Skip to main content

Telian edustaja tarjosi liittymän vaihdon yhteydessä vanhan Huawein vaihtoa uuteen ZTE MF 296R-modeemiin. Uuden sain verkottumaan kahteen televisioon,läppäriin,kahteen tablettiin ja puhelimeen. Mutta toinen Samsung televisio ei yhdisty millään. Olen buutannut ja palauttanut tehdasasetuksia mutta mikään ei ole auttanut. Kaapeli kyllä toimii ja modeemi on television vieressä, joten etäisyyskään ei voi olla ongelmana. Vanha Huawei toimii kaikkien laitteiden kanssa verkossa.

Olen soittanut Telian tukeen ja sain vastauksena soittaa Samsungille. Samoin soitin Samsungin tukeen, josta sain ohjeita mutta niistä ei ollut apua. Lopulta Sansung tarkasti television verkon kautta. Ei vikaa televisiossa. Kokeilin DNAn modeemin kanssa yhteyttä mutta ei toiminut. Lankayhteys kyllä. Tuntuisi siis siltä, että jokin asetus estää televisiossa liittymisen verkkoon. Lopullinen tarkoitukseni on antaa televisio tuon DNA-talouden käyttöön. Vanhan Huaweinkaan käyttöönotto ei ongelmaa ratkaise.

Telian tuki kertoi, että Samsungin kanssa on ollut ongelmia. Olisiko jollain tietoa mitä voisi asian eteen tehdä?

Oletko kerennyt vielä kokeilla reitittimen asetuksista wifi-verkon salaustason muuttamista WPA tai WPA2 tasolle? Jotkin televisiot eivät tunnu yhdistävän Wifi-verkkoon, jos salaus on WPA2/WPA3. 

Muutin salaustason WPA-PSK ja WPA2-PSK tasoksi WPA2(AES)-PSK. Nyt verkkoyhteys toimii! Ja kaikki muutkin laitteet.

Kiitos avusta.

Sain kyllä tuelta ohjeen salaustason muuttamiseksi mutta en tarkalleen muista, oliko tämä. Jotain kyllä yritin. Minun tieto-/taitotasollani muutosten tekeminen arveluttaa kun ei tiedä, jos ei onnistukaan.

Mitä tämä suojaustason muuttaminen tarkoittaa käytännössä?

Tuo AES meinaa Advanced Encryption Standardia, eli vaikuttaisi siltä, että televisio tosiaan oli muita laitteita nirsompi tuon yhteyden suhteen. Eli AES:llä on päivitetympi ja korkeampi salausprotokolla (pahoittelut kapulakielestä). Todella mahtava kuulla, että yhteys viimein lähti pelittämään!

Vastaa