Skip to main content




Päätimme muutaman ystäväni kanssa lähteä hakemaan kokemuksia ulkomailla pelattavasta isommasta esports-tapahtumasta. Löimme sitten lukkoon Malmössä pelattavan DreamHack Masters -turnauksen, joka on mukavan matkan päässä ja mukana näytti olevan CS:GO:n huippujoukkueet. Meillä ei kellään ollut aikaisempaa kokemusta vastaavista tapahtumista (muuten kuin Twitchin välityksellä), joten mielenkiinnolla lähdettiin katsomaan, että miltä se tekeminen maailmalla näyttää.




Lensimme 4.10. Helsinki-Vantaalta Kööpenhaminaan Tanskan puolelle, josta pääsee kätevästi suoraan lentokentältä junalla noin kymmenessä minuutissa Malmöhön. Junapysäkkikin löytyi aivan Malmö Arenan vierestä, jossa pelit pelattiin. Saapuminen paikalle oli siis todella vaivatonta. Malmö Arenan kyljestä löytyy myös Malmö Arena Hotel, jossa yövyimme ja kaikki tarpeellinen löytyi puolen kilometrin säteellä.




Menimme lopulta Malmö Arenalle hieman ennen ensimmäistä puolivälieräottelua, joka alkoi perjantaina paikallista aikaa klo 16.00. Vastakkain oli Ninjas in Pyjamas vs Fnatic eli tunnelma oli heti kohdallaan, sillä vastakkain oli ruotsalaisia pelaajia. Ehkä hieman täydempikin katsomo olisi voinut olla ja arvelimme, että kellonaika saattoi olla vielä joillekin liian aikainen. Olimme hankkineet Premium-liput, joilla sai valita paikan permannolta ja sieltä oli tosi hyvä katsella pelejä lavan yläpuolella sijaitsevasta jättiscreenistä. Käytettävissä oli myös oma tiski virvokkeille ja wc-tilat vieressä. Heti saapuessamme saimme myös lippuun kuuluneet goodie bagit, jotka sisälsivät pientä kivaa hiirimatosta t-paitaan. Fnatic taisteli itsensä jatkoon ja myöhemmin 20.00 aikoihin aloitettiin illan toinen puolivälieräottelu Team Vitality vs Mousesports. Tämän ottelun aikana osa oli jo poistunut areenan katsomoista, mutta tunnelma oli kuitenkin hyvä. Päivä pääteltiin Team Vitalityn voittoon ja laitoimme katseet kohti seuraavaa päivää.



 





 



Lauantaina tulimme tapahtumapaikalle n. 14.30 aikaa ja katselimme hallin käytäviltä löytyviä palveluita. Ruoka- ja juomakojujen lisäksi oli muutama pelipiste, jossa sai ottaa mittaa toisesta esimerkiksi CS:GO:ssa tai vaikkapa Monsterin tarjoaman pisteen rallipelissä. Mappien välissä sai käydä hakemassa itselleen ilmaista Monster -juomaa. Areenalta löytyi myös Fan Zone, jossa pääsi tiettyyn kellonaikaan tapaamaan pelaajia sekä asiantuntijoita. Tietysti joukkueiden tai DreamHackin fanitavaraa oli myös myynnissä ja ruoka- sekä juomakojut toimivat sulavasti.




Ensimmäinen välierä Astralis vs Fnatic pelattiin klo 15.00 alkaen ja sähköä oli ilmassa. Ruotsalaiset vastaan naapurimaan tanskalaiset. Katsomossa vilkkui kyltit ”Retake Skåne”, jotka viittasivat Ruotsin Skånen alueeseen, joka on historiassa kuulunut joskus Tanskalle. Fnatic antoi myskyvaroituksen voittaen ensimmäisen kartan ja yleisö tietysti tykkäsi. Karttojen välissä areenalla pelattiin aina taukovisailua, johon pääsi osallistumaan erillisellä applikaatiolla ja väliaikajuontaja kiersi kyselemässä katsojilta myös kysymyksiä. Ruotsalaiset voittivat välieräkamppailun 2-0 paras kolmesta ottelusarjassa ja lähettivät Astraliksen takaisin rajan toiselle puolelle Tanskaan. Viimeisessä välierässä kohtasivat Natus Vincere ja Team Vitality. Pelit olivat tiukkoja oikeastaan koko turnauksen ajan ja näimme hienoja matseja. Lopulta Team Vitality voitti ottelun ja vei tiensä finaaliin.




Sunnuntaina tapahtumat alkoivat showmatchilla, jossa pelasi paikallisten koulujen väliset joukkueet. Emme nähneet itse otteluita, mutta juttelimme yhden DreamHackin tapahtumavastaavan kanssa ja hän kertoi, että he antoivat koululaisille ammattipelaajien kohtelun ja se oli varmasti pelaajille hieno tilaisuus. Pääsimme myös jutulle yhden tekniikasta vastaavan sekä adminin kanssa, jotka olivatkin suomalaisia. Pakko sanoa, että turnauksessa ei nähty juurikaan teknisiä taukoja peleissä, joten tekniikka pelasi hienosti. Se ei ole näissä tapahtumissa aina niin itsestään selvää. Kerran pelaajalle jouduttiin vaihtamaan koko kone, kun bluescreen yllätti.



 






Turnauksen Grand Finale alkoi hienolla introlla, jonka jälkeen joukkueet tulivat katsomon läpi ja siinä pääsi heittämään pienet läpyt turvamiesten vierestä pelaajille. Finaalissa tunnelma oli aivan mahtava. Katsomo reagoi kaikkeen pelissä tapahtuvaan hienosti ja areenalla pelin volumet antoivat kunnon potkua tunnelmalle. Kun pelissä pommi räjähti, niin lavallakin tuli oikeat liekit hienosti synkronoituna. Nämä efektit olivat toki käytössä koko turnauksen ajan. Fnatic oli lopulta finaalissa vahvempi ja sehän kelpasi kotiyleisölle. Lavalla laitettiin voitonjuhlat käyntiin ja lopulta homma paketoitiin afterpartyilla, joissa törmäsi myös pelaajiin ja muihin talentteihin.




Kaiken kaikkiaan turnaus ja reissu oli äärimmäisen onnistunut. Matkustaminen ja paikalle pääsy oli helppoa ja DreamHackin nettisivuilla oli myös hyvät informaatiot katsojia varten. Turnaus pysyi hyvin aikataulussa ja tietysti matsit olivat viihdyttäviä, kun huippujengit olivat mukana. Harmitti tietysti, ettei ENCEä päässyt näkemään lauteilla, mutta ehkä vielä joskus tulevaisuudessa. Areenalla oli tarpeeksi tarvittavat palvelut eikä aika käynyt pitkäksi. Ihmiset olivat mukavia ja tulikin tutustuttua erilaisiin ihmisiin ympäri maailmaa. Voin ehdottomasti suositella vastaavaa tapahtumaa ihan kokemuksena myös sellaiselle, joka ei tiiviisti seuraa esports-skeneä.



 



Ei siis jäänyt juuri moitittavaa tästä reissusta. Seuraavaksi kiikariin lyötiin viimeistään Dota 2 The International 10 -turnaus, joka tullaan pelaamaan ensi vuonna Tukholmassa. Oletko itse ollut vastaavissa tapahtumissa ja millaisia kokemuksia sinulle on niistä jäänyt?



 



Loppuun vielä kuvia paikan päältä.



 





Ei vielä vastauksia. Ole sinä ensimmäinen ja vastaa, kysy tai kommentoi!

Vastaa