Täällä Yhteisössä on moni kysellyt Telian IPv6-tuen perään jo yli kymmenen vuotta, mutta mitään edistystä ei ole tapahtunut. Suurin hyöty IPv6:stä olisi mobiilikäytössä, sillä se sallisi useiden laitteiden SSH-etäkäytön ilman mitään VPN- ja porttiohjausviritelmiä. Lisäksi jotkin VPS-palveluntarjoajat ovat alkaneet periä lisähintaa IPv4-osoitteista, joten Telian IPv6-tuen puuttumisen takia tällaisten palveluiden vuokraus on tulossa suhteessa kalliimmaksi. Kertauksen vuoksi: DNA on tukenut IPv6:ta natiivisti kaikissa liittymissään jo vuosikausia. Elisalla on puolestaan ollut jo pitkään natiivi IPv6-tuki mobiililaajakaistoissaan ja kaiketi tänä vuonna se on tuomassa tuen myös kiinteisiin liittymiinsä. Jollei Telia olisi halvempi kuin kaksi muuta kilpailijaansa, olisin jo todennäköisesti vaihtanut DNA:han.
Viimeisimmän tiedon mukaan Telialla "on suunnitelma" mobiililiittymien natiivia IPv6-tukea varten. Huvittavinta on, että Telia tekohengittää julkisesta IPv4-osoitteesta riippuvaa 6rd-kikkaretta, vaikkeivät kaikki Telian myymät 4G-reitittimetkään sitä tue, esimerkkinä ZTE MF971. IPv6-tunnelien, kuten Kuusitunnelin, käyttö aiheuttaa omat ongelmansa (jos laite ylipäänsä tukee IPv6-tunnelointia), joten Telian on turha väittää, etteikö IPv6-tuelle olisi kiireellistä tarvetta. IPv6-liikenteen tunnelointi kolmannen osapuolen palvelimen kautta lisää viivettä. Jotkin internetpalvelut ymmärrettävästi hylkivät IPv6-liikennettä väärinkäytösten ehkäisemiseksi, mikäli se näyttää tulevan tunnelointipalvelun kautta.
Telia on vasta hiljattain reagoinut lukuisiin pyyntöihin nostaa valokuituliittymiensä lähtevän kaistan nopeutta. Tämän keskustelulangan tarkoituksena on samassa hengessä tökkiä Teliaa IPv6-unestaan hereille niin kauan, että asia lopultakin alkaisi edetä. Telialaisille kysymys: mikä on nyt (08.03.2022) natiivin IPv6-tuen tilanne? Millaisella aikataululla ja käyttöönottosuunnitelmalla tuki on tulossa? Onko Telialla niin paljon korjausvelkaa verkoissaan, että IPv6-tukea ei ole tulossa vielä vuosikausiin? Miten on mahdollista, että 5G SA -verkko näyttää tulevan Telialle ennen natiivia IPv6:ta, vaikka asian tulisi olla juuri päinvastoin?
Sivu 3 / 4
Se on 6rd, valitettavasti. Laitoin pois päältä, koska jostain syystä hidastaa yhteysnopeutta aika reippaasti.
Se on 6rd, valitettavasti. Laitoin pois päältä, koska jostain syystä hidastaa yhteysnopeutta aika reippaasti.
Ihan mielenkiinnosta, mistä mihin? Olen tuota 6rd:tä käytellyt mutta en ole vertaillut nopeuksia. Tai no, 200 Mbps menee tukkoon usein, ainakin Steamistä ladatessa mutta paha sanoa meneekö tuo IPv6:n kautta vai ei.

Ihan speedtest.net:ssä. 200 Mbps meni kyllä läpi, mutta giganen ei enää. Ei juurikaan päässyt yli 600 Mbps.
Facebookin ja Googlen tilastoista voi jokainen havaita, että Ruotsi on viimeinkin alkanut ottaa IPv6-siirtymän tosissaan. Googlen mukaan Ruotsi on mennyt jo Norjan edelle IPv6-kattavuudessa, vaikka vuoden kuluvan vuoden alussa Ruotsin tilanne oli todella heikko.
Akamain tilastoissa Telia Norgen IPv6-tuen kattavuus on jo lähes 30 %. Vielä viime vuonna samainen osuus oli 0,1 %. Norjan ja Ruotsin positiivinen kehitys ei koske Suomea?
IPv6 kaivataan, mieluiten kerralla fiksusti tehtynä. Mielelläni koejan myös.
IPv6-tuki laajenee hitaasti mutta varmasti Elisan kaapeliverkossa. Telian konesaleissa kuuluu vain heinäsirkkojen siritys. Mitään edistystä ei ole taaskaan tapahtunut sitten viime katsauksen.
IPv6 on virallisesti otettu käyttöön Elisan kaapeliverkossa ja nyt ne siirtyy valokuituun että siinäkin otetaan IPv6 käyttöön.
Missäs Telian IPv6 on?
IPv6 on virallisesti otettu käyttöön Elisan kaapeliverkossa ja nyt ne siirtyy valokuituun että siinäkin otetaan IPv6 käyttöön.
Missäs Telian IPv6 on?
IPv6 siirtyminen on kyllä varmuudella jossain kohtaa edessä myös meidän osalta, muttei tarvittavaa vihreää valoa muutoksen läpiviemiselle olla vielä saatu.

Kuka sen vihreän valon antaa? Telia vai joku muu??

Ensinnäkin, tervetuloa Yhteisöön @Kris99! Mukava että olet liittynyt keskusteluun. Toivottavasti löydät Yhteisöstä mielenkiintoisia keskusteluita.
IPv6 -kysymys on talon sisällä käsittelyssä. Harmillisesti ajan kuluessa mekin asiakaspalvelun rajapinnassa työskentelevät ollaan saatu alustavia infoja aikatauluista jotka ovatkin paljastuneet virheellisiksi. Haluan siis myös yleisesti ketjua lukeville tuoda esiin pahoittelut siitä, että olemme esittäneet virheellisiä lupauksia käyttöönoton aikataulua koskien.
IPv6:tta kaivataan täälläkin.
Norjan viestintävirasto suosittelee ISP:itä kytkemään IPv6:n päälle ensi vuoden toukokuuhun mennessä: https://pts.se/globalassets/startpage/dokument/forumdokument/ipv6-forum/28-november-2023/2023-11-28---ipv6-and-net-neutrality.pdf Milloin Telialla tajutaan sama kuin Norjassa ja Ruotsissa (sielläkin lamppu syttyi kunnolla vasta tänä vuonna): IPv6-tukea ei voi kerta kaikkiaan enää siirtää hamaan tulevaisuuteen. Suomen viestintävirastoa ei asia tunnu niin juurikaan kiinnostavan, koska joidenkin mallioppilaiden ansiosta Suomen IPv6-kattavuustilanne on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna kohtalainen. Valitettavasti DNA:n kaltaisten IPv6-mallioppilaiden lisäksi Suomessa Telian kaltaisia oppilaita, joiden asenne kaikkeen uuteen on “mennään siitä, mistä aita on matalin”.
En puhu pelkästään IPv6:sta. Muiden kotimaisten keskustelufoorumeiden syövereistä voi lukea rivien välistä esimerkiksi sen, että Telia on peränpitäjä mobiililaajakaistayhteyksien teknisissä profiileissa. Toisin sanoen muiden operaattoreiden liittymillä saa samoissa olosuhteissa samalla laitteella todennäköisesti paremmat nopeudet. Muuan Yhteisön jäsen huomautti taas aiemmin, että Telialla kesti tolkuttoman pitkään alkaa tukea VoLTE:tä liittymissään. Nämä ja muut seikat todistavat koruttomasti, että Telian tilanne on huonompi kuin julkisuuteen annetaan ymmärtää. Pystyisiköhän Teliaa motivoimaan vaikkapa joku suursijoittaja, joka rohkeasti kysyisi yhtiökokouksessa, miksi Telia on teknisesti kilpailijoitaan niin pahasti jäljessä?
norjassa siis tuli suositus, … siis suositus. viedään tämä … suositus tukholmaan käsiteltäväksi. käytetään tätä yritysrakennetta ja lähetetään tuohon osastoon ja odotellaan. siis odotellaan. pitää viedä toiseen osastoon käsiteltäväksi. tuli takaisin samaan osastoon uudelleen käsiteltäväksi. … vuosia … lisää vuosia. nyt päässyt budjettiosasltolle … vuosia lisää … niin sehän oli suositus. ehkä tämän pitää mennä asiakastyytväisyys osastoon …. vuosia … mikäs vuosi nyt onkaan.
niin elisa ipv6 etana on saanut, esim. reverse dns osoitteita.

Oikeastaan “suositus” voi olla jopa liian lievä sana kuvaamaan Norjan viestintäviraston linjaa. Suomessa on käytössä vain pelkkä suositus, jolla ei ole mitään vaikutusta Teliaan. Ainakin tämän virkkeen perusteella Teliakaan ei pääse pyristelemään vastuustaan irti Norjassa:
Norwegian ISPs will activate IPv6 for all their internet subscribers, possibly with the exception of subscriptions that require physical replacement of home routes.
Kohta on jo kaksi vuotta siitä, kun lähetin tänne Yhteisöön ensimmäisen viestin IPv6:n edistämiseksi. Olen hyvin pettynyt, miten onnettoman hitaasti Telia tätä asiaa on hoitanut. Vika ei toki ole asiakasrajapinnassa kuten täällä Yhteisössä keskustelevissa Telian työntekijöissä, vaan “siellä jossakin” verkko-osastolla. Elisa sentään yrittää parantaa IPv6-kattavuutta kiinteässä verkossaan, mutta Telia ei edes viitsi esittää välittävänsä asiasta.
Porkkana ei tunnetusti Telialle maistu, joten jäljelle jää vain keppi. Viranomaiset tosin vakuuttelevat, että mitään IPv6-ongelmaa ei Suomessa ole. Eräs Teliaa painostava vaihtoehto olisi rakennella verkkosivustoja ja -palveluja, joihin pääsee vain IPv6-yhteydellä. Mikäli Telia alkaisi saada valituksia tavallisilta Pihtiputaan mummoilta, saattaisi sekin joutua tarkistamaan linjauksiaan. Mutta kukapa haluaisi tieten tahtoen rajata osan potentiaalisista vierailijoista tai käyttäjistä pois? Ehkä joku, jolla on vähän kapina- ja aktivistihenkeä.
Vaikkei viesteistäni mitään apua taida olla Telian painostamisessa, laitetaanpa lankaan silti IPv6-tilannepäivitys.
Ruotsi on tekemässä varsinaista IPv6-loikkaa. Googlen tilastoissa hätyytellään jo 40 prosentin IPv6-kattavuutta. Akamain ja Facebookin mukaan Ruotsilla on vielä vähän kiinniotettavaa. Tosin tällä vauhdilla Ruotsi menee tänä vuonna Suomen ohi. Telian osalta tiedetään, että Telia Norgen asiakkailla jo yli 40 prosentilla on IPv6 käytettävissään. Suomen Telia tyytyy asemaansa IPv6-reppanana.

Toistaiseksi mitä IPv6 asiaan tulee olemme joukon häntäpäässä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tyytyisimme tilanteeseen. Tälläkin hetkellä teemme aktiivisesti töitä, jotta saamme tulevaisuudessa verkkomme IPv6 kyvykyyden.
Porkkana ei tunnetusti Telialle maistu, joten jäljelle jää vain keppi.
Ainahan sitä voi myös äänestää lompakolla. Tai no, joskus voi, mun tapauksessa Telian kuitu tuli hankittua aikanaan avoimuuden takia ja niinpä vaihdoin nyt Telian kotikylän ISP:hen samassa kuidussa niin ei tarvitse ihmetellä. Kuten sitä mikä tulee ensiksi, Telian IPv6 vai Suomen seuraava ydinvoimala.
Elisa tiedotti tänään aloittavansa uudentyyppisten 5G SA -liittymien myynnin. Telia ei SA-liittymiä vielä myy, joten kilpailutilanne on tässäkin asiassa Telialle tappiollinen. Yhtäältä eräät testaajat ovat todenneet, ettei 5G SA välttämättä tuo suuria etuja NSA:han nähden. Toisaalta Elisa alkaa varmasti markkinoida 5G SA:ta jonakin ilmiömäisenä ihmeteknologiana. Valitettavasti (suurin?) osa kotimaisten operaattoreiden asiakkaista ei välitä IPv6:sta tuon taivaallista. Sen sijaan Elisan markkinamiesten pöhinä 5G SA:sta saattaa jopa johtaa asiakkuusvaihdoksiin. Miksi ottaa NSA-liittymä jos samaan hintaan saa NSA+SA -liittymän? Siksi Telian on pakko reagoida jossakin vaiheessa tuomalla omat SA-liittymänsä myyntiin. Tietenkin näin tapahtuu joka tapauksessa.
Kysymys kuuluu: onko Telia yhä täysin kuutamolla IPv6:n suhteen, kun se alkaa myydä 5G SA -liittymiä? Mielestäni tällainen takapajuisuus on ennenkuulumatonta ja on sääli, ettei SA tiettävästi vaadi natiivia IPv6:ta. Voisiko Telialta saada päivitetyn lausunnon IPv6-tuen tilanteesta? Tuleeko SA-liittymien mukana natiivi IPv6-tuki vai ei?
IPv6 is not required for 5G, As you've seen, although a provider not offering IPv6 on 5G pretty much tells you all, you really need to know about that provider.
IPv6 or the lack thereof is pretty much not going to be the cause of your speed issues.
They pretty much just sounds like the provider is trash.
Elisa tiedotti tänään aloittavansa uudentyyppisten 5G SA -liittymien myynnin. Telia ei SA-liittymiä vielä myy, joten kilpailutilanne on tässäkin asiassa Telialle tappiollinen. Yhtäältä eräät testaajat ovat todenneet, ettei 5G SA välttämättä tuo suuria etuja NSA:han nähden. Toisaalta Elisa alkaa varmasti markkinoida 5G SA:ta jonakin ilmiömäisenä ihmeteknologiana. Valitettavasti (suurin?) osa kotimaisten operaattoreiden asiakkaista ei välitä IPv6:sta tuon taivaallista. Sen sijaan Elisan markkinamiesten pöhinä 5G SA:sta saattaa jopa johtaa asiakkuusvaihdoksiin. Miksi ottaa NSA-liittymä jos samaan hintaan saa NSA+SA -liittymän? Siksi Telian on pakko reagoida jossakin vaiheessa tuomalla omat SA-liittymänsä myyntiin. Tietenkin näin tapahtuu joka tapauksessa.
Kysymys kuuluu: onko Telia yhä täysin kuutamolla IPv6:n suhteen, kun se alkaa myydä 5G SA -liittymiä? Mielestäni tällainen takapajuisuus on ennenkuulumatonta ja on sääli, ettei SA tiettävästi vaadi natiivia IPv6:ta. Voisiko Telialta saada päivitetyn lausunnon IPv6-tuen tilanteesta? Tuleeko SA-liittymien mukana natiivi IPv6-tuki vai ei?
minäpä vastaan telian puolesta, kun varmaan edes aloitusta suunnitelmasta varmaan saa odottaa … odottaa … odottaa … …. … … … jne.
onko telia kuutamolla, sehän antaisi ymmärtää että telialla olisi jokin ajatus ipv6 toteuttamisesta. tietääkö telian organisointi mikä ipv6 on!? saatika siihen aloittaminen.
elisa etanahan uhkaa tosiaan mennä ohi. nr-sa tulee ja ipv6:n alkaa kohta toimia täysin. tosin tuossa nr-sa markkinointi skeidassa hinnat jo näytti nousseen.
Elisa tiedotti tänään aloittavansa uudentyyppisten 5G SA -liittymien myynnin. Telia ei SA-liittymiä vielä myy, joten kilpailutilanne on tässäkin asiassa Telialle tappiollinen. Yhtäältä eräät testaajat ovat todenneet, ettei 5G SA välttämättä tuo suuria etuja NSA:han nähden. Toisaalta Elisa alkaa varmasti markkinoida 5G SA:ta jonakin ilmiömäisenä ihmeteknologiana. Valitettavasti (suurin?) osa kotimaisten operaattoreiden asiakkaista ei välitä IPv6:sta tuon taivaallista. Sen sijaan Elisan markkinamiesten pöhinä 5G SA:sta saattaa jopa johtaa asiakkuusvaihdoksiin. Miksi ottaa NSA-liittymä jos samaan hintaan saa NSA+SA -liittymän? Siksi Telian on pakko reagoida jossakin vaiheessa tuomalla omat SA-liittymänsä myyntiin. Tietenkin näin tapahtuu joka tapauksessa.
Kysymys kuuluu: onko Telia yhä täysin kuutamolla IPv6:n suhteen, kun se alkaa myydä 5G SA -liittymiä? Mielestäni tällainen takapajuisuus on ennenkuulumatonta ja on sääli, ettei SA tiettävästi vaadi natiivia IPv6:ta. Voisiko Telialta saada päivitetyn lausunnon IPv6-tuen tilanteesta? Tuleeko SA-liittymien mukana natiivi IPv6-tuki vai ei?
Elisa kerkesi tässäkin asiassa markkinoille ennen meitä. Meillä verkosta löytyy 5G SA tuki ja rajatusti pieni määrä kuluttajia on päässyt testaamaan pilotin kautta SA -tuotteita.
Toistaiseksi SA liittymä tarjonnalta IPv6 tuen suhteen meillä ei ole tiedotettavaa. Tulemme kyllä ilmoittamaan, kun tuki on liittymille ja verkkoon saatavilla.
Itsellä toimii ipv6 tänävuonna valmistuneessa kerrostalossa että onse ipv6 sieltä kai joillekkin harvoille ja valituille tulossa odottavan aika tosin voi olla pitkä kun huomasin että 9 vuotta sitten onjo kyselty tuon perään
Oletko aivan varma, että yhteytesi IPv6 on natiivi eikä 6rd-pohjainen? Monet palvelut näyttävät 6rd:nkin natiivina, koska IPv6-osoitteen etuliite tulee suoraan internetoperaattorilta. https://www.hznet.de/ipv6/ipv6-6rd.pdf
Entä kuinka suuren IPv6-osoiteavaruuden Telia jakaa yhteydellesi (/64 vai /56)? Jakaako reitittimesi toimivia julkisia IPv6-osoitteita sisäverkon laitteille? Kuinka monta tavua pitkä on IPv6-yhteyden MTU?
Eli /128 näyttää reititin, Tosiaan ihan ethernet nousuun kysketty Elisalta ostettu Huawei Wifi mesh 7 mitään erikoista ei ole säädetty, uudiskohde (kerrostalo) jookodit tänävuonna valmistunu Telia kuuluu vuokraan 100/100 tai mediamaksuun mut sama asia. Hyvin ainakin pc:lle, känny op9, ja ps5 tulee osoitteet. Mtu jutuista en osaa sanoa. Sinänsä ihan sama toimiiko vai ei mut onse nyt päällä.
Vastaa
Etkö löytänyt etsimääsi?
Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ja kysy Yhteisöltä.
Enter your E-mail address. We'll send you an e-mail with instructions to reset your password.
Skannataan tiedostoa virusten varalta
Pahoittelut, tarkistamme vielä tiedoston sisältöä varmistaaksemme, onko sen lataaminen turvallista. Ole hyvä ja yritä uudestaan muutaman minuutin kuluttua.