peruuta
Näytä tulokset kohteelle 
Hae sen sijaan kohdetta 
Tarkoititko: 
58070 Jäsentä
161725 Kirjoitusta

Telia yhteisö on nyt myös laiteyhteisö

Lue lisää
Yhteistyössä OnePlus

Krista Kosonen tähdittää HBO Nordicin elokuun uutuussarjaa Beforeigners

Moderaattori
Moderaattori

Krista Kosonen tähdittää HBO Nordicin elokuun uutuussarjaa Beforeigners

beforeigners.jpgKrista Kosonen on viikinkiajalta nykyhetkeen aikamatkannut Alfhildr EnginnsdottirHBO on jo pitkään kehittänyt tv-sarjoja myös ei-englanninkielisissä maissa. Järjestyksessään toinen pohjoismainen tuotanto saa HBO Nordicilla ensi-iltansa reilu kuukauden päästä 21.8. Tästä sarjasta erityisen meille suomalaisille tekee etenkin se, että toista pääosaa tähdittää meidän oma naistähtemme Krista Kosonen.

 

Beforeigners sijoittuu lähitulevaisuuteen. Yhtäkkiä ympäri maailmaa alkaa tapahtua outoja ilmiöitä. Voimakkaiden merellä tapahtuvien valonvälähdysten myötä ilmestyy muukalaisia menneisyydestä kolmelta eri aikakaudelta: kivikaudelta, viikinkien ajalta, sekä 1800-luvun loppupuolelta. Menneisyydestä saapuvilla ihmisillä (”beforeignereilla”) ei ole mitään muistikuvaa tapahtumista, eikä selitystä ilmiöihin löydy keneltäkään muultakaan. Uusiin tulokkaisiin on siis vain sopeuduttava, ja heidät on myös saatava sopeutumaan nykyiseen aikaan.

 

hbonordic.jpg"Beforeignereiden" saapumiselle ei näy loppua. Uusiin tulokkaisiin on vain sopeuduttavaKrista Kososen hahmo Alfhildr Enginnsdottir on peräisin viikinkien ajalta. Osana sopeuttamisohjelmaa hän on päässyt jo muutaman vuoden ajan työskentelemään poliisina, ja yhdessä kollegansa Lars Haalandin kanssa he ryhtyvät ratkomaan erään menneisyydestä tulleen aikamatkaajan murhaa. Lars Haalandin roolissa nähdään norjalainen Nicolai Cleve Broch, joka on meille suomalaisille tuttu jo entuudestaan Mustamaalattu tv-sarjasta.

 

Kuusiosainen Beforeigners on norjalainen scifi-draama höystettynä mustalla huumorilla ja rikosjännärin asetelmilla. Sarjan ovat luoneet ja kirjoittaneet Anne Bjørnstad ja Eilif Skodvin, ja ohjauksesta vastaa Cannesissa palkittu Jens Lien.

 

Scifidraamabeforeigners.jpgAikamatkaaja menneisyydestä löytyy murhattuna

Itse olen kova murhamysteerien ystävä ja Beforeigners kuulostaa ainakin sen suhteen erittäin lupaavalta sarjauutuudelta. Hyvän lisämausteen tarinaan tuo varmasti erilaiset ihmiset eri aikakausilta; miten kanssakäyminen sujuu nykypäivän ihmisen ja esimerkiksi viikingin välillä? Miten kivikaudelta saapunut aikamatkaaja sopeutuu vaikkapa nykypäivän teknologiaan? Toivottavasti ainakin näihin saamme vastaukset sarjan edetessä!

 

Kuinka moni muu odottaa innolla sarjan alkua? Hymiö Onnellinen

 

Psst! Nappaa HBO Nordic täältä itsellesi! Saat kanavapaketin 1kk ajan veloituksetta.

 

 

Lue myös: