaksi Oscar-ehdokkuutta, muun muassa McCarthyn roolisuorituksesta. Elokuva toi naisvetoisen komedian uudella tavalla valtavirtaan ja näin jälkikäteen tarkasteltuna sen voidaan sanoa merkinneen paljon tämän genren kehitykseen. Leffa yhdistää hulvattoman huumorin ja aidon tunteellisuuden kuvatessaan ystävyyttä, mustasukkaisuutta ja itsensä etsimistä.
Kill
katsottavissa pe 11.7. alkaen MTV Katsomo+ -tilauksella sekä MTV:n maksukanavilla
| Genre: draama, trilleri, toiminta Julkaisuvuosi: 2023 Ikäraja: 16 Kesto: 1 t 45 min IMDb: 7.5 |
Kill on vuonna 2023 valmistunut intialainen toimintatrilleri, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Nikhil Nagesh Bhat. Elokuvassa seurataan NSG-kommandon Amrit Rathodin ja hänen kollegansa Vireshin matkaa, kun he yrittävät estää rakastetun Tulikan pakkoavioliiton. Matka vie heidät junaan, jossa tapahtuu väkivaltainen ryöstö, ja Amrit joutuu taistelemaan aseistettuja rikollisia vastaan suojellakseen Tulikaa ja tämän perhettä. Pääosissa nähdään Lakshya, Raghav Juyal, Tanya Maniktala, Ashish Vidyarthi ja Abhishek Chauhan.
Elokuva on kerännyt kiitosta intensiivisestä toiminnastaan ja visuaalisesta tyylistään. Kehuja on sadellut myös sen raa’asta ja realistisesta otteesta, joka poikkeaa tyypillisemmin tunnetusta intialaisesta Bollywood-toiminnasta. Kill on esimerkki uuden sukupolven intialaisesta toimintaelokuvasta, joka yhdistää tehokkaasti henkilökohtaisen draaman ja brutaalin väkivallan.
Niko ja myrskyporojen arvoitus
katsottavissa pe 11.7. alkaen MTV Katsomo+ -tilauksella
Ellin seikkailut
katsottavissa la 12.7. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3:lla
| Genre: animaatio Julkaisuvuosi: 2021 Ikäraja: 7 Kesto: 1 t 25 min IMDb: 6.1 |
Ellin seikkailut on ranskalainen animaatioelokuva vuodelta 2021, jonka on ohjannut Julien Fournet. Sen tarina kertoo orpotyttö Ellistä, joka elää keskiaikaisessa kaupungissa kolmen kesytetyn näätänsä kanssa, ja selviytyy varastelemalla ruokaa vallan kaapanneelta sijaishallitsija Tiitukselta. Kun kruununprinssi Richardin kruunajaiset lähestyvät, Elli päätyy vahingossa estämään myrkytyksen, joka muuttaisi prinssin oudon taianomaisesti. Ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Jeremy Prevost, Martine Irzenski ja Laurent Maurel.
Elokuva yhdistelee vauhdikasta seikkailua, huumoria ja satumaista fantasiaa, mutta sisältää myös jännittäviä ja paikoin pelottaviakin kohtauksia. Visuaalisesti se on näyttävä eurooppalainen tuotanto, jonka visuaalinen ilme saattaa joillekin tuoda mieleen Asterix-sarjakuvat. Tarinan poukkoilevuus tuo tarinankerrontaan arvaamattomuutta, joka erottaa sen amerikkalaisanimaatioista.
Bigfoot - Isojalan poika
katsottavissa la 26.7. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3:lla
| Genre: animaatio Julkaisuvuosi: 2020 Ikäraja: 7 Kesto: 1 t 29 min IMDb: 5.8 |
Bigfoot – Isojalan poika on belgialais-ranskalainen animaatioelokuva vuodelta 2017. Sen ovat ohjanneet Ben Stassen ja Jeremy Degruson nWave Studiosilta. Tarina seuraa teini-ikäistä Adamia, joka saa selville, että hänen kadonnut isänsä on oikeasti Isojalka. Adam lähtee etsimään isäänsä ja huomaa omaavansa samoja yliluonnollisia kykyjä, kuten superkuulon ja nopean paranemisen. Ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Pappy Faulkner ja Christopher L. Parson.
Elokuva yhdistelee vauhdikasta seikkailua, huumoria ja lämminhenkistä perhedraamaa, ja sen musiikista vastaavat belgialainen yhtye Puggy. Tarinassa käsitellään muun muassa kiusaamista, itsensä hyväksymistä ja perhesiteitä. Elokuva sai myöhemmin jatko-osan nimeltä Bigfoot Family (2020).
Mikä sinusta on parasta kesäkatsottavaa? Kepeää hassuttelua, dokkaria, draamaa, musikaalia vai jotain ihan muuta? Kerro kommenteissa!
Lue myös:
