iPhone 12 Pro Max 512 Gt 🍏

  • 16 November 2021
  • 23 kommenttia
  • 198 katselukertaa

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

 

 

Artikkelisarja on tehty kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa

 

Apple tuttuun tapaan julkaisi viime vuoden puolella uudet iPhone 12 -puhelimensa. Laitteita on tarjolla neljää erilaista: iPhone 12, iPhone 12 Mini, iPhone Pro ja iPhone Pro Max. Jälkimmäisen mallin sain hiljattain kotiovelleni saakka etten malttanut olla kurkistamatta postipussin sisälle...

 

 

Applen myyntipakkaus on perinteinen mutta laadukas pahvirasia kuten esimerkiksi OnePlus 9 -puhelimen kohdalla. Avasin pakkauksen ja kuinka peilinkirkas iPhone takakansi kultaisineen reunoineen oli, että se jopa hämmensi!? En tiedä johtuiko sen hetkisestä auringonvalosta. Laitteen lisäksi pakkaus piti sisällään: usb-latauskaapelin, sim-kortin poistotyökalun, pienen infolapun ja Applen logotarran.

 

 

Puhelin painoi aavistuksen enemmän mitä kuvittelin, mutta pysyi kourassani jämäkästi isosta näytöstä huolimatta ja sujahti kätevästi farkkujen taskuun. Muotoilu Applen laitteissa on ollut kautta aikojen suoraviivaista, sileää pyöristetyillä kulmilla ja siitä saa aina arvokkaan tunteen. Aiemmin omistin iPhone 8 Recycled -puhelimen ja siinä takakannen lasiin jäi helposti rasvatahrat mutta tässä mallissa siihen ei edes kiinnittänyt huomiota sillä siinä on aavistuksen verran mattapinnan tuntua. Palaan myöhemmin käyttökokemuksien parissa "maistiaisten" jäljiltä ja mielelläni vastailen parhaani mukaan mieltä askarruttaviin omppukysymyksiin!

 

 

Psst... iPhone 12 Pro Max 512 Gt -puhelin on saatavilla Telian verkkokaupassa.

 

 

 

 

 

 


23 kommenttia

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Hups! 😳>

 

Huomion arvoinen asia on se että pakkauksessa oleva Lightning-USB-C -kaapeli tarvitsee rinnalleen 20 W USB-C-virtalähteen tai USB-C-portin. Unohdin tämän Applen uudistuksen kokonaan josta esim. IS julkaisi aikoinaan artikkelin täällä.

 

lllan päätteeksi otin Honor Play -puhelimestani hätävarana virtaa kunnes ostin seuraavana päivänä Tokmannilta työvuoron jälkeen väliaikaisesti Energy+ Lightning-USB-kaapelin joka käy näihin perinteisiin USB-latureihin. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +7

Itse kävin käpistelemässä iPhone 12 Pro versiota. Tämä Max alkaa olla suojakotelon kanssa jo melkoinen möykky mukana pidettäväksi. Pro menee aika lähelle fyysisen kokonsa puolesta samaan sarjaan nykyisen 8 plus:san kanssa. Varsinkin kun käytän puhelimessa koteloa.

 

Jäi vielä hyllyyn. 5G tulisi kylkiäisenä, mutta sillä en itse tee vielä mitään kun verkkoa ei ole saatavilla.

 

Kamerat näissä on hyvät. Jokainen omistamani iPhone on ollut kuvien suhteen hyvä. Nykyinen käytössä oleva on muistaakseni jo 3:s iPhone. Ei ole tarvinnut joka vuosi vaihtaa vaikka mallisto on päivitttynyt.

 

Puhelimen sovelluksista iMovie on minulle tarpeen kun koostan reissujeni kuvista ja videoista koosteita myöhempään käyttöön.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Kuukkelinpuu@  kirjoitti:

Itse kävin käpistelemässä iPhone 12 Pro versiota. Tämä Max alkaa olla suojakotelon kanssa jo melkoinen möykky mukana pidettäväksi. Pro menee aika lähelle fyysisen kokonsa puolesta samaan sarjaan nykyisen 8 plus:san kanssa. Varsinkin kun käytän puhelimessa koteloa.


Ainahan sitä saa hypistellä ja ihastella! 😎>👌>

 

iPhone 12 ja iPhone 12 Pro -puhelimessa näytön koko on 6,1" luokkaa sekä iPhone 12 Pro Max -mallissa se on 6,7". Pienikätiset joutuvat varmasti käyttämään kahta kättä näiden mallien välillä. Jopa isokätisenä kirjoittaminen on hankalampaa niin toisinaan naputtelen molemmilla käsillä. Toisaalta mm. pelaamiseen, kuvaamiseen ja elokuvien katseluun on näytön koko passeli sillä ei tarvitse "tihrustaa" silmiä.

 

Täytyy harkita tuota lompakkokotelon ostoa, koska pelkään pudottavani työkiireessä Ompun kivilattialle tai ennen kuin jotain muuta vahinkoa sattuu.

 

 iPhone 12 Mini -puhelimessa näyttökoko on 5,4", joka voisi soveltua paremmin. Hypistelitkö sitä kaupassa samalla @Kuukkelinpuu?

 


Jäi vielä hyllyyn. 5G tulisi kylkiäisenä, mutta sillä en itse tee vielä mitään kun verkkoa ei ole saatavilla.


5G-valmiudesta ei ole onneksi haittaa ja 5G-perusliittymäpaketit sijoittuvat tuonne 30 euron tienoille. 

 

Kamerat näissä on hyvät. Jokainen omistamani iPhone on ollut kuvien suhteen hyvä. Nykyinen käytössä oleva on muistaakseni jo 3:s iPhone. Ei ole tarvinnut joka vuosi vaihtaa vaikka mallisto on päivitttynyt.


Kyllä, huomasin saman ja miten eläviä kuvia ilman sen kummempia säätöjä. Treenaan ja ihmettelen kuvaamista viikonloppuna niin aion lisäillä myöhemmin kuvia ja videoita 👍>

 

 

Puhelimen sovelluksista iMovie on minulle tarpeen kun koostan reissujeni kuvista ja videoista koosteita myöhempään käyttöön.


Sama juttu! Se on lisäksi yllättävän helppokäyttöinen.😁>

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +7

Alkaa tuo ikänäkö sen verran vaivaamaan, että en miniä edes katsellut. Lähinnä sytyke omalle käynnille oli kaverin ostama iPhone 11 kun opastin häntä omenan käytössä. Minin näyttö olisi 5.4" kun 8 plussassa se on 5.5". Ei niin mahdoton ero, mutta näyttö on uudemmassa koko etuosan kokoinen.

 

Itselle olisi luonnollinen jatkumo, vaikka välillä tulee katseltua muitakin puhelimia. Ei vaan taida minusta olla enää muun käyttäjäksi kuin omenan. Tuttu ja luotettava.

 

Näyttää vanhastakin saavan vielä jotain kun myy eteenpäin. Esim iHelp tarjoaa 230€... Ihan hyvin 3 vuotta vanhasta puhelimesta.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Kuukkelinpuu@  kirjoitti:

Alkaa tuo ikänäkö sen verran vaivaamaan, että en miniä edes katsellut.


Ymmärrän hyvin yskän sillä mielestäni iOS käyttöliittymä on hyvin suoraviivaisesti jäsennelty, joten opastaminen on helppoa ja lisäksi Applen tukisivusto on täydentävä apu ongelmatilanteissa. Applen laitteiden toimivuuteen on vaikea pettyä. Androidissa olin niin tottunut täppäilemään ja muokkailemaan omanlaiseksi että se on lihasmuistissa vieläkin iPhonea käyttäessä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Pitkän harkinnan tuloksena päätin hankkia kotimaisesta koivupuusta valmistetun suojakuoren iPhonelleni Lastulta hintaan 32,90 euroa ja se tuli muutamassa päivässä perille kirjeitse. Ostamassani mallissa on pyörivä sormipidike, joten saan sen vaaka- tai pystyasentoon pöydälle. Puun osa tuoksuu juuri sille itselleen. Ajan kanssa sitten näkee kuinka kestävä suojakuori on iskunkestävineen muoveineen, mutta ainakin se on viimeistelty laadukkaasti.

 

 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

On kulunut tarpeeksi pitkä aika testaillessa iPhonea ja karsin käyttökokemuksistani kaikki tarpeettomat tekniset tiedot pois selkeyttääkseni havaintojani.

 

iPhone 12 Pro Max

 

Suorituskyky

Apple A14 Bionic -siru suoriutuu erilaisista toiminnoista salamannopeasti. Huomasin pientä hidastelua, kun akun varaustaso oli alhainen, mutta todennäköisesti syy voi olla virransäästötilassa.

 

Näyttö

Apple on laittanut iPhone 12 Pro Maxiin suuren 6,7” Super Retina XDR OLED -näyttöpaneelin, jonka yläreunassa on lovitoteutus.

Näytön kokoluokka tuottaa ongelmia, sillä puhelinta ei voi käyttää kunnolla yhdellä kädellä, vaan käyttöön tarvitaan kaksi kättä. Jos katsotaan asiaan toisesta näkökulmasta, niin esimerkiksi valokuvien muokkaamisen ja elokuvien katsomisen kannalta se on erinomainen valttikortti.

 

Kamera

Kamerajärjestelmä on erinomainen kuvien ottamiseen yhden napsautuksen periaatteella vaikka en ole ammattikuvaaja. Väritasapaino säilyy hyvin sekä auringossa että hämärässä. Näytän seuraavassa julkaisussa otoksiani, jotka ovat oikeasti todella upeita!

 

Ääni

Dolby Atmos -äänijärjestelmä tuo aidon tunnelman aivan kuin istuisi elokuvateatterissa. Dolby Vision tukee myös HDR-tallennusta, joten sillä voi kuvata videoita kuten ammattilainen.

 

Muisti

512 gigatavun muisti riittää korkealaatuisille valokuville ja 4K-videoille niin, ettei niitä tarvitse siirtää tietokoneelle. Ei ole missään vaiheessa pelkoa tilan loppumisesta kesken. Puhelin sisältää lisäksi 6 gigatavua RAM-muistia.

 

Akku

Sisäänrakennettu 3687 mAh litiumioniakku kestää yllättävän hyvin huoneenlämpöisessä ja viileässä olosuhteessa. Puhelinta latailen 1-2 kertaa päivän aikana riippuen käytöstä. Olisin halunnut kokeilla akun sietokykyä myös pakkasilla, mutta kevät saapui hiljattain.

 

 

iPhone pähkinänkuoressa

  • Suoritin ylittää aina odotukset nopeudessa
  • Näyttö on oikeasti iso vaikka hyödyllinen työskentelyyn ja viihdekäyttöön
  • Kamera toimii yhden kosketuksen periaatteella hyvin
  • Dolby Atmos -äänijärjestelmän tuottama ääni on elämyksellinen
  • Muistia riittää hyvin vaativaankin käyttöön
  • Akunkesto on riittävä
Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +7

Talouteen tuli yksi iPhone 12 mini violettina. MItä olen sitä vähän käyttänyt niin hyvältä puhelimelta tuntuu. Tietojen siirto vanhasta uuteen meni näppärästi kun laitteet saivat olla hetken rinnakkain. 128GB tallennustilan siirto meni mielestäni jopa yllättävän nopeasti.

 

Kokonsa puolesta erinomainen kun vertaa edelliseen "seiskaan" tai  omaan " kasi plussaan". Kasvojentunnistus toimii ja kameran laatu on tuttu ja turvallinen.

 

Entinen iPhone 7 menee varmaan eteenpäin käyttöön omassa lähipiirissä.

 

5G liittymää ei otettu kun sille ei ole mitään tarvetta näillä näkymin (odotetaan tänne maalle tukiasemien päivityksiä).

 

MItä tulee noihin edellisen viestin kuviin niin kissat on kivoja 🙂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Kuukkelinpuu@  kirjoitti:

Talouteen tuli yksi iPhone 12 mini violettina. MItä olen sitä vähän käyttänyt niin hyvältä puhelimelta tuntuu. Tietojen siirto vanhasta uuteen meni näppärästi kun laitteet saivat olla hetken rinnakkain. 128GB tallennustilan siirto meni mielestäni jopa yllättävän nopeasti.


Näppärää! iPhonen näytön kehykset ovat plussaa, koska muotoilu on siinä ohut ja pyöristetyt kulmat. Ei ole ikään kuin koholla kuin esimerkiksi Honor Play-puhelimen kohdalla.

 

Android-puhelimesta siirsin kaapelilla tietokoneelle kaikki valokuvat ja videot talteen. Tiedostojen koko oli yli 12 gigatavua, niin pääsin vähän helpommalla. Yhteystiedot ja kalenterin muistiinpanot synkronisoituvat Google-tilin kautta iPhone-puhelimeen. Isoin työ on aina ladata sovellukset Apple Storesta ja sisäänkirjautumisen yhteydessä muokata asetukset kohdilleen.🙊>

 


@Kuukkelinpuu@  kirjoitti:

Kokonsa puolesta erinomainen kun vertaa edelliseen "seiskaan" tai  omaan " kasi plussaan". Kasvojentunnistus toimii ja kameran laatu on tuttu ja turvallinen.


Liitin oman Osuuspankin debit-kortin Apple Pay -sovellukseen. Vie muutaman sekunnin niin maksu hoidettu kaupassa. Ei tarvitse kuin viedä puhelin lähelle maksupäätettä. Maski vähäsen hidastaa kun joutuu pääsykoodin syöttämään kasvojentunnistuksen sijasta. Ilman maskia Face ID toimii erinomaisesti myös hämärässä kun haluan avata puhelimen tai äpin 😅>

 


@Kuukkelinpuu@  kirjoitti:

5G liittymää ei otettu kun sille ei ole mitään tarvetta näillä näkymin (odotetaan tänne maalle tukiasemien päivityksiä).


Jos joskus tulee tarve suuremmalle nopeudelle, niin se menee ihan sujuvasti liittymäpakettia päivittämällä. Hankin aiemmin tuon Telia Dot 5G 300M -liittymän 29,90€/kk hintaan ja C More -suoratoistopalvelu vuodeksi kaupan päälle.

 

Käytän nykyään eSIM-korttia, mutta siihen ei saa vielä Telia Dot Mobiilivarmennetta, niin käytän Osuuspankin tarjoamaan Mobiiliavainta sen sijaan. 

 


@Kuukkelinpuu@  kirjoitti:

MItä tulee noihin edellisen viestin kuviin niin kissat on kivoja 🙂>


Kiitoksia! Kissanpentuni nauttivat huomiosta, niin ovat helppo kuvauskohde eivätkä livahda niin vain karkuun 😂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Takakamera & zoom

 

1x (oletus):

 

7x:

 

12x:

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Google-tiliin uusien yhteystietojen lisääminen onnistui vähän monimutkaisemmaksi kuin kuvittelin. Meni tovi ennen kuin löysin sopivan ratkaisun ongelmaan. Napsautin "Ryhmät"-osiosta iCloud yhteystiedot pois, niin uudet yhteystiedot synkronisoituivat vain Google-tilin kanssa. En tiedä onko tuohon parempaa ratkaisua? Onko muita jippoja? 😅>

 

 

Androidissa oli helppoa, kuin sai valikoida mihin yhteystiedot tallennetaan (puhelimeen, sim-kortille vai pilvipalveluun) myös tietojen päivitysten yhteydessä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +7

Saa nähdä tuleeko millaisia "poistotarjouksia" kunhan 13 sarjan saatavuus tasaantuu. Kivijalkakaupassa eilen myyjä tuumasi, että nykyisessä tilanteessa kaikkien mallien saatavuus on heikkoa. Ei tainnut olla yhtään 12 sarjan puhelinta saatavilla kun katselin.

Käyttäjätaso 5
Kunniamerkki +11

Toimiiko Volte-puhelut Telian verkossa miten hyvin? Elisan verkossa tuntuu olevan jotain häikkää ja dnan verkossa on myös ollut ja maailmalla yleisemminkin volte-puhelujen kanssa. Harmi vain kun valikosta ei voi kytkeä niitä pois päältä.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +19

@AsiakasY  kirjoitti:

Toimiiko Volte-puhelut Telian verkossa miten hyvin? Elisan verkossa tuntuu olevan jotain häikkää ja dnan verkossa on myös ollut ja maailmalla yleisemminkin volte-puhelujen kanssa. Harmi vain kun valikosta ei voi kytkeä niitä pois päältä.




Meidän korviin ei ole kantautunut ettäkö niissä olisi ollut ongelmia ainakaan meidän verkossa. Eli hyvin ovat toimineet. Muistanko oikein että sinulla ei ollut meidän liittymää käytössä? Nimittäin Minun Teliasta löytyy kohta, josta puhelut voi kytkeä päälle ja pois. Ohjeeseen pääset tästä. Muiden operaattoreiden tilanteesta en osaa sanoa löytyykö heidän "omilta sivuilta" tuollaista samanlaista kohtaa jossa niitä voisi muokata. 

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@AsiakasY  kirjoitti:

Toimiiko Volte-puhelut Telian verkossa miten hyvin? Elisan verkossa tuntuu olevan jotain häikkää ja dnan verkossa on myös ollut ja maailmalla yleisemminkin volte-puhelujen kanssa. Harmi vain kun valikosta ei voi kytkeä niitä pois päältä.


Toisessa liittymässäni on VoLTE-palvelu aktiivinen ja se toimii normaalisti. Odotan omaan Telia Dot -liittymääni VoLTE-palvelua, jonka julkaisuun ei kaiketi pitäisi olla pitkä aika enää 🙂>

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

@Kuukkelinpuu  kirjoitti:

Saa nähdä tuleeko millaisia "poistotarjouksia" kunhan 13 sarjan saatavuus tasaantuu. Kivijalkakaupassa eilen myyjä tuumasi, että nykyisessä tilanteessa kaikkien mallien saatavuus on heikkoa. Ei tainnut olla yhtään 12 sarjan puhelinta saatavilla kun katselin.


Siihen voi mennä aikaa ottaen huomioon myös globaaliset saatavuushaasteet. Varmaan paremmin saattaisi löytyä nettikirppareilta yksityiseltä myyjältä.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +7

Tänään kävin hinnoittelemassa oman 8 plussan, mutta 13 pro jäi vielä tilaamatta kun toimitusaika saattaa olla 6 viikkoa. Myymälässä olisi onnistunut jättää tilaus ja entinen olisi hyvitetty suoraan uuden hinnasta. 8 plus on fyysisen kokonsa puolesta lähellä 13 pro versiota. Myymälässä pääsin vertailemaan puhelimen fyysistä kokoa kun laitoimme suojakotelot vastakkain.

 

Max menee omaan käyttöön liian isoksi taskussa pidettäväksi.

Käyttäjätaso 3
Kunniamerkki +7

Black Fridayn tarjouksia selasin ja en voinut olla kiinnittämättä huomiota iPhone tarjouksiin.

 

Pääsääntöisesti kaikki muut myyjät ovat laittaneet 12 Pro 256gb version hyvään alennukseen. Esimerkiksi tämä Powerin tarjous. Hinta on oikeasti kiinnostava ja 12 Pro tarjoaisi varmaan vielä pitkän elinkaaren. Ikävä huomata että Telia ei ole tätä hinnoitellut uudelleen, vaan puhelinta myydään vielä "samalla hintaa" kuin uudempaa 13 Pro versiota.

 

Olisiko aika tarkastaa hinnoittelua? Tarjous on kuitenkin reilusti halvempi kuin Telian verkkokaupassa oleva vastaava puhelin?

 

Tässä jutussa käsitelty pro max maksaa Telialla 1579€ ja Elisalla 1449€. Tässäkin eroa sen verran, että asiakkaan kannattaa miettiä mistä puhelimensa ostaa.

 

Minua ei kiinnosta nyt liittymäasiakkaan 3v takuu yms, koska takuun saa pidennettyä myös muissa kaupoissa tarvittaessa. Tuon erotuksen voi laittaa vaikka laadukkaisiin lisävarusteisiin, jos niille on tarvetta.

 

Gigantti näyttää tarjoavan kuulokkeet kaupanpäälle.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Mitä uutta käyttöjärjestelmän päivityksissä?

 

iOS 15.4 version päivitys toi mukanaan kauan odotetun Face ID -ominaisuuden käytön maskin kanssa 😷> ja liuta kasa uusia emojeita käytettäväksi! 😍>

 

Versio 15.4.1 puolestaan keskittyi aiemman version virheenkorjauksiin mm. akkuongelmaan.

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Ranska käskee Applea keskeyttämään iPhone 12:n myynnin välittömästi – taustalla terveys­syyt

 

RANSKALAISVIRANOMAISET ovat käskeneet laitevalmistaja Applea keskeyttämään iPhone 12 -puhelinten myynnin, koska ne päästävät ympärilleen liikaa sähkömagneettista säteilyä. Lisäksi viranomaiset vaativat Applea korjaamaan jo myydyt puhelimet.”

 

Linkki: https://www.is.fi/digitoday/mobiili/art-2000009850769.html

Käyttäjätaso 7
Kunniamerkki +16

Oho, nyt on iOS 17 -käyttöjärjestelmän päivitys saatavilla tähän iPhone malliin. Uusia ominaisuuksia luvassa! 👍

Vastaa