koska 3g verkko suljetaan kaikilta operaattoreilta kaikista paikoista koko suomen alueella siis milloin 3g verkko suljetaan kaikilta operaattoreilta kaikkialta suomessa koskee myös yhteisverkkoa ja koska siitä vapautuvia taajuuksia aletaan käyttää 4g ja 5g verkko yhteyksien nopeuten ja vakauten lisäämiseen
Pääosin 3G-verkko on suljettu jo koko maassa meidän osalta. Yhä on kuitenkin muutamia tukiasemia, missä on myös vielä 3G olemassa, eli aivan 100 prosenttisesti 3G siis ei ole vielä poistunut. Harvassa ovat kuitenkin ne paikat jossa se vielä toimii.
3G-verkon sulkemisen jälkeen vapautuvia taajuuksia otetaan tosiaan 5G:n ja muiden uudempien tekniikoiden käyttöön vähitellen ja näitä päätöksiä tehdään verkkosuunnittelussa.
juu kun dna sanoi asiakaspalvelussa että torniossa on yhteisverkolla eli telia ja dna ollut asikkaat tyytymättömiä ja asiakaspalvelussa ollaan tietoisia siitä että torniossa on laajasti heikko verkko mullakin vaikka kallis reititin ja ulkoinen harava anteeni niin ei nyt illalla antanut lataus nopeuteksi kuin 350 megaa vaikka liittymä ja reititin tukee gigan 5g verkkoa sitä 3500mhz verkkoa mutta siitä ei saa täyttä hyötyä irti koska alueen verkko on dna mukaan myös heikkoa että yhteisverkolle laittakaa tekin viestiä torniosta että torniolaiset on dna asiakaspalvelun mukaan valittanut verkon kuuluvuutesta aika erikoista että torniossa voi olla heikko verkko kun on kuitenkin kaupunki ja haaparanta on lähellä niin luulisi että verkon pitäisi olla huippu tasoa mutta aina näin ei kuitenkaan ole vai mitä olette telialla mieltä asiasta että onko toivoa että jos vain elää pitkään niin joskus tornioonkin saahan kunnon 5g verkko jopa itsenäinen 5g ja tulevaisuutessa 6g ja 6g+ verkot pitää vissiin kun täytän helmikuussa 44 vuotta niin elää sellaiseksi 85 vuotiaaksi ainakin että kerkeää nähtä 6g+ verkon vai mitä luulette että koska torniossa tehdään perusteelisia parannuksia mobiiliverkkoon kun laajasti torniossa ihmiset on mobiiliverkon siis 5g verkon toiminnasta valittanut ja dna asiakaspalvelu sanoo että tornion heikko kuuluvuus on yleisessä tiedossa ja siihen aiotaan puuttua toisaalta mitä mieltä olet että lataus nopeus mulla anteenilla ja kalliillla reittimellä monesti 299 megaa ja lähetys nopeus 85 megaa ei nuo nyt aivan surkeita ole mutta pingi ja lataus ja lähetys latenssit on yleensä liian suuria tämä varmasti korjaantuu sitä mukaa kun tornion verkkoa parannetaan
jos verkossa on onkelmia niin auttaako jos käyttää reittimestä virtoja pois ja käynistää tietokoneen uudelleen tai se että resetoi reittimen ja käynistää tietokoneen uudelleen ja määrittää reittimen asetukset uudestaan vai voiko netissä olla sellaista vikaa että asiakas ei noilla toimenpiteilläkään saa nettiä kunnolla toimiin jos netissä on yleinen verkko vika tai jos onkelmat johtuu katve alueesta ja ruuhkasta ja miten kun torniosta ihmiset valittanut heikosta mobiiliverkosta ainakin dna mukaan valittanut niin jos useat ihmiset valittaa heikosta verkosta niin tekeekö telia ja dna silloin verkkoon parannus töitä vai kestääkö noissa aina aikansa kun se on niin kallista ja pitää saaha lupa maan ja metsän omistajilta
jos verkossa on onkelmia niin auttaako jos käyttää reittimestä virtoja pois ja käynistää tietokoneen uudelleen tai se että resetoi reittimen ja käynistää tietokoneen uudelleen ja määrittää reittimen asetukset uudestaan vai voiko netissä olla sellaista vikaa että asiakas ei noilla toimenpiteilläkään saa nettiä kunnolla toimiin jos netissä on yleinen verkko vika tai jos onkelmat johtuu katve alueesta ja ruuhkasta
Jos netin ongelmat johtuvat reitittimestä, niin uudelleen käynnistys tai reitittimen resetointi voi auttaa netin toimintaan. Sama pätee tietokoneen laitteistoa, jos vika ilmenee siellä, niin silloin myös tietokoneen ajureiden päivitys, uudelleenkäynnistys yms muut korjaukset voivat auttaa.
Jos käyttäjä osuu pahasti katvealueeseen tai alueen tolppa ruuhkaantuu, niin netin toimivuutta ei voi juuri parantaa itse. Tällaisessa tilanteessa järkevintä on jättää kuuluvuuspalaute yhteydentarjoajalle, jolloin se huomioidaan tulevissa verkkosuunnitteluissa.
Vastaa
Rekisteröidy
Onko sinulla jo tili? Kirjaudu sisään
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.