Kanadalaisen ohjaajan Jesse Armstrongin elokuvaohjaus Mountainhead sukeltaa teknoeliitin valta-asetelmiin, deepfake-teknologiaan ja kansallisen talouskriisin rajamaille. Utahin jylhissä vuoristomaisemissa kuvattu Steve Carellin, Jason Schwartzmanin, Cory Michael Smithin ja Ramy Youssefin tähdittämä draamaelokuva on katsottavissa Max-suoratoistopalvelussa 1. kesäkuuta! 📽️🍿
Tiesithän, että pääset nauttimaan Maxin sarjoista, elokuvista ja urheilusta liittymäasiakkaan etuhintaan - ilman määräaikaisuutta! Perustilaukseen saat myös urheilusisällöt niin livenä kuin tallenteina Max Sports -paketilla!
Elokuva, joka kuvattiin alusta loppuun viidessä viikossa
| Genre: satiiri, draama, komedia |
Jesse Armstrongin käsikirjoittama ja ohjaama draamakomedia jatkaa hänen aiemmasta Succession-sarjastaan tuttua satiirista linjaa, pureutuen tällä kertaa teknologiaeliitin valtaan ja vastuuseen globaalin kriisin keskellä.
Tarina sijoittuu neljän ekstentrisen teknologiamiljardöörin viikonlopun mittaiseen alppiretriittiin, jossa Randall (Carell), Hugo Van Yalk (Schwartzman), Venis (Smith) ja Jeff (Youssef) kokoontuvat syrjäiseen vuoristomökkiin. Samaan aikaan ulkomaailmassa puhkeaa talouskriisi, joka uhkaa eskaloitua maailmanlaajuiseksi sodaksi. Elokuva yhdistää poliittista satiiria, draamaa ja mustaa huumoria käsitellen teemoja, kuten suuryritysten valta, deepfake-teknologian vaikutus demokratiaan sekä teknomogulien moraalinen vastuu.
Mountainheadin pääkuvaukset tapahtuivat Park Cityssä, Utahissa vain parisen kuukautta sitten. Tarina sijoittuu pääosin yhteen paikkaan, ja kuvaaminen kesti kaikkiaan noin viisi viikkoa. Elokuvan musiikista vastaa kolminkertainen Oscar-ehdokas Nicholas Britell.

☝🏻 Tiesitkö, että..
🎥 Elokuva on Succession-sarjan luojan Jesse Armstrongin ohjausdebyytti? Armstrong toimii myös elokuvan käsikirjoittajana ja vastaavana tuottajana.
⏱ Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2025 Park Cityssä, Utahissa, ja saatiin päätökseen huhtikuun alussa – vain noin viidessä viikossa.
🏫 Mountainhead kuvattiin pääosin luksusvuoristohuvilassa Deer Valleyssä, Utahissa. Jopa 1986 neliömetrin kokoinen valtava kiinteistö sisältää yksityisen hiihtogondolin, useita takkoja ja panoraamaikkunat, jotka tarjoavat uskomattomat näkymät Jordanelle-järvelle ja Uinta-vuorille. Puitteet sopivat täydellisesti kertomukseen yltäkylläisyydestä ja eristäytymisestä talouskriisin keskellä!
⭐ Elokuvan nimi viittaa samanaikaisesti sekä fyysiseen vuoristomökkiin että metaforisesti huipulle pääsemiseen!
Katso traileri alta:
Kerro kommenteissa, aiotko sinä katsoa tämän elokuvan? 😎
Lue myös:
